Kahdeksan tankkia

BlackBerryWay_EiKirj

15.-16.9.17 välisenä yönä näin unta: metsässä oli leveä metsätie ja sillä kävelijöitä, myös minä. Oli kaunis valoisa päivä - ei ainakaan talvi. Vastaan ajoi venäläinen tankki, sitten kaksi, kolme... laskin ne, ja niitä tuli kahdeksan. Tankit olivat suuria ja nykyaikaisia, vaaleat värit hohtelivaat auringossa. Ne olivat vähän niin kuin hyvin varustetut uudet pitkän matkan bussit, mutta eivät niin pitkiä. Kaukana toisen maailmansodan tankkien ankeudesta. Niissä ei ollut pitkää ammuspiippua eikä telaketjuja.

Tankit ajoivat rauhassa samaa tietä eteenpäin, ilmassa ei ollut mitään aggressiivista enkä pelännyt. Ajattelin vain, että jaahas, nyt ne sitten tuli. Ajajia ei erottanut sisältä, oli sellainen vaikutelma, etteivät he kiinnittäneet mitään huomiota meihin metsässä kulkeviin.

Sanoin jollekin, että niitä oli kahdeksan.

* * *

En kommentoi enkä arvuuttele onko tällä mitään merkitystä. En ole mikään profeettallisten unien näkijä. Kunhan jätän tämän tänne muiden arvosteltavaksi - ja haukuttavaksi..

19

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • r3234235

      Tuo on uni ei profetia. Unet liittyvät sinun omaan elämään ja joskus ne ovat hyvinkin erikoisia. Useimmiten täysin merkityksettömiä.

      • Testasit raamatulla?

        Printtaa tuo A4-paperille ja mätki sitä raamatulla. Jos raamattu hajoaa, on kyseessä kestävä profetia.


    • BlackBerryWay_EiKirj

      "- ja haukuttavaksi.." -osa ainakin oli profeetallinen `(Ö)´

    • res.kersantti

      No,tuo oli pelkkä uni ja unien maailmassa juuri mikään ei vastaa todellisuutta.Sitä paitsi tankeissa ei koskaan ole ollut ammuspiippua vaan ns. "putki".Eli jos aseen kaliberi on alle 23 mm,kyseessä on piippu,mutta jos kaliberi on yli 23mm,niin silloin kyseessä on putki.Nykyaikaisissa tankeissa,mm. Suomessakin käytössä olevissa Leopard 2A6-panssarivaunuissa on 120 millinen sileäputkinen ja kovakromattu panssarivaunukanuuna.

      • EiVoiOllaTosi

        oikeesti?


      • forrest.gumpin.kaveri

        Olipa oleellinen vastaus aloitukseen!


      • SotahulluSaksa

        joo olet varmaan oikeassa :)
        Toisaalta, kun huolella luin tämän unen saattaa olla että velivenäläinen käyttää vanhoja aseita meitä suomalaisia vastaan ja sitten uudempia aseita muita sotavoimia vastaan.

        Mitä arvelet voiko kyseessä olla venäläisten jätti suuret ylijäämä aseet kuten:
        - Bofors K-20 jossa käytetään 20mm ammuksia ?
        en tiedä, sillä ne ovat aika vanhoja joten onko siinä sitten sileä, vai ei sileä putki tahi onko se rihlattu vai ei. Jos se on rihlattu voi sillä sitten tarkasti pudottaa suomen sotilaiden käyttämät polttopullot ?

        toisaalta se voi myös olla Saksalaisilta "saattua" Becker Type M2 20 mm automaatti tykki?
        muitakin ilmatorjunta tykkejä joissa on sitten pitkät piiput, ovat mahdollisia?

        ellei on se hyvä materiaalin tuhlausta!

        Se on merkillistä että se oli hyökkäysvaunu jossa ei ollut telaketjuja, jos velivenäläinen on oppinut että ei kannata tulla telaketju hyökkäysvaunulla suomeen jossa sitten isot renkaat ovat hyödyllisempiä.
        Mitä arvelet?

        Joo arvelen että kyseessä on sitten metsäketjut?
        hmmm no sitä ei voi nyt tietää mutta sitten kun se velivenäläinen tulee, kyllä saamme ihastella niitä :)

        "Suomessakin käytössä olevissa Leopard 2A6"
        arveletko että venäläiset ovat sitten varastaneet suomalaisten tankit tahi ostaneet niitä saksalaisilta?
        tai jos saksalaiset ovat jo perinpohjin tuhottu, niin sotasaalis?
        vai jättääkö ne, hyvät saksalais tankit sinne ruostumaan?

        no aika sen näyttää :)


      • res.kersantti
        forrest.gumpin.kaveri kirjoitti:

        Olipa oleellinen vastaus aloitukseen!

        Täsmennetäänpä hieman tätä panssarivaunukanuunajutskaa.

        Nykyaikaisissa tankeissa,esmes.Leopard 2A6-tankeissa, oleva panssarivaunukanuuna on sileäputkinen eli rihlaamaton ja sisältä kovakromattu panssarivaunukanuuna.Rihlaamattoman panssarivaunukanuunan etuja ovat suurempi lähtönopeus ja parempi kulutuskestävyys.

        Kanuunalla voidaan ampua erilaisia 120 millisiä ampumatarveikkeita kuten alikaliiperiammuksia ja sirpaloituvalla kuorella varustettuja onteloammuksia.

        Eli kun näette unia tankeista,niin yrittäkää selvittää se,että onko kyseessä II-maailmansodan aikaiset vai nykyaikaiset tankit.


    • Kolonna

      Uni voi toteutua vielä. Kiitos kun kirjoitit. Venäjä on arvaamaton ja karhu on nälkäinen. Lisää vain tämänkaltaisia uninäkyjä.

      • eräskarhunmettästäjä

        Minä näin unen isosta naaraskarhusta. Se oli tullut sisälle isoon taloon jossa oli melko paljon ihmisiä. Minä ajattelin karhun olevan vaarallinen sisällä olijoille ja mietin miten saisin sen häädettyä ulos talosta. En tiennyt missä karhu on talossa koska talo oli suuri. Kiersin huoneesta toiseen ja etsin karhua. Tulin erääseen isoon huoneeseen. Sen huoneen eräässä nurkassa oli lattialla peittoja ja vilttejä ja muita pehmusteita, ehkä muutama tyyny. Näiden pehmusteiden päällä makasi parikymmentä koiranpentua.
        Minä ymmärsin että jos karhu löytää nämä pennut, se popsiin ne suihinsa alta aikayksikön. Se ei siis missään nimessä saa löytää pentuja. Minun on saatava karhu ulos ennen sitä. Jatkoin karhun etsimistä. Tulin toiseen huoneeseen. Siellä oli samanlainen pehmusläjä mutta tällä läjällä leikki ja nukkui pieniä karhun pentuja. Ymmärsin että ne eivät ole talossa hiippailevan karhun omia pentuja. Ymmärsin myös että jos karhu löytää nämä pennut, se tappaa ne välittömästi.

        Minulla tuli suuri hätä näiden koiran ja karhunpentujen tähden. Tahdoin suojella niitä. Mietin mitä tehdä muta en unessa saanut mitään selvyyttä asialle.

        Herättyäni minä kysyin Jumalalta asiasta. Jumala sanoi karhun häädön tapahtuvan Sanalla. Minä julistin seurakunnassa Jumalan sanan jonka sain Herralta. Sen jälkeen huomasin "karhun lähteneen lipettiin" ja vaara oli ohi.


    • BlackBerryWay_EiKirj

      Jos kahdeksan tarkoittaa vaikka vuorokausia eteenpäin, niin 23. ja 24.9 päivä ovat niitä. Jossain oli että 23. päivä on taivaalla merkki (Ilm. 12:1 1 "Ja näkyi suuri merkki taivaassa: vaimo, vaatetettu auringolla, ja kuu hänen jalkojensa alla, ja hänen päässään seppeleenä kaksitoista tähteä."). Tämä ei ole mitään salaista magiaa, nuo kuviot ovat oikeasti tuossa kulmassa näkyvissä maahan,

      Jumala loi tähdet ja tähtikuviot aikojen merkeiksi. Määrätyt tähtikuviot muodostavat kulloinkin erilaisia kuvioita taivaalle. Se EI tarkoita esim. henkilökohtaisia astrologisia karttoja, eikä ne koske ollenkaan ketään yksityistä ihmistä. Kyse on koko maailmaa koskevista tapahtumista, katastrofeista, pitkästä rauhasta, mistä vain.

      Lopun jätän viisaammille. En tiedä tähtikuvioista tarpeeksi että kommentoisin.

    • BlackBerryWay_EiKirj
    • UnderGodsUmbrella

      Pysytään lujina Jeesuksen todistuksessa ja Jumalassa, tapahtuu mitä tahansa tai olkoon tapahtumatta.

    • Korkkipäinen_Mergatsov

      Hohhoijaa...nämä Venäjä hyökkää Suomeen keväällä/kesällä/syksyllä/talvella ja miehittää Suomen osittain ennustukset/profetiat/unet ovat olleet arkipäivää ainakin vuodesta 2009 lähtien.

      • BlackBerryWay_EiKirj

        Jo 70-luvulla siitä kohkattiin. Eräs kirjoitti silloin siitä kirjankin.

        Tässä ei välttämättä ole kyse mistään miehityksestä. Voi olla rauhansopimuskin.


      • MaranAta888

        Jos lukee suomen historiaa niin kyllä niitä venäläisiä sieltä on tullut säännöllisesti.
        ja varmasti tulee uudelleen.

        No meillä Jotka olemme Herran omia ei ole väliä sillä mitään ei tapahdu ellei Herra sitä salli ja tahi Herra siitä selvästi ilmoita, omilleen :)
        joten kaikki uskovat voivat nukkua rauhassa, oli karhulla nälkä tahi ei :)

        joten Iloitkaa ja riemuitkaa Kaikki Herran omat, me lähdemme pian kotiin!


      • BlackBerryWay_EiKirj

        "No meillä Jotka olemme Herran omia ei ole väliä sillä mitään ei tapahdu ellei Herra sitä salli ja tahi Herra siitä selvästi ilmoita, omilleen :)
        joten kaikki uskovat voivat nukkua rauhassa, oli karhulla nälkä tahi ei :)

        joten Iloitkaa ja riemuitkaa Kaikki Herran omat, me lähdemme pian kotiin!"

        Tähän sanon aamenen.

        Tänään alkaa juutalainen uusi vuosi 5778. Shalom, Israel ja Jerusalem.


      • BlackBerryWay_EiKirj kirjoitti:

        "No meillä Jotka olemme Herran omia ei ole väliä sillä mitään ei tapahdu ellei Herra sitä salli ja tahi Herra siitä selvästi ilmoita, omilleen :)
        joten kaikki uskovat voivat nukkua rauhassa, oli karhulla nälkä tahi ei :)

        joten Iloitkaa ja riemuitkaa Kaikki Herran omat, me lähdemme pian kotiin!"

        Tähän sanon aamenen.

        Tänään alkaa juutalainen uusi vuosi 5778. Shalom, Israel ja Jerusalem.

        No niin ? Jos Jeesuksen numero on 888 niin sitten on tuo 778 aika lähellä tuo numero ja jos nuo tankit olivat 8 niin se viittaisi myös Jumalan kaikkivaltian käden ohjaama tapahtuma !!


    • sanokaanmunsanoneen

      Ei sieltä Venjältä tule Suomeen yhtään tankkia.Eikä hävittäjää.Eikä sotilasta.Näin se vaan on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe