mikseivät kirkot tue toisiaan

surullinen_ihmettelijä

Olen surullinen siitä, että Moskovan patriarkaatin alaisuuteen suunniteltu kirkko Itäkeskuksessa ei ole saanut varoja, ja kirkkohanke on ilmeisesti jäänyt toteutumatta. Ymmärrän, että kirkon kanoneissa on kohtia, jotka määrittävät toisen kirkon olemassaoloa toisen alueella, mutta toisaalta monelle ortodoksille tuo kirkko varmasti olisi ollut tervetullut. Mieheni ei eri uskontoa seuraavana tue toivettani päästä kirkkoon, ja vilkkaiden lasten kanssa yksin kirkkoon meneminen, kun joutuu vaihtamaan kulkuvälineitäkin, on haastavaa. Itse asiassa niin haastavaa, että useimmiten en lähde kirkkoon, vaikka ennen lasten syntymää kävin kirkossa viikottain vähintään vigiliassa ja liturgiassa. Itäkeskukseen kulkuyhteydet ovat hyvät (metro, bussit), joten kirkon olemassaolo helpottaisi varmasti monia itähelsinkiläisiä ja muitakin helsinkiläisiä ortodokseja. Miksi Suomen Ortodoksinen Kirkko ei rakennuttaisi kirkkoa yhdessä Moskovan Patriarkaatin kanssa. Kirkot voisivat sitten vaikka käyttää kirkkoa vuoroviikoin :). Olisi tärkeää, että nykyisessä moniarvoisessa yhteiskunnassa ortodoksiset kirkot tukisivat toisiaan.

6

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suleiman_sipuli

      Siksi että Suomen kirkolla ei ole rahaa rakentaa kirkkoja, Olet varmaan huomannut ettei Tikkurilan ja Tapiolan kirkkojen jälkeen ole tehty mitään 20 vuoteen.

      Muuten kannattaisin kyllä ideaasi. Vuoroviikot olisi kiva :)

    • asödlfköäalskdflö

      Suomen ortodoksikirkko on nykyään täysin mädättynyt. Siellä kannustetaan homottamaan ja piilotellaan matuja. Papitkin juoksevat vasemmistoradikaalien miekkareissa.

    • PutinistejaPelkäävä

      Jos ajaa metrolla Itäkeskuksesta vielä kilometrin eteenpäin, metroaseman vieressä on Myllypuron ortodoksinen kappeli. Siellä käy venäläisiäkin uskovia. Sinne sopii vielä lisää.

    • suomalais-venäläinen

      Putinistit herjaavat Suomen ortodoksista kirkkoa, kirkkomme on muka mätä, hyysäämme homoja ja matuja ja kaappaamme venäläisten lapsia. Vain Putinin johtama Venäjän kirkko on ainoa oikea, se haluaa alistaa Suomen...

    • porilaistenmarssi

      Tiedoksi, että Porin ortodoksinen kirkko vihittiin 29.9.2002 eli 15 v sitten.

      • mokomäk

        Eiväthän seurakuntalaisetkaan tue toisiaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3654
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      577
      3425
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3279
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      50
      2141
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2061
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1918
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      152
      1599
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1341
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe