Hallitus on keksinyt ikiliikkujan, lentämällä Irakiin ja hups, Tornion kautta bussilla takaisin uuden kännykän kanssa. Onkohan tuossa kasien välissä roska näytöllä? Minusta sen ei kuuluisi olla siinä.
🤔
Uutinen on päivän Pohjalaisesta.
STT, HELSINKI
Kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita yritetään saada lähtemään Suomesta nostamalla vapaaehtoisen paluun tukea reippaasti. Sisäministeriössä valmisteilla olevasta asetuksen muutoksesta kertoi keskiviikkona Uutissuomalainen.
Avustus voi olla joko käteis- tai hyödyketukea, ja lainsäädäntöneuvos Jorma Kantolan mukaan molempia ollaan korottamassa. Hän ei vielä puhu summista.
Lähtörahan korotus kuitenkin kohdennetaan Uutissuomalaisen mukaan etenkin käteistukeen, jonka suuruus riippuu paluumaasta oloineen.
Käteisavustus esimerkiksi Afganistaniin tai Irakiin vapaaehtoisesti palaavalle on nyt normaalisti tuhat euroa ja lapselle 600 euroa.
Esimerkiksi korotettua avustusta oltaisiin Uutissuomalaisen mukaan nostamassa 1 500:sta 2 500 euroon.
Paluurahaan on tälle vuodelle varattu 8,8 miljoonaa euroa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirkon kunnioitettava demokraattista valtaa
Keskiviikko 13.9.2017 klo 19.34
Kansankirkko elää vain noudattamalla oikeusvaltion linjauksia.
TÄSTÄ VÄLISTÄ JÄTIN ASIAA POIS
Pakolaispolitiikassa eräät kirkon edustajat ovat toimineet aktiivisesti estääkseen viranomaisia toimeenpanemasta lainvoimaisia palautuspäätöksiä. Tällainenkin toiminta ja jopa poliisin työn haittaaminen eivät sovi evankelisluterilaisen kirkon perinteeseen ja kansankirkon henkeen.
Evankelisluterilainen kirkko ei ole pienen piirin valaistunut lahko, joka tietää viranomaisia ja muita ihmisiä paremmin, mikä on totta ja oikein. Kirkkoon kuuluu monenlaisia ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Kirkko tekee omat päätöksensä, mutta sen on noudatettava yhteiskunnan säätämiä lakeja. Vain demokraattisen yhteiskunnan lakeja noudattamalla kirkko pystyy elämään omassa ajassaan.
JUHA KESKINEN
[email protected]
Kenen vastuulla on, tällekin päivää näyttää eroakirkosta käyrä nousevan n. 250-henkilöä
--rahassa mitattuna päivälle ---n. 125,000 E
Maahanmuuttovirasto joka hankki viime vuonna pelkästään palveluita lähes puolen miljardin edestä. Siis noin kymmenesosan valtion koko vuoden 2016 ostoista.
http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/09/14/vastaanottokeskukset-maksoivat-viimevuonna-suomalaisille-250-miljoonaa-euroa/
Kuinkas kauvan tätä leikkipeliä pidetään varoillamme.
TÄYTTÄ PELLEN HOMMAA