Suomessa tehdään entistä vähemmän rikoksia

Tilastot: Suomessa tehdään entistä vähemmän rikoksia
Rikosten määrä on laskenut jo pitemmän aikaa Suomessa

Poliisille ilmoitettujen rikosten määrä jatkoi laskuaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Trendi on jo pitkään ollut sama – poliisille ilmoitetut rikokset ovat laskeneet jo useamman vuoden ajan, sanoo poliisijohtaja Timo Saarinen Poliisihallituksesta

Ulkomaalaisten epäiltyjen määrä laskenut viitisen prosenttia
Rikoksesta epäiltyjen ulkomaan kansalaisten osuus kaikissa poliisille ilmoitetuissa rikoksissa on laskenut viitisen prosenttia."
Osuus epäillyistä on kuitenkin rikoslajien välisessä tarkastelussa korkea, muun muassa raiskausrikoksissa 27 prosenttia. Osuus on kuitenkin kasvanut vain 1,2 prosenttia verrattuna edelliseen vastaavaan ajanjaksoon huolimatta siitä, että poliisille ilmoitettujen raiskausten määrä on kasvanut huomattavasti."

1-6/2017
360.661 rikosta yhteensä
18.260 rikosta missä ulkomaalainen tekijä
6,1% ulkomaalaisten tekijöiden osuus , laskenut 4,87%

Suomalaiset tekevät siis rikoksista 94%
Alkuvuonna 342.401 kpl
46581
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

ja+kaikista+rikoksista+94%+tekee+ihan+kantasuomalaiset

1Äänestä
  • No olipa ylläri!? (vai? :) )

    Suomessa asuu 5,2 miljoonaa kantasuomalaista.
    Suomessa asuu vähän vajaa 100 000 iirakkia ja somalia. (jotka siis ovat niitä pahimpia rikollisia kansanosansa väkimäärään suhteutettuna)

    Get the picture? Vai väännetäänkö rautalangasta?

    2Äänestä

  • SuvakkiOnVajakki kirjoitti:

    No olipa ylläri!? (vai? :) )

    Suomessa asuu 5,2 miljoonaa kantasuomalaista.
    Suomessa asuu vähän vajaa 100 000 iirakkia ja somalia. (jotka siis ovat niitä pahimpia rikollisia kansanosansa väkimäärään suhteutettuna)

    Get the picture? Vai väännetäänkö rautalangasta?

    kas+kun+osa+näistä+rajakeista+huutaa+vain+ulkomaalaisten+rikosten+peräänkun+todellisuudessa+suurimman+osan+tekee+suomalaiset+itse.Miksei+niistä+rajakit+ole+kiinnostuneita?Miksei+sua+huolestuta+ne+94%+rikoksien+tekijöistä?

    1Äänestä

  • Koskas+mä+olen+sanonu+ettei+muo+huolestuta+ne+94+%,+vitun+taliaivo!?+:/Entäs+minkä+takia+SUO+ei+sit+huolestuta+ollenkaan+se+6+%+tuontirikollisuudesta+(joka+on+siis+TUHANSIA+rikoksia+vuodessa!)+ja+johon+olis+vitun+helppo+puuttua+jättämättä+ne+rikolliset+rajan+taakse,+ja+joihin+vielä+SINÄ+maanpetturipaskiainen+olet+ainoa+syyllinen+muitten+maanpetturisuvakkipaskiaistes+ohella!+:)Vitun+valopää+paska!+:/

    2Äänestä

  • RajakkiOnVajakki kirjoitti:

    kas+kun+osa+näistä+rajakeista+huutaa+vain+ulkomaalaisten+rikosten+peräänkun+todellisuudessa+suurimman+osan+tekee+suomalaiset+itse.Miksei+niistä+rajakit+ole+kiinnostuneita?Miksei+sua+huolestuta+ne+94%+rikoksien+tekijöistä?

    Tietyt mamuryhmät syyllistyvät vakaviin rikoksiin huomattavasti useammin kuin suomalaiset. Esimerkiksi Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleiden keskuudessa raiskausrikollisuus on 17 kertaa yleisempää kuin kantasuomalaisten keskuudessa.

    Kuinka paljon rikoksia maahantulijoiden pitäisi oikein tehdä, jotta sinunlaisesi ihmiset tunnustavat ongelman olemassaolon? Vai edustatko sitä suvakkikoulukuntaa, jonka mukaan mamujen rikoksissa ei ole mitään huolestuttavaa?

    2Äänestä

Kumma juttu mutta niin monet kokevat asiat toisin.
Luulo ei ole tiedon väärtti

Äänestä

Tilastoja on niin paljon jotta jokainen voi valita mieleisensä 🤠

Äänestä
  • No mä en ainakaan suvakkien "tilastoista" valitse koskaan ainuttakaan, koska noitte. vajaa-älysten väittämissä "tilastoissa" ei o koskaan mainittu edes mitään lähdettä heidän hölötyksilleen! :/

    Tähän saakka oon omina lähteinäni käyttäny lähinnä tota valtion ihan virallista rikosseuraamuslaitoksen tekemää Optulan (eli Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos) ja poliisikorkee tekee kans joitain omiaan, joihin voi ainakin jossain määrin luottaa (päivä päivältä kyl vähemmän, mitä enemmän poliisilaitos politikoituu) ja Ruåttin tilastot katon sit niitten Optulaa staavan Brå:n saitilta. Vaik hieman värittyneen olonen alkaa olemaan toi länsinaapurinki data.

    1Äänestä

  • NäilläMennäänEiHuhuilla kirjoitti:

    No mä en ainakaan suvakkien "tilastoista" valitse koskaan ainuttakaan, koska noitte. vajaa-älysten väittämissä "tilastoissa" ei o koskaan mainittu edes mitään lähdettä heidän hölötyksilleen! :/

    Tähän saakka oon omina lähteinäni käyttäny lähinnä tota valtion ihan virallista rikosseuraamuslaitoksen tekemää Optulan (eli Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos) ja poliisikorkee tekee kans joitain omiaan, joihin voi ainakin jossain määrin luottaa (päivä päivältä kyl vähemmän, mitä enemmän poliisilaitos politikoituu) ja Ruåttin tilastot katon sit niitten Optulaa staavan Brå:n saitilta. Vaik hieman värittyneen olonen alkaa olemaan toi länsinaapurinki data.

    Poliisin rikostilastot, sekä poliisijohtaja Timo Saarinen Poliisihallituksesta.
    https://yle.fi/uutiset/3-9052066

    Äänestä

  • Mikä vitun tilasto?! Missäs sä puupää tossa tilastoa näät yhtään missään?! :D
    Joku suvakkipoliisipäällikkö jauhaa lämpimikseen paskaa suvakkimediassa, ja sekö on sun idiootin mielestä muka TILASTO?! :D

    *hohhoijaa!* :/

    PS: ja edelleenkään sä taliaivo et o ollenkaan maininnu sitä mun jo aikaa sit linkittämää, ihan oikeeta faktaa, e rikosten selvittämisptosentit on laskenu jo kauan aikaa! :/ Kun sä taliaivo et nyt vaan ymmärrä sitä vajaa-älylläs, et jos rikosten selvittämisprosentit pienenee, niin se näkyy sit koko aisrikostilastoissa sillä, että rikosten määrä on vähentyny! :)

    Mutta kun ei, niin ei! :/

    1Äänestä

Moni uhri jättää ilmoittamatta koska paskalakit ovat niin saamattomuus. Tärkein homma lakeilla on etsiä vihapuhetta ja toimia narujen käskyjen mukaan.

Äänestä

Matut muuttuvat mamuiksi, jolloin heidät lasketaan suomalaisiksi.

2Äänestä
  • Suomalaiset tekevät vuodessa vajaa 800.000 erilaista rikosta.
    On jo vuosia tehnyt ennen yhtään "matua" ihan omin voimin.

    Kyllä täällä on puukko heilut ja nyrkit nakkikiskalla aina,
    känniporukat keskenään tapelleet ja naisia on hakattu kotona

    turha yrittää muita syyttää

    Äänestä

  • No syytetään sit vaikka suo, kun sä nyt et vaan ymmärrä ihan simppeleitäkään asioita, vitun apina! :)

    Tässä ihan oikea tilasto sulle saatanan vajaaälyselle! :)
    Murhien tekomäärä maittain.

    http://www.nationmaster.com/country-info/stats/Crime/Violent-crime/Murder-rate

    Katsoppas nyt perkeleen maanpetturipelle, et mitä Suomelle tapahtuujos me otetaan tänne porukkaa esmes Somaliasta tai Irakista! Pieneneekö murhien määrä Suomessa sen takia, jumalautan puupää!
    Ja koska sä vajaaälynen et itse osaa kuitenkaan tulkita tota tilastoa, niin jos maa on tilaston yläpäässä = huo-no a-sia. ja alapäässä = pa-rem-pi a-sia!

    Loput rikostilastot saatkin ettiäkin sit itse, kun mä en jaksa olla mikään vajaa-älysten piika! :/

    2Äänestä

  • SuvakkiOnVajakki kirjoitti:

    No syytetään sit vaikka suo, kun sä nyt et vaan ymmärrä ihan simppeleitäkään asioita, vitun apina! :)

    Tässä ihan oikea tilasto sulle saatanan vajaaälyselle! :)
    Murhien tekomäärä maittain.

    http://www.nationmaster.com/country-info/stats/Crime/Violent-crime/Murder-rate

    Katsoppas nyt perkeleen maanpetturipelle, et mitä Suomelle tapahtuujos me otetaan tänne porukkaa esmes Somaliasta tai Irakista! Pieneneekö murhien määrä Suomessa sen takia, jumalautan puupää!
    Ja koska sä vajaaälynen et itse osaa kuitenkaan tulkita tota tilastoa, niin jos maa on tilaston yläpäässä = huo-no a-sia. ja alapäässä = pa-rem-pi a-sia!

    Loput rikostilastot saatkin ettiäkin sit itse, kun mä en jaksa olla mikään vajaa-älysten piika! :/

    jos-ja-jos jotain

    Puhutaan kuitenkin Suomesta ja SUomen poliisin rikostilastoista,
    ei muiden maiden eikä mitä jossain muualla.

    Mikä siinä on vaikeaa ymmärtää

    Äänestä

  • ihanko.totta kirjoitti:

    Suomalaiset tekevät vuodessa vajaa 800.000 erilaista rikosta.
    On jo vuosia tehnyt ennen yhtään "matua" ihan omin voimin.

    Kyllä täällä on puukko heilut ja nyrkit nakkikiskalla aina,
    känniporukat keskenään tapelleet ja naisia on hakattu kotona

    turha yrittää muita syyttää

    Ja se on mielestäsi hyvä peruste ottaa Suomeen lisää rikollisia ulkomailta?

    2Äänestä

Hyvä näin, kaikki rikokset tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Tilastoissa ei ole suhteutettu tekijöiden lukumäärää kokonaiskansaan. Eli jos suomalaisia on 5 miljoonaa, joista 342.000 rikosilmoituksen saanutta sisältäen tuntemattomat varkaat ja ulkomaalaisia ehkä 300.000, joista lähes 20.000 rikosilmoitusta.
Mielestäni asioita pitäisi vertailla näin ja myöskin rikoksen laadulla on merkitystä.

2Äänestä

En usko. Mukana ei takuulla ole turvapaikan hakijat. Jos poliisit menevät useamman partion voimin mm vokkeihin viikottain niin sen olisi pakko näkyä tilastoissa selvänä piikkinä jos maahan on tullut 30.000 matua parissa vuodessa. Muuten voi pitää paikkansakin.
Naivia edes luulla moista soopaa.

2Äänestä
  • Kyse ei ole sinun uskota tai mielipiteestä.
    Kyse on faktasta, poliisitilastoista.

    Naivia väittää vastaan

    Äänestä

  • No täst löytyy tieto turvapaikanhakijoiden tekemien rikosten määrästä:

    https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-ulkomaalaisten-epaillyt-raiskaukset-lisaantyneet-rajusti-perati-20-prosentin-nousu-viime-vuodesta/5712368#gs.61t4SUM

    Noin tuhat!

    Jos turvapaikanhakijoita on sellain 20 000, niin toi määrä jaettuna tuhannella on: Joka 20 turvapaikanhakija (siis PELKKÄ turvapaikanhakija, jo ENNEN ku heille on myönnetty edes oleskelulupaa!) on siis tehny rikoksen!
    Entäs onko joka 20 kantasuomalainen tehny rikoksen? :) Eli mä kysyn sulta vajakilta vielä kerran: Väheneekö maamme rikollisuus sun idiootin mielestä jos tänne otetaan turvapaikanhakijoita? :)

    Ja jota sä ääliö et tule ikinä ymmärtämään! :/

    2Äänestä

On suomalaisia ja kantasuomalaisia. Kaksi eri asiaa.

2Äänestä
  • No hän vamaan luki omat "tietonsa" Suomen *köh* luotettavimmasta *kööööh köh* mamuja käsittelevästä lähteestä, Joko YLEn uutisista tai Hyysingin sanomista? :D :/

    1Äänestä

Niin? ... vai tehdäänkö sittenkään!

http://tilastokoulu.stat.fi/data/tkoulu_tlkt/img/tlkt_07_06_esim_01_02.gif

Oiskohan syy sittenkin TUOSSA?
Eli jo pitkän aikaa rikosten SELVITYSprosentti on tullu alaspäin ku lehmän häntä, joten: Rikoksia selviää joka vuosi entistä vähemmän, joten siis pelkkää rikollisuuskäyrää tuijottava voi äkkiseltään vetää väärän johtopäätöksen et rikoksia myös tehtäis muka vähemmän!

*think!*

1Äänestä

  • *hoooh* :/

    Juu mä ymmärrän et aikuisten asiota on vaikea ymmärtää, mut YRITTÄISIT edes! :)

    Tai jos et jaksa yrittää, niin oliskohan se hiekkalaatikko sulle vielä se oikeampi paikka? :)

    *annamunkaikkikestää* :/

    1Äänestä

  • SuvakkiOnVajakki kirjoitti:

    *hoooh* :/

    Juu mä ymmärrän et aikuisten asiota on vaikea ymmärtää, mut YRITTÄISIT edes! :)

    Tai jos et jaksa yrittää, niin oliskohan se hiekkalaatikko sulle vielä se oikeampi paikka? :)

    *annamunkaikkikestää* :/

    kun loppuu argumentit, alkaa solvaaminen

    Äänestä

Ainoastaan vihapuherikokset ovat lisääntyneet, nyt tarvitaan järeitä otteita ja lisää valtuuksia poliisille että se saadaan kitkettyä. Urkintalaki (HE 48/2008) alias Lex Nokia oli jo hyvä alku, mutta se ei vielä riitä. Vihapuhe aiheuttaa terrorismia vähemmistöissä, siksi se on erittäin vaarallista.

1Äänestä
  • Anteeks?

    Mikä HELVETTI on sellainen asia kuin "vihapuherikos"?! :D
    Katsoppas lapsi kulta, kun sellaista rikosta ei ole OLEMASSAKAAN kuin vihapuhe-rikos! :)

    *hohjavittuhoijaa* :/

    Äänestä

näin se menee oikeasti

Äänestä

Kun mitään ei tulkita rikokseksi rikoksia ei tehdä ollenkaan
eikä 30 000 laittoman matun tuloa lueta 30 000 rikokseksi vaikka on laitonta

Kun kaikki selkäkivut alettiin tulkita sairauksiksi, tules - tukielinsairauksien
määrät räjähtivät nousuun, vaikka ruumiillista työtä ei enää tehty

kyse on siis hörhöjen tilaistointitaktiikoista

2Äänestä
  • mitkä "30 000 laittoman matua"?? Kysyn vaan?

    Niillä on täysi laillinen oikeus saapua turvapaikanhakijoiksi.
    Kannattaisi lukea mitä laki oikeasti sanoo
    Toiseksi, 30.000 on väärä luku, eihän näitä ole maassa enää kuin jotain alle 20.000

    Äänestä

  • Juu, ja loput on LAIT-TO-MAS-TI MAAS-SA! :) (tai maan alla?)

    On tää nyt vitun vaikeeta vajaa-älysten ymmärtää!? :/

    2Äänestä

  • SuvakkiOnVajakki kirjoitti:

    Juu, ja loput on LAIT-TO-MAS-TI MAAS-SA! :) (tai maan alla?)

    On tää nyt vitun vaikeeta vajaa-älysten ymmärtää!? :/

    ja sulla on tästä väitteestä näyttää jotain FAKTAA?

    Missä todisteet, missä faktat sun jutuille?

    Muuten täysin nolla-arvoista ja vähä-älyistä huutelua

    Äänestä

  • Osaat kai sä pelle itsekin googlata?! :D

    Jos et osaa, niin: Voi voi! :)

    Ja mä jo sanoi, et mä en o mikää suvakki-idiootien piika!
    Mut migrin saitilta kyllä löytyy ihan jokasesta turvapaikanhakijasta tieto, et moni on saanu turvapaikan, ja moni on hylätty! :)
    Osaisitkohan idiootti ihan itse nyt avustettuna käydä ihan itse noukkimassa ton tiedon sieltä? :)

    2Äänestä

  • SuvakkiOnVajakki kirjoitti:

    Osaat kai sä pelle itsekin googlata?! :D

    Jos et osaa, niin: Voi voi! :)

    Ja mä jo sanoi, et mä en o mikää suvakki-idiootien piika!
    Mut migrin saitilta kyllä löytyy ihan jokasesta turvapaikanhakijasta tieto, et moni on saanu turvapaikan, ja moni on hylätty! :)
    Osaisitkohan idiootti ihan itse nyt avustettuna käydä ihan itse noukkimassa ton tiedon sieltä? :)

    mikä sua vaivaa?
    Miksi haukut ja solvaat täällä muita, eikö muuta sanottavaa ole?

    Kun ei ole mitään sanottavaa, alkaa solvaaminen.

    Äänestä

Matuja+on+alle+10%+väestöstä+ja+kuitenkin+tekevät+lähemmäs+30%+raiskauksista+joten+eikö+tämä+ole+hälyttävää.+Suomalaiset+pöllivät+pyöriä+kännissä+ja+ajelevat+ylinopeuttaa+.+Matujen+rikollisuus+on+väkivaltaa+ja+raiskaamista+jos+viitsitte+tilastoja+hieman+kaivella..+Emme+kaipaa+anarkiaa+Suomeen+yhtään+enempää+!

2Äänestä
  • "Ulkomaalaisten epäiltyjen määrä laskenut viitisen prosenttia
    Rikoksesta epäiltyjen ulkomaan kansalaisten osuus kaikissa poliisille ilmoitetuissa rikoksissa on laskenut viitisen prosenttia.
    Osuus epäillyistä on kuitenkin rikoslajien välisessä tarkastelussa korkea, muun muassa raiskausrikoksissa 27 prosenttia. Osuus on kuitenkin kasvanut vain 1,2 prosenttia verrattuna edelliseen vastaavaan ajanjaksoon huolimatta siitä, että poliisille ilmoitettujen raiskausten määrä on kasvanut huomattavasti."

    > Suomeksi,
    1) ulkomaalaisten tekemät rikokset laskeneet.
    2) Osuus raiskauksista kasvanut vähemmän kuin ilmoitetut raiskausten määrä
    = suomalaisten tekemät raiskaukset ovat kasvaneet enemmän.

    Kyllä, viitsin kaivella ja lukea niitä tilastoja

    Äänestä

  • Ai+viitsit?"Poliisiylijohtaja+Seppo+Kolehmainen+kertoi,+että+seksuaalirikosten+määrä+on+lisääntynyt+viime+vuodesta+2,6+prosenttia+koko+maassa.+Myös+Suomessa+asuvien+ulkomaalaisten+tekemät+raiskaukset+ovat+lisääntyneet.+Nousua+on+peräti+20+prosenttia+viime+vuoteen+verrattuna.+"Jos+kokonaisuudessaan+raiskausten+määrä+on+lisääntyny+2,6+%+viime+vuodesta+(etkös+sä+vänkänny+just+et+KAIKKIEN+rikosten+määrä+on+laskenut?+Etkö+sä+laske+siis+raiskauksia+rikoksiksi+ollenkaan,+vai?)+ja+näistä+ulkomaalaisten+tekemien+raiskausten+määrä+on+lisääntyny+hulppeat+20+%,+niin+viitsitkös+sit+kaivaa+esiin+(tai+saa+sen+lasketta+yostakin,+jos+sulla+on+aivot,+joten:+Älä+edes+yritä!)+sen+tilaston+et+paljon+väittämäsi+(väittämä+EI+OLE+mikään+tieto,+puupää!)+kantasuomalaisten+tekemät+raiskaukset+on+lisääntyny?+:)PS:+Viitsisitkös+kaivella+vähän+paremmin,+ja+muualtakin+kun+jostain+Rasmuksen+saitilta?+:)+Kan-nat-tais+kans+o-pe-tel-la+lu-ke-maan!+Ja+varsinkin+ymmärtämään+lukemansa!+:)

    2Äänestä

  • SuvakkiOnVajakki kirjoitti:

    Ai+viitsit?"Poliisiylijohtaja+Seppo+Kolehmainen+kertoi,+että+seksuaalirikosten+määrä+on+lisääntynyt+viime+vuodesta+2,6+prosenttia+koko+maassa.+Myös+Suomessa+asuvien+ulkomaalaisten+tekemät+raiskaukset+ovat+lisääntyneet.+Nousua+on+peräti+20+prosenttia+viime+vuoteen+verrattuna.+"Jos+kokonaisuudessaan+raiskausten+määrä+on+lisääntyny+2,6+%+viime+vuodesta+(etkös+sä+vänkänny+just+et+KAIKKIEN+rikosten+määrä+on+laskenut?+Etkö+sä+laske+siis+raiskauksia+rikoksiksi+ollenkaan,+vai?)+ja+näistä+ulkomaalaisten+tekemien+raiskausten+määrä+on+lisääntyny+hulppeat+20+%,+niin+viitsitkös+sit+kaivaa+esiin+(tai+saa+sen+lasketta+yostakin,+jos+sulla+on+aivot,+joten:+Älä+edes+yritä!)+sen+tilaston+et+paljon+väittämäsi+(väittämä+EI+OLE+mikään+tieto,+puupää!)+kantasuomalaisten+tekemät+raiskaukset+on+lisääntyny?+:)PS:+Viitsisitkös+kaivella+vähän+paremmin,+ja+muualtakin+kun+jostain+Rasmuksen+saitilta?+:)+Kan-nat-tais+kans+o-pe-tel-la+lu-ke-maan!+Ja+varsinkin+ymmärtämään+lukemansa!+:)

    KAIKKIEN rikosten määrä on vähentynyt.
    Ja juurikin, ulkomaalaisten tekemien raiskaisten määrä ei ole kasvanut
    yhtä paljon kuin suomalaisten. Ymmärrätkö?


    "Ulkomaalaisten epäiltyjen määrä laskenut viitisen prosenttia
    Rikoksesta epäiltyjen ulkomaan kansalaisten osuus kaikissa poliisille ilmoitetuissa rikoksissa on laskenut viitisen prosenttia.
    Osuus epäillyistä on kuitenkin rikoslajien välisessä tarkastelussa korkea, muun muassa raiskausrikoksissa 27 prosenttia. Osuus on kuitenkin kasvanut vain 1,2 prosenttia verrattuna edelliseen vastaavaan ajanjaksoon huolimatta siitä, että poliisille ilmoitettujen raiskausten määrä on kasvanut huomattavasti."

    > Suomeksi,
    1) ulkomaalaisten tekemät rikokset laskeneet.
    2) Osuus raiskauksista kasvanut vähemmän kuin ilmoitetut raiskausten määrä
    = suomalaisten tekemät raiskaukset ovat kasvaneet enemmän.

    Äänestä

Jos suomalaisten osuus raiskauksista on kasvanut niin se tarkoittaa "uussuomalaisia" Etninen tausta tiskiin niin hymy hyytyy !

2Äänestä
  • Juu ja minkähän takia sit "suomalaistenkin" tekemä raiskailu on nyt ihan yht'äkkiä kääntynytkin nousuun? :)
    Ei varmaan johdu ollenkaan noista matuista, jotka on saanu jo Suomen kansalaisuuden, tai sit toisen polven mamuista?

    2Äänestä

Rikosten määrän pitää pysyä vakiona, älkääkä yrittäkökään lisätä menneitä syntejä suomalaiseen säätelyyn.

Äänestä

Tässäkin ketjussa hyvin näkee että joillekin faktalla ja totuudella ei ole mitään merkitystä..
Aivan sama millaisia tilastoja tuodaan, poliisi kertoo tai kuinka todistetaan niin osa
vaan ei halua uskoa tai ei tajua.

"näin nämä asiat koetaan"
tai kun aate huutaa päässä, ei faktoilla ole väliä.

Mutta tätä on ilmassa, muuallakin.
"vaihtoehtoinen totuus" tai muut feikkiuutiset sekä muuten vaan faktoja
vääristävät huhtasaaret

Oikeasti todella säälittävää ja jopa surullista

Äänestä
  • koskee erityisesti tiettyä ryhmää

    sukkien vastainen kansanliike

    Äänestä

suomalaisten tekemistä raiskauksista on senluonteisia, että näiden suomalaisten raiskaajien nimiä ovat esim. Ahmed tai Mohammed.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erittäin-hyvä-asia kirjoitti:

Tilastot: Suomessa tehdään entistä vähemmän rikoksia
Rikosten määrä on laskenut jo pitemmän aikaa Suomessa

Poliisille ilmoitettujen rikosten määrä jatkoi laskuaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Trendi on jo pitkään ollut sama – poliisille ilmoitetut rikokset ovat laskeneet jo useamman vuoden ajan, sanoo poliisijohtaja Timo Saarinen Poliisihallituksesta

Ulkomaalaisten epäiltyjen määrä laskenut viitisen prosenttia
Rikoksesta epäiltyjen ulkomaan kansalaisten osuus kaikissa poliisille ilmoitetuissa rikoksissa on laskenut viitisen prosenttia."
Osuus epäillyistä on kuitenkin rikoslajien välisessä tarkastelussa korkea, muun muassa raiskausrikoksissa 27 prosenttia. Osuus on kuitenkin kasvanut vain 1,2 prosenttia verrattuna edelliseen vastaavaan ajanjaksoon huolimatta siitä, että poliisille ilmoitettujen raiskausten määrä on kasvanut huomattavasti."

1-6/2017
360.661 rikosta yhteensä
18.260 rikosta missä ulkomaalainen tekijä
6,1% ulkomaalaisten tekijöiden osuus , laskenut 4,87%

Suomalaiset tekevät siis rikoksista 94%
Alkuvuonna 342.401 kpl

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu