Mietin tässä kun taas tuli tutkailtua noita uutia että me ollaan menty kansakuntana pilalle noiden ilman valvontaa maahan laskettujen matujen vuoksi. Joskus kymmenen vuotta sitten täällä ei ollut eripuraa, oltiin suomalaisia kaikki. Jos olisin jossain nähnyt suomalaisen pulassa ilman muuta olisin auttanut. Nyt jos näen ensimmisenä ajattelen että onkohan se suvakki, jos on niin saa pärjätä omillaan. Eikö ole hieno juttu?
Entäs sitten ne matut? Jostain lähi-idästä jossa on sodittu aina ja soditaan aina jatkossakin tuodaan ihmisiä tänne eri heimoista ja uskontokunnista ja kuvitellaan että ne turvapaikan saatuaan simsalabim lyövät kättä ja sopivat riitansa? Paskat, ne voi olla vähän aikaa rauhassa mutta kun on passi taskussa voidaan alkaa sotimaan keskenään täällä ihan niin kuin siellä lähtömaassakin. Meillä on kohta kymmeniä eri kuppikuntia jotka tahtoo tuhota toisensa ja siihen toisiaan vihaavat kantasuomalaiset päälle. Ihan vitun hienoa.
Joku sanoo että monikulttuurisuus on rikkaus. Paskat on, se köyhdyttää maan ja saa kaikki kiukkuisiksi. Minä sanon että monikulttuurisuus on syöpä joka tuhoaa maan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos monikulttuurisuus käsittää myös islamin, niin kyseeessä on sellainen kulttuuri, jota kukaan täyspäinen ei kannata. Milloinkahan suvakit Suomessa hoksaavat tämän faktan, ottavat aivonsa narikasta ja ryhtyvät täyspäisiksi?
Voisiko joku nykysuvakki kertoa rehellisesti ja faktapohjaisesti, mitä hyvää kehitysmaamuslimit ovat muka tuoneet mukanaan Suomeen?
Suomalaiset ovat todellakin jakautuneet kahteen leiriin, maahanmuuttovastaisiin ja maahanmuuttomyönteisiin. Eivätpä ole suomalaiset koskaan sisällisodan jälkeen olleet näin jakautuneita. Eikö Martti Ahtisaari voisi alkaa neuvottelemalla rakentaa rauhaa näiden kahden leirin välille, ennenkuin tilanne ajautuu umpikujaan ja alkaa paukkua!
Metsästykerhot on ainakin Suomalaisten puolella.
Pakolaiskriittisiä vähän vaan harmittaa se, kun eivät minimaalisena vähemmistönä saa päättää asioista. Nämä eivät hyväksy edustuksellista demokratiaa, vaan haluavat maan luisuvan anarkiaan ja natsismiin.
Suomen+kansasta+85%+vastustaa++suomen+harjoittamaa+haöllitsematonta+rikollista+maahanmuuttoa.+Vain+maahantunkeutujista+hyötyvät+puollustaa+näitä.