Silmän ympärykset

Mietin yläluomien kevennystä. Niissä hiukan ylimääräistä löysyyttä, ne ovat perinnöllistä mallia ja ikää on vasta hiukan alle 40v. Onko kokemusta kumpi tapa on parempi, laser vai perinteinen veitsi? Toipumiseen menee varmaan pari viikkoa? Siis se aika kun kehtaa ihmisten ilmoille mennä.

Ja toinen juttu on alaluomien kyynelurat. Niihin en keinotekoisia täyteaineita halua mutta toisaalta rasvansiirtokin vaikuttaa kalliilta kun pitää uusia. Ja mietin miten urheilullisena ihmisenä pysyy kun tulee paljon liikuttaa. Muita vaihtoehtoja ei taida olla 😔

Silmät on aina niin väsyneen näköiset vaikka elämäntavat onkin kunnossa. Harmittaa..
Ilmianna
Jaa

5 Vastausta



Minulla yläluomet olivat painuneet jo lapsuudesta saakka. Yläluomileikkaukseen lähdin vasta "vanhoilla päivillä" kun tilanne vielä paheni.
Omat silmäluomeni leikattiin radiotaajuusveitsellä. Siinähän "veitsi" on tavallaan neula joka leikkaa kudoksia radiotaajuudella kuumentamalla. Samalla verisuonet sulkeutuvat samoin kuin laserilla leikatessa, jolloin verenvuoto on vähäisempää kuin veitsellä leikatessa. Minulla ei tullut yhtään mustelmia, turvotukset ovat kuitenkin samanlaiset leikkaustavasta riippumatta.

Täyteaineetkin häviävät ajan kanssa, oman rasvan siirrossa jotain voi jäädäkin.

Kun olet urheilullinen ihminen, yläluomileikkauksen jälkeen tulee jonkinasteinen liikuntakielto, koska mm. kumartuminen on kiellettyä viikon verran ettei veri pakkaudu kasvoihin ja samalla silmäluomiin.
Ilmianna
Jaa
minulle tehtiin yläluomileikkaus laserilla viime toukokuussa Laser Tilkassa, Tom Schroder leikkasi. Myös alaluomet leikattiin. Yläluomista poistettiin hieman löysää ihoa ja ihon alta rasvaa. Turvotus oli erittäin voimakasta viikon ja toisellakin viikolla tuorvotusta oli vielä reilusti. Reilut mustelmat tuli ja niiden häipyminen kesti ainakin 3-4 viikkoa ennenkuin olivat kokonaan häipyneet. Leikkaushaava suljetaan langalla, joka poistettiin viikon kuluttua.
Kahden viikon kuluttua kehtaa kyllä mennä ihmisten ilmoille, enin turvotus on tuossa vaihessa ohi, ja mustelmat voi peittää peiteaineella. Itse olin vain viikon sairaslomalla. Omalla kohdallani alaluomien paraneminen kesti pidempään kuin yläluomien, johtuen alaluomien ihon laserhionnasta jonka jälkeen iho hilseili 2-3 viikkoa ja punoitti vielä 2 kk kuluttua leikkauksesta.
Nyt koko hommasta kulunut lähes 4 kk ja olen lopputulokseen todella tyytyväinen.
Ilmianna
Jaa
Silmäluomileikkaus eli blepharoplastia on toimenpide, jolla korjataan silmäluomien muotoa poistamalla ylimääräistä ihoa, lihasta ja tarvittaessa rasvakudosta sekä kiinnittämällä kudoksia parempaan asentoon. Toimenpide tehdään joko yläluomiin, alaluomiin tai molempiin. Silmäluomileikkaus voidaan yhdistää myös osaksi kasvojen kohotusleikkausta tai keskikasvojen kiinnitystä.
Yksilöllinen hoito ja 3D-kuvaus
Silmäluomileikkauksen suunnittelu alkaa aina leikkaavan plastiikkakirurgin vastaanotolla. Asiantuntijan kanssa käydään läpi kaikki toimenpiteeseen liittyvät vaiheet.
Silmäluomileikkausta suunniteltaessa otetaan valokuvia ja tarvittaessa röntgenkuvia. Plastiikkakirurgilla voi olla käytössä 3D-valokuvamallintamisteknologia. Kolmiulotteinen kuva helpottaa ongelman hahmottamista erityisesti luuston epäsymmetrian arvioinnissa ja auttaa ymmärtämään, mitä toimenpiteeltä voi odottaa. Lisäksi kuvan avulla lääkäri voi verrata hoitotulosta lähtötilanteeseen ja seurata potilaan toipumista.
Kenelle silmäluomileikkaus sopii?
Ylä- ja alaluomileikkauksia tehdään tavallisimmin keski-ikäisille silmäluomien aiheuttaman ulkonäköhaitan korjaamiseksi. Jos raskaat yläluomet tai tummat silmänaluset ovat synnynnäisiä, niiden leikkausta voi harkita jo nuorena.
Nopea toimenpide
Silmäluomileikkaus tehdään yleensä paikallispuudutuksessa leikkaamalla veistä, laseria tai rf-veistä käyttäen. Leikkausinstrumentilla ei ole vaikutusta lopputulokseen. Usein yläluomileikkaus voidaan tehdä poliklinikliinisesti, jolloin potilas kotiutuu noin kahden tunnin seurannan jälkeen.
Toipuminen nopeaa, sairauslomaa tarpeen mukaan
Yläluomileikkaus on 30-60 minuutin paikallispuudutustoimenpide josta toipuminen on nopeaa. Toimenpiteessä poistetaan ihoylimäärä ja tarvittaessa pieni kaistale silmänympäryslihasta ja nykyisin enää harvoin rasvaa. Luomipoimun suuntaisesti tehty leikkausviilto paranee nopeasti.
Toisin kuin yläluomessa, alaluomessa painovoima toimii leikkauksen jälkeen silmän sulkeutumista vastaan, mikä tarkoittaa myös ongelmariskin kasvamista. Alaluomiin liittyy tyypillisenä ikämuutoksena silmäkuopan reunan erottuminen uurteena ja tämän yläpuolelle ilmaantuva ”silmäpussi”. Korjaamme tämän muutoksen ”non touch” –tekniikalla sidekalvon kautta, jolloin alaluomen lihastoiminta ei häiriinny eikä alaluomeen tule iholle lainkaan arpia. Toimenpiteessä pullottava rasvaa voidaan poistaa tai päästää silmäkuopan reunan yli, jolloin posken ja luomen välinen raja tasoittuu. Ikämuutoksen myötä menetetty ihonalaiskudoksen tilavuus palautetaan tarvittaessa siirtämällä alueelle potilaan omia rasvasoluja. Mahdollinen ihoylimäärä voidaan tarvittaessa poistaa aivan ripsien alapuolelle tehdyn leikkausviillon kautta kuitenkin säilyttäen alla oleva lihas ehyenä. Alaluomileikkaus voidaan tehdä myös keskikasvokiinnityksen yhteydessä, jolloin voidaan korjata samalla koko poskipään asemaa.
Silmäluomileikkauksen jälkeen sairausloman pituus määräytyy leikkauksen mukaan ja vaihtelee yksilöllisesti. Mustelmat häviävät ja turvotus laskee yleensä riittävästi noin 7-10 päivän sairausloman aikana. Toipuminen ei haittaa normaaleja kotiaskareita eikä ulkoilua. Jos leikkaus kuuluu sairausvakuutukseen piiriin, Kela korvaa myös sairausloman.
Jälkitarkastus osa hoitoa
Leikkauksen tulos tarkistetaan puolen vuoden kuluttua leikkauksesta plastiikkakirurgin vastaanotolla. Silmäluomileikkauksen tulos säilyy pitkään. Ikääntymisen myötä leikkaus voidaan tarvittaessa uusia.
Yleensä leikkauskustannukset sisältävät myös leikkauksiin ja hoitoihin kuuluvat tarvittavat tarvikkeet, ompeleiden poisto, jälkitarkastukset sekä sairaanhoitajan ympärivuorokautinen päivystys.
Silmäluomileikkausten kustannukset
Silmäluomileikkauksen kustannukset riippuvat toimenpiteen laajuudesta ja siitä, vaatiiko toimenpide leikkaussalin vai voidaanko se tehdä poliklinikalla. Tarkan kustannusarvion saa hoitosuunnitelman yhteydessä ensimmäisellä plastiikkakirurgin vastaanotolla. Vammojen jälkeisessä korjauksissa vakuutukset saattavat korvata toimenpiteen.
Ilmianna
Jaa
Kiitos vastauksista! Olisin vielä kiinnostunut muiden kokemuksista rasvansiirrosta kyyneluriin? Millaista tulosta sillä voi saada?

Sitten sellaista mietin että kun itsellä on poskipäissä rasvakertymät ja samoin kyyneluran vieressä vielä jonkin verran rasvaa (osa poistettu vuosi sitten alaluomen sisäpuolelta) niin voiko noita olemassaolevia rasvoja jotenkin tasoittaa? Ettei tarvitsisi varsinaisesti siirtää muualta?

Yläluomileikkaus ja rasvansiirto alaluomiin kannattaa varmaan tehdä erillisinä toimenpiteinä? Olen käsittänyt että puudutusaine heikentää rasvan tarttumista, onko näin? Ja varmaan myös turvotus tekee samaa? Eli ilmeisesti rasvansiirto pitäisi tehdä nukutuksessa ja siitä kivasti hintaa kertyykin. Kyllä taitaa koko omaisuus mennä silmien korjaukseen 😔 Mutta silti näille haluisin jotain tehdä kun häiritsee joka päivä.
Ilmianna
Jaa
Yläluomileikkaus ja kasvojen rasvansiirto ovat tehtävissä simultaanisti, samassa leikkauksessa. Sellainen käsitys on, että puudutusaine rasvasiirteessä huonontaisi rasvan "tarttumista". Se ei ole kuitenkaan kovin vahvasti todistettu tieto. Pieniä rasvansiirtoja tehdään paljon puudutuksessa. Se vain tarkoittaa, että molemmat paikat puudutetaan, rasvan otto- ja siirtopaikka. Puudutus siirtoalueellakin lisää hetkellisesti turvotusta. Keskustele plastiikkakirurgisi kanssa, hänellä on kokemus miten asia toimii hänen tekemänään.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Silmän ympärykset

Mietin yläluomien kevennystä. Niissä hiukan ylimääräistä löysyyttä, ne ovat perinnöllistä mallia ja ikää on vasta hiukan alle 40v. Onko kokemusta kumpi tapa on parempi, laser vai perinteinen veitsi? Toipumiseen menee varmaan pari viikkoa? Siis se aika kun kehtaa ihmisten ilmoille mennä.

Ja toinen juttu on alaluomien kyynelurat. Niihin en keinotekoisia täyteaineita halua mutta toisaalta rasvansiirtokin vaikuttaa kalliilta kun pitää uusia. Ja mietin miten urheilullisena ihmisenä pysyy kun tulee paljon liikuttaa. Muita vaihtoehtoja ei taida olla 😔

Silmät on aina niin väsyneen näköiset vaikka elämäntavat onkin kunnossa. Harmittaa..

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta