Selittäkää nyt Matujen palatus ja Dublin menettely

Mitä minä en nyt tajua ? Luin uutisen että Suomeen palautetaan matuja muista EU maista Dublin menettelyn pohjalta. Jos kerran Dublin tarkoittaa että "" Dublin-sopimuksen mukaan hakemus tulee käsitellä siinä EU-maassa, mihin hakija saapui ensin – sen vuoksi useana vuotena turvapaikanhakijoita on lähetetty Suomesta takaisin eri puolille Eurooppaa.""

Taivaastako ne matut tänne tippuu sillä Suomen rajanaapureina ei ole Eritrea,Irak,Syyria, Somalia ???
3282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

>Taivaastako ne matut tänne tippuu sillä Suomen rajanaapureina
> ei ole Eritrea,Irak,Syyria, Somalia ???

MTV teki asiasta eilen uutisen, ja sisäministeriön asiantuntijaakin haastateltiin asiasta. Sen paremmin maikkari kuin asiantuntijakaan ei vaivautunut puolella sanallakaan valaisemaan, että mitä kautta nuo ihmiset ovat oikein Suomeen tulleet.

Itäraja on kiinni, ei sieltä pakolaisia pääse. Tänne tullaan käytännössä Ruotsista Tornion kautta, tai sitten laivakyydullä Saksasta Suomeen. Molempiin noihin maihin pitäisi ne tulleet palauttaa Suomesta.,

Mutta miksi ei suomalainen, avoimen viestinnän uutislähetys kerro uutisessansa, että mihin pykälään siinä vedotaan kun Saksa palauttaa meille 800 Irakin pakolaista?

Miksi tämä ilmiselvä kysymys ja asia jätetään laajassa MTV-uutisessa täysin mainitsematta?

Äänestä

Hakemus on käsiteltävä siinä maassa, mistä turvapaikkaa on haettu ensimmäiseksi. Turvapaikkaa ei ole pakko anoa ensimmäisestä maasta, mihin pakolainen tulee.

Äänestä

Suomi noudattaa Dublinin sopimuksen kohtaa, jossa kielletään palauttamasta rikollista matua kotimaahansa jos hänet voidaan tuomita siellä kuolemaan. Järjetön sopimus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä_tämä_on kirjoitti:

Mitä minä en nyt tajua ? Luin uutisen että Suomeen palautetaan matuja muista EU maista Dublin menettelyn pohjalta. Jos kerran Dublin tarkoittaa että "" Dublin-sopimuksen mukaan hakemus tulee käsitellä siinä EU-maassa, mihin hakija saapui ensin – sen vuoksi useana vuotena turvapaikanhakijoita on lähetetty Suomesta takaisin eri puolille Eurooppaa.""

Taivaastako ne matut tänne tippuu sillä Suomen rajanaapureina ei ole Eritrea,Irak,Syyria, Somalia ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu