Rosvojen luolastot

"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.

Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun.

Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.

"Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.'

Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi
samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.

Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi, hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa tekemään parannuksen."


"Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala."

Hän sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan."

Jumalan tuomio, kun se ihmiskunnan kerran kohtaa, se alkaa juuri näistä Saatanan palvelijoillaan rakennuttamista jumalanhuoneista, joissa vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen ihmisiä pidetään Saatanan orjina juuri noilla ihmiskäsin tehtävillä jumalanpalveluksilla.

Siksi Raamatun viimeisimpiä Jeesuksen Kristuksen käskyjä on kutsua kaikki omansa pois noista Saatanan rituaalipalveluksista, ennen kuin hän saapuu ne tuhoamaan:

"Sen porton ( näiden lopun ajan seurakuntien ) viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ( siis esivallat) ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään

Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen syntiensä öykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan."

Tätä käskyä ei yksikään Jumalan jo paaduttama kykene noudattamaan, koska Jumalanlähettämän rajun eksytyksen vaikutuksesta tätä kehotusta rakkaan seurakuntansa jättämisestä pidetään Saatananasta lähteneenä. Vaikka tämä on yhtäpitävä Jeesuksen ja profeettojen ilmoitusten kanssa:

"Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen hänelle temppelialueen rakennuksia. Mutta Jeesus sanoi heille: "Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle."

"Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille."

Näin oli Jumala ihmiskäsin tehdyt jumalanhuoneet lopullisesti hylännyt, ja näin käynyt toteen hänen profeetoilleen antamansa ennustukset:

"Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä. Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa vihassaan hän hylkäsi kuninkaan (siis esivallan) ja papit.

Myös oman alttarinsa hän jätti, hylkäsi temppelinsä. Hän antoi vihollisen käsiin palatsit ja muurit.

Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä teki. Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muuri itkivät kohtaloaan, yhdessä ne sortuivat."

Miksi Jumala tällaisen teon teki. Sekin on selvästi ilmoitettu:

"Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa. Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.

Eivät uskoneet maan piirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen, että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.

Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden, he vuodattivat kaupungissa viattomien verta. Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."

Siksi Jeesus ei suostunut tähän Saatanan mahtavaan tarjoukseen, jolla hän suostutteli häntä näiden rakennustensa johtajaksi:

"Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdo. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."

Jeesus ei kumartanut, mutta sitten tulivatkin paavit, kardinaalit, patriarkat, metropoliitat, arkkipiispat, piispat, papit, evankelistat, julistustyöntekijät, vanhemmistoveljet, saarnaajat, kaatajat, kastajat, kalamosset, johtomiehet, hoitomiehet, lähetysmiehet jne. 
Kaikkein mahtavimmat arvonimet on Saatana antanut ortodokseille; Hänen Erinomaisuutsa, His Eminence, Hänen Pyhyytensä, His All Holines, Hänen Kaikki Pyhyytensä, His Beatitude, Hänen Autuutensa, Korkeasti Siunattu, Korkeasti Pyhitetty.

Jatkuu

21

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkuu

      "Ja ihme olisi ollut, jos ei tällaisilla arvonimillä olisi saatu paria miljardia ihmistä maailmassa uskomaan, että Kaikkivaltiaan Jumalan ja hänen Poikansa palvelijoita nämä kaikki varmasti ovat. Kun joka puolella maailmaa loistavissa temppeleissään häntä palvelevat."

    • Jos.ymmärtää

      Minä taas olen varma evoluutiosta ja alkuräjähdyksestä, näiestä on jotain faktaa taas luomiskertomuksesta ei muutakuin jonkun aikalaisen olettamus " näin se varmaan on tapahtunut "

      • Saat olla varma, enkä minä aio sinun varmuuttasi järkyttää.

        Saat olla varma elonkorjuuseen asti:

        "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois.
        Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.
        Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?
        Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?' 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.
        Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti, kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkaviljaa ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani."


      • Jos.ymmärtää

        Uskoa saa, minäkin uskon faktoihin eikä jää epäilyksen varjoa


      • Jos.ymmärtää kirjoitti:

        Uskoa saa, minäkin uskon faktoihin eikä jää epäilyksen varjoa

        Jos Kristus ei olisiminua opetuslapsekseen ottanut 11.8.1985

        Ja ahtaan portin läpi kuljettanut, ja Pyhää Henkeä antanut 31.1.1988

        Eikä tätä tehtävää 8.11.1988 antanut, en olisi täällä ihmisten herjattavana:


        "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.

        Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut.

        Äläkä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."


      • sellaista-se-on

        Hassua on se, että jos tieemiehetkään eivät voi olla varmoja mistään evoluutioteoriasta, niin eiköole vähän tyhmää olla itse siitä ihan täysin varma??


      • joopa.joo
        sellaista-se-on kirjoitti:

        Hassua on se, että jos tieemiehetkään eivät voi olla varmoja mistään evoluutioteoriasta, niin eiköole vähän tyhmää olla itse siitä ihan täysin varma??

        korjaus: tiedemiehet siis.


      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Saat olla varma, enkä minä aio sinun varmuuttasi järkyttää.

        Saat olla varma elonkorjuuseen asti:

        "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois.
        Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.
        Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?
        Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?' 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.
        Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti, kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkaviljaa ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani."

        Tässä ne todellisen "Sunilaisuuden" herrat ovat joita laittomasti palvellaan kristillisten Kaikkivaltiaiden Pyhään Nimeen pilkaten:
        https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html 2.Korinttolaiskirje:11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."
        Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
        -------------------------------------
        https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
        --------------------------------------
        Jos joku on erimieltä niin osoittakoon raamatun UT:n kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen antaneen kristityille lähetyskäskyn mennä kehitymaihin tappamaan ja tapattamaan syyttömiä ihmisiä, lapsiakin.
        Ellei raamatussa ole sitä lähetyskäskyä Kaikkivaltias Jeesus antanut, niin kristityt esiintyvät Saatanaa Jumalanaan valvelevina KRISTILISTEN KAIKKIVALTIAIDEN NIMEEN RIKOKSIA TEHDEN, JUMALANPILKKAAMINEN JA "ÄLÄTAPA" LAKI OVAT VOIMASSA.


    • Vertailun vuoksi,

      Markus 11:
      15 He tulivat Jerusalemiin, ja Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa myyjiä ja ostajia sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat 16 eikä antanut kenenkään kulkea tavaraa kantaen temppelialueen kautta. 17 Hän opetti ihmisiä näin: "Eikö ole kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva kaikille kansoille rukouksen huone'? Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan."

      18 Ylipapit ja lainopettajat kuulivat tämän ja miettivät, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltä. He pelkäsivät häntä, koska hänen opetuksensa oli tehnyt ihmisiin voimakkaan vaikutuksen.

      19 Illan tultua Jeesus ja opetuslapset lähtivät kaupungin ulkopuolelle.

      . . .

      Jeremia 7:

      8 "Mutta te luotatte valheellisiin hokemiin. Eivät ne teitä auta. 9 Tällaisia ovat teidän tekonne: te varastatte, murhaatte, teette aviorikoksia, vannotte väärin, uhraatte Baalille ja juoksette muiden jumalien perässä, joita ette edes tunne! 10 Sitten te tulette tähän pyhäkköön, joka on minun nimelleni omistettu, ja sanotte minun edessäni: 'Me olemme turvassa!' Kuitenkaan ette luovu kauhistuttavista teoistanne. 11 Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä, joka on minulle omistettu? Siltä se minustakin näyttää, sanoo Herra.


      . . .

      Näiden valossa ongelmana ei ole niinkään rituaalit, sakramentit ja rituaalinen elämä -- jotka totisesti ovat väylä pyhitettyyn elämään -- vaan enemminkin valheellinen elämä ja hengellinen pöyhkeily.

      En lähde tästä nyt suorilta käsin kirkkoja polttamaan tuon avauksen perusteella.

      • Anonyymi

        Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus ei käskenyt omien opetuslastensa saarnata ja opettaa toisten kuin vain Kaikkea sitä mitä HÄN oli heille opettanut.
        Tosin kristittyjen raamattu on osittain väärennetty...

        Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
        28:18 "Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

        28:20 opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."


    • Ensiksi totuus sinusta, joka olet tällainen kirjoitusten tutkija:


      "Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta.

      Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän

      En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. Minä tunnen teidät, teissä ei ole rakkautta Jumalaan.

      Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia.

      Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

      Sitten totuus näistä Rosvojen luolista eli Saatanan synagogista:

      "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois.

      Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.

      Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?

      Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?' 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.

      Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti, kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkaviljaa ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani."

      Jumala itse tuhoaa kaikki ihmisten rakentamat jumalanhuoneet:

      "Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki. Aloittakaa minun temppelistäni." Niin he aloittivat kansan vanhimmista, jotka olivat temppelin edustalla."

      Hesekiel 9. luku

    • AinaAjankohtainen

      Ajankohtainen viimeiselle tuomiolle asti.

    • InhottavaTotuus

      Ajankohtainen tänäänkin!

    • Tähän on hyvä jatkaa tämä toivomus

      Suomen miehille







      Pitkäperjantai lähestyy. Minä toivon ettei teistä enää kukaan suostuisi pappien houkutuksesta heille Jeesukseksi, jota he ristisaatossa kuljettavat ja lopulta nostavat ristille kaikkien pilkattavaksi.
      Tämäkin kirkon rituaali kun on täydellistä Pyhän Hengen herjausta, syntiä jota kukaan ei saa anteeksi. Sillä tässä herjataan Jumalan 1. käskyä:

      "Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla.
      Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua
      Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni."

      Miksi papit eivät itse nostele toisiaan ristille, kun heidät on viran puolesta vihitty Jumalan vihan alle?

      "Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan. Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen. "

      • Pääsiäinen lähestyy.

        Suomen miehet, pitäkää varanne. Varsinkin sellaiset joilla pitkä parta ja pitkät hiukset.


      • Anonyymi

        he, ammattilaisina ovat jo asianta tietoisina tuomittuja Kaikkivaltiaan Jeesuksen antaman tiedon mukaan:
        Markuksen evankeliumi 12:38-40
        12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
        12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
        12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."


      • Anonyymi kirjoitti:

        he, ammattilaisina ovat jo asianta tietoisina tuomittuja Kaikkivaltiaan Jeesuksen antaman tiedon mukaan:
        Markuksen evankeliumi 12:38-40
        12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
        12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
        12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."

        Tämä kaikki tapahtuu Raamattuun kirjoitettujen ennustusten mukaisesti, kun Jumalan lähettämä raju eksytys Golgatalta alkoi, ja koko ihmiskunta jäi Saatanan, Antikristuksen, ja väärän profeetan Paavalin ja heidän perillistensä haltuun.

        Jolloin kaikki maailman ihmiset saivat itselleen halujensa mukaisen uskonlahkon.

        Taivaaseen noustuaan Jeesus kutsui Saluin, koska tiesi, että siinä on hyvä mies tätä tarkoitusta, kun häntä ei enää maan päällä ole:

        Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
        Muistattehan, että puhuin teille tästä jo silloin kun olin luonanne. Te tiedätte, mikä häntä vielä pidättää, niin että hän ilmestyy vasta kun hänen hetkensä koittaa.

        Vääryyden salainen vaikutus on jo olemassa.
        Sen, joka sitä on vielä pidättämässä, on vain ensin poistuttava tieltä; silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella. Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. 

        Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. 

        Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden."

        Tuo viirus on armoviirus, jonka Antikristus tartutti Sauliin, tehden hänestä heti Paavaliin, jonka koko ihmiskunta otti iloiten vastaan. Ja miksi ei olisi näin erinomaista miestä ottanut:

        "Olenhan teidän keskuudessanne todistanut olevani oikea apostoli, kun olen tehnyt tunnustekoja, ihmeitä ja voimatöitä yhden toisensa jälkeen." 

        "Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä. "

        "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja."

        "Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."

        "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu."
        "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."Ja niin alkoi Pahan poistaminen miekalla, ja jatkuu edelleen. eikä kukaan enää muistele Jeesuksen käskyä:

        "Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu."

        Jeesuksen rakkain opetuslapsi Johannes joutui tuon viiruksen takia karanteeniin Patmos-saarelle, koska:

        "Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta."

        Siellä hänen tehtäväksi tuli kirja  muistiin kaikki ihmiskunnan lopun ajan tapahtumat, miten Saatanan tulee,  Antikristuksen, heidän enkeleiden, Paavalin, totuudesta luopuneiden Jeesuksen opetuslasten, ja heidän seuraajiensa avulla, heidän haltuun jätettyä maailmaa hallitsemaan.


    • Anonyymi

      Onko tämän kirjoittaja vielä hengissä?

    • Anonyymi

      Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus ei lähettänyt kristittyjä levittämään oppejaan:
      Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
      24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
      24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."

      "Kristityt ovat vainonneet runsaasti myös toisiaan historiansa aikana. [[Ristiretket]] innostivat hyökkäykseen myös kristittyä [[Konstantinopoli]]a [[Neljäs ristiretki|neljännen ristiretken]] aikana vastaan vuonna 1204. Katolisen kirkon piirissä oli [[inkvisitio]] kerettiläisesti ajattelevia kohtaan. [[Ranska]]ssa katolilaiset vainosivat 1500-luvulla [[hugenotit|hugenotteja]]<ref>[http://www.huguenot.netnation.com/general/huguenot.htm History]. The National Hugenot Society.</ref>, minkä johdosta suuri osa Ranskan protestanteista pakeni [[Saksa]]an, [[Englanti]]in ja [[Alankomaat|Alankomaihin]]. Englannissa alettiin [[Uskonpuhdistus|Uskonpuhdistuksen]] jälkeen puolestaan vainota katolilaisia. 1500–1600-luvut olivat Euroopassa katolisten ja protestanttien välisten uskonsotien aikaa. Suurimpana tämän kauden sotana oli [[kolmikymmenvuotinen sota]] 1600-luvun alkupuolella. Uskonnonvapautta ei ollut, vaan kunkin maan hallitsija määräsi uskonnon harjoittamisesta."

      Nämäkin laittomuudet ovat kristittyjen tekemiä, kristillisten Kaikkivaltiaiden sekä Heidän Pyhän Hengen Nimeen esiintymällä: https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
      # Noitavainot nykyaikana
      Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[19] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[20] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[21] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[22] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia ”noitia”. Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[23]#

    • Anonyymi

      Siellä hän se jumals rosvo asuu luolassaan. Mustasukkainen vuorenpeikko niinkuin aAlbert Einstein sanoi.💩👺👺👺👺

    • Anonyymi

      Oletko siellä luolassa rahastajana vai mitä teet saadaksesi tietoa laittomuuden Herroista?
      Maailman eri kulttuureilla on yhteensä yli 11-miljoonaa jumalaa, kristittyjen Jumalat mukaan laskettuina JA yhteistä niille kaikille on se, ettei niistä kukaan ole maailman kaikkeuden ja ihmiskuntaakaan luonut!
      Joten opetat herhaoppia...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe