Taloudellinen väkivalta

Petettyna

Olen joutunut parisuhteessa taloudellisen väkivallan uhriksi. Kaikki on alkanut huomaamatta ja pikkuhiljaa. Mies teki alusta saakka selväksi kuinka raha on hänelle yhdentekevää ja jos sitä hänellä on niin hän jakaa sitä muille jne. Tarjoili alkuun paljonkin ruokia ja juomia ja eleli suhteen alusta saakka yhteisillä rahoilla ja tuolloin hänen osallistumisensa oli tasapuolista. Kohta alkoi rahan lainaaminen, ihan pari kymppiä vaan minkä jätti maksamatta. Osasi kiemurrella siitä ulos niin etten jäänyt parin kympin perään itkemään. Kohta minun pitikin ottaa hänelle parin tonnin kulutusluotto jonka aikoi maksaa viikon päästä takaisin. Kertoi että on velkaa sellaiselle henkilölle että jos ei nyt maksa niin lähtee henki. Lopulta samalla tarinalla sai nyhdettyä minulta yli 10 000 euron lainan. Minä, järkevä nainen olin huomaamatta auervaaran uhri ja taloudellisen väkivallan kierteessä. Aluksi lyhensi minulle velkaa kunnes lopetti senkin, varasti pankkitunnukseni ja teki nimissäni velkaa kaikkialle minne kerkesi. Tein rikosilmoituksen mutta omaa typeryyttäni olen joutunut yli 10 000 euron velkojen maksumieheksi. Kunpa olisi jokin taho mistä saisi apua. Tällaiset henkilöt eivät joudu vastuuseen vaan hänellä on jo uusi nainen ryöstettävänä

14

4893

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei.

      Onpa kurja tilanne, johon olet joutunut. On kamalaa tulla petetyksi, mutta taloudellinen taakka, jota joudut kärsimään hänen takia on aivan kohtuutonta. Teit rikosilmoituksen, eikö hän joudu vastuuseen siitä velasta, jonka otti sinun nimissäsi. Yritä selvittää sitä, soita oikeusaputoimistoon ja selvitä, hae apua. Älä luovuta heti. Ajattelen, että oikeuden olisi tapahduttava. Yritä.

      Tsemppiä,
      Pirkko-pappi

      • Kirkkolaittomuus

        Eihän oikeus tapahdu seurakunnassakaan. Ei pappi osaa tuossa neuvoa.


    • ikävä.juttu

      Mihin se kaveris käytti nuo lainaksi otetut rahat. Onko sillä joku ongelma, esim. pelaaminen, huumeet . En kyllä ymmärrä miten sinä olet vastuussa noista lainoista jos pankkitunnukset oli varastettu, toisaalta, miten hän tiesi pankkitunnuksen salasanan? Tietysti ne lainat jotka olet itse antanut joudut laittamaan perintään. Ota yhteyttä paikalliseen oikeusaputoimistoon, siellä varmaankin osaavat neuvoa.

    • ikävä.juttu

      On kai sulla paperit tehty noista antamistasi lainoista?

    • Narsistinkiusaama

      Ikävä tarina mutta nykyään tämäkin mahdollista. Minäkin uskon että rahasta on kyse meidän kakkosen ja kumppanin vääntöön. Kumpikaan ei suostu kertomaan syytä sille kun kiinni jäi ja laitoin valitsemaan. Mutta jäänyt edelleen kiinni viestittelystä. Nyt toinen sanoo toisen kiristävän ja kiusaavan. Kun vaadin vietäväksi viranomaisille ei halua kun en ymmärrä. Kun tuolla on samoja tuttuja "henki lähtee" pelko siis todellinen. Nyt kun yhdessä luemme ne ja vielä vastaamme helpottaa kotona tilanne. Kunpa tuo kiristäjä tämän joskus käsittää. Mutta rahasta on selkeästi kyse.

    • Hei,
      Hienoa, että kerrot tilanteestasi. On ikävä kuulla, että olet joutunut parisuhteessa taloudellisen väkivallan uhriksi. Hyvä, että olet tehnyt rikosilmoituksen asiasta. Sinun ei tarvitse jäädä yksin asian kanssa. Erilaiset tunteet kuten esimerkiksi häpeä ja syyllisyys voivat vaikeuttaa puhumista. On hienoa, että olet rohkeasti lähtenyt hakemaan apua tilanteeseesi. Talousasioissa sinua voivat auttaa esimerkiksi talous- ja velkaneuvonta.

      Sinulla on mahdollista saada apua ja neuvoa Rikosuhripäivystyksen lähimmältä palvelupisteeltä. Löydät palvelupisteiden yhteystiedot täältä https://www.riku.fi/fi/yhteystiedot/. Voit myös halutessasi tulla juttelemaan asiasta myös Rikosuhripäivystyksen chattiin. RIKUchat on auki arkisin klo 9-15 ja maanantai-iltaisin klo 17-19.

      Ystävällisesti Rikosuhripäivystys

      • Huoi

        Kyllä näitä on niin paljon vaikka ois viksukin mies suutuksissa aina ovat niin ilkeitä .läheltä piti tilanteita on mutta yleensä ne selviää humalaisista itse en tykkää eikä onneksi niitä nää.rahasta yleensä tulee riitaa ynnä muistä työ asioista


    • Olen usein ihmetellyt miksi ei taloustaitoa pidetä yhtenä kaikkein tärkeimpänä oppiaineena. Olen elossa vain koska opin sen tavan ajatella vanhemmiltani jotka olivat yksityisyrittäjiä.

      • RandomThinker

        Täysin samaa mieltä! Vaikuttaa ettei ollenkaan ymmärretä hyvän taloudenpidon merkitystä tavallisen ihmisen arjessa. Monta ongelmaa olisi vähemmän kun tämä osattaisiin. Ei talous ole pelkkää tiedettä tai yritysten juttu. Käsittääkseni opetusta on jo lisätty mutta näkyy viiveellä.


    • Ikuinenavioliitto

      Jos ei tule omillaan toimeen ei tule myöskään mun kanssa.
      Viho viimenen on kumppani kelle pitää olla pankki. Siinä velallinen on nalkissa ja toisen nuorassa.

    • Taloudellista väkivaltaa, ex puoliso kärkkyy elatusapua haastellen käräjille sossun ja ”ystävien” tukemana esittäen ystäville menestyvää yrittäjää. Omat ansiot on muilta nyhdetty pikku huijausta joka tunnetaan sanalla veropetos. Naisten vaateliike jossa omistaja ilmoitellut lehdessä myyvänsä firmasta varastetut vaatteet koska aloittaa uuden elämän. Harkitkaa kun astutte Tampereella Koskikadulla Puuvilla nimiseen liikkeeseen, moni kakku pältä kaunis.

    • Mies__vaan

      Nyt en oikein ymmärrä - viestin alussa luki että raha ei ole tärkeää ja että sitä annetaan toiselle, mutta naisen rahat eivät olleetkaan yhteisiä vaan se oli laina. Onko tämä nyt se melkp yleinen tilanne, että miehen rahat ovat yhteisiä, naisen omia? Tiedän tutun, joka tukee työtöntä vaimoaan muutamalla satasella kuukaudessa, tietty maksaa kaikki yhteiset myös. Mutta jos yhdesdä asutaan niin eikö rahat ole yhteisiä - myös naisen rahat? Toki tuo velkajuttu kuulosti ikävältä, sitä en kiellä.

      • kinnikonni

        Avoliitossa ei ole avopuolison elatusvelvollisuutta, avioliitossa on.
        Jos yhdessä asutaan, eikö silloin jaeta kulut muttei rahoja? Siis asumis ym kulut, ei toisen nimissä olevaa esimerkiksi autolainaa tai lasten elatusmaksuja.

        Aloittajan tapauksessa mies maksoi alkuun osuutensa ja siirtyi sitten naisen lompsalle. Luvattomasti tehtailtu velkakin jäi naiselle. Ihan selvä petos ja huijaus. Ehdottomasti yhteys velkojiin ja rikosilmoitus.


    • rahahanakii

      AP:n ainoa mahdollisuus on oikeusteitse vaatia rahojaan takaisin. On myös pystyttävä osoittamaan, että nuo hänen nimissään tehdyt velat on petoksella tehty hänen tietämättään. Asianajaja olis hyvä olla tässä mutta voi olla kallis. Kunnallinen oikeuavustaja on halvempi.

      Toi "narsistinkiusaama" nimmari taitaa olla vaan oman ukkonsa huijaama, tuskin siellä mitään kiristämisiä on, kunhan haluaa vaan pitää siihen kakkoseen yhteyden. Mistä sitä miestä muka kiristettäisiin? Onks se tehnyt jotain laitonta?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 166
      2203
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      421
      1602
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      180
      1165
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      784
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      279
      678
    6. 33
      661
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      651
    8. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      102
      618
    9. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      603
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      557
    Aihe