Jälleen häiriytynyt

uskovainen sekoilemassa.
Uskonnon sekoittama henkilö häiriköi Joensuussa katuharjaa apuna käyttäen.
Olisiko syytä laittaa uskontojen yhteisöt tehovalvontaan, tai ainakin jonkinasteiseen tarkkailuun pahempien vahinkojen estämiseksi ?
10115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

On sulla kummallinen logiikka, olin paikalla ja kaveri oli kyllä ateisti joka tuli vain häititsemään tilaisuutta.

Äänestä
  • Eli kun nuuski väliin kiveksiään, oli Luterilainen. En ole koskaan tajunnut mosia väiväreitä, eihän Luterilaiset edes käy kirkossa = Ova maallistuneita

    Äänestä

Venäjän tavoin voidaan julistaa uskonnot radikaaleiksi äärijärjestöiksi ja laitta stoppi tälle laittomalle toiminnalle.

Äänestä

Kyllä mielestäni se oli uskovainen, joka oli peräämässä maksettuja kolehtirahojaan, tai ainakin edes pientä rapularyyppyä korkoina.

Äänestä
  • miksi näet vaivaa toisten uskosta. Nauti vain itseksesi rapularyypyistä.

    Äänestä

  • No, olin paikalla ja tiedän: Luterlaisiet juovat paljon. Eteenkin kesäisin. Olin paikalla, sukujuhlissa ja sielläkin juotiin kesäisin.

    Äänestä

Ilm.14:10. Biblia (1776). Sen pitää myös Jumalan vihan viinaa juoman, selkeää viinaa, joka hänen vihansa maljaan kaadettu on......

Äänestä
  • No, olin paikalla ja koin. Myös suviseuroilla juodaan.... paljon.

    Kuten koetto kokemukseni keski-suomen körteistä kertoo:
    " Ei se Suviseurojenkaan väki, kuorossa laulaen kuku kuin käki", kun sammuvat jo kuudelta.

    Erään paikalla ollen sivullisen sanoin tätä kuvaten.

    Äänestä

fghjklq - tietää paljon uskontojen kiroista, noista. Aikamoista!

Äänestä

Se on jälleen se päivä, kun jotkut menevät "koekäyttämään" moottoreita "matkaan" lähteäkseen.
Jaetaan evästä, sekä rohkaisuryyppyjä halukkaille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vm41 kirjoitti:

uskovainen sekoilemassa.
Uskonnon sekoittama henkilö häiriköi Joensuussa katuharjaa apuna käyttäen.
Olisiko syytä laittaa uskontojen yhteisöt tehovalvontaan, tai ainakin jonkinasteiseen tarkkailuun pahempien vahinkojen estämiseksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu