Kreivi von Zinzendorf kutsui 1700-luvulla maatilalleen Böömin veljet, Tšekin kristityt, husilaiset, jotka olivat jo sata vuotta ennen reformaatiota löytäneet evankelisen uskon. Hän nimesi yhteisönsä Herrnhutiksi, Herran suojapaikaksi.
Wikipedia kertoo: "Zinzendorf suvaitsi hyvinkin erilaisia opillisia painotuksia, sillä uskon ytimessä ei hänen mielestään ollut puhdasoppi vaan sydämestä nouseva rakkaus Vapahtajaan."
Lämminhenkisestä herrnhutilaisuudesta tuli laajalle levinnyt liike. Niinpä jyväskyläläinen seppä Jaakko Högman oli herrnhutilaisia. Paavo Ruotsalainen teki vuonna 1799 synninhädässään jalkaisin 200 kilometrin matkan hänen luokseen kuullakseen sepän sanat: "Yksi sinulta puuttuu ja sen kanssa kaikki, Kristuksen sisällinen tunto."
Juuri niin, Kristuksen sisällinen tunto. Jos sitä ei ole, koko hengellisyys on kovaa ja pelottavaa teoriaa. Meillä oli Ruotsin kuninkaan vallasta periytyvässä oikeaoppisuudessa käsitys, että kirkon tuli pelottelemalla ihmisiä saattaa heidät toimimaan oikein. Kristuksen sisäisestä tunnosta tällainen "kristillisyys" ei tiennyt mitään. Kirkko oli valtion ase, jolla yritettiin kasvattaa ihmisiä palvelemaan kuuliaisesti ruhtinaita ja esivaltaa.
Puhdasoppisuudessa on vieraana ainainen pelko helvettiin joutumisesta, Kristuksen sisällisessä tunnossa taas pelkoa ei ole, vaan vuolasta iloa siitä, kuinka sula armo virtaa Hänestä.
Tänäkään päivänä monet kristityt eivät vielä ole kokeneet, mitä on Kristuksen sisällinen tunto, mutta se on kaikkien saatavilla, ja se laajenee ja runsastuu vääjäämättömästi näinä viimeisinä aikoina. Kun sen on saanut kokea, yllättää sellainen taivasikävä, että vain ylhäältä saatu uusi kieli kykenee edes likimain sitä kuvaamaan.
Wikipedia kertoo: "Zinzendorf suvaitsi hyvinkin erilaisia opillisia painotuksia, sillä uskon ytimessä ei hänen mielestään ollut puhdasoppi vaan sydämestä nouseva rakkaus Vapahtajaan."
Lämminhenkisestä herrnhutilaisuudesta tuli laajalle levinnyt liike. Niinpä jyväskyläläinen seppä Jaakko Högman oli herrnhutilaisia. Paavo Ruotsalainen teki vuonna 1799 synninhädässään jalkaisin 200 kilometrin matkan hänen luokseen kuullakseen sepän sanat: "Yksi sinulta puuttuu ja sen kanssa kaikki, Kristuksen sisällinen tunto."
Juuri niin, Kristuksen sisällinen tunto. Jos sitä ei ole, koko hengellisyys on kovaa ja pelottavaa teoriaa. Meillä oli Ruotsin kuninkaan vallasta periytyvässä oikeaoppisuudessa käsitys, että kirkon tuli pelottelemalla ihmisiä saattaa heidät toimimaan oikein. Kristuksen sisäisestä tunnosta tällainen "kristillisyys" ei tiennyt mitään. Kirkko oli valtion ase, jolla yritettiin kasvattaa ihmisiä palvelemaan kuuliaisesti ruhtinaita ja esivaltaa.
Puhdasoppisuudessa on vieraana ainainen pelko helvettiin joutumisesta, Kristuksen sisällisessä tunnossa taas pelkoa ei ole, vaan vuolasta iloa siitä, kuinka sula armo virtaa Hänestä.
Tänäkään päivänä monet kristityt eivät vielä ole kokeneet, mitä on Kristuksen sisällinen tunto, mutta se on kaikkien saatavilla, ja se laajenee ja runsastuu vääjäämättömästi näinä viimeisinä aikoina. Kun sen on saanut kokea, yllättää sellainen taivasikävä, että vain ylhäältä saatu uusi kieli kykenee edes likimain sitä kuvaamaan.
Vastaukset 14
Vanhimmat
" Oi Jumala nyt iloitsen, Sinulta puvun sain. Mä kelpaan siinä taivaaseen, se lahja autuain."
"Juuri niin, Kristuksen sisällinen tunto. Jos sitä ei ole, koko hengellisyys on kovaa ja pelottavaa teoriaa. " (Dogmatikos)
Tällainen käsitys pohjautuu selvästikin väärin ymmärrettyyn Jumalan sanaan. NImittäin sanoisin ennemminkin että mainittu ja kovasti vaadittukin "sisällinen tunne" on hyvin suosittua esim. vapaissa suunnissa ja kirkon sisällä viidesläisyydessä jossa ihmiseltä vaaditaan "sisäistä Kristuksen tuntemista" ehtona kristittynä olemiselle ja siten siis ehtona armon saamiselle.
Monet ihmiset eivät koskaan elämänsä aikana kykene saavuttamaan tällaista "sisällistä tunnetta" ja jäävät sen tähden aivan turhaan pettyneiksi kun käsittävät uskomisen olevan jonkinlainen tunteiden, "sisällisen tunnon" asia. Tiedän monia uskossaan haaksirikkoon ajautuneita tämän kauniilta ja hurskaalta kuulostavan, mutta armottoman ja kovan opin takia.
Itse asiassa siellä missä tällaisia "sisällisiä tuntemuksia" kovasti korostetaan ja selitetään (kuten aloituksessa) ettei uskominen ole minkään arvoista ilman näitä tuntemuksia, voidaan puhua perustellusti kokemuskristillisyydestä. Se on evankelisluterilaiselle uskolle ollut aina vierasta sillä vaikka ihmisellä olisi miten kylmä ja tunteeton olotila tahansa, hän on saanut osakseen Kristuksen armon pelkästään sillä perusteella (ja saa uskoa siihen) että Kristus on lunastanut ristinkuolemallaan kaikki maailman ihmiset, olipa näillä "sisällisiä tuntemuksia" tahi ei. Armolle ei ole ehtoja, sen saa uskoa heti, siltä paiklaltaan ja ilman minkäänlaisia tuntoja, sisällisä tai ulkoisia.
Itse asiassa aloittaja kyllä on oikeassa siinä että esim. körttiläisyydessä, varsinkin sen alkutaipaleella on ollut tämä painotus voimakasta johtuen juuri näistä pietismin perinteistä. Ukko-Paavo (Paavo Ruotsalainen() oli kovan vaatimuskristillisyyden edustaja joka vaati armottomasti näitä "sisällisiä tuntoja" joiden kokemisten jälkeen vasta oli lupa uskoa armon evankeliumia kohdalleen. On surullista lukea että aloittaja, joka väittää itseään eläkkeellä olevaksi papiksi, levittää tällaista kokemuskristillisyyttä. Ehkä se selittyy sitä kautta että hän on itse tunnustanut että hänellä on tausta helluntailaisten piirissä. Onko tämä oppi sieltä tuliaisia, en osaa sanoa mutta näin voisi päätellä.
Korostan vielä että kristityllä, sen paremmin kuin kristityksi tahtovallakaan EI ole minkäänlaista pakkoa/velvoitusta/tavoitetta/ tms. kokea mitään erityisiäö tuntemuksia, -ei edes Krituksen "sisällistä tuntoa" jota tässä niin kauniin pettävästi yritetään markkinoida.
Jeesuksen armo on perusta ja ainoa perusta. Sen saat sinä, sen saan minä ja sen saa jokainen uskoa siltä kohdaltaan joka kerran armoa tarvitsee. MInkäänlaisiin henkisiin tai hengellisiin pinnistelyihin tai ponnisteluihin ei tarvitse suuntautua. Sitä on ARMO!
Mielestäni seppä Högman ei korostanut tunnetta, vaan TUNTEMISTA. Jeesuksen tuntemista. Ja eikö tuntemisen pitäisi lisätä halua seurata Jeesusta, uskomaan, mitä Jumalan sanassa sanotaan ja elämään pyhityselämää parannusta tehden?
Vaikea tietysti sanoa mitä tarkalleen Högman tarkoitti, mutta ei vaadi paljoakaan tutustumista huomatakseen että ainakin Paavo Ruotsalainen eli ahdistavan lakiuskonnollisuuden ja sisällisten tuntemisten vaatimuksissa ja julisti tätä kylmää opetustansa muillekin jonka mukaan ei ollut esim. lupa uskoa armoa osalleen ilman tuntuvia sisällisiä kamppailuja, ankaraa kilvoitustyötä ja armon tuntemuksia.
Kun ottaa huomioon että Zinzendorfilainen hengenperintö oli voimakkaan pietistinen suuntaus , ja että vanhan pietismin pää-äänenpaino oli juuri tätä sisällisten tuntemuksien vaatimista, niin on aivan perusteltua, jopa todennäköistäkin olettaa että myös Högman tämän hengenperinnön omaksuneena käsitti Kristuksen sisällisen tunnon sisällisinä tuntemuksina.
Samaa Hernhutilaisuuden perinnettähän leivis noina aikoina voimakkaasti etenkin Ruotsin puolella ja tästä samasta juuresta syntyui lestadiolaisuus jolla on täsmälleen sama sisällisten tuntemusten vaatimus armon omistamisen ehtona ollut hyvin voimakkaana varsinkin Lapin alkuheräyksessä. Nykyään tämä tuntemisten vaatimus elää ehkä voimakkaimmin esikoislestadiolaisten siinä haarassa joka on juuri ottanut sakramentit omiin käsiinsä ja on nähtävästi myös erkaantumassa kansankirkosta.
Pieni asiatarkennus vielä: Siis Hernhutilaisuus sai Ruotsin puolella aikaan laajaa liikehdintää esim. Lukijaisten liikkeen muodossa johon kuului mm. Laestadiuksen äiti ja kuuluisa "Lapin Maria" jonka sanotaan johdattaneen itse rovasti Laestadiuksen uskon tielle.
" MInkäänlaisiin henkisiin tai hengellisiin pinnistelyihin tai ponnisteluihin ei tarvitse suuntautua. "
Minkälainen todistus tuo on siitä armosta, jonka olet saanut? Saat armon -- etkä tee sillä mitään? Tuomiosi hetkellä, Jumala ottaa elämän kirjan käteensä ja katsoo mitä olet tehnyt -- ja sinä vain leveilet sillä armolla, jonka sait ja jolla et tehnyt mitään? Se on kaikkein arvokkaimman heittämistä hukkaan.
MInä en "leveile" armolla mutta olen sen johdosta kyllä hyvin onnellinen. Ei minulla nimittäin mitään muuta turvaa ole kun uskoni varaan en voi mitään ripustaa; se on häilyvä -Onneksi Jumalan sanan lupaukset eivät ole häilyviä! Tekoni ovat oikeastaan kauttaaltaan pahoja - onneksi Kristus armonsa ja kasteeni kautta on pessyt minutkin puhtaaksi kaikista synneistäni.
Niin, ei minulla ole muuta kuin armo jonka Jeesus on kaikille maailman ihmisille viattomalla kärsimisellään ja pyhällä, kallilla verellään hankkinut. Siitä riemuitsen että saan käydän ehtoollispöytään, tuohon armokauppaan, jossa tehdään Jeesuksen ja syntisen välillä "autuas vaihtokauppa"
Minä tuon Hänelle pelkkää syntiä, pahuutta ja saastaa jota olen kaiken elämäni aikana tehnyt -Hän ottaa ne kantaakseen ja vapauttaa minut niistä kokonaan, lahjoittaen tilalle oman Pyhyytensä, armollaan pesee syntini pouis ja antaa hyvän omantunnon minulle joka en sitä ole ansainnut.
sanalla sanoen, kaiken roskani Hän ottaa kannettavakseen ja vaihtaa sen sulaan armooonsa, rakkauteensa ja hyvyyteensä.
Vaikka puhunkin tässä omasta puolestani, tämä sama armo on tarjona koko maailman kaikille ihmisille!
Mutta kuka sen uskoo, kenelle se kelpaa?
Tuo on kelpo todistus itsessään, kiitos kelle kiitos kuuluu.
Armon painottaminen on silti vaarallista. Nähdäkseni sen armon on näyttävä -- ihmisen on todistettava Kristuksesta. Pelkkä puhe ei tässä enää riitä, vaan jokaisen teon on oltava todistus Kristuksesta. Ihminen sortuu kyllä, siihen voi luottaa, mutta armo on ja pysyy ja niin kauan kun ihminen todellakin pinnistelee ja ponnistelee, se armo ei pelkästään pysy tämän ihmisen luona, se myös kasvaa. Jos hän luopuu parempaan pyrkimisestä, hän sydämessään luopuu vastaanottamastansa armosta.
Se on likimainkin Pyhän Hengen herjaamista, ettei arvosta saamaansa lahjaa -- ja siihen armon painottaminen ilman teoissa näkyvää todistusta voi johtaa. Johanneksen sanoin, "älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa." (1. Johanneksen kirje, 3)
En tietenkään yrittänyt sanoa etteikö uskovan valvollisuus olisi myös kilvoitella, sillä sanoohan jo kirkkomme Tunnustuskin sen:
CA VI Uusi kuuliaisuus
"Samaten seurakuntamme opettavat, että tämän uskon tulee tuottaa hyviä hedelmiä ja että hyviä, Jumalan käskemiä tekoja pitää tehdä sen tähden että se on Jumalan tahdo, ei siksi, että luottaisimme ansaitsevamme näiden tekojen avulla vanhurskauden Jumalan edessä. Sillä syntien anteeksiantumus ja vanhurskautus otetaan vastaan uskolla, niin kuin Kristuksen sanakin vakuuttaa: Kun olette tehneet (Luuk. 17:10) tämän kaiken, sanokaa: "Me olemme ansiottomia palvelijoita." Samoin opettavat myös kirkon vanhat opettajat. Ambrosius 10 sanoo näet: "Jumala on määrännyt, että se, joka uskoo Kristukseen, pelastuu ilman tekoja, yksin uskosta, saaden lahjaksi syntien anteeksiantamuksen."
Tämähän on Pyhän Raamatun selvä todistus. Kuitenkin on tarkoin pidettävä huoli siitä ettei sekoiteta tekoja ja armoa siis lakia ja evankeliumia sillä vaara lipsahtaa armosta suorituskristillisyyden puolelle on kenelle tahansa ilmeinen ja jokapäiväinen.
On helppoa sanoa: "autuus on yksin armosta" mutta ihmisluonto on uskovallakin vielä kaksiosainen niin että sitä on työläs elää "lihaksi". Oma liha, maailma ja Perkele tahtoisivat jatkuvasti syöstä uskovankin päähän ajatuksia omasta ansiollisuudesta, puhumattakaan niistä jotka eivät ole vielä uskossa. Minusta tätä puhetta ja armon korostamista peljätään vähän liian kouristuksenomaisesti, ikäänkuin joka kerta kun mainitaan armosta, -olisi pakko lisätä perään sormenheristelyt ettei se tarkoita synninluvallisuutta. Tämä tämmöinen on vähän liian vainoharhaista.
Lakia tosin pitää julistaa lyhentämättömänä mutta armoakaan ei saa lyhentää. Armoa ei voi koskaan korostaa liikaa. Ja jos otkut käyttäisivätkin armoa synnin luvallisuuteen omaksi kadotuksekseen, ei se ole armon vika vaan väärinkäyttäjien.
Kyllä kaikkia maailman ihmisiä koskeva yleinen armo on kaikki kaikessa. Ilman sitä ei ole mitään kristillisyyttä! Kristus on teollaan lunastanut erotuksetta kaikki maailman ihmiset. Kaikki ovat armon alla. Jopa niin ymmärtäen ettei tätä yleistä armoa pääse edes "pakoon" mihinkään vaikka haluaisi.
Jumalan Poika on sovittanut kaikkien maailman ihmisten kaikki synnit!
"Mutta kuka sen uskoo, kenelle se kelpaa?" Vaikuttaa siltä, kuin pohjimmiltasi sittenkin ajattelisit, että ihminen voi valita. Et vaikuta johdonmukaiselta. Jos ei voi valita, vaan Jumala antaa armonsa suvereenisti kelle haluaa, lauseesi on idioottimainen.
""Mutta kuka sen uskoo, kenelle se kelpaa?" Vaikuttaa siltä, kuin pohjimmiltasi sittenkin ajattelisit, että ihminen voi valita. Et vaikuta johdonmukaiselta. Jos ei voi valita, vaan Jumala antaa armonsa suvereenisti kelle haluaa, lauseesi on idioottimainen." (dogmatikos feikkinikillä)
>>> Tähän on helppo vastata sikäli että tuo "lause" ja ajatus johon viittaat, ei ole omani vaan lainaus Raamatusta:
"Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen, että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on sanonut: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?" (Joh. 12:37-38)
Kysymys kuuluukin: olisiko siis pyyhittävä tämä lause pois Pyhästä Raamatusta koska eläkepappi Dogmatikos ei siedä sitä?
Mitä tulee ratkaisu- ja valintaoppeihin niin olen tällä palstalla tuonut aina kyllin selvästi esiin sen, että sellainen on harhaopetusta. IHminen ei kykene tekemään minkänlaista hengellistä ratkaisua.
"Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät" (Joh. 15:16)
----------------------------------------
On heikkoa jos pitää yrittää puolustaa asiaansa ilmiselvillä ja kaikkien todettavissa olevilla valheilla ja väärän todistuksen antamisella. Siihen sopii huonosti yhteen se "evankeliointisi" jota täällä koetat harjoittaa.
Nimimerkki EvLut, entinen Bibeln, yrittää saada minut keskustelemaan kanssaan esittämällä provokatorisia kommentteja kirjoituksiini ja väittää minun sanoneen sellaista, mitä en ole sanonut.
En tunne halua keskustella hänen kanssaan. Julistan kirkon opetuksen ja käytännön mukaista evankeliumia.
" Julistan kirkon opetuksen ja käytännön mukaista evankeliumia." (Dogmatikos oikealla nikillä -KERRANKIN!)
>>> Voidaan kyllä olla yhtä mieltä siitä että julistat kirkon KÄYTÄNNÖN mukaista oppia ja annan sinulle kernaasti sen kyseenalaisen "kunnian" että kirkko on todella nykykuosissaan enimmäkseen sinun tulkintojesi puolella. Sinun on kirkolliskokous joka on luisunut pois alkuperäisestä tunnustuskirjojen mukaisesta uskosta, sinun ovat keskeisiä Raamatun opetuksia kieltävät piispat, naispapit vastoin Jumalan sanaa ovat sinun, ylivoimainen kirkon enemmistö kirkon jäsenistöstä on sinun tulkintpojesi puolella.
Myönnän sinulle kernaasti tätäm kaiken "kunnian" jos kehtaat sitä kunnianasi pitää. Mutta se, että sanot julistavasi kirkon "OPETUKSEN MUKAISTA " evankeliumia, on jo melkein rienausta sillä kirkon ylin ohjenuora on vieläkin virallisesti Pyhä Raamattu ja sen rinnalla niitä oikein selittävät Tunnustuskirjat.
Näitä sinä olet ensinnäkin osoittanut vain hyvin huonosti tuntevasi, mikä on ihmeellistä sikäli kun kuitenkin ainakin väität olleesi papinvirassa. Toiseksi sinä olet selvästi ilmaissut poikkeavasi monista hyvin keskeisistä kirkkomme Tunnustuksen ja Raamatun mukaisista perusopetuksista. Yksi hyvä esimerkki on että olet kieltänyt opin ikuisesta piinasta helvetissä, tulijärvessä.
En jaksa nähdä tähän sitä vaivaa että kaivaisin esille monia palstalla esittämiäsi kirkon opin vastaisia harhoja, vaan luotan siihen että jaksat edelleen kirjoittaa palstalla ja tuoda näitä vanhoja tuttuja harhaoppejasi yhä uudelleen esille meidän palstalaisten ihmeteltäväksi.