Esivaltaa vastaan hyökättiin!

Esivaltaa vastaan hyökättiin tänään Jyväskylässä!

Jyväskylän Salmenrannan vastaanottokeskuksella järjestettyyn mielenosoitukseen osallistui useita kymmeniä henkilöitä. Mielenosoituksessa oli poliisin mukaan mukana sekä vastaanottokeskuksen asukkaita että suomalaisia.

Mielenosoitus kärjistyi, kun poliisin kimppuun käytiin karkoituspäätöksen saaneiden henkilöiden poiskuljetuksen yhteydessä. Poliisi joutui tuolloin turvautumaan paprikakaasuun.

– Päälle käytiin saattamisvaiheessa, kun henkilöitä saatettiin ulos alueelta, rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista kertoo MTV Uutisille.

Joukkojenhallintajoukkojen saartamat poliisiautot ajoivat tuolloin eteenpäin hiljaista vauhtia. Poliisiautojen tietä yritettiin tukkia, jolloin joukot varmistivat kuljetuksen etenemisen.

– Useita kymmeniä oli tukkimassa tietä. Se aukesi, kun poliisit saattoivat autoja kävellen. Joukkojenhallintajoukot olivat autojen ympärillä, Kinnunen kertoo tapahtumista.

Poliisin mukaan mielenosoitukseen osallistui sekä vastaanottokeskuksen asukkaita että suomalaisia.

Miten tällaiseen aggressioon tulisi vastata?
28369
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kovat keinot käyttöön... Jos tulevaisuudessa tällainen jatkuu vielä suuremmassa mittakaavassa niin ettei kumiluodit, vesitykit ja kyynelkaasut enää tehoa, niin silloin tarvitaan tykeillä, konekivääreillä ja liekinheittimillä varustettuja panssarivaunuja, napalmi B:tä, valkoista fosforia, täsmäpommeja jne. Kova kovaa vastaan, vihollisen kanssa ei pehmoilla. Esivallan tulisi vastata kapinaan todella voimakkaasti, ulkomaalaisista taistelijoista tulee tuhottavia viholliskohteita, kun he alkavat riehumaan ja vastustamaan maan lakia, murhaamaan ja raiskaamaan maan kantaväestöä. Olemme sodassa.

Onneksi poliisipartiot saavat Suomessa MP5 konepistoolit, jotka ampuvat kertalaukauksia, kolmen laukauksen pursketta ja sarjatulta.

1Äänestä

Kyse oli perheestä, joka palautettaessa joutuu talibanin tapettavaksi joten kaatakaa ittellenne vaan.

Äänestä
  • Syyt tän mellakan takana kiinnostavat. Voitko laittaa linkkiä? Tuo kuulostaa ihan perustellulta syyltä nousta vastustamaan pakkotoimia -- varsinkin kun pakkotoimet täällä kun ovat lähtökohtaisesti hellempiä kun Afghanistanin talibanien alaisuudessa.

    Äänestä


  • Kiitos. Tuosta linkistä eteenpäin Iltalehden sivuille, siellä afghaanimies kertoo perheen olevan Ghazni-nimisestä kaupungista, joka ilmeisesti tosiaan on talibanin hallinnassa. Ghazni tunnetaan lännessä ensisijaisesti siitä, että vuosituhannen alussa taliban tuhosi valtavat buddha-patsaat siellä. Ilmeisesti perheellä on siellä myös "henkilökohtaisia vihollisia" ("personal enemies" sanoo mies haastattelussa), joka voi tarkoittaa miltei mitä vaan.. mutta jos mies ja nainen eivät ole vaikkapa aviossa, tai ylimalkaan jo se että ovat lähteneet alueelta.. voi kuvitella, että helppoa ei ole jos sinne suunnalle pitäisi palata.

    Äänestä


  • Prapogandaa! Suomen suvakkivirkakoneisto ei käännytä ketään jos on pienikin mahdollisuus että tapettaisiin kotimaassa. Tällaiset väitteet ovat peräisin punavihreissä kuplissa eläviltä suvakeilta.

    Äänestä

  • kuten se sinkomies KTS. n lippu hänen linkistään aikoinaan.

    Eli, on aktiivi terroristimies.

    tietämättömille tieto.

    KTS. piti nimimerkissään Palestiinalippua, jossa oli suurennoksesta katsottuna sinkomies, huivipäinen terroristi. Tallensin ko. KTS.n oman nimmarikuvan koneelle, että tarpeenmukaan se on nähtävillä.
    Siksi häneen on suhtauduttava sen mukaan, mitä hän edustaa sydämestään.
    Varmaan tulevaisuudessa on panosvyöt vyötäröllä ja laittaa lapset kävelemään tuhoa kohti. Sellaisiahan nämä ovat..

    Äänestä

  • Tuo haastateltu afghaani on punavihreässä kuplassa elävä suvakki? Kenen propagandaa sinä toistat?

    Tiettävästi maahanmuuttovirasto _on_ käännyttänyt ihmisiä takaisin maihin, joissa on sotaa, väkivaltaa ja sortoa. Irak, Afghanistan, Somalia, Eritrea, ...

    Äänestä

  • old_profile_101453 kirjoitti:

    Tuo haastateltu afghaani on punavihreässä kuplassa elävä suvakki? Kenen propagandaa sinä toistat?

    Tiettävästi maahanmuuttovirasto _on_ käännyttänyt ihmisiä takaisin maihin, joissa on sotaa, väkivaltaa ja sortoa. Irak, Afghanistan, Somalia, Eritrea, ...

    Totta kai nuo tuolla tavoin sanovat kun eivät halua lähteä. Ja vihervasemmisto sitten levittää tätä valhetta. Viranomaiset ovat päättäneet että heidät on turvallista palauttaa, joten turha jankata muusta.

    Äänestä

  • Yle täsmentää, että syy miksi he pelkäävät paluuta on heidän shiialaisuutensa. https://yle.fi/uutiset/3-9814851 Taliban on vastaavasti ääri-sunnalainen, heidän silmissään shiat ovat jopa alhaisempaa kastia kuin kristityt.

    Suomessakin on uskonpuhdistukset käyty läpi -- näkeehän sen katolilaisten määrästä, vaikka heidän vanhat kivikirkkonsa kyllä kelpaavat käyttöön. Muualla ihmisiä edelleen tapetaan uskonopillisten erojen takia.

    Viranomaiset tekevät virheitä.

    Äänestä

Niin hyökättiin. Ja Raamatussa hyökätään.

Nykyisessä Espanjassa hyökätään valtion toimia vastaan mielenilmauksissa. Yksi maakuntakin asettuu valtiota vastaan, ja järjestää jo toisen kansanäänestyksen Espanjasta eroamiseksi.

Ei mitään uutta auringon alla. Husseinkin syöstiin vallasta ja tapettiin. Irakissa.

Äänestä

Poliisillle kovat piippuun, terroristit ulos tästä maasta, joko elävänä tai arkussa. Ja suvakit mukaan.

1Äänestä

Vippaslössi on kovasti muka Isistä ja Talebaneja vastaan mutta kun pitäisi suojella paikallisia asukkaita heiltä, niin kelkkä kääntyy taas 180 astetta kuten monessa muussakin asiassa.

:DDDDDDD

1Äänestä

Poliisille lisäresursseja uusien kuorisuojattujen Mörkö-autojen hankkimiseksi.

Äänestä

Poliisille lisäresursseja uusnatsien ja ääriuskovaisten teilaamiseksi. kannatetaan.

2Äänestä
  • Islamin ääriuskovaisten varmaan tarkoitit, homovippas .

    Äänestä

Tuus Soffiina taas kattoon kun vippaslössin perkeleet hyppii lakkinsa päällä!
:D

1Äänestä

Tuus Soffiina kattoon kun niitä vituttaa!
:D

1Äänestä
  • Tietämättömille tieto:

    KTS. piti nimimerkissään Palestiinalippua, jossa oli suurennoksesta katsottuna sinkomies, huivipäinen terroristi. Tallensin ko. KTS.n oman nimmarikuvan koneelle, että tarpeenmukaan se on nähtävillä.
    Siksi häneen on suhtauduttava sen mukaan, mitä hän edustaa sydämestään.
    Varmaan tulevaisuudessa on panosvyöt vyötäröllä ja laittaa lapset kävelemään tuhoa kohti. Sellaisiahan nämä ovat..

    Äänestä

Meillä palestiinalaisilla on armeija kuten muillakin ja ase on logossa näkyvissä. Saattaa olla Kalashnikov tai Israelin meille myymä Uzi mutta täältä pesee aina tarvittaessa.

1Äänestä

ei matulauman röyhkeydellä ole rajaa. onneksi poliisilla on hyvä koulutus, myös tälläisia., yhteiskunta rauhaa ja lakia vastustavia hulluja vastaan.

Äänestä
  • Teijän lössin poliisi on jo pistänyt kuriin, joten suuta suikemmalle ettei hampaat irtoile.

    1Äänestä

SPR:n tädit saa,
elämä on ihanaa.
Yötä päivää vokeissa nyt jo painetaan.
Hommat liikaa seisoi kai,
salaa joku masturboi,
Sitä ei nyt suvaittu, vaan pantiin toimimaan.
Yössä hiljaa hiivittiin,
vaatteet päältä riivittiin.
Avustajat – miehet, naiset – kaikki sekaisin.
Kumi ei ees käryä,
vaan kaikki paljaallaan
mustat miehet jakaa innoissaan.

SPR:n tädit saa,
täyttää huudot koko maan.
Mustat miehet vanhat piiat johtaa onnelaan.
Vokeissa nyt laulu soi,
ei kukaan enää masturboi.
Puutteen aika entinen on jäänyt kauas taa.
Takahuoneen piilossa,
kohta ollaan kihloissa.
Vaan kun yö jo vaihtuu, niin uutta testataan.
Monenmoista herkkua,
monen moisen maan.
Tädit hihkuu kaikki innoissaan.

SPR:n tädit saa,
jo siitä lehdet juoruaa.
Huipulla jo uuden miehen rouvat ratsastaa.
Ei siihen puutu pappikaan,
Islamin kai sanomaa.
Julistavat mustat miehet kukin tavallaan.
Sen Koraani kai heille soi,
ja johdatushan tänne toi.
Kai rukoukset vanhan piian Allah kuulla voi,
mikä synnissä nyt tehdään,
se pian jo siunataan.
Piispan ohjeen mukaan panot suvaitaan.

SPR:n tädit saa,
on syytä laulu lopettaa.
Jatkoa ei kestä, edes vanha Erkkikään.
Siispä sanon niks ja naks,
jospa kaikki muuttuu paremmaks.
Käsi mustaa kolvia, kun kohti hamuaa,
ilman jääneet muuten ois,
turhaan tädit hekumois,
Ellei autettavat auttaisi nyt omaa auttajaa
Tapolalta maistuu,
ikäneidon suu.
Taivaanrantaan, piirtyy puoli kuu.

2Äänestä
  • Sinähän olet mainio kirjoittaja 😂

    Äänestä

Ylen Aamun "jälkiviisaissa" eilen (8.9.). Kreeta Karvala, Matti Apunen ja Maryan Abdulkarim. keskustelivat mm. siitä, saako virkavaltaa vastustaa. Karvala ja Apunen eivät esittäneet asiaan yksiselitteistä kantaa, vaan pyörittelivät kysymystä kuin kuumaa perunaa. Ymmärtääkseni olivat valmiita hyväksymään ainakin passiivisen vastarinnan. Abdulkarimin mielestä kaikkia asioita saa vastustaa, jos ne eivät itseä miellytä.

Tämä asia ei kuitenkaan ole mielipidekysymys, sillä Suomen rikoslaissa on virkamiehen vastustamisesta yksityiskohtaiset ja selvät sävelet.
Kukaan keskustelijoista ei ottanut lainkaan huomioon, mitä rikoslaki asiasta sanoo. Siellä on 4 asteinen luokittelu virkamiehen vastustamisesta. Tässä tulee ottaa huomioon myös se seikka, että lain tarkoittamia virkamiehiä on monia muitakin poliisien lisäksi.

1. Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen
Joka
- käyttää tai uhkaa käyttää väkivaltaa pakottaakseen virkamiehen tekemään tai jättämään tekemättä julkisen vallan käyttöä sisältävän virkatoimen,
- muuten käyttää tai uhkaa käyttää väkivaltaa sellaisen virkatoimen johdosta sitä suorittavaa virkamiestä vastaan tai
- käyttää väkivaltaa virkamiestä tai häneen 15 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevaa henkilöä vastaan kostaakseen sellaisen virkatoimen,
on tuomittava virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

2. Virkamiehen vastustaminen
Jos virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava virkamiehen vastustamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

3. Haitanteko virkamiehelle
Joka käyttämättä väkivaltaa tai sen uhkaa, oikeudettomasti estää tai yrittää estää 1 §:ssä tarkoitetun virkatoimen suorittamista tai vaikeuttaa sitä, on tuomittava haitanteosta virkamiehelle sakkoon.

4. Niskoittelu poliisia vastaan.
Joka
-jättää noudattamatta poliisimiehen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi taikka
- tehtävän suorittamiseksi toimivaltansa rajoissa antaman käskyn tai kiellon,
- kieltäytyy antamasta poliisimiehelle poliisilain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettuja henkilötietoja,
- jättää noudattamatta poliisilain 21 §:ssä tarkoitetun, poliisimiehen kulkuneuvon pysäyttämiseksi tai siirtämiseksi antaman selvästi havaittavan merkin tai määräyksen,
- laiminlyö poliisilain 45 §:ssä säädetyn avustamisvelvollisuutensa tai
- hälyttää aiheettomasti poliisin taikka antamalla vääriä tietoja vaikeuttaa poliisin toimintaa,
on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, niskoittelusta poliisia vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Mielestäni päätöksen toimeenpanoa suorittavan virkamiehen (tässä tapauksessa siis poliisin) vastustaminen tai heille mielipiteen osoittaminen on aivan turhaa. Päätökseen vaikuttamisen aika on silloin kun päätöstä ei ole vielä tehty. Tai kun se on muutoksenhaun vuoksi uudessa käsittelyssä. Oliko mielenosoittajissa ihan oikeasti joitakuita, jotka luulivat, että kun poliisia tässä nyt sinnikkäästi vastustetaan, niin ne lähtee eikä enää koskaan tuu takaisin?

Vankilaan mennään joskus ihan omatoimisesti suorittamaan oikeuden määräämää rangaistusta. Jos joku tässä tilanteessa saa päähänsä ryhtyä vastustamaan sinne vievän bussin kuskia tai vastaavasti taksikuskia, niin kaikkihan silloin pitäisivät ihan kahjona. Mutta näiden Jyväskylän keissin "kuskien" vastustamista jotkut pitivät ilmeisesti ihan hyvänä ideana!

Äänestä

Aloittajalta hyvä kysymys. parasta olisi suirtää nämä rajat kiinni porukka ja odinit yms sinne laajaan itään minne he kuuluvatkin.

Äänestä

"Oliko mielenosoittajissa ihan oikeasti joitakuita, jotka luulivat, että kun poliisia tässä nyt sinnikkäästi vastustetaan, niin ne lähtee eikä enää koskaan tuu takaisin?"

Siihen tuskin vastausta löytyy.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


JumalanMiekka kirjoitti:

Esivaltaa vastaan hyökättiin tänään Jyväskylässä!

Jyväskylän Salmenrannan vastaanottokeskuksella järjestettyyn mielenosoitukseen osallistui useita kymmeniä henkilöitä. Mielenosoituksessa oli poliisin mukaan mukana sekä vastaanottokeskuksen asukkaita että suomalaisia.

Mielenosoitus kärjistyi, kun poliisin kimppuun käytiin karkoituspäätöksen saaneiden henkilöiden poiskuljetuksen yhteydessä. Poliisi joutui tuolloin turvautumaan paprikakaasuun.

– Päälle käytiin saattamisvaiheessa, kun henkilöitä saatettiin ulos alueelta, rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista kertoo MTV Uutisille.

Joukkojenhallintajoukkojen saartamat poliisiautot ajoivat tuolloin eteenpäin hiljaista vauhtia. Poliisiautojen tietä yritettiin tukkia, jolloin joukot varmistivat kuljetuksen etenemisen.

– Useita kymmeniä oli tukkimassa tietä. Se aukesi, kun poliisit saattoivat autoja kävellen. Joukkojenhallintajoukot olivat autojen ympärillä, Kinnunen kertoo tapahtumista.

Poliisin mukaan mielenosoitukseen osallistui sekä vastaanottokeskuksen asukkaita että suomalaisia.

Miten tällaiseen aggressioon tulisi vastata?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu