Nordea-luvut: Jopa satoja miljoonia Suomeen

Hallitukseen luetetaan, nyt Nordea takaisin Suomeen.

Ruotsalaisten tuskan ymmärtää – Veroasiantuntija lyö pöytään uudet Nordea-luvut: Jopa satoja miljoonia Suomeen

Nordean pääkonttorin muutto Ruotsista Suomeen saattaa tuoda Suomelle jopa satojen miljoonien arvosta verotuloja, arvioi SDP:n veropoliittinen asiantuntija Lauri Finér. Suomi saisi pääkonttorin muuton myötä periä Nordean henkilöosakkaiden kokonaisosingosta lähes 15 prosenttia enemmän veroa kuin aiemmin.

Syynä on kansainvälinen vero-oikeus, joka sallii verotusoikeuden laajenemisen myös ulkomaisiin osakkeenomistajiin, kun Suomesta tulee konsernin emoyhtiön rekisteröintivaltio.
– Kansainvälisen verotuksen perussääntöihin kuuluu, että konsernin emoyhtiön rekisteröintivaltio saa verottaa niin kutsuttuna lähdevaltiona osinkoa riippumatta siitä, missä osakas asuu.
Tällä hetkellä Suomi voi verottaa ainostaan suomalaisten osakkaiden saamia osinkoja ja niistäkin on hyvitettävä Ruotsin perimä 15 prosentin lähdevero. Jatkossa verotusoikeus laajenisi Finérin mukaan kaikkien yksityishenkilöosakkaiden osinkoihin.

– Nordean tänä vuonna maksaman 2625 miljoonan euron osingon perusteella laskettuna Suomen lisäverotuotto voisi olla vuodessa kymmeniä tai jopa satoja miljoonia euroja. Ei siis aivan vähäpätöinen lisätuotto.

Demokraatti tiedusteli Suomen saamasta verokertymästä arviota myös Nordeasta.
https://demokraatti.fi/kirittavaa-riittaa-suomen-pankin-paajohtajan-kuulemisessa-puhuttivat-talouden-tila-kryptovaluutta-ja-nordea/
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Erkkikin.myhäilee.kuvasa kirjoitti:

Hallitukseen luetetaan, nyt Nordea takaisin Suomeen.

Ruotsalaisten tuskan ymmärtää – Veroasiantuntija lyö pöytään uudet Nordea-luvut: Jopa satoja miljoonia Suomeen

Nordean pääkonttorin muutto Ruotsista Suomeen saattaa tuoda Suomelle jopa satojen miljoonien arvosta verotuloja, arvioi SDP:n veropoliittinen asiantuntija Lauri Finér. Suomi saisi pääkonttorin muuton myötä periä Nordean henkilöosakkaiden kokonaisosingosta lähes 15 prosenttia enemmän veroa kuin aiemmin.

Syynä on kansainvälinen vero-oikeus, joka sallii verotusoikeuden laajenemisen myös ulkomaisiin osakkeenomistajiin, kun Suomesta tulee konsernin emoyhtiön rekisteröintivaltio.
– Kansainvälisen verotuksen perussääntöihin kuuluu, että konsernin emoyhtiön rekisteröintivaltio saa verottaa niin kutsuttuna lähdevaltiona osinkoa riippumatta siitä, missä osakas asuu.
Tällä hetkellä Suomi voi verottaa ainostaan suomalaisten osakkaiden saamia osinkoja ja niistäkin on hyvitettävä Ruotsin perimä 15 prosentin lähdevero. Jatkossa verotusoikeus laajenisi Finérin mukaan kaikkien yksityishenkilöosakkaiden osinkoihin.

– Nordean tänä vuonna maksaman 2625 miljoonan euron osingon perusteella laskettuna Suomen lisäverotuotto voisi olla vuodessa kymmeniä tai jopa satoja miljoonia euroja. Ei siis aivan vähäpätöinen lisätuotto.

Demokraatti tiedusteli Suomen saamasta verokertymästä arviota myös Nordeasta.
https://demokraatti.fi/kirittavaa-riittaa-suomen-pankin-paajohtajan-kuulemisessa-puhuttivat-talouden-tila-kryptovaluutta-ja-nordea/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu