Kohuttu Matteus 5:17-20, mitä Jeesus tarkoitti?

JeesusJaLainkirja

#17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia (Torah) tai profeettoja (Nevi'im) kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan (heittää pois), vaan toteuttamaan (tulla täyttämään).

Tässä Jeesus ei puhu Jumalan käskyistä, joita juutalaisten oppineiden mukaan kuusisataa ja kolmetoista ja kristittyjen oppineiden mukaan kuusisataa ja kuusitoista. Ei, kyse ei siis ole käskyistä, vaan Jeesus puhuu tässä Tanakin eli Vanhan Testamentin kirjoista. Tooran nimi on akronyymi heprealaisen Raamatun kolmen osan nimistä: Toora (Laki), Nevi'im (Profeeta) ja Ketuvim (kirjoitukset).

#18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain (abjad), ei pieninkään piirto (niqqud), ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

Heprean kirjaimisto on abjad, sillä merkitään ainoastaan konsonantit. Tämä kirjaimisto ei siis sisällä vokaaleja, mutta tarvittaessa ne voidaan merkitä näkyviin nikkud-järjestelmän avulla. Jo ennen tämän yksityiskohtaisen järjestelmän kehittämistä, pitkien vokaalien merkitsemiseen alettiin käyttää joitain konsonantteja. Kun heprea oli menettänyt asemansa puhuttuna kielenä, tarkempaa vokalisointia tarvittiin sen varmistamiseksi, että Raamatun tekstien lukutapa pysyisi muuttumattomana.

#19 Sitä, joka jättää [laista] pois (irroittaa) yhdenkin käskyn, [vaikkapa kaikkein] vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa [lakia] ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

Johdannon jälkeen, Jeesus antaa ohjeita siitä kuinka tulee opettaa. Ensiksi, henkilö, joka ei ole kovin merkittävä, irroittaa käskyjä. Mutta henkilö, joka siis on hyvin merkittävä, pitää käskyt. Käskyillä tarkoitetaan Jumalan opetusta, oppia. (huom, pyrin karsimaan kääbtäjien tekstiin tekemät lisäyskset, ne on merkitty [] -sulkeisiin)

#20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa (vanhurskaus) paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Lopuksi Jeesus huomauttaa opetuslapsiaan - joille vuorisaarna siis on suunnattu - (kaikki muu väki oli ulkopuolisia kuuntelijoita), ettei valtakuntaan pääse ellei toteuta täydellistä vanhurskautta. Vanhurskaus on Jumalan ominaisuus ja tarkoittaa ihmisen kohdalla ulkopuolelta, Jumalalta, tulevaa hurskautta. Se on ehdotonta oikeamielisyyttä, pyhyydestä täydellisyyttä ja oikealla tavalla viisautta. Tämä ulkopuolelta tuleva hurskaus tulee ihmiselle, kun hän uskoo Kristuksen sovitustyöhön ristillä ja saa syntinsä anteeksi. Vain vanhurskas ihminen on Jumalalle kelpaava.

Totisesti Jeesus sanoi siis:

"Älkää luulko, että minä olen tullut Tooraa tai Naveja heittämään pois. En minä ole tullut pois heittämään, vaan täyttämään. Aamen! Toorasta ei häviä yksikään abjad, ei ainutkaan niqqud, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

Se, joka irroittaa yhdenkin käskyn, vähäisimmän, ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta se, joka noudattaa ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata vanhurskautta paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

31

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AAAaargh

      Mistä saatanan perseestä tai muka raamatun "versiosta" tuo oli? Oliko "Raamattu kansalle" version nimi? Ratkaisukristillisten judaistinen hurskastelu?

      "Minä sanon teille: ellette te NOUDATA vanhurskautta paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

      1930-luvun käännöksessä oli tällaista:
      5:20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

      http://biblehub.com/multi/matthew/5-20.htm

      • Vastaaan

        Tuo oli kirkon virallisesta vuoden 1992 käännöksestä!

      • Vastaaan kirjoitti:

        Tuo oli kirkon virallisesta vuoden 1992 käännöksestä!

        Ja siis Jeesus sanoo itse täyttävänsä ne Toorat, amen!

    • Oppetusta

      #20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa (vanhurskaus) paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

      Jumalan tahdon noudattaminen on uskossa se ydin! Jos tämä puuttuu, niin kaikki puuttuu!

      Miksi paljon paremmin kuin teologit ja tunnustuskirjojen keksijät?

      Koska teologien tulkinnat ja kaikenlaiset kirkkojen tunnustuskirjat ovat ihmiskeksintöjä - ei osa Jumalan tahtoa!

      Jeesuksen aikaan teologeja nimitettiin kirjanoppineiksi ja fariseukset olivat rakentaneet valtavan määrän erilaisia tunnustuskirjoja, joissa sälytettiin ihmisten päälle mahdoton määrä ihmiskäskyjä. Tunnustuskirjathan ovat omalta osaltaan näitä ihmiskäskyjä.

      • oppetusta.neelle

        "Jeesuksen aikaan teologeja nimitettiin kirjanoppineiksi"

        Mihin kategoriaan arvioit aikalaisten asettavan sinut mainitsemallasi aikajanalla?
        Valtaosa kohtaamistani Kristityistä tulkitsee ihmisenä Raamattua, miten sinun itsesi kohdalla?

    • Minä olen kuullut ja lukenut, että Jeesus ei ole sanonut puoltakaan siitä mitä hänen sanomakseen on väitetty joten Jeesuksen tarkoituksista väitteleminen tuota taustaa vasten tuntuu vähän turhanaikaiselta.

      • EttäNäiiin

        Minä taasen olen lukenut Jeesuksen sanomisista ja tekemisistä, että ...

        Joh. 21:25

        Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

      • LueVälilläUusiaKirjoja

        "Minä olen kuullut ja lukenut, että Jeesus ei ole sanonut puoltakaan siitä mitä hänen sanomakseen on väitetty"

        Tietosi perustuu jo vanhentuneeseen käsitykseen, joka oli Suosittua 1980- ja 1990- luvulla. Nyt 2000 -luvulla on eletty uutta kolmannen etsinnän aikaa ja Jeesuksen puheissa on ymmärretty olevan enemmän Jeesusta kuin mitä aiemmin luultiin. Kannattaa tutustua tuohon kolmanteen etsiintään ja varsinkin juutalais-rabbiiniseen opetusmedotiin.

      • LueVälilläUusiaKirjoja

        Kolmannen tutkinnan aikana on kaikenlaista saatu selville. Lähdetään vaikka ihan perus asioista, eli Jeesus oli juutalainen joka opetti omia opetuslapsiaan. Kun Jeesusu kuoli, opetuslapset muodostivat oman rabbinaatin ja lainasivat synagogasta seurakunnan mallin ja seurakunnan virat. Sen jälkeen opetuslapset jatkoivat opettamista ja ottivat omia opetuslapsia, samoin tekivät nämä ja samoin heidänkin oppilaansa. Tämän malli oli kontrolloitu, mutta epämuodollinen, ja jatkui ainakin toisen vuosisadan puoleenväliin asti. Variaatiota ja muutokset sallittiin, kunhan runko pysyi samana. Edes Paavali ei kirjeiden mukaan annettu poiketa Jerusalemin pylväiden linjasta, vaan kaikki päätökset ja innovaatiot tuli hyväksyttää kirkolliskokouksen kautta. Kirkolliskokous taas laati raamit joita apostolit saivat vapaasti soveltaa tarpeen mukaan.

        Mitä sitten tulee Jeesukseen, melko varmana likiarvona voidaan katsoa että Jeesus syntyi n. 4-1 eaa. lähellä Herodes Suuren kuolinajankohtaa; hän vietti lapsuutensa Galilealaisessa Nasaretin kylässä; Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen; Jeesus kutsui opetuslapsia; hän opetti kylissä ja Galilean maaseudulla (mutta ei suuremmissa kaupungeissa); hän saarnasi Jumalan valtakunnasta; n. vuonna 30-33 hän lähti Jerusalemiin pääsiäisjuhlaan; hän sai aikaan häiriötä temppelialueella; hän vietti viimeistä ateriaa oppilaidensa kanssa; juutalaiset viranomaiset ylipappi etunenässä vangitsivat hänet ja kuulustelivat häntä; hänet teloitettiin roomalaisen Pontius Pilatuksen käskystä; aluksi hänen oppilaansa pakenivat; he näkivät hänet hänen kuolemansa jälkeen (mutta missä mielessä, on epävarmaa); tämän seurauksena he uskoivat hänen palaavan perustamaan valtakunnan, josta oli puhunut; he muodostivat yhteisön, joka odotti hänen paluutaan ja pyrki saamaan muita uskomaan häneen Jumalan Messiaana.

        Kysymys historian Jeesuksesta on nimenomaan kysymys siitä, minkälainen juutalainen hän oli. Toinen muutos suhtautumisessa Jeesus-traditioon on tyytyminen todennäköisyyksiin. Amerikkalaisen Jeesus-tutkijan Ed Sandersin sanoin, ”me tiedämme paljon Jeesuksesta”. Pääpaino ”kolmannessa etsinnässä” on sillä, miten tämä tieto tulkitaan.

      • EttäNäiiin kirjoitti:

        Minä taasen olen lukenut Jeesuksen sanomisista ja tekemisistä, että ...

        Joh. 21:25

        Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

        Raamatuntutkijoiden, arvostettujen sellaisten, tekstejä olen lukenut ja vieläpä jopa 2010- luvulta joten eivät ne mitään hömppätietoja ole.

      • LueVälilläUusiaKirjoja kirjoitti:

        Kolmannen tutkinnan aikana on kaikenlaista saatu selville. Lähdetään vaikka ihan perus asioista, eli Jeesus oli juutalainen joka opetti omia opetuslapsiaan. Kun Jeesusu kuoli, opetuslapset muodostivat oman rabbinaatin ja lainasivat synagogasta seurakunnan mallin ja seurakunnan virat. Sen jälkeen opetuslapset jatkoivat opettamista ja ottivat omia opetuslapsia, samoin tekivät nämä ja samoin heidänkin oppilaansa. Tämän malli oli kontrolloitu, mutta epämuodollinen, ja jatkui ainakin toisen vuosisadan puoleenväliin asti. Variaatiota ja muutokset sallittiin, kunhan runko pysyi samana. Edes Paavali ei kirjeiden mukaan annettu poiketa Jerusalemin pylväiden linjasta, vaan kaikki päätökset ja innovaatiot tuli hyväksyttää kirkolliskokouksen kautta. Kirkolliskokous taas laati raamit joita apostolit saivat vapaasti soveltaa tarpeen mukaan.

        Mitä sitten tulee Jeesukseen, melko varmana likiarvona voidaan katsoa että Jeesus syntyi n. 4-1 eaa. lähellä Herodes Suuren kuolinajankohtaa; hän vietti lapsuutensa Galilealaisessa Nasaretin kylässä; Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen; Jeesus kutsui opetuslapsia; hän opetti kylissä ja Galilean maaseudulla (mutta ei suuremmissa kaupungeissa); hän saarnasi Jumalan valtakunnasta; n. vuonna 30-33 hän lähti Jerusalemiin pääsiäisjuhlaan; hän sai aikaan häiriötä temppelialueella; hän vietti viimeistä ateriaa oppilaidensa kanssa; juutalaiset viranomaiset ylipappi etunenässä vangitsivat hänet ja kuulustelivat häntä; hänet teloitettiin roomalaisen Pontius Pilatuksen käskystä; aluksi hänen oppilaansa pakenivat; he näkivät hänet hänen kuolemansa jälkeen (mutta missä mielessä, on epävarmaa); tämän seurauksena he uskoivat hänen palaavan perustamaan valtakunnan, josta oli puhunut; he muodostivat yhteisön, joka odotti hänen paluutaan ja pyrki saamaan muita uskomaan häneen Jumalan Messiaana.

        Kysymys historian Jeesuksesta on nimenomaan kysymys siitä, minkälainen juutalainen hän oli. Toinen muutos suhtautumisessa Jeesus-traditioon on tyytyminen todennäköisyyksiin. Amerikkalaisen Jeesus-tutkijan Ed Sandersin sanoin, ”me tiedämme paljon Jeesuksesta”. Pääpaino ”kolmannessa etsinnässä” on sillä, miten tämä tieto tulkitaan.

        "Me tiedämme paljon Jeesuksesta". Siis enemmänkin ehkä Jeesuksesta kirjoittaneista; itse Jeesus on lähinnä kirjallinen hahmo.

        Tiedämme siis myös Aku Ankasta hyvin paljon.

    • Kohuttu....missä ja millä tavoin kohuttu?

      • PalataanAsiaan

        Mitä sinulla on sanottavaa itse asiaan? Kuinkas taidat ymmärtää ko. kohdan?

      • PalataanAsiaan kirjoitti:

        Mitä sinulla on sanottavaa itse asiaan? Kuinkas taidat ymmärtää ko. kohdan?

        Onko sinulla jotain sanottavaa aloitukseen?
        Aloituksessa kuitenkin mainittiin kohuttu ja se kiinnostaa minua. Mitä tarkoittaa kohuttu tässä yhteydessä, en ole itse moiseen kohuun törmännyt ja siksi se kiinnostaa.

      • PalataanAsiaan
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Kohuttu tarkoittaa kohuttua!!

        Mutta mitä sinulla on sanottavaa itse asiaan?

      • PalataanAsiaan kirjoitti:

        Kohuttu tarkoittaa kohuttua!!

        Mutta mitä sinulla on sanottavaa itse asiaan?

        Tiedän kyllä mitä sana kohuttu tarkoittaa.

      • PalataanAsiaan kirjoitti:

        Kohuttu tarkoittaa kohuttua!!

        Mutta mitä sinulla on sanottavaa itse asiaan?

        PS. onko sinulla jotain sanottavaa aloitukseen??

      • PäästäänköAsiaan
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Tiedän kyllä mitä sana kohuttu tarkoittaa.

        Nyt sitten voi palata itse asiaan!

        Voisitko vähän valottaa alustajan esittämää asiaa? Miten itse näet tämän asian?

        Tätä muuten kutsutaan Suomen kielessä keskusteluksi!! Mutta älä nyt vaan ala kyselemään, mitä keskustelu tarkoittaa!

      • PäästäänköAsiaan kirjoitti:

        Nyt sitten voi palata itse asiaan!

        Voisitko vähän valottaa alustajan esittämää asiaa? Miten itse näet tämän asian?

        Tätä muuten kutsutaan Suomen kielessä keskusteluksi!! Mutta älä nyt vaan ala kyselemään, mitä keskustelu tarkoittaa!

        Sinä ihme pomottaja olet. Tätä kutsutaan kuulusteluksi. Et ole itse sanonut vielä mitään aloituksen aiheeseen.

      • JuttuaOnTullut

        Kohuttu eli siis paljon puhuttu. Jeesuksen suhde Juutalaiseen lakiin on aiheuttanut kohua kaikilla protestanttisenkirkon palstoilla erään nimeltämainitsemattoman henkilön x toimesta. Osaatko arvata kuka?

      • JuttuaOnTullut kirjoitti:

        Kohuttu eli siis paljon puhuttu. Jeesuksen suhde Juutalaiseen lakiin on aiheuttanut kohua kaikilla protestanttisenkirkon palstoilla erään nimeltämainitsemattoman henkilön x toimesta. Osaatko arvata kuka?

        Vai sellainen kohu. :)

    • totuudenp

      Jeesus tarkoitti tässä kohti erikoisesti kymmentä käskyä 2.Moos.20. Jos hän olisi tarkoittanut kaikkia vanhantestamentin lakeja niin silloinhan eläimiäkin pitäisi uhrata.

      • Missään kohtaa ei sanota että Jeesus tarkoitti vain kymmentä käskyä. Jeesus sanoi että laista ei katoa pieninkään piirto, hän siis todellakin tarkoittaa koko Mooseksen lakia.

    • epätietoinen.kysyy

      Mistä voidaan tietää, onko alkuperäinen teksti ollut tarkoitukseltaan ennen käännöksiä sen sisältöinen kuin tänään saamme lukea ja onko käytettävät ja poisjätettävät tekstit valinneet ihmiset?

    • Analyyysiä

      "Jeesus tarkoitti tässä kohti erikoisesti kymmentä käskyä 2.Moos.20. Jos hän olisi tarkoittanut kaikkia vanhantestamentin lakeja niin silloinhan eläimiäkin pitäisi uhrata."

      Kannattaisi muuten katsoa Raamatusta kuinka monta kertaa siellä painotetaan Jumalan käskyjen, tahdon ja lain pitämisen tärkeyttä. Jumalan lain pitäminen on aina ollut pelastuksen ehto. Ja tästä syystä usko on niin ratkaiseva kristinuskossa, koska aidosti Jeesukseen uskova suorastaan janoaa toteuttaa Jumalan tahtoa, koska uskova tietää, että tämä on ainut ja ratkaiseva hyvän elämän ehto ja pelastuksen ehto. Uskoa toteuttaessaan ihminen aina toteuttaa Jumalan tahtoa. Daavid muuten ilmaisee tämän saman asian kielikuvan kautta tosi terävästi ...

      Ps. 123:2

      Niin kuin orjien silmät tarkkaavat isännän kättä, niin kuin orjattarien silmät tarkkaavat emännän kättä, niin me odottaen katsomme Herraan, Jumalaamme, kunnes hän armahtaa meitä

      • Kyllä sitä armahdusta odottaa saakin; Jumala ei ole tullut tunnetuksi armahtavasta linjasta. Ei se niin "terävää" ollutkaan.

        Jumalan tahdon toteuttaminen vaatii äärimmäisiä tekoja. Muun muassa Mooses sai käskyn tappaa miekalla kaikki, jotka eivät olleet Jumalan kannalla. Mooses ja Jumalan puolella olleet tappoivat 3000 ihmistä.

      • NoudataLakia
        torre12 kirjoitti:

        Kyllä sitä armahdusta odottaa saakin; Jumala ei ole tullut tunnetuksi armahtavasta linjasta. Ei se niin "terävää" ollutkaan.

        Jumalan tahdon toteuttaminen vaatii äärimmäisiä tekoja. Muun muassa Mooses sai käskyn tappaa miekalla kaikki, jotka eivät olleet Jumalan kannalla. Mooses ja Jumalan puolella olleet tappoivat 3000 ihmistä.

        "Jumalan tahdon toteuttaminen vaatii äärimmäisiä tekoja. Muun muassa Mooses sai käskyn tappaa miekalla kaikki, jotka eivät olleet Jumalan kannalla."

        Näin on!

        Nykyään uskoville on suunnattu tärkein Jumalan käskyistä, jota tulee tietenkin noudattaa kuten Mooseskin noudatti eli Rakasta lähimmäistäsi ... on nyt se kaikkein tärkein Jumalan laki.

      • NoudataLakia kirjoitti:

        Ai että Mooses noudatti "Rakasta lähimmäistäsi"- käskyä. Hänhän tappoi kaikki, oli sitten vaikka oma veli tai äiti.

      • NäinSiisMooses
        torre12 kirjoitti:

        Ai että Mooses noudatti "Rakasta lähimmäistäsi"- käskyä. Hänhän tappoi kaikki, oli sitten vaikka oma veli tai äiti.

        "Ai että Mooses noudatti "Rakasta lähimmäistäsi"- käskyä. Hänhän tappoi kaikki, oli sitten vaikka oma veli tai äiti."

        Mooses noudatti parhaiten mitä kukaan muu ihmiskunnan historiassa rakkauden kaksoiskäskyä, jossa ensimmäinen osa on rakastaa Jumalaa yli kaiken!

        Mooses toteutti prikulleen Jumalan tahdon!

    • "Vanhurskaus on Jumalan ominaisuus ja tarkoittaa ihmisen kohdalla ulkopuolelta, Jumalalta, tulevaa hurskautta. Se on ehdotonta oikeamielisyyttä, pyhyydestä täydellisyyttä ja oikealla tavalla viisautta. "

      Eikö tuossa tule ilmi se, ettei lain kirjamellinen noudattaminen ole olennaista, vaan juuri se, missä hengessä sitä käytetään?

      Matt. 23:23
      Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.

    • AAAAArgh

      1930-luvun käännöksessä oli tällaista:
      5:20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

      Vuoden 1992 versiossa, ellette te NOUDATA vanhurskautta, jne?

      Alun perin Lutherilla lienee ollut ajatus uskon vanhurskaudesta, lahjavanhurskaudesta. Mutta vuoden 1992 käännöksessä asia on väännetty noudattamiseksi, kuin pitäisi kaikkien olla pikku kristuksia, lain täyttymyksiä. Kirottua lain alaisuutta. Sitten ihmetellään, miksi kirkko tai väki pyörii synneissä. Sen takia kun kirottu lain alaisuus on kirottua lain alaisuutta. Uskon vanhurskaus on suurempi kuin kirottu lain alainen teoilla vanhurskautumisen tavoittelu. Tätähän juuri Galatalaiskirje toitottaa ja toitottaa, moneen kertaan monin tavoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe