Ratikka on jo liikennekaaoksellaan pilannut täydellisesti Mansen maineen, vaikka raiteiden rakentaminen on vasta alkutekijöissään. Sitten kun tuo onneton "höyryhirviö" saadaan työnnettyä Hämpille, alkaa seuraava kaaos. Kukaan ei halua nousta vaunuun, joka edustaaa 1800-luvun surkeimpia saavutuksia.
Ratikka on jo pilannut Mansen maineen
topakkatäti
8142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
niin väsynyttä...
Mutta niin totta!
Ilimoja pitelee.
Rva Topattutäti on aina yhtä väärässä eläessään hetkessä. Nyt on keskustan tietöiden takia hankaluuksia, jotka olivat osittain ennakoitavissa, mutta lopputulos kehittää kaupunkia kuitenkin pitkällä aikavälillä. Asiat näyttävät aivan erilaisilta kymmenen vuoden päästä.
Mutku jo koiranputkea silloin pukkaan,
menee tämäkin valitus hukkaan.
Täytyy valitusta jostain kiskoa,
muutoin tulee henkisiä tuskia.
Ennenkuin veivini siis nakkaan
työnnän vielä sormeni kakkaan.
mitäänhän ei tarvitse tehdä juuri nyt kun vietetään hyvin ansaittuja eläkepäiviä, tehkööt ratikat ja muut hullutukset sitten myöhemmin, samoin meidän eläkeläisten maksamat eläkerahastot pitäisi kotiuttaa meille takaisin, tienatkoon tulevat polvet omat eläkkeensä,
tässä on hyviä vaaliteemoja joilla saa paljon kannatusta
Tampesteri on jännä paikka.
Rakennetaan kalliilla raitsikka.
Vaikke tarvi ja on kaikkien harmi.
Muuttaako tänne rikkaiden parvi.
Kerrosneliöiden hinta nousee.
Kun raitsikka ohi kulkee.
Ei ole totta sekään , vain mainos.
Kun yritetää perustella, melkein petos.
Grynderille paras paikka.
Tehdä tarpeentonta raitsikkaa, tunnelia ja kantta.
Körötellään nyt kaikki alinopeudella tunnelista.
Piilossa vetovoimaa pilaamasta, vihatut autot.
Pääsee koheltamaan kovaa itsekkäät pyöräilijät vauhkot.
Alatalon kanssa kerrankin samaa mieltä.
Kasvetaanko tarpeesta vai sieltä.
Sähköautoillekin tietä ja latausta verottomasti.
Kusi on päässä niin helposti.
Kun mukana päättämässä.
Siis muiden rahoilla rälläämässä.
Vastuuta mistään kanna kukaan.
Varmasti mahtuu Kummolakin mukaan.
Varmaa on vain maksuhenkilö.
Aina samalta otetaan mutta se onkin niin pösilö.
www.guaguas.com/lineas/metroguagua
tämmöisessä vaihtoehdossa olisi hyväveliverkostolle tullut liian vähän rahaa ja oltaisiin voitu parantaa vanhusen- ja lastenhoidon, terveyspalvelujen ym tasoa.