Vihreät ja vasurit yritti nostattaa verojamme EU

Epäonnistuivat onneksemme. Jos puulle olisi laitettu lisää päästöjä, joita olivat kannattamassa.
Miten vasemmistoliittokin tuossa mukana; Kyllönen?
Heidi Hautala nyt selviö, että on isänmaan vastustaja.

Veikkaan että takavasemmalta tulee Merja Kyllönen ja syyttää suomalaisia planeetan tuhoamisesta. Olemmehan voittajia mm. turpeen alasajossa ja rikkidirektiivissa. Hänen rakkaus ruskohiiltä ja brysseliläistä lobbbausporukkaa kohtaan on kiitettävän vilpitöntä. Olisipa meillä EU:ssa myös meistä suomalaisista pitäviä edustajia. Suosittelen tutustumaan hänen viimeiseen ulostuloonsa.

Suomen toivomat muutokset Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan esitykseen saivat tänään keskiviikkona enemmistön meppien äänistä.

Äänestys muutosesityksestä oli tiukka. Parlamentin lopullinen kanta kaikkine kompromisseineen meni kuitenkin läpi selkeästi 388 äänen erolla.

Parlamentti äänesti tänään maankäyttöön, sen muutokseen ja metsätalouteen (lulucf) liittyvästä ilmastolainsäädännöstä sekä siihen esitetyistä muutoksista.

Euroopan komission ja parlamentin ympäristövaliokunnan kesäiseen esitykseen saatiin Suomen kannalta merkittäviä lievennyksiä. Lievennykset koskevat vertailuvuosia ja rajoituksia metsien käytön tehokkuuden kasvuun.

Komission esityksessä vertailuvuodet, joihin metsien käyttöä tulevaisuudessa tulisi verrata, ovat 1990–2009. Nämä nähdään Suomen kannalta epäoikeudenmukaisina, koska ne rankaisevat Suomea lamavuosien vähäisistä hakkuista ja tekevät Suomen metsistä laskennallisen hiilidioksidin lähteen.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsä/suomalaiset-mepit-tuulettavat-hiilinielupäätöstä-tämä-on-suuri-helpotus-1.205405

Miten Hautala ja Kyllönen kehtaa tulla suomeeen ?
– Met­sil­lä on jä­sen­mail­le eri­lai­nen mer­ki­tys. Löy­sim­me on­nek­si Ruot­sin ja Tans­kan kans­sa yh­te­näi­sen lin­jan. Saim­me vie­tyä Eu­roop­paan vies­tiä sii­tä, et­tä met­sät oi­kein hoi­det­tui­na to­del­la ovat hii­li­nie­lu­ja ja pit­käs­sä juok­sus­sa vä­hen­tä­vät pääs­tö­jä.
Hyvää työtä ja kiitos silloin kun on sen paikka. Suomen meppiryhmä on ollut aktiivinen ja lähes yhtenäinen puolustaessaan Suomen ja samalla myös ympäristönäkökulman etua. Harmillista ja vähän häpeällistäkin, että Suomen meppi ei tähän rintamaan halunnut kuulua.

Johan tuo nyt kumma olisi jos metsänsä aikoja sitten hakanneet maat olisivat päässeet päättämään Suomen luonnonvarojen käytöstä.
Meillä on metsät hoidettu hyvin ja maallemme on tärkeää, että pystytään niitä hyödyntämään tarpeemme mukaan. Metsät kasvaa enemmän kuin kulutetaan.
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse en kirjoita tämän jälkeen mitään ennen lauantai iltaa.
Ehdottaisin, että muutkin järkevimmät olisi nyt "lakossa" LAUANTAIHIN ASTI.

Äänestä
  • Se sinun asiasi, kirjoitat tai et !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petturit kirjoitti:

Epäonnistuivat onneksemme. Jos puulle olisi laitettu lisää päästöjä, joita olivat kannattamassa.
Miten vasemmistoliittokin tuossa mukana; Kyllönen?
Heidi Hautala nyt selviö, että on isänmaan vastustaja.

Veikkaan että takavasemmalta tulee Merja Kyllönen ja syyttää suomalaisia planeetan tuhoamisesta. Olemmehan voittajia mm. turpeen alasajossa ja rikkidirektiivissa. Hänen rakkaus ruskohiiltä ja brysseliläistä lobbbausporukkaa kohtaan on kiitettävän vilpitöntä. Olisipa meillä EU:ssa myös meistä suomalaisista pitäviä edustajia. Suosittelen tutustumaan hänen viimeiseen ulostuloonsa.

Suomen toivomat muutokset Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan esitykseen saivat tänään keskiviikkona enemmistön meppien äänistä.

Äänestys muutosesityksestä oli tiukka. Parlamentin lopullinen kanta kaikkine kompromisseineen meni kuitenkin läpi selkeästi 388 äänen erolla.

Parlamentti äänesti tänään maankäyttöön, sen muutokseen ja metsätalouteen (lulucf) liittyvästä ilmastolainsäädännöstä sekä siihen esitetyistä muutoksista.

Euroopan komission ja parlamentin ympäristövaliokunnan kesäiseen esitykseen saatiin Suomen kannalta merkittäviä lievennyksiä. Lievennykset koskevat vertailuvuosia ja rajoituksia metsien käytön tehokkuuden kasvuun.

Komission esityksessä vertailuvuodet, joihin metsien käyttöä tulevaisuudessa tulisi verrata, ovat 1990–2009. Nämä nähdään Suomen kannalta epäoikeudenmukaisina, koska ne rankaisevat Suomea lamavuosien vähäisistä hakkuista ja tekevät Suomen metsistä laskennallisen hiilidioksidin lähteen.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsä/suomalaiset-mepit-tuulettavat-hiilinielupäätöstä-tämä-on-suuri-helpotus-1.205405

Miten Hautala ja Kyllönen kehtaa tulla suomeeen ?
– Met­sil­lä on jä­sen­mail­le eri­lai­nen mer­ki­tys. Löy­sim­me on­nek­si Ruot­sin ja Tans­kan kans­sa yh­te­näi­sen lin­jan. Saim­me vie­tyä Eu­roop­paan vies­tiä sii­tä, et­tä met­sät oi­kein hoi­det­tui­na to­del­la ovat hii­li­nie­lu­ja ja pit­käs­sä juok­sus­sa vä­hen­tä­vät pääs­tö­jä.
Hyvää työtä ja kiitos silloin kun on sen paikka. Suomen meppiryhmä on ollut aktiivinen ja lähes yhtenäinen puolustaessaan Suomen ja samalla myös ympäristönäkökulman etua. Harmillista ja vähän häpeällistäkin, että Suomen meppi ei tähän rintamaan halunnut kuulua.

Johan tuo nyt kumma olisi jos metsänsä aikoja sitten hakanneet maat olisivat päässeet päättämään Suomen luonnonvarojen käytöstä.
Meillä on metsät hoidettu hyvin ja maallemme on tärkeää, että pystytään niitä hyödyntämään tarpeemme mukaan. Metsät kasvaa enemmän kuin kulutetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu