Ex-unionistin synkkä yksinpuhelu!

HerääEurooppa

Olin aiemmin selvästi EU:n ja sen jäsenyyden puolella. Odotin siitä tulevan eurooppalainen projekti, jonka tehtävänä on vahvistaa ja suojella Euroopan maita, kansoja ja kulttuureita. Ja olla vahva tekijä maailman eri talousalueiden kilpailussa. Ja jopa luoda oma armeija sekä rajavalvonta.

Pettymys ei voisi olla suurempi! Oikeastaan kaikki nuo lupaukset petettiin ja vielä tarkoituksellisesti. Ainoa tavoite tuntuu olevan vallan keskittäminen pienelle epädemokraattisesti valitulle eliitille Brysseliin.

EU-maiden veronmaksajat laitettiin maksamaan suurpankkien möhläykset ja kuittaaman niiden holtittoman luotonannon riskit. Sisärajojen poiston tarkoituksena oli muka lisätä työvoiman liikkumista. Mutta siitä tulikin elintasopakolaisten onnenpotku.

Lopulta käytännössä poistettiin ulkorajatkin, jotta EU-maat saataisiin tehokkaasti mamutettua! Tuosta itsetuhosta kieltäytyvät maat yritän saamaan rahalla kiristämällä ruotuun. Todellakin Euvostoliitto on sopiva kutsumanimi moiselle liitolle!

Kuvaa hyvin EU:n nykyistä luonnetta, että entiset suurimmat vastustajat äärivasemmisto ja anarkistit ovat sen kiivaimpia kannattajia. Tavallisten vastuullisten ja ajattelevien kansalaisten tulee nousta tuota kulttuurimarxistien salakavalaa hanketta vastaan ennen kuin on lian myöhäistä.

10

233

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eletään_toivossa

      Brexit herätti toivon Euroopan pelastumisesta! Edes jossain suuressa maassa kansa heräsi puolustamaan maataan ja kulttuuriaan. Ja ennen kaikkea itsenäisyyttään ja vapauttaan.

      Nyt vain odotellaan lisää jättimunauksia EU-eliitiltä, niin lisää lähtijämaitakin tulee. Toivossa on hyvä elää!

    • Okey.
      Me siis puhutaan sinun tunne-elämästä..... Olisiko paikalla yhtään psykologia tai
      psykiatria ?

      Sinä olet Juntti ?
      Tiedän, koska maailmalla en ole koskaan tavannut tai nähnyt kulttuuria ilman rahaa.
      Siis kaikki maailmassa on oikeastaan yhtä amerikka/länsimaista kulttuuria jos puhutaan
      elämäntavasta eli lifestyle ?

      Maaseutu kaupungeissa voi vielä nähdä vanhoja perinteisiä asioita, mutta niistä monesta
      asiasta on tehty jo business. Eli silloin puhutaan kaupunkilaistumisesta. Riittääkö tämä
      sinulle nyt konttiselkäinen lippupäinen kalju ?

      Miksi EU:n palstalla ei voida puhua tosi-asioista miksi näitä idiootteja oikein tänne
      ilmestyy ihmeellisin harhoineen ? Oikeastaan vastasin tähän kysymykseen tässä
      osiossa:
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14989167/pieni-puhe-eurooppalaiselle-suomelle

      Itse olen siitä päässyt eroon juuri suuren ulkomailla oleskelun takia. Eikä minulle voida
      syöttää sellaista asiaa minkä minä olen itse nähnyt ja kokenut, suomen kommunistisella
      järjestelmä pitäisi olla silloin aika hyvät psykiatrit ja mielenkääntäjät.

      Ettekö Te ymmärrä, että kun ne huutaa teille sitä sanaa suomalainen tai kulttuuri, niin
      se yleensä huudetaan aina ylhäältä alas, että olette minun laumaani. Sillä silloin sillä
      sanamuodolla pyritään ohjailemaan teitä ja alistamaan Teitä heidän alaisuuteen.
      Kaiken pahinta, että siinä tapahtuu vielä se yksilön hyväksikäyttö. Eli työskentelet
      minimi toimeentulolla ja vielä päässäsi on puolustaa hallintoa ja vainota niitä ihmisiä
      jotka ovat hylänneet teidän järjestelmän... Minusta silloin voisi puhua jo uskonnollisesti
      pedon merkin ottamisesta käteen ja otsaan, eli ajatukseen.

      • HerääEurooppa

        En parhaalla tahdollakaan ymmärrä miten kommenttisi liittyy avaukseni aiheeseen? Tai yleensä palstan aiheeseen?

        Onko tosiaan NOIN vaikeaa puolustella Euvostoliittoa!?


      • HerääEurooppa kirjoitti:

        En parhaalla tahdollakaan ymmärrä miten kommenttisi liittyy avaukseni aiheeseen? Tai yleensä palstan aiheeseen?

        Onko tosiaan NOIN vaikeaa puolustella Euvostoliittoa!?

        Ei EU mikään euroviisu ole.


    • orjakansaa

      Oli Suomen pelastus että EU otti Suomen hoivattavakseen. Ilman jäsenyyttää lipposet ja sipilät ryöstäisivät kaiken.

      • tuplaorjuus

        Suomalaiset ovat JO Ruotsin orjakansaa, kiitos svekoeliittiimme.

        Sen lisäksi vielä Brysselin eliitin orjakansaa.


      • tuplaorjuus kirjoitti:

        Suomalaiset ovat JO Ruotsin orjakansaa, kiitos svekoeliittiimme.

        Sen lisäksi vielä Brysselin eliitin orjakansaa.

        Minä en kyllä tiedä mitä Ruotsalaiset on ?
        Enkä tiedä mitä on suomalaisetkaan..... Turha yrittää nationalismia.... Minulla
        on paljon sukulaisia ruotsalaisina, olenko heidän alempi orja ?
        Toki se on soo fina.


    • HerääEurooppa

      Kyllä meidän parasta liittyä Putinin jahtomaa Euraasian unioniin. Emme ole sopivia eurooppalaisten joukkoon. Paremmin sovimme venäläisten ja mongoolien porukkaan.

      • Venäläiset viisaat ovat jo Euroopan Unionissa. Moni Tatjuska ja Natjuska on kuule
        ostanut jo paljon kiinteistöjä Ympäri Eurooppaa.

        Minä en edes tajua näitä heimo ja rotu puhujia, vielä vähemmän geeni tai kulttuuri
        oppia. Ei semmoisia enään ole olemassakaan. Ne oli aikoinaan joskus ennen
        1900 lukua.

        Se vain on tosiasia, että rotupuhdasta oppia teillä ei enään ole.
        Ainoastaan joku Mulkk*** haluaa näin Teitä nimitellä ja saada Teitä omaan
        Jengiinsä ja hän on Pomo ja saa rahat ja vallan. Ettekö Te tätä tienneet ?


    • 35h858

      Minäkin ajattelin aikoinaan, että kyllä läntisen maailman täytyy yhtä pitää. EU:n haitat ovat kuitenkin osoittautuneet aivan liian suuriksi. Siitä on tullut ekofasismin lippulaiva, joka hyökkää tauotta kansojen itsemääräämisoikeutta ja ihmisten vapauksia vastaan. Vastineeksi sellaisesta toiminnasta pitää vielä kärrätä suuret määrät suomalaista rahaa pitkin Eurooppaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1550
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      100
      758
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe