Viisaat neitsyet tämän jo tietävät. Muut voivat lukiessaan olla näkemättä mikä täsä on tärjeää. Ahkeroiminen kuuliaisena pysymisessä on se tärkeys. Ja miksi, voit miettiä, miksi se on tärkeää? Ahkeroikaa kuuliaisuudessa eli tottelevaisuudessaJumalaa kohtaan pelolla ja vavistuksella, että PELASTUISITTE. Tottelevaisuus on pelastuskysymys! Lukekaapa siis ajatuksen kanssa jakeet:
" Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. " Fil.2:12-13
Huomaatko?
Sitten haluan muistaa näitä Elämän Sanan tarjolla pitäjiä, Pertsaa, Usko.vain, Georgea, Obadja151cm ja kaikkia muita joita en nimimerkiltä nyt mainitse kiitoksella, jotka tämän jakeen mukaisesti olette vaeltaneet: Haluan vaan kertoa, että olette tehneet hyvin ja toivon että jatkatte ahkeroimista niin kuuliaisuudessa Jumalan tahtoa kohtaan kuin evankeliumin tarjoamista ihmisille , kuulkoot tai olkoon sanomaanne kuulematta;
"Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt. " Fil.2: 14-16
Huomaathan, miksi pn tärkeää tehdä kaikki nurisematta ja epäröimättä? Jotta olisitte moitteettomat ja puhtaat Jumalan lasten katras. Kiitos uskollisuudestanne Jumalaa kohtaan, älkää luopuko siitä missään painostuksessa kun ajat muuttuvat.
TV7:n Israel newsit ovat muuten katsomisen arvoisia. Eskatologiasta kiinnostuneiden on hyvä seurata Israelin tapahtumia ja Israel news on ikkuna siihen. Nyt eilen torstainakin oli hätkähdyttävää tietoa , joka liittyy mahdollisesti jo Godin tulevaan sotaan.
Löysin tärkeän muistutuksen Raamatusta
32
405
Vastaukset
Kuitenkaan sinäkään et J.Nasaretilaisen moraalisia opetuksia noudata niinkuin ei kukaan.
- ArmonVastaanottaja
Jeesus Nasaretilainen ei opettanut moraalia, vaan Jumalan sanan kuuliaisuutta. Kuuliaisuus ei ole mitään täydellistä Jumalan sanassa elämistä, mutta kuitenkin siihen vaatimattomasti ja nöyrästi pyrkimistä, hengellistä halua olla Jumalan työn kohteena ja alla.
Jumalan sanaa ei "noudateta", vaan sallimme / emme estä Jumalan työtä itsessämme.
. - luotaJeesukseen
Se jonka sisimmässä Jeesus Kristus asuu, niin tottahan toki Jeesus meissä Hänen moraalisia opetuksiaan osaa noudattaa. Jos ei Jeesus osaisi omia opetuksiaan noudattaa, niin johan olisi maailman kirjat sekaisin.
"Sitten haluan muistaa näitä Elämän Sanan tarjolla pitäjiä, Pertsaa, Usko.vain, Georgea, Obadja151cm ja kaikkia muita joita en nimimerkiltä nyt mainitse kiitoksella, jotka tämän jakeen mukaisesti olette vaeltaneet: Haluan vaan kertoa, että olette tehneet hyvin ja toivon että jatkatte ahkeroimista niin kuuliaisuudessa Jumalan tahtoa kohtaan kuin evankeliumin tarjoamista ihmisille , kuulkoot tai olkoon sanomaanne kuulematta; "
______________
Kiitoksia kirjoituksestasi !!
Kaikkivaltias on katsonut tarpeelliseksi antaa meille tukea sinun kauttasi juuri , kun saatan** omat käyvä kimppuumme ja osa heistä luulee palvelevansa Jumalaa
ja osa on yksinkertaisesti ateisteja.
Tuossa yllä yksi heistä (sage) on jo huomannut aloituksesi etkä tule saamaan tästä
mitään maallista kunniaa mutta :
Rukoilen että Kaikkivaltias Siunaisi Sinua kaikilla teilläsi.
§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§
Tänne on jo lähestulkoon mahdotonta tehdä aloituksia , kun ristin viholliset poistattavat ne.
He ovat naamioituneet lampaan taljoihin luodakseen "kristillisen" vaikutelman,
mutta kun puheitaan seuraa tarkemmin niin he paljastuvat.
Tämän vuoden aikana pakanain aika kuitenkin täyttyy ja ja Herra kääntää jälleen katseensa kansansa Israelin puoleen.- äläeksy
"He ovat naamioituneet lampaan taljoihin luodakseen "kristillisen" vaikutelman,
mutta kun puheitaan seuraa tarkemmin niin he paljastuvat."
Esiintyvät valkeuden enkeleinä kauniina sanoineen.
- evita-ei.kirj
Tälläistä uskon kuuliaisuutta ja Jumalan Sanan kunnioittamista minäki perään.
Kun muistelee niitä Vt ihmisiä Aanrahamia, Nooa, Jobia ym. Heille ominaista oli juuri se, että he kaikessa toiminnassaan ottivat todesta Jumalan Sanan. Jumala oli heidän ylin auktoriteettinsa, jota he tottelivat. Olivat kaikessa kuuliaisia Jumalalle ja kunnioittivat Jumalaa.
Nykyään kun vaikuttaa, että ihminen olisi se kaikkein korkein ja pyhin, jota pitäisi kuunnella ja totella.
Jeesus myös, vaikka ihmisten puheista kuulostaa, että Hän olisi toiminut toisin ja vastoin Jumalan tahtoa, sanotaan, " Hän oli kuuliainen loppuun asti, hamaan ristin kuolemaan asti".VT:n Jumala suoritti mm. kansanmurhia mutta Jeesus käski rakastamaan vihollistaankin joten ihan yksyhteen ei heidän ajatuksensa menneet. Jos totta puhutaan.
- evita-ei.kirj
sage8 kirjoitti:
VT:n Jumala suoritti mm. kansanmurhia mutta Jeesus käski rakastamaan vihollistaankin joten ihan yksyhteen ei heidän ajatuksensa menneet. Jos totta puhutaan.
Sinä et jotenkin ymmärrä, että Jumala ja Jeesus on yhtä. " Jo ennen aikojen alkua Minä olin".
evita-ei.kirj kirjoitti:
Sinä et jotenkin ymmärrä, että Jumala ja Jeesus on yhtä. " Jo ennen aikojen alkua Minä olin".
Kirjoitit: "Hän oli kuuliainen loppuun asti, hamaan ristinkuolemaan asti." Eikö silloin ole kyseessä kahdesta eri hahmosta? Ja mites tuo kuuliaisuus kun käski rakastamaan vihollistaankin? Jokin ei nyt täsmää ilman käsittämätöntä tulkintaa.
- evita-ei.kirj
sage8 kirjoitti:
Kirjoitit: "Hän oli kuuliainen loppuun asti, hamaan ristinkuolemaan asti." Eikö silloin ole kyseessä kahdesta eri hahmosta? Ja mites tuo kuuliaisuus kun käski rakastamaan vihollistaankin? Jokin ei nyt täsmää ilman käsittämätöntä tulkintaa.
Jeesus tuli ihmiseen muotoon, silloin kun Hän syntyi neitsyt Mariasta, mutta sitä ennen Hän on ollut Isän luona jo ennen aikojen alkua. Minä ymmärrän tyon, että he olivat yhtä, että he olivat Hengessä yhtä. Jeesushan sanoi, että Hän menee Isän luo. Hän on siis ennen aikojen alkua olleena tietää kyllä, mitä Isä on tehnyt, ja ollut Hengessä siinä mukana.
Minä en usko siihen, että Jumala sinänsä itse murhasi kansaa. Taustalla on aina paha.. Jumala ei kauan katsele tuota pahaa, vaan antaa sen lopulta tuhota itsensä.
Jeesus antoi rakkauden kaksoiskäskyn sen vuoksi, ettei tuo paha pääse ihmisessä voitolle. Kun rakastaa silloin pahalla ei ole valtaa ihmiseen. evita-ei.kirj kirjoitti:
Jeesus tuli ihmiseen muotoon, silloin kun Hän syntyi neitsyt Mariasta, mutta sitä ennen Hän on ollut Isän luona jo ennen aikojen alkua. Minä ymmärrän tyon, että he olivat yhtä, että he olivat Hengessä yhtä. Jeesushan sanoi, että Hän menee Isän luo. Hän on siis ennen aikojen alkua olleena tietää kyllä, mitä Isä on tehnyt, ja ollut Hengessä siinä mukana.
Minä en usko siihen, että Jumala sinänsä itse murhasi kansaa. Taustalla on aina paha.. Jumala ei kauan katsele tuota pahaa, vaan antaa sen lopulta tuhota itsensä.
Jeesus antoi rakkauden kaksoiskäskyn sen vuoksi, ettei tuo paha pääse ihmisessä voitolle. Kun rakastaa silloin pahalla ei ole valtaa ihmiseen.Hyvä on, mutta pysyn kannassani.
- evita-ei.kirj
Koraani ja Islam on tullut jälemmin siinä on vaikutteita Raamatusta tai paremminkin sen aikaisista kirjoituksista.
Toisaalta voihan olla niinkin, että he eivät ole voineet kiistää niitä tapahtumia, mitä kirjoituksissa on ollut ja siten ne on tullut myös koraaniin mukaan. - evita-ei.kirj
sage8 kirjoitti:
Hyvä on, mutta pysyn kannassani.
Hyvä on. Tärkeäähän se onkin kristittynä ottaa huomioon Jeesuksen sanat. Vanhatestamenttihan kuuluukin enemmän sinne juutalaisuuten, mutta on osa Jeesuksenkin historiaa. Olihan Hänkin juutalainen.
- rakastajajulista
evita-ei.kirj kirjoitti:
Hyvä on. Tärkeäähän se onkin kristittynä ottaa huomioon Jeesuksen sanat. Vanhatestamenttihan kuuluukin enemmän sinne juutalaisuuten, mutta on osa Jeesuksenkin historiaa. Olihan Hänkin juutalainen.
Oikeassa olet! Jumalan käskyt ja tahto mikä tulee esiin Vanhassa Testamentissa ovat yhä voimassa, mutta meille uuden liiton uskoville kuuluu Jeesuksen antamat käskyt, joista tärkeimmät ovat lähetyskäsky ja käsky rakastaa ja tehdä lähimmäistyötä. Näiden parissa nyt toimimme ja Jumala sitten huolehtii lopusta - lähinnä viimeisellä tuomiolla. Meillä ei ole lupaa tuomita.
evita-ei.kirj kirjoitti:
Jeesus tuli ihmiseen muotoon, silloin kun Hän syntyi neitsyt Mariasta, mutta sitä ennen Hän on ollut Isän luona jo ennen aikojen alkua. Minä ymmärrän tyon, että he olivat yhtä, että he olivat Hengessä yhtä. Jeesushan sanoi, että Hän menee Isän luo. Hän on siis ennen aikojen alkua olleena tietää kyllä, mitä Isä on tehnyt, ja ollut Hengessä siinä mukana.
Minä en usko siihen, että Jumala sinänsä itse murhasi kansaa. Taustalla on aina paha.. Jumala ei kauan katsele tuota pahaa, vaan antaa sen lopulta tuhota itsensä.
Jeesus antoi rakkauden kaksoiskäskyn sen vuoksi, ettei tuo paha pääse ihmisessä voitolle. Kun rakastaa silloin pahalla ei ole valtaa ihmiseen.Olet ymmärtänyt aika oikein asiat.
- näinonn
pertsa2012 kirjoitti:
Olet ymmärtänyt aika oikein asiat.
Amen!
- SiiheSuuntaan
rakastajajulista kirjoitti:
Oikeassa olet! Jumalan käskyt ja tahto mikä tulee esiin Vanhassa Testamentissa ovat yhä voimassa, mutta meille uuden liiton uskoville kuuluu Jeesuksen antamat käskyt, joista tärkeimmät ovat lähetyskäsky ja käsky rakastaa ja tehdä lähimmäistyötä. Näiden parissa nyt toimimme ja Jumala sitten huolehtii lopusta - lähinnä viimeisellä tuomiolla. Meillä ei ole lupaa tuomita.
Totta, eikä meillä ole lupaa sekoittaa tuomitsemista arviointiin, johon meillä näyttäisi olevan jopa velvollisuus. " Vaadin verensä kädestäsi kun et puuttunut eksymiseensä vaikka tiesit hänen olevan helvettiin menossa ja hänellä olisi tilaisuutensa ollut pelastua jos edes kerran tai kahdesti olisit varoitukset puhaltanut pasuunastasi"
- uskova.mies.ei.kirj
evita-ei.kirj kirjoitti:
Sinä et jotenkin ymmärrä, että Jumala ja Jeesus on yhtä. " Jo ennen aikojen alkua Minä olin".
Juuri näin evita-.
Johanneksen evankeliumi erityisesti kertoo siitä, miten Jeesus ja Jumala ovat yhtä.
Evankeliumin ensimmäinen luku kertoo siitä aivan suoraan, myös koko evankeliumi, sekä hyvin monet kohdat Raamatussa.
Joh. 17.
5. Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.
Tässä Jeesus rukoilee Isää ja kertoo suoraan kyseisen asian.
- oipoi
Lue ensin Esko Valtaojan kirjat, sieltä löytyy jotain paljon tärkeämpää.
- KatkeruusJumalattomain
Kyllä Jumalan puheessa huomaa viisauden. Ateismissa/jumalattomuudessa/epäjumalanpalvonnoissa, joita kutsutaan uskonnoiksi, huomaa pahuuden pakonomainen mm. tarpeen pilkata, valehdella ja saada oikeutus valheille vaikkapa yleisestä mielipiteestä, joka määrittää muuttuvaa " totuutta" eri aikakausina .
- ReidiouPatmos
Todellakin, amen!
- saviseutulainen
... " Tullessamme Jumalan tykö emme saa tuoda mukanamme muuta kuin Kristuksen. Kaikki muu myrkyttää ja turmelee uskon. Se, joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksien, lahjojen, armon kokemusten yms. varaan, ei tunne Kristuksen ansiota.
Tämä tekee uskomisen niin vaikeaksi, niin vieraaksi luonnolle. Jos uskot, on sinun joka päivä jätettävä (tappiona ja roskana, Fil. 3:7, 8) syrjään etuoikeutesi, kuuliaisuutesi, kasteesi, pyhityksesi, täytetyt velvollisuutesi, lahjasi, kyyneleesi, liikutuksesi, nöyrtymisesi, niin että ainoastaan Kristus on turvasi.
Tekosi ja itsekylläisyytesi on hävitettävä päivittäin. Kristus on Jumalan lahja (Joh. 3:16; 4:10). Usko on Jumalan lahja (Ef. 2:8). Anteeksiantamus on armolahja (Room. 5:16). Luonto raivostuu, kiusaantuu ja on kiukkuinen siitä, että kaikki on lahjaa ja ettei sitä voi millään ostaa, ei töillä, ei kyyneleillä eikä velvollisuuksien täyttämisellä. Kaikki työt on suljettu pois ja ne ovat arvottomia taivaassa."
...
P.S. Mies, joka tuli rikkaan miehen pitoihin omissa vaatteissaan ja tuli heitetyksi ulos, koska ei OLLUT PUKEUTUNUT JUHLAVAATTEISIIN, on ihminen joka tulee Jumalan eteen näihin pukeutuneena: ..."etuoikeutesi, kuuliaisuutesi, kasteesi, pyhityksesi, täytetyt velvollisuutesi, lahjasi, kyyneleesi, liikutuksesi, nöyrtymisesi ym. ahkeroitsemisesi ..." - eikä yksinomaan JEESUKSEEN KRISTUKSEEN PUKEUTUNEENA.
" Tullessamme Jumalan tykö emme saa tuoda mukanamme muuta kuin Kristuksen. Kaikki muu myrkyttää ja turmelee uskon. Se, joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksien, lahjojen, armon kokemusten yms. varaan, ei tunne Kristuksen ansiota!!
( Thomas Wilcox KALLIS HUNAJANPISARA ) Kiittäminen on hieno asia. Se luo positiivisuutta ja hyvää mieltä.
Minäkin haluan tuoda yhden tärkeän kohdan Raamatusta tässä yhteydessä esiin:
"Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi'. Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä." "
Haluan omasta puolestani kiittää kaikkia niitä, jotka nuo sanat pitävät ja täälläkin niitä tuovat eri tavoin esille. En lähde ketään nimeämään, jäisi kuitenkin joku mainitsematta.
Lisäksi haluan kiittää kaikkia niitä ei-uskovia, ateisteja ym. jotka täällä keskustelevat asiallisesti ja asiasta ja joskus vähän asian vierestäkin.
Lopuksi vielä haluan kiittää Jumalaa.- KiitosJeesus
"Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi'"
Tästä se tosiaan lähtee - Jumalan ja Hänen tahtonsa rakastaminen!
Ei ole mitään muuta tärkeämpää kuin tehdä Jumalan tahto ja siinä Jumalan tahdossa elää. "Siinä on se rakkaus, että toteutatte minun tahtoni!". Jumalan käskyt eivät ole raskaat, vaan ne ovat Jumalan rakkauskirje meille ihmisille.
1. Joh. 2:17
Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
1. Joh. 5:3
Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
2. Joh. 1:6
Ja tämä on rakkaus, että me vaellamme hänen käskyjensä mukaan. Tämä on käsky, että teidän, niinkuin olette alusta kuulleet, tulee siinä vaeltaa.
- todiatajasetä
Aivan upea taivaspalsta, minä lukiessani näitä kommentteja, olen vakuuttunut aitiopaikastani taivaassa.
- 5kkMeni
Minulla on toivo olemassa.Välillä toivo on pieni, välillä isompi.Olen alkoholisti.Olin reilut 5kk kuivin suin ja suupielet usein alassuin.Suuni sai hymyyn kun aloin juomaan.
Nyt koitan vielä kerran.Ilman isoa armoa en selviä. Olen konservatiivi ja häpeän alkoholismiani.
- 77777777777
Kerrankin on puhdasta opetusta! Kiitos kommenteista, joita oli ilo lukea.
On taistelu sielunvihollista vastaan, kun oman lihan halu yrittää vastustaa pysymistä Herran tahdossa eli olla miehelle kuuliainen. Oma kiusaukseni on koiran pentu. Onhan meillä jo koiruus, liki kymmenenvuotias. Järkikin sanoo tuon riittävän tässä liki 70 iässä!
Yhdellä on yhdenlainen, toisella toisenlainen kiusaaja. Omat mieliteot siis. Tämä sivu antoi voimaa taistella maallisia kiusauksia vastaan. On monta syytä, miksi tuollainen hellyyspakkaus on mielessäni. Jumala kaiken tietää. Aion voittaa ja olla kerran perillä taivaan kodissa.
Oikein virkistävää iltalukemista, vielä kiitos kaikille.- YmpäristöKoiran
Ei toisen koiran hankkiminen liene synti? Itse en koiraa ota kerrostaloasuntoon. Maaseudulla koiran elämä on hyvää. Mielestäni edes pieni rivitalon piha ei ole koiraa varten. Omakotitalon tontti menettelee mutta kunnon maalaistalo on koiran unelmaympäristö. Maaseudulla ei koiria paljon vankikuljetella vankipanta kaulassa koiran kaulaa epäkunnioittavasti hihnasta revityksi tullen.Jos ast okt tai maalaistalossa niin ota pois uusi koira.Jos asut kerrostalossa tai rivarissa niin muuta pois siitä?
- Painukaalahkoihinne
Mikä saatanan pellelauma tehtailee näitä teoilla pelastumisen viestejä?
Ottakaa todesta, että teoilla pelastumisen uskonto ei ole kristinuskoa.
Tuo Fil 2 on selitetty moneen kertaan, että katergadzoo-verbi on väärin käännetty. Ei ole kyse pelastuksen tienaamisesta teoilla, vaan sen pelastuselämän mukaisesti elämisestä, jonka uskovat OVAT JO SAANEET, kuten Ef 2 selittää. Te tekopyhät lurjukset, teoilla pelastumisen yrittäjät sen sijaan ETTE OLE KRISTINUSKOSSA. - JaanaHammastenKiristys
Ymmärretty väärin aloitus? Uskon kuuliaisuus on teema ja mä kysyn sulta nyt : pelastuuko epäkuuliainen uskossaan? Pelastuuko kuuliainen uskossaan?
- Painukaalahkoihinne
Kristinusko ei ole teoilla pelastumisen uskonto.
Et ole kuuliainen ollenkaan niin kauan kuin olet epäuskossa, et vanhurskautettu etkä pyhitetty, etkä kristinuskossa. Uskomattomalle kaikki teot lasketaan synniksi. Jos pystytät lakia pelastuaksesi sen kautta, todistat vain olevasi synnintekijä.
Galatalaiskirje:
3:1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
3:2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
3:3 Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
....
3:10 Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee."
3:11 Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta."
3:12 Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä."
3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
......
2:16 mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
2:17 Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!
2:18 Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
2:19 Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
2:20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
2:21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
...
Ja sittenkö intät, että eihän nyt lain kautta pelastusta yritetty, vaan parannuksen tekemisellä. No mitä parannusta minkä kautta sitten olet tekemässä? Eikö sillä ole mitään tekemistä lain kanssa? Jos selität parannuksen, että se on tienata pelastusta, sitten ET OLE KRISTINUSKON PIIRISSÄ OLLENKAAN. - KiitollisenaRaimo
Oikein virkistävä kirjoitus kunnia siitä Jumalalle että on tällaista kirjoitusta myöskin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi674222Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D863804- 433296
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192598Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!232469Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562313- 482135
- 471828
- 361770
- 301596