Vihdoinkin ruvetaan tekemään jotain tälle vihapuheiden ja valeuutisten levittämiselle.
Perussuomalaiset tekivät virheen kun lähtivät valehtelun tielle. Soini näytti esimerkkiä, mutta ei meno ole Halla-ahon komennuksessa muuttunut miksikään. Lisäksi tuntuu siltä, että muidenkin puolueiden kannattajat ovat siirtyneet samoihin tapoihin.
Perussuomalaiset tekivät virheen kun lähtivät valehtelun tielle. Soini näytti esimerkkiä, mutta ei meno ole Halla-ahon komennuksessa muuttunut miksikään. Lisäksi tuntuu siltä, että muidenkin puolueiden kannattajat ovat siirtyneet samoihin tapoihin.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mitenkähän se tehoo, Kanervaan ja Salolaiseen, kun omasta puolueesta !?
Kaikki tutkintaan, myös entiset päättäjät ja nykyiset Suomen rötöstelijät, miten se käteisen miljoonan lahjoitus on tutkittu, entä nykyiset EU kytkökset unioniin ja virkoihin.
Koskeeko tämä Muslimiakkoja jotka rukoilevat vääräuskoisten kuolemaa koskaan en ole kuulut Suvakkipolitikot olisvat tuominneet nämä puheet .
Tottakai koskee kaikkia. Jos on selkeästi osoitettu, että joku rukoilee vääräuskoisen kuolemaa, niin varmasti sellaisen tuomitsevat kaikki poliitikot.
Turun puukottajan tuomitsivat muuten kaikki poliitikot kuten myös eri pääuskontokuntien edustajat.
Pelolle ei pidä antaa valtaa, liirum-laarum-eikun-heikun, entä kehottaminen rikkomaan Suomen lakia ja oikeutta vastaan, kuinka moni sen tuomitsi, on edes tutkittu kiihottamista.
Mitä vasemmalle mentiin, sen miedommat oli moitteet.
Vihreät moittivat lähinnä Suomalaisia, jotka olivat syypäitä terroritekoon.
Pelolle ei saa antaa valtaa eikä armeijan puvussa saa kulkea ilman henkivartijoita
Tätä samaa "uutista" on tälläkin palstalla levitetty jatkuvasti. Ei ole auttanut vaikka on kuinka yrittänyt kysellä jutun totuuden perään. Siitä toinen puoli ei ole saanut kuin vain lisää vettä myllyynsä. Toivottovasti myös tämän palstan aiheesta kirjoittaneet joutuvat vastuuseen. Ainakin minä annan välittömästi vinkin eteenpäin jos joku palstan pölhöpersuista vielä palaa aiheeseen.
Oletko Sipiseltä tiedustellut vahingon korvauksia Suomelle, kun ilmoitti asuntonsa mamuille, tuhansia paperittomia hyökkäsi tänne heti kutsun lähetettyään, tuli jopa Ruotsista asti elätiksi.
Ja mitä teki sisäministeri Orpo? Ei yhtään mitään!
Vaikea se Orpon laittaa vihervasurisuvakit tuomiolle kun on jo sielunsa myynyt heille.
Tämä Vasurikka on suurin vasikka tällä palstalla ei millään tajua että täällä saa keskustella muutkin hänen mielipiteensä kun ei muita kiinnosta saa tämäntapaisia raivareita.
Tämä vainoharhainen pölhö näkee sairaassa mielikuvituksessaan vasureita joka raossa.
P.S. Itse en ole vasuri.
Tällä palstalla pyörii sairaita vainoharhaisia pölhöjä, jotka näkevät Persuja joka puolella.
P.S. Itse en ole Persu.
Onko KommariMari vaihtanut puoluetta hhhe Kokoomukseen olet sitten rantautunut,ei täällä muut vaahtoo kuin sinä miksi valehtelet .
Onko sekin vihapuhetta kun hallitus pakotti sietämään mamujen joukkotulon?
Sehän oli Orpon ja Sipilän Suomi-vastainen vihateko!
>Näköjään kaikki mitä sanot negatiivisestä maahanmuutosta voidaan tulkita vihapuheeksi tämä tarkoittaa käytännössä sitä että keskustelua ei voida käydä sananvapaus yritetään murtaa tällälailla.
Mikä pakottaa tollohaltuksen mamuttamaan?
Persut avasivat pandoran lippaan aloittaessaan vihapuheet. Soinilla suuri vastuu, koska hyväksyi tällaisen käytöksen.
Keisarilla on uudet vaatteet, kansan pitää taputtaa käsiään ja uskoa mitä ylhäältä annetaan, oletko aivoton.
Pitääkö kansan siis jatkaa persujen halveksuntaa. Miksi sellaista halutaan?
Onneksi olet vähemmistönä oleva suvakki, et koko kansa.
Orpo uhriutuu. Kokee ilmeisesti, että hyökkäys on paras puolustus?
Kiristääkö hampaitasi? Muista sinäki maltti mediassa. Orpo etsii pahikset ja laittaa kuriin.
Tarvittaessa pahikset keksitään vaikka omasta päästä
Ja Orpon tapauksessa pahin löytyi omasta päästä.
Ne vihapuhetta.. Haukkua rasistiksi suomalaisuutta kunioitajaa ja halujajaa..
Ollaan niin kansainvälisiä että yököttää, Suomi ja Suomalaisuus myydään EU rahalle että saadaan bonuksia ja virkoja EU "ytimestä".
Persujen mielestä kansan enemmistö on väärässä kun kannattavat EU:ta.
Vai olet PS kannattajat haastatellut, taisi olla koko-musta raha tai kepuli mistä tilaston teit.
kaikki on iha sekasi.ihan kaikki.uskookko vai ei uskoo.en oikei ymmärrä miten sanontaa ei uskottu:ennen kaikki ol paremmin.hmmm.ei ollu mitä vihata ku nekin ol rajan toisellapuolen.tehtii vaan töitä ja keskenämme tapeltiin.nyt revitään ku vähäki liikkuu.jottain ihan rauhottavaa tietoo kansalle,ku pitäs töitäki keretä tehä eikä uutisia vahata.turvattomuus luo sen ns.vihapuheen.ja kyllähä niitä puheitaa pitäs kontrolloida,mutta taitaa olla kupit jotennii nurin.
Niin on, kaikki valta viedään kansalta kähmiöille, taskut täyteen ja virat meille, kansa maksaa, sitten sanotaan emme voi mitään kun EU päättää, miksi sinne valta pitää antaa, päätetään itse.
ainaha se niin ollu,mut mitenkä sitä nyt eu:sta irti ku miun äly eikä tieto riitä,eikös se oo päättäjien käsis.kansa ne sinne valitsee ja puolueet on nyt samanlaisia huom.iha kaikki puolueet.taitaa nyt olla sitä kulusaa tasaarvoo.
Orpo-raukka ei saa edes vihreitä kuriin. Nytkin vihreät vaativat kiintiöiden suurentamista ja terrorin lisäämistä.