Ennenkaikkea juutalaisia koskevat Raamatussa olevat profetiat, ja tietysti tämän lisäksi myös kaikkia ihmisiä vaikka keskiössä olisikin Jerusalem ja Babylon, ja vaikutuksensa levinneenä koko maailmaan myös. Tietysti Raamatussa Jumalan profetioissa käsitellään myös Lähi-idän valtakuntia ja Pohjois-Afrikan ja Euroopan myös sen Israelin luvatun maan ja juutalaisten vaikuttamien asioiden lisäksi. Jeesus on juutalaisuudesta, ja tästä syystä keskeistä Raamatussa Israel ja juutalaisuus, ja Jumalan lisäksi juutalaisista myös vastustajansa erityisen kiinnostunut, kuten nähdään holokaustissa Euroopassa ihan lähimenneessä ja osoittaa täysin pahuuden henkivaltojen toiminnan pahaa hedelmää. Jumalan valittua kansaa tämän maailman Saatana vihaa.
Jokaiselle juutalaiselle ensin ja myös jokaiselle ihmiselle tärkeää tuntea Jumalan antamat tärkeät ja pyhät tiedot Raamatussa profetioissaan, ja siksi juuri annetut, että Pyhässä Hengessä voi jokainen anova nöyrä ihminen pyhittyä ja siten viisastua ja myös sielunsa pelastua ja näin ruumiillisesti lihassa ja veressä ylösnousemuksen jälkeen voi päästä Jeesuksen tuhatvuotiseen valtakuntaan eli Uuteen Jerusalemiin, ja pyhä kaupunki laskeutuu taivaasta alas maan päälle Herran Jeesuksen palatessa taivaasta alas maan päälle Jerusalemiin, kuten sieltä myös nousi taivaaseen ja todistus tästä Raamatun pyhissä kirjoituksissa.
Raamatussa Jumalan antamat profetiat lähitulevasta
7
372
Vastaukset
Tiivistettynä asia menee näin....
On olemassa isille annetut lupaukset.....
jotka evankeliumi vahvistaa ....' Kristus on tullut palvelemaan juutalaisia, vahvistaakseen isille annetus lupaukset, todistaakseen että Jumala pysyy sanassaan. '
jotka koraani vielä vanvistaa..... viimeinen ilmoitus, joka vahvistaa sen mitä teillä jo on.
Jos ihmiset pysyvät tässä, ytimessä, ei tältä osin pitäisi olla mitään ongelmaa.Ensin juutalaisille sitten myös krikkalaisille,jeesuksen tuolmaailmaan koskee kaikia kansoja.
Isille annetut lupaukset...
Jesaja 65:9 Minä tuotan Jaakobista siemenen ja Juudasta vuorteni perillisen ja minun valittuni saavat periä maan ja minun palvelijani saavat siinä asua.
Ps 69: 36-37 Sillä Jumala on pelastava Sionin ja rakentava Juudan kaupungit, niin että he asettuvat niihin ja omistavat ne. (37) Hänen palvelijainsa jälkeläiset saavat sen perinnökseen ja ne jotka hänen nimeänsä rakastavat, saavat asua siinä.
Ps 102: 29 Sinun palvelijaisi lapset saavat asua turvassa ja heidän jälkeläisensä pysyvät sinun edessäsi.Koraanissa vahvistus on sanottu aika mielenkiintoisesti.
Lehmän suura 91
Kun heille sanotaan, " Uskokaa siihen minkä Jumala on lähettänyt "he vastaavat; " Me uskomme siihen mikä meillä on " ????
He kieltävät sen, mikä on tullut myöhemmiin, vaikka se on totuus..... joka on lähetetty vahvistamaan heillä jo oleva.- SB2222
Joo osuit asiaan mutta et ihan oikeaan kohtaan. Oikea kohta on Israelin lasten suura ja se on Koraanin alussa. Siinä Jumala lupaa juutalaisille Israelin maan ja lopunaikoina he pääsevät takaisin maahansa. Aika järkkyä tekstiä ainakin islamisteille. tavallinen jihadistiheppu ei ole siitä kohdasta kuullutkaan.
- Raamatussa_Israelista
´Koko Israel on pelastuva´.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501070
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713