LS:n Kuka-löi-ketä-asemalla-juttu

raastuvassa_tavataan

Kiinnostava raportti lyöntiasiassa, jossa kumpikaan ei omien sanojensa mukaan ollut aloitteellinen. Kumpikin sai ruhjeita, kävi lääkärissä ja teki rikosilmoituksen.

Itselleni kiinnostavampaa Lapuan Sanomien jutussa oli huoltomiehen selvitys asemalla roskaamisen mahdottomuudesta. Senhän on todennut jokainen, joka junaan on mennyt. Aivan älytöntä touhua. Nuoriso ei vaivaudu panemaan jätöksiään roskikseen, mutta roskikset sinänsä ovat heidän kiinnostuksensa kohteita. Ne revitään irti.

Lapuan Sanomien jutun luettuani kaikki myötätuntoni on huoltomiehen puolella.

60

959

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älyvapaatatouhua

      Alootti riidan kuka tahansa, mutta se roskaaminen on ihan järjetöntä siellä aseman parkkipaikalla. Ei paljon päässä liikahda kun roskat pudotetaan ikkunasta ulos.

    • KeKoPe

      Ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan ja osoitetaan myötätuntoa. Osa nuorisoa onkin syrjäytynyt eikä tiedä, mitä muuta elämällään tekisi kun rikkoisi paikkoja ja roskaisi. Ilmiö koskee valitettavasti nykyään vanhempiakin ikäluokkia. Kiitos siitä tällähetkellä yhteiskunnallista eriarvoisuutta lisäävälle poliittiselle päätöksenteolle. Kepu/Kokoomus/Persut.

      • Hyyssääminenseis

        Poliittiset puolueet ei vät opeta tai vaadi ketään roskaamaan. Kyllä vika löytyy täysin kotikasvatuksesta. Vanhemmat opettakaa tenavanne panemaan roskat roskikseen.

      • KeKoPe
        Hyyssääminenseis kirjoitti:

        Poliittiset puolueet ei vät opeta tai vaadi ketään roskaamaan. Kyllä vika löytyy täysin kotikasvatuksesta. Vanhemmat opettakaa tenavanne panemaan roskat roskikseen.

        Ei ole mistään hyysäämisestä kyse. Poliittiset puolueet edesauttavat eriarvoistumista, jonka yhtenä seurauksena voi hyvin nähdä yhteiskunnallisen kurittomuuden lisääntymisen, eikä siinä tilanteessa olevilla vanhemmilla ole voimia tai kiinnostuta opettaa tavoille.

      • Voivoivoivitt
        KeKoPe kirjoitti:

        Ei ole mistään hyysäämisestä kyse. Poliittiset puolueet edesauttavat eriarvoistumista, jonka yhtenä seurauksena voi hyvin nähdä yhteiskunnallisen kurittomuuden lisääntymisen, eikä siinä tilanteessa olevilla vanhemmilla ole voimia tai kiinnostuta opettaa tavoille.

        Kyllä on järkyttävä selitys. Kaikki joita vituttaa voivat jättää lakien noudattamisen. Selvää anarkiaa. Voi, voi kuinka meidän käy.......

    • Alkuasukasko

      Ei huoltomiehellä eikä kenelläkään muullakaan ole oikeutta lyödä ketään. Asioita nyt ei vain hoideta sillä tapaa nykyään. Huoltomies voi korkeintaan suusanallisesti torua ja ilmoittaa viranomaisille. Ei nykyään voi omatoimisesti ketään rangaista, varsinkaan fyysisellä väkivallalla joka on laitonta Suomessa.

      Missä keskiajalla siellä Lapualla eletään? Eletään kuitenkin vuotta 2017. Haloo Suomessa on lait olemassa. !!

      • LaitjaLait

        Lait ja lait - onhan se nähty. Keskiaika? Kovin hurskasteleva kommentti asiasta jossa ei kenellekään ole mitään uutta.

        Tosiasia kuitenkin on, että osasta nuoria on tullut röyhkeämpiä ja kurittomampia. Yhteistä omaisuutta ei kunnioiteta, toisten työtä yhteiseksi hyväksi ei arvosteta. Montako päivää yläkoulun kalliilla tehdyt laitteet saivat olla rauhassa ilkivallatta? Eduista ja omasta koskemattomuudesta kyllä osataan pitää kiinni, vaikka mitä olisi itse tullut tehneeksi. Pikkulapsetkin osaa jo tehdä rikosilmoituksen, jos niitä on vähän tukistettu.

      • Alkuasukasko
        LaitjaLait kirjoitti:

        Olkoot röyhkeitä tai mitä tahansa. Mutta lyöminen ei ole mikään ratkaisu. Ja se että toinen aloitti, ei oikeuta lyömään takaisin. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi tajuta, että jos nuori opiskelija lyö, niin siinä vaiheessa pitää soittaa 112:een, eikä missään nimessä alkaa oman käden kostotoimeen. Nyt kun huoltomies lähti omaan kostotoimeen, tuli tilanteesta juridisessa mielessä ns tasapeli, ja näin ollen mahdollinen aloittaja (=opiskelija) pääsi pälkähästä koska tilannetta ei voitu viedä käräjille koska molemmat osallisia väkivaltaan. Mikäli huoltomies olisi vain perääntynyt pari askelta taaksepäin ja soittanut 112:een, olisi tuolle opiskelijalle tullut paljon tuntuvampia seuraamuksia rahallisessa muodossa, sekä rikosrekisteriin merkintä, mistä mahdollisesti haittaa esim työnhaussa. Opiskelija olisi todennäköisesti saanut tuomion pahoinpitelystä, sekä joutunut maksamaan uhrille korvauksia. Tämän takia ei koskaan kannata ottaa oikeutta omiin käsiin, koska takaisin läpsäisyllä ei ole kovin kummoista vaikutusta, se vain vesittää koko tilanteen.

      • HälytyskellotSOIKOON
        Alkuasukasko kirjoitti:

        "Opiskelija olisi todennäköisesti saanut tuomion pahoinpitelystä, sekä joutunut maksamaan uhrille korvauksia."

        Menet varsin pitkälle opettaessasi yhteiskunnan resurssien hyväksikäyttöä asiassa, joka pitäisi kyetä ja olisi pitänyt kyetä ratkaisemaan järjenkäytöllä. Mutta kun sitä tilannejärkeä puuttui kummaltakin, niin mitäs teet. Nuoren röyhkeys kävi samaa sotkua päivästä toiseen turhautuneena putsanneen huoltomiehen hermoihin. Ihmiselle vaan käy näin, kun mitta on täynnä. YMMÄRRÄN häntä, tunne menee yleensä järjen ohi asiassa kuin asiassa. Jälkiviisaus on jälkiviisautta.

        Kyseisellä nuorella on peliin katsomisen paikka. Pienessäkin asiassa väkivaltaan turvautuvalla asenteella on huono tulevaisuudenennuste.

        Tänä vuonna on lähetteet psykiatriseen hoitoon lisääntyneet 50 prosenttia, sanoo päivän Hesarissa nuorisopsykiatrian erikoislääkäri. Lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöiden määrä on lisääntynyt ja oireilu aikaistunut. Häiriöitä hoidetaan yhä enemmän erikoissairaanhoidossa, sanoo Hesarin asiantuntijataho.

        Lapuallakin nuoret näyttävät työllistävän yhä enemmän poliisia, oikeusistuimia ja erikoissairaanhoitoa.

      • Alkuasukasko
        HälytyskellotSOIKOON kirjoitti:

        Tottakai tilanne olisi pitänyt ratkaista neuvottelemalla, ja välttää poliisin resurssien käyttäminen. Mutta väkivaltatilanteissa aina poliisi paikalle, se ei ole yhteiskunnan resurssien hyväksikäyttöä, vaan kansalaisoikeus. Kosto lyömällä ei ole mikään ratkaisu, se vesittää koko tilanteen ja päästää myös aloittajan pälkähästä.

        Jos joku ajaa autolla kolmion takaa puskuriinne, niin rupeatteko kostamaan ja kolhimaan sen toisen autoa lisää, ja syyllistätte myös itsenne? Vai soitatteko poliisin paikalle ja laitatteko sen toisen maksamaan?

      • VASTUUTA

        Esimerkkisi on oikein huonosti valittu. On pieniä asioita ja sitten on isompia asioita. Järkeään saa käyttää myös siinä, millä kaikella poliisia vaivaa. Muissakin kuin vakuutusasioissa *omavastuun* periaate on hyvä (enkä tällä viittaa autoesimerkkiisi vaan puhun yleisellä tasolla). Että itsekin kannettaisiin jostakin vastuuta eikä kaikkeen heti huudettaisi yhteiskuntaa apuun, kuten nykyään on tapana.

      • Alkuasukasko
        VASTUUTA kirjoitti:

        Vastuun kantaminen ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä, että kostetaan lyömällä. Se on väärä tapa sekä laitonta. Tuollaisessa tilanteessa missä joku lyö nyrkillä silmään, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin soittaa se poliisi apuun. Äläkä nyt vaan väitä että väkivaltainen kosto on oikea tapa kantaa vastuuta.

        Toki jos nyt haluaa olla kuluttamatta yhteiskunnan resursseja, eikä halua soittaa poliisia apuun. Niin silloin ainoa vaihtoehto on poistua tilanteesta. Kosto ei ole kuitenkaan vaihtoehto.

      • voiiihh

        Älä laita sanoja suuhuni. Minä EN OLE missään vaiheessa puhunut koston puolesta saati esittänyt, että "väkivaltainen kosto on oikea tapa kantaa vastuuta". Puhu vain omasta puolestasi.

        Jos minä ymmärrän turhautunutta huoltomiestä jonkun röyhkeän nallikan käyttäytyessä huonosti/väkivaltaisesti, se ei merkitse sitä, että pidän huoltomiehen käyttäytymistä oikeutettuna. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat ERI ASIOITA.

    • uttiv

      Ymmärrän täysin huoltomiehen reaktion roskaamisasiaan. Ottaahan se päähän kun itse siivoaa ja klopit samantien sotkee.
      Turpahan pitäis vetää kaikkia sotkijoita oli sitten nuoria tai vanhoja

      • Alkuasukasko

        Minä en ymmärrä. Huoltomies saa palkan siitä roskien keräämisestä. Ei hänellä ole valtuuksia estää ketään roskaamasta. Tottakai huoltomiestä saa harmittaa, mutta hänellä ei ole valtuuksia puuttua asiaan. Roskaaminen on niin pieni rike, ettei edes jokamiehen kiinniotto-oikeus toteudu tuon kaltaisessa tapauksessa. Jos huoltomies meni räksyttämään roskaajalle, ja sai turpaansa, niin se on oma moka.

        Tottakai roskaaminen on ikävää. Mutta kenelläkään nyt vain ei ole valtuuksia ja oikeuksia puuttua sellaiseen toimintaan. Huoltomiehen tehtävä on rajattu tiettyihin asioihin, eikä siihen kuulu puuttua ihmisten käyttäytymiseen. Olisi vain kerännyt nekin roskat pois, kun palkankin sai. Roskaajillahan on huoltomiehen kannalta jopa työllistävä vaikutus, siitähän pitäisi huoltomiehen olla tyytyväinen, että on roskia mitä kerätä. Jos ei olisi roskia, vähenisi huoltomiehenkin tarve huomattavasti.

      • Vanhemmatvastuuseen

        Kyllä tämän pojun vanhemmilla on. Mikäli ovat yhtään tolkun ihimisiä.

      • työministeri
        Alkuasukasko kirjoitti:

        Minä en ymmärrä. Huoltomies saa palkan siitä roskien keräämisestä. Ei hänellä ole valtuuksia estää ketään roskaamasta. Tottakai huoltomiestä saa harmittaa, mutta hänellä ei ole valtuuksia puuttua asiaan. Roskaaminen on niin pieni rike, ettei edes jokamiehen kiinniotto-oikeus toteudu tuon kaltaisessa tapauksessa. Jos huoltomies meni räksyttämään roskaajalle, ja sai turpaansa, niin se on oma moka.

        Tottakai roskaaminen on ikävää. Mutta kenelläkään nyt vain ei ole valtuuksia ja oikeuksia puuttua sellaiseen toimintaan. Huoltomiehen tehtävä on rajattu tiettyihin asioihin, eikä siihen kuulu puuttua ihmisten käyttäytymiseen. Olisi vain kerännyt nekin roskat pois, kun palkankin sai. Roskaajillahan on huoltomiehen kannalta jopa työllistävä vaikutus, siitähän pitäisi huoltomiehen olla tyytyväinen, että on roskia mitä kerätä. Jos ei olisi roskia, vähenisi huoltomiehenkin tarve huomattavasti.

        Työllistävä vaikutus. Aletaan sotkea paikkoja niin voidaan työllistää lisää huoltomiehiä. Heh heh heh hee.

    • exlapualainen

      Johan on lapuan älyköt ja kaikentietävät taas saaneet aiheen, jota voi vatvoa maailman tappiin asti.

    • vanahat_kunnon_konstit

      Mäläkki valehteloo ku sika. Jos nyt ei sillä kertaa tiputtanu, mutta joka kerta ennemmin, niin turpahan lyäminen on ainua keino lopettaa sikaalu, vai luulooko joku, jotta koriasti pyytämällä uskoovat? Ei tasan usko.

      Justihin tuli Puhuristus, johona näytettihin kuinka kakarasta teherähän huara, vaikka se on palio vaikiampaa ku roskaamisen lopettaminen. Turpahan vaan joka kertaa jotta veri lentää, niin on ihime jos ei alakaa oppimahan!

      • EtenetVirkatietäVAan

        Aikamoista vihapuhetta ja jälkeenjäänyttä spedeilyä sun höpinäs. Turpaan lyöminen ei ole nykypäivää eikä tavallinen kansalainen jaa rangaistuksia toiselle kansalaiselle. Viranomaiset on sitä varten että ne hoitaa ongelmat. Älä sä puutu toisten tekemisiin kun ei sulla oo oikeuksia siihen.

      • kansalaispidättäjä

        Jokainen on suorastaan velvollinen suorittamaan kansalaispidätyksen, koska rikoslaissa jo lievä vahingonteko oikeuttaa siihen.
        Yleensä nuo nulikat eivät tykkää ja panevat vastaan, jolloin on hyvä rauhoittaa mätkäisemällä nyrkillä naamaan sopivaksi katsomallaan voimalla.

      • Alkuasukasko
        kansalaispidättäjä kirjoitti:

        Rikoslaissa tunnetaan jokamiehen kiinniotto-oikeus, sitä kai tarkoitat tuolla kansalaispidätyksellä. Sitä voidaan käyttää esim myymälävarkaiden kiinniottoon, ilkivallan tekijöiden kiinniottoon, yms. Kiinniottotilanteessa saa käyttää erilaisia otteita, jolla saa roiston pidettyä aisoissa. Kuitenkaan nyrkillä naamaan lyöminen "rauhoituskeinona" ei ole sallittu. Jos oma kyky ei riitä pitämään roistoa hallintaotteessa, täytyy päästää roisto irti. Väkivaltaisia keinoja kuten lyöminen tms vahingoittaminen, ei saa käyttää kiinniottotilanteessa. Tai jos käyttää, niin siitä tulee sitten itselleenkin seuraamuksia. Jos haluaa käyttää jokamiehen kiinniotto-oikeutta, se tulee tehdä hallintaotteella, ilman että kohdehenkilölle tulee näkyviä vammoja. Kivun tuottaminen sen sijaan on sallittua, ja se osaltaan kuuluukin hallintaotteeseen, ts jos kohdehenkilö rimpuilee, niin hallintaote tuottaa kipua sitä enemmän mitä enemmän rimpuilee.

        Eli jos saatte vaikkapa jonkun vandaalin kiinni, joka on potkaissut vaikkapa parturikampaamon ikkunan hajalle. Niin ei teillä ole siltikään oikeutta lyödä turpaan, sillä perusteella että hänkin teki väärin, niin minäkin saan tehdä väärin. Tällöin molemmat tapaukset tutkitaan omina rikoksinaan, ja molemmista tulee omat sanktiot, asianosaisille henkilöille. Moni menneen maailman opit saanut mies kuvittelee, että heillä on joku ihme oikeus kostaa väärintekijälle, tekemällä itse väärin. On aika alkukantaista touhua.

      • kova_laki

        Kansan oikeustaju ei siedä sitä, että hyviksiä rangaistaan, eikä omaisuuttaan saa puolustaa.
        Texasissa saa palkkion kun ampuu murtovarkaan. Suomen käytäntö voisi olla jossain puolivälissä. Kouluissakin oli rauha vielä silloin kun opettajilla oli oikeus lyödä oppilasta.

    • wolmari22

      Juu kyllä se on niin että jos huoltomiehen työnkuvaan kuuluu kyseisen alueen ja muidenkin piha-aluiden siivous josta hänelle maksetaan korvaus eli palkka niin silloin sitä siivotaan ne paikat niinkuin asiaan kuuluu...voidaan toki käydä sanallisesti sanomassa roskaajille jos on täysin varma kuka on roskannut mutta ei aloiteta nyrkkitappelua sen takia.Työ on vaan tehtävä olipa se miten kurjaa tahansa.....

      Kumpi aloitti lyömisen voi jokainen itse miettiä,,,,mutta onko silläkään väliä jos kummatkin ovat lyöneet...onko jälkimmäinen lyönti ollut puollustamista vai mitä ?

      Voisin väittää että molemmille rapsahtaa asian tiimoilta pieni sanktio eli sakkotuomio jos asia
      menee käräjille.Kyseessähän on asianomistajarikos joka voidaan sovitella.Jos sovitteluun mennään on sen ehdottanut henkilö aloittaja lyönneissä.

      • Alkuasukasko

        Jälkimmäinen lyönti on ollut kosto, ei puolustus. Olisi eri asia mikäli huoltomies olisi ollut jonnekin umpikujaan ajettu, ettei hän olisi päässyt pakenemaan, silloin lyönti olisi ollut itsepuolustukseksi sallittu hätävarjeluna. Kuitenkin hyökkäysmielessä tehty kostolyönti, ei täytä mitenkään näitä kriteerejä.

        Sillä ei ole loppujen lopuksi väliä kumpi aloitti, molemmat kuitenkin löi. Asia meni jo väärille raiteille siinä vaiheessa, kun huoltomies meni roskaamisesta sanomaan opiskelijalle. Oli kuitenkin siivonsa jo tehnyt, eikä hänen tehtävänsä ole toimia järjestyspoliisina. Eihän huoltomies tuota paikkaa itselleen siivoa vaan kaupungille. Luulisi huoltomiehen tajuavan, ettei ole hänen asiansa puuttua, jos joku heittää roskan juuri siivotulle parkkipaikalle. Tietääkseni huoltomiestä ei ole velvoitettu pitämään parkkipaikkaa puhtaana 24/7, vaan se alue käydään läpi esim kerran päivässä, ja seuraavana päivänä taas uudestaan. Jos joku sillä välillä roskaa, niin sittenpä roskaa, huoltomies niiden siivoamiseen on määrätty, ja hän tehtävää suorittaa. Huoltomiehellä ei ole mitään oikeutta puuttua ihmisten käyttäytymiseen. Siihen pitää vaikuttaa muuta kautta, oman käden oikeuteen ei voi mennä.

    • Typeryysmaksaa

      Oikeudessa asia voi päätyä ihan kumpaan suuntaan vain, lopputulosta on hyvin vaikea ennustaa. Kannattaa varata muutama tonni rahua valamiiksi. Kustannuksia nimittäin tulee se on varma. Kenen kontolle ne jää, sitä ei tiedä vielä. Näppärät kustannukset tulee pikaisesta typeryydestä, oli se sitten huitomista tai roskaamista. Voipi olla että tulee kumpaisellekin. Eikö muka olisi ollut mitään asiallista tapaa kummallakaan puolella hoitaa tilanne?

      • Apinakansa

        Voi kun olisi huoltomiehen kannattanut jättää kostamatta. Olisi vain soittanut poliisit paikalle, kahveella kuitenkin olivat jossain lähellä. Näin ei olisi tullut epäselvyyttä kuka maksaa. Opiskelija olisi joutunut maksamaan henkilövahingon kulut sekä kaikenlaiset muut kulut asian tiimoilta. Lisäksi opiskelija olisi saanut rikosrekisteriin merkinnän pahoinpitelystä. Sanotaanko että opiskelijan kannalta oltaisiin puhuttu aika isoista summista. Tämä olisi ollut tuntuva rangaistus. Nyt kun huoltomies meni kostamaan lyömällä, niin opiskelija pääsi kuin koira veräjästä, sai korkeintaan naaman pariksi päivää kipeäksi. Voiko tyhmempää toimintaa olla, jäi huoltomieheltä hyvä rahapotti saamatta kun meni kostamaan. Pahimmassa tapauksessa joutuu vielä itse maksumieheksi, ainakin joiltain osin.

    • pose89

      No ei sinne rikosrekisteriin mitään nimeä tule ,,kuka kumma taas älynväläys keksii tommosta .....

      Tietoja mitä rikosrekisteriin merkitään !

      Rikosrekisteriin tulee merkintä, kun henkilö tuomitaan:

      -ehdottomaan tai ehdolliseen vankeusrangaistukseen
      -valvontarangaistukseen
      -ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa sakkoon (oheissakkoon), yhdyskuntapalveluun tai valvontaan
      -ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun
      -nuorisorangaistukseen tai nuorisorangaistuksen sijasta sakkoon
      -viralta pantavaksi tai
      -jätetään syyntakeettomana tuomitsematta.

      Muista kuin edellä luetelluista sakkorangaistuksista ja sakon muuntorangaistuksista ei tule merkintää rikosrekisteriin.

      Siviilipalveluslain tai asevelvollisuuslain nojalla tuomitusta vankeusrangaistuksesta ei tule merkintää rekisteriin.

      Oikeushenkilölle (yhtiö, säätiö tms.) määrätystä yhteisösakosta tehdään merkintä rikosrekisteriin.

      • Alkuasukasko

        5 § Pahoinpitely) Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

        Yleensähän tuollaiset läpsimiset täyttää lievän pahoinpitelyn kriteerit, joista selviää sakoilla. Mutta kyllä tuollaisesta silmään lyönti tilanteesta on mahdollista tulla vakavampikin vamma, jolloin pahoinpitelyn kriteerit täyttyy, ja ehdollista napsahtaa, ja rekisteriin tulee merkintä.

        Ja onhan tuollaisessa silmäänlyönnissä aina pysyvän vamman riski. Jolloin kyseessä on automaattisesti törkeä pahoinpitely. Tällöin on aina vähintään 1 vuosi vankeutta, eikä sakkomahdollisuutta edes ole.

      • tupakki7
        Alkuasukasko kirjoitti:

        5 § Pahoinpitely) Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

        Yleensähän tuollaiset läpsimiset täyttää lievän pahoinpitelyn kriteerit, joista selviää sakoilla. Mutta kyllä tuollaisesta silmään lyönti tilanteesta on mahdollista tulla vakavampikin vamma, jolloin pahoinpitelyn kriteerit täyttyy, ja ehdollista napsahtaa, ja rekisteriin tulee merkintä.

        ja höpö-höpö ja löpö....vaikkakin vamma syntyisi ,mikä ei ole tässä tapauksessa mahdollista niin siitäkin huolimatta yhdestä huitaisusta saa 99 % sakkotuomion .Jos vakavaa vammaa ei ole syntynyt niin sakkotuomiolla mennään eli se siitä.Törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistö ei täyty ja siihen vaaditaan ihan eri teot.

    • Tosiseon

      Aivan sama kumpi aloitti. Huoltomies ei voi turvatua väkivaltaan.

      • kansalaispidättäjä

        Kyllä vaan voi. Tässä tapauksessa nulikka vain ei ole vieroitettu kikistä, kun kehtaa inistä kuin vauva. Vähänkään aikuimaisempi ottaisi opiksi ja pitäisi turpansa kiinni.

      • exlapualainen
        kansalaispidättäjä kirjoitti:

        Kyllä vaan voi. Tässä tapauksessa nulikka vain ei ole vieroitettu kikistä, kun kehtaa inistä kuin vauva. Vähänkään aikuimaisempi ottaisi opiksi ja pitäisi turpansa kiinni.

        Mikä on kikki?

      • kysyväoppii
        exlapualainen kirjoitti:

        Mikä on kikki?

        Antaako 'kikkiliivi' mitään vinkkiä?

    • Kikkiontissi

      Mitä siitä tuloo jos hualtomies rupiaa hakkaamaan roskaajia. Hualtomiäs on ammattilaanen! Nuaret on tolloja roskaajia, siis ei kaikki

    • Alkuasukasko

      Uskaltaako Lapualla enää liikkua. Vahingossa jos joku nenäliina tippuu rotvallin reunaan, niin huoltomies syöksyy jostain nurkan takaa heti nyrkillä hakkaamaan.

      Eikö huoltomiehen tehtävä ole siivota tasaisin väliajoin paikat, siitähän sille maksetaan? Eikä leikkiä poliisia ja hakata roskaajia. Ja sitäpaitsi poliisi ei edes löisi turpaan, vaan selvittäisi roskaamisen asianmukaisella tavalla, provosoitumatta.

      Roskia tulee väkisin, ei sille mitään voi. Sen takia huoltomiehellä on työvuorolista, jossa asemankin ympäristö siivotaan tasaisin väliajoin. Ja nimenomaan tasaisin väliajoin sen takia, koska roskia nyt tuppaa tulemaan tasaisella tahdilla.

      Onhan uimahalleissakin siivooja, joka käy tasaisin väliajoin pesemässä suihkutilan lattian, koska sinne kertyy sukkanukkaa yms likaa. Ei uimahallin siivoojakaan rupea hakkaamaan uimareita, koska heidän varpaiden välistään tippuu sukkanukkaa. Vaan siivooja kulkee siinä tasaisin väliajoin pesemässä lattian, koska siitä hänelle maksetaan, ja sukkanukkaa nyt tuppaa tulla. Tietysti fiksut uimarit käyttävät nukkaamattomia sukkia, jolloin sukkanukkaa ei tule lattioille, mutta ei sitä voi keneltäkään nyrkin uhalla vaatia.

      • kova_laki

        Hullu! Tuhkakupit eivät tyhjene vahingossa parkkipaikalle. Joka niitä kippaa, on täysin oikeutettu ottamaan turpaan keneltä vain joka tapauksen näkee. Ennenvanhaan kaikki vahtivat kaikkien kakaroita, eikä pahaa tehty koskaan.
        Nykysukupolvet on kasvatettu täysin pihalle, ovat lihavia, laiskoja vätyksiä joita työnteko ei kiinnosta, kuten eräs putkiliikkeen omistaja sanoi.

      • HerneNenä
        kova_laki kirjoitti:

        No ennenvanhaan saikin tehdä mitä lystäs, ja turpiin vettää. Mutta kun nyt on nyt, eikä niin nyt vain saa tehdä, tai joutuu pahnoolle. Se on kato nykyaikaa. Mennyt maailma oli joskus, ja sitä ei vaan enää ole eikä takasin saa. Mitään oikeutusta turpiin vetämiselle ei ole edes kostomielessä. Turpiin voi toki vetää, mutta mitään oikeutusta sille ei saa, jos käräjille mennään.

      • LUUU5
        kova_laki kirjoitti:

        Hullu! Tuhkakupit eivät tyhjene vahingossa parkkipaikalle. Joka niitä kippaa, on täysin oikeutettu ottamaan turpaan keneltä vain joka tapauksen näkee. Ennenvanhaan kaikki vahtivat kaikkien kakaroita, eikä pahaa tehty koskaan.
        Nykysukupolvet on kasvatettu täysin pihalle, ovat lihavia, laiskoja vätyksiä joita työnteko ei kiinnosta, kuten eräs putkiliikkeen omistaja sanoi.

        mäkin voisin kipata roskia sinne sun tänne ,,tuuppa mua kokeelemaan DDDDD

    • Arestiin

      Aika uskomatonta miten täällä moni puolustaa ympäristön tahallista roskaamista niin kuin se olisi joku vääjäämätön luonnonlaki, jolle ei kukaan itse mitään voi. Asemalla on roskiksia ja kunnon kotikasvatuksen saanut panee roskansa roskikseen. Asemalla hilluvilla nuorilla on ilmiselvästi huono kotikasvatus.

      • Alkuasukasko

        Huono kotikasvatus on joo. Mutta siltikään se ei oikeuta huoltomiestä vetämään huonon kotikasvatuksen saanutta turpaan. Huoltomiehelle kuuluu vain se siivous, ei roskaajien turpiin veto. Poliisi sitten hoitaa nämä roskaajatapaukset omalla tavallaan, asianmukaisesti ja hallitusti ketään vahingoittamatta. Jossain banaanivaltiossa käytetään yleisesti oman käden oikeutta, piiskataan naapurin lapsia yms, mutta ei nyt sentään Suomessa.

    • vähän.naurattaa

      Tämä keskustelu muistuttaa sitä Simpsiön hulinajuttua. Mitä hullunkurisemmat argumentit vaan sinkoilee eivätkä näytä löytävän maaliinsa.

      • EnergyDrink

        Joo mutta ei turpaan lyöminen oo mikään ratkasu. Kuitenkin noin mitätön asia, joku kahvikupin raato asfaltilla. Ei niin pieneen asiaan vain voi vastata nyrkeillä. Asioihin pitäisi osata suhtautua oikeilla mittasuhteilla. Ei kärpästäkään ruveta tappamaan haulikolla.

      • oikea.mittasuhde
        EnergyDrink kirjoitti:

        Joo mutta ei turpaan lyöminen oo mikään ratkasu. Kuitenkin noin mitätön asia, joku kahvikupin raato asfaltilla. Ei niin pieneen asiaan vain voi vastata nyrkeillä. Asioihin pitäisi osata suhtautua oikeilla mittasuhteilla. Ei kärpästäkään ruveta tappamaan haulikolla.

        Muuten ei tainnut olla ainut kahvikupin raato sillä asfaltilla.

      • Turpihin
        oikea.mittasuhde kirjoitti:

        Muuten ei tainnut olla ainut kahvikupin raato sillä asfaltilla.

        Siis sijaiskärsijä kaikkien puolesta. Ymmärrinkö oikein?

      • nyrkkikyIIikki
        oikea.mittasuhde kirjoitti:

        Muuten ei tainnut olla ainut kahvikupin raato sillä asfaltilla.

        Olihan se jos huoltomies oli juuri sen siivonnut! Jatkossa jätkä saa sotkea jotakin muuta parkkipaikkaa. Seuratkaa vain, että varmasti roskaa jatkossakin, mutta vähemmän näkyvästi, kun tuli somessa huikkineeksi. Samasta autosta on aina jäänyt roskia, joten parempaan silmään nyrkki ei olisi voinut osua!

    • MUUAHAHAHAHAHAHAAAAA

      Nyt juippi joutuu elämään kuten on täällä väittänyt, koska jokainen silmäpari vahtii sitä!

    • 1222666

      Aikamies rupiaa hakkaamaan nuorta poikaa työpaikallaan taytyy olla hermoissa vikaa mitäs menee sellaiseen työhön palkan eteen pitää roskat kerätä eikä ruveta yhtä ihmistä ojentamaan nyrkein tuollaanen mues tietäispä mitä siitä puhutaan työpaikoilla kahvipöydissä sympatiat pojan ja vanhempien puolella

      • nyrkkipokkailijako

        Kannattaisiko ensin odottaa, että oikeus ensin tutkii, ja sitten vasta alat hutkimaan?

    • nuorissakotulevaisuus

      Käykää katsomassa matkakeskuksen ympäristöä vaikka nyt. Näette mikä sotku.

    • 1222666

      Kyllä kannattaa tutkia mutta kannattais miettiä ennenkun alkaa nyrkillä huitomaan

      • nyrkkipokkailijako

        Kumpaa osapuolta nyt tarkoitat?

      • 1222666

        Tota hyvää kasvattajaa tarkoitan olis vaan soittanu poliisit heti eikä ruvennu käskyttämään ketään

    • Lapsenkasvattaja

      Nyrkillä kasvatettu kasvattaa lapsensa myös nyrkilläja vielä toistenki lapset kai ne nyt sotkee piruuttaanki siellä ton jälkeen

      • näin_se_vaan_pitää_mennä

        Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa!

        Koittakoon vain sotkea piruuttaan, niin ojentajia kyllä löytyy. Jos ei heti paikalla, mutta jossain missä ei ole ketään näkemässä.

    • missä.muhammed

      Kuten jo arvasin. Tästä tulee ikuisuusjuttu, joka ei tule ratkeamaan edes oikeuden päätöksen jälkeen. Riittävän helppo yksinkertaisille sieluille, näemmä.

      • YksinkertainenSielu

        Ihan mainiota että olit niin hyvä arvaaja.

    • somesoomeeee

      Kiinnostava raportti? Tämäkö on viikon tärkein asia? Mitään ei ole kirjoitettu esimerkiksi lukioinvestoinnin uusimmista käänteistä saati totuutta taannoisesta miestanssitapahtuman virolaisista osallistujista. Huuhaa juttuja ovat useimmat Lapuanlehden jutut.Kaipaan aikaa, jolloin lehdessä oli ryhtiä ja päätoimittajalla kykyä erottaa oikeat asiat lillukan varsista.

    • LapuanLakimiehet

      Jo 60 komenttia tähän oikeusjuttuun!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5580
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1672
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1656
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1102
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      819
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe