Mikä on Jumalan tahdon vastaista?

Käsitys, mikä on syntiä, on yhteiskunnan muutoksen mukana muuttunut radikaalisti. Mutta käsitys ei olekaan pohjautunutkaan alkuperäiseen Jeesuksen opetukseen vaan kulttuurin tuomiin tulkintoihin.

Jeesuksen opetus on lyhykäisyydessään hämmentävän selvä. Pitää pyrkiä lähimmäisenrakkauteen. Vastainen toiminta on syntiä. Kaikessa tulee pyrkiä ajattelemaan toista ihmistä. Samalla tulee myös rakastaneeksi Jumalaa.

On ollut aikoja, jolloin synniksi ovat näyttäytyneet ennen kaikkea seksuaaliset teot, jopa ajatukset. Itse Lutherkin sanoi, että jos ihminen muuten pystyykin pysymään erossa synnistä, ainakin unissa synti yllättää. Ei ole vaikea arvata, että hän tarkoitti märkiä seksiunia. Onneksi hänen käsityksensä ei sentään päätynyt tunnustuskirjoihin.

Seksiasiat ovat syntiä vain mikäli ne vahingoittavat toista. Todellisuudessa teemme suurempaa vahinkoa lähimmäisellemme olemalla kovasydämisiä, riitaisia, itseämme ylentämällä, halveksimalla toisia tai ottamalla liian suuren osan yhteisestä kakusta. On ollut aikoja, jolloin näitä on harrastettu täysin vapautuneesti, eivätkä ne nykyäänkään ole harvinaisia.

Synnin tekeminen ei kuitenkaan ole pelastuksen este. Olemme yht´aikaa täydellisen syntisiä ja täydellisen vanhurskaita, armahdettuja. Pelastukseensa ihminen ei voi vaikuttaa. Sen Jumala antaa armostaan, mutta kirkko pyrkii ja toivottavasti myös jossakin määrin onnistuu opettamaan, että lähimmäisen paras on ainoa, siis ainoa, ohjenuora.

Kristuksen sanoma etenee. Yhä useammat kristityt sekä luterilaisessa kirkossa että muissa suunnissa ymmärtävät, että sydämen kovuus on se perussynti, josta yksittäiset syntiteot juontuvat. Luterilainen kirkko uskoo, että tämä on perinnöllistä luopumista Jumalasta, perisyntiä. Eräät ryhmät uskovat, että se on uudelleen ja uudelleen toistuvaa luopumista. Siitä kuitenkin on kyse, luopumisesta Jumalasta ja toimimisesta lähimmäistä vastaan.

Jeesus sanoi: ""Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Mt.22:37ss

Kristuksen nimessä ja sovintoveressä sinun syntisi ovat anteeksiannetut.

53

591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pertsa2012EiKirj

      Harhaoppia. Ei pidä paikkaansa.

      • Onneksi synti ei koske meitä, jotka emme jumaliin usko lankaan.

        Me olemme teidän syntisten keskellä täysin synnittömiä.

        Niin on kirjoitettu, tuossa yllä.

    • DOGMATIKOS SANOO:

      "Seksiasiat ovat syntiä vain mikäli ne vahingoittavat toista."

      RAAMATTU SANOO:

      "Älä tee huorin. " (2.Moos. 20:14)

      "Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. " (1.Kor. 6:9-10)

      ----------------------------------------------------------

      DOGMATIKOS SANOO:

      kirkko pyrkii ja toivottavasti myös jossakin määrin onnistuu opettamaan, että lähimmäisen paras on ainoa, siis ainoa, ohjenuora.

      RAAMATTU SANOO:

      " ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. " (Hebr. 11:6)

      ------------------------------------------------------------

      Dogmatikos jatkaa harhaisella tiellää muiden viettelemistä samaan lokaiseen kuoppaan jossa hän itse asuu.

      • SuoraKysymys

        Oletko sinä lähimmäisillesi parhaaksi?

      • ookko.varma

        Olekko tarkistannu, onko oma housunpersustas puhdas evlut? Mistä sitä kukaa tietää kuka oikees on, tulkata ny voi kuka vaan mielesä mukaan.

      • katosvaan

        Kyllä meidän kelpaa kun on elämään tulkkaajia joka lähtöön.
        Oikeaoppiset uskonnolliset ihmiset tulkitsevat elämäänsä sisältöä Pyhistä Sanoista, tulkintoja joiden mukaan on eletty vasta pari tuhatta vuotta.
        Olisiko aika muuttaa tai parantaa tulkintatapaa.

        Esim. Australiasta paljastui kaupunki, jossa lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut lähes arkea vuosikymmenet.
        Poliisi on pidättänyt vuoden kestäneen tutkinnan aikana kaikkiaan 36 miestä, joita epäillään osallisuudesta yli 300 lapsiin kohdistuvaan seksuaalirikokseen. Uhreja arvioidaan olevan lähes 200. Asiasta kertoo australialaislehti The Courier Mail.
        MTV Ulkomaat Julkaistu 17.09.2017 11:47

        Ai niin, mut koskikos ne tulkinnat lapsiin kohdistuvaa seksuaalista välivaltaa vai pelkästään homostelua?

    • Nimim. SuoraKysymys esitti kysymyksen nimiermille EvLut:
      "Oletko sinä lähimmäisillesi parhaaksi?"

      Saan sen vaikutelman, että kysymyksen taustalla ovat EvLutin antamat suorat siteeraukset Raamatusta sekä se, että niiden pohjalta hän torjuu Dogmatikoksen esittämät täysin Jumalan Sanan vastaiset mielipiteet. Dogmatikos, näin arvelen, kokee mahdollisesti, että EvLutin antama palaute loukkasi häntä eikä se näin ollen ollut hänen parhaakseen.

      Jumalan Sana, sekä lakina, että evankeliumina on aina meidän parhaaksi - silloinkin, kun se meihin sattuu ja me haluamme sen torjua. Kristitty, Jeesuksen oma, ihminen turvaa Jumalaan ja pitää Hänen Sanaansa korkeimpana auktoriteettinaan. Hän ottaa sen vastaan ensiksi itselleen ojentautuen omassa elämässään Sanan mukaan, tehden parannusta ja iloiten siitä armosta, mikä antaa hänelle voimaa jatkaa Jeesuksen seurassa elämän tiellä. Toiseksi uskova tarjoaa samaa Jumalan Sanaa myös muille rukoillen ja toivoen, että sen valo poistaisi uskottoman sydämessä olevan pimeyden, antaisi hänelle synnintunnon ja veisi parannukseen ristin sovituksen edessä.

      On hämmästyttävää, kuin Dogmatikos aloittaa ikään kuin hienosti ja hurskaasti: "Mutta käsitys ei olekaan pohjautunutkaan alkuperäiseen Jeesuksen opetukseen vaan kulttuurin tuomiin tulkintoihin. " Samassa viestissä hän tuo esille ehdottomina pitämiään väitteitä, jotka EIVÄT pohjaudu Jeesuksen opetukseen vaan OMIIN tulkintoihinsa. Lue EvLutin sinulle kirjoittama kirjoitus ja ota se vastaan, sillä suora lainaus Raamatusta on Jumalan puhetta sinulle.

      Lähimmäisen paras on perimmiltään sitä, että me teemme ja toimimme lähimmäisen iankaikkista parasta ajatellen. Huorintekeminen on syntiä, koska Jumala niin sanoo riippumatta siitä, että osapuolet selittelisivät, ettei tämä kahdenkeskinen seksi nyt ketään vahingoita. Ihmisen tai kirkon ajatus siitä, mikä on lähimmäiselle parasta ei todellakaan ole eikä saa olla Jumalan lapsen korkein ohjenuora. Meidän ainoa auktoriteettimme on Raamatussa ilmaistu Jumalan Sana.

      • sas.ny

        Voidaanko tämän päivän elämästä esittää jotakin kaksi tuhatta vuotta sitten kirjoitetun muuttumattoman totuuden vastaista?

      • Aloittaja tuntuu olevan liberaaliteologi. Kas kun ei kyseenalaistanut lähimmäisen rakkautta mihin kaikki syntihyväksyntä tuntuu tänä päivänä liberaaleilla kiteytyvän 😉

      • katosvaan
        usko_vainen kirjoitti:

        Aloittaja tuntuu olevan liberaaliteologi. Kas kun ei kyseenalaistanut lähimmäisen rakkautta mihin kaikki syntihyväksyntä tuntuu tänä päivänä liberaaleilla kiteytyvän 😉

        Ihmisillä on hätä maailmalla ja palstalla kinataan edelleen hyvinkin Kristilliseen tapaan kenen kommentoijan usko on oikeaa.

        Helmikuussa Etelä-Sudan julisti nälänhädän maan tiettyihin osiin. Kyse oli ensimmäisestä kerrasta kuuteen vuoteen, kun yksikään maa maailmassa julisti nälänhädän.
        Noin 100 000 ihmisen on raportoitu olevan kuolemanvaarassa.

        Nigeriassa nälänhätä on paikallistunut maan koillisosaan, jossa terroristijärjestö Boko Haram tappanut yli 20 000 ihmistä ja ajanut 2,6 miljoonaa ihmistä kotoaan.

      • katosvaan kirjoitti:

        Onko palstalla kirjoittelu pois noista asioista?
        Perustele miten.

      • katosvaan
        katosvaan kirjoitti:

        Ja mitä kuuluukaan meidän Kristittyjen suomalaisten elintapoihin:

        YLE:n ruokakulttuuriuutisen (päivitetty 17.9.2017) mukaan
        Suurin osa elintarvikeketjun ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa.
        Se on lähes 7800 rekka-autollista ruokaa.

      • katosvaan
        mage999 kirjoitti:

        Onko palstalla kirjoittelu pois noista asioista?
        Perustele miten.

        Perustele mun väittäneen palstallakirjottelun olevan pois tai vähentävän ihmisten hätää maailmalla.
        Jokaiselle kun on omammoisensa mittasuhteet murheisansa.

        Etelä-Sudanin ja Jemenin lisäksi Nigeriassa ja Somaliassa nähdään nälkää. Kriisi on kaikissa maissa yhteenlasketusti jopa niin suuri, että kyse on maailman suurimmasta humanitaarisesta kriisistä sitten YK:n perustamisen, YK:n O’Brien sanoi uutiskanava Al Jazeeran mukaan maaliskuun alkupuolella.

        No niin. Anna ihmisten ihan rauhassa korjoitella täällä, äläkä syyllistä heitä. Jos itse olet huolissasi tee niistä oma aloitus.

      • katosvaan
        mage999 kirjoitti:

        No niin. Anna ihmisten ihan rauhassa korjoitella täällä, äläkä syyllistä heitä. Jos itse olet huolissasi tee niistä oma aloitus.

        Viitaan aloituksen otsikkoon: Mikä on Jumalan tahdon vastaista?

        Tarkoitatko, ettei syyllistymisestäsi johtuen otsikon alle kuulu keskustelu ihmisyydestä?

        Vähintään 20 000 lasta uhkaa menehtyä kuivuudesta kärsivässä Somaliassa.
        Vakavasta akuutista aliravitsemuksesta kärsivien lasten lukumäärä on Somaliassa kasvanut rajusti. Tuoreen selvityksen mukaan tilanne on hälyttävä lähes puolessa selvityksen alla olevista piirikunnista.

        Sillä mitä Somaliassa tapahtuu ei ole mitään tekemsitä sen kanssa mitä täällä kirjoitellaan.
        Mene muslimipalstalle kertomaan Somalian asioista, siellä varmaan on asiantuntemusta tuohon asiaan enemmän kuin täällä.

      • katosvaan
        mage999 kirjoitti:

        Sillä mitä Somaliassa tapahtuu ei ole mitään tekemsitä sen kanssa mitä täällä kirjoitellaan.
        Mene muslimipalstalle kertomaan Somalian asioista, siellä varmaan on asiantuntemusta tuohon asiaan enemmän kuin täällä.

        Somaliakin kuuluu Jumalan tahdon alle?
        Oletkohan sinä nyt väärä otsikon alla ohjeistamassa mitä missäkin pitää kirjoittaa?

      • katosvaan kirjoitti:

        Somaliakin kuuluu Jumalan tahdon alle?
        Oletkohan sinä nyt väärä otsikon alla ohjeistamassa mitä missäkin pitää kirjoittaa?

        Mene Somaliaan julistamaan evankeliumia jos olet somaleista huolissasi.
        Ihan turhaan täällä meuhkaat

      • katosvaan
        mage999 kirjoitti:

        Mene Somaliaan julistamaan evankeliumia jos olet somaleista huolissasi.
        Ihan turhaan täällä meuhkaat

        Jos kerran Kristillisyyteen kuuluva inhimillisyys Somaliassa ei kiinnosta, niin ehkä kotimainen arki kiinnostaa enemmän. tietoa takavuosilta (THL):
        Reilusti yli puolet henkirikoksista on miesten keskinäistä väkivaltaa (61 %). Toiseksi yleisin henkirikostyyppi on kuitenkin parisuhdekumppanin tai entisen kumppanin surmaama nainen (16 %). Nainen joutuu kumppaninsa surmaamaksi neljä kertaa miehiä useammin.

        Mitä odotat minun tekevät asian hyväksi ja mitä itse olet jo tehnyt?

      • katos.vaan
        mage999 kirjoitti:

        Mitä odotat minun tekevät asian hyväksi ja mitä itse olet jo tehnyt?

        Mun ei tartte tekopyhänä kristittynä kuule tehä ton asian eteen yhtään mitään, eksä ny jo oo ymmärtänny ettei oikeeoppiseen kristillisyyteen kuulu tommottet maalliset asiat.
        Siihen kuuluu tärkeimpinä asioina homoseksuaalisuudesta, samaa sukupuolta olevien vihkimisestä avioliittoon kirkos ja naispappeudesta olevien raamattuargumenttien tulkinta palstalla esitettyjen faktojen mukaan.
        Ettäs tiät.

      • katos.vaan
        katos.vaan kirjoitti:

        todella aitona tekopyhänä kristittynä

      • katos.vaan
        mage999 kirjoitti:

        Mitä odotat minun tekevät asian hyväksi ja mitä itse olet jo tehnyt?

        Tuli vähä väärään kohtaan ne mun odotukset sulle niin tarkennan niitä ny sitte tähän:
        Sä voisit tulkita raamattuargumentteja palstalla tärkeimmiks ja huomionarvosimmiks asioiks osoittautuneiden: homoseksuaalisuuden, samaa sukupuolta olevien vihkimisen avioliittoon kirkos ja naispappeuden osalta.
        Olis kiva taas nähä niitä tulkintoja, nii voi sitte naapuritalon parille kertoo vähä totuuksia Kristillisyydestä.

      • katos.vaan kirjoitti:

        Mun ei tartte tekopyhänä kristittynä kuule tehä ton asian eteen yhtään mitään, eksä ny jo oo ymmärtänny ettei oikeeoppiseen kristillisyyteen kuulu tommottet maalliset asiat.
        Siihen kuuluu tärkeimpinä asioina homoseksuaalisuudesta, samaa sukupuolta olevien vihkimisestä avioliittoon kirkos ja naispappeudesta olevien raamattuargumenttien tulkinta palstalla esitettyjen faktojen mukaan.
        Ettäs tiät.

        Eli et ole itse tehnyt yhtään mitään. Kummallista!

      • katos.vaan
        mage999 kirjoitti:

        Eli et ole itse tehnyt yhtään mitään. Kummallista!

        Ymmärsithän sentään ton ja viä ihan iliman tulkaamista. Mahtavaa.

      • katos.vaan kirjoitti:

        Ymmärsithän sentään ton ja viä ihan iliman tulkaamista. Mahtavaa.

        Milloin ajattelit alkaa toimia saarnasi mukaisesti?

      • katos.vaan
        mage999 kirjoitti:

        Milloin ajattelit alkaa toimia saarnasi mukaisesti?

        Millon sä ajattelit alkaa esittään niitä argumenttejas, et mä pääsen sit toteuttaan tekopyhyyttäni aidosti.

      • katos.vaan kirjoitti:

        Millon sä ajattelit alkaa esittään niitä argumenttejas, et mä pääsen sit toteuttaan tekopyhyyttäni aidosti.

        Kerro vain vastaus kysymykseeni.

      • katos.vaan
        mage999 kirjoitti:

        Kerro vain vastaus kysymykseeni.

        Vastasin jo aiemmin, ei menny perille siis ja keksimät sitte viä uuen hommanki mulle sillain tosi kristillises henges, kiitti vaa mut piä itelläs. Mä en siis ajatellu enkä aio ryhtyä yhtään mihkään, upposko jo. Mulle kato riittää et oon aito ja todellinen tekopyhä kristitty.

    • "Vähintään 20 000 lasta uhkaa menehtyä kuivuudesta kärsivässä Somaliassa."

      Mitenkään väheksymättä yllä mainittua olisin paljon enemmän huolissani miljardeista ihmisistä jotka eivät ole matkalla taivaaseen vaan synneissänsä matkaavat kohtia kadotusta, iankaikkista piinaa tulimeressä. Suomessakin voidaan puhua miljoonista epäuskoisista joiden suunta on kohti kadotusta, ja nykyaikana suurella osalla siksi ettei kirkko enää opeta Raamattua vaan liberaaliteologiaa laiminlyöden perustehtävänsä.

      • katosvaan

        Siinä on miehen tai naisen puhetta kerrakseen ja asiaa todella paljon.

        Kunnon kristitty kääntää selkänsä maalliselle inhimilliselle hädälle milloin vaan, kunhan taivaspaikat saadaan täytettyä.

        Hyvät huolenaiheet sulla perustehtävissäsi ja hauskaa taivasmatkaa.

      • sidebyside12

        "Kunnon kristitty kääntää selkänsä maalliselle inhimilliselle hädälle milloin vaan, kunhan taivaspaikat saadaan täytettyä."

        Näinhän se pahantahtoisen ja jumalattoman ihmisen tulkinta kuuluu. Siitäkin huolimatta ettö kommentissa sanottiin nälkää näkeviin viitaten; "mitenkään väheksymättä heitä"

      • katosvaan
        sidebyside12 kirjoitti:

        Todellakin, kyllä olikin ilkeästi kirjoitettu, juuri semmosta pahantahtosta tulkintaa hyvistä ihmisistä. Vielä kun oli niin Kristillisesti viitattu: "mitenkään väheksymättä". Voi että!
        Olen kanssasi samaa mieltä, kyllä minä olen sitten pahantahtoinen ja katala.

      • Huolestunut.kansalainen

        Sinunkin juttusi ovat jo romahtaneet tasolle, joka herättää huolestuneisuutta.

      • katos.vaan
        Huolestunut.kansalainen kirjoitti:

        Sinunkin juttusi ovat jo romahtaneet tasolle, joka herättää huolestuneisuutta.

        Voi ku lämmittää sydäntä tollanen huolestuneisuus, vaikutat sitte kaikkee muuta ku kristilliseltä ku nehän ei huolestu lähimmäisestään ne vaan hakkaa raamatulla päähän, kivittää jakeilla ja tuomittee.

    • Ninnukkainen

      Ja tuolla kirjoituksella ilmeisesti tarkoitettiin että suomalaisen kristityn tulee kokea lähimmäiseksi ennemmin islamilainen nuori mies kuin oman maan kansalainen ,niinkö ? Sillä Suomen kansallehan te käännätte selkänne leikkiessänne lähimmäisenrakkauden lähettilästä näille tulokkaille joista ette edes tiedä keitä ja millä asialla he ovat.Teette karhunpalveluksen itsellenne ja meille muille.Kyllä paholainen hienosti osaa käyttää teitä välikätenään.

      • katosvaan

        Sä et sitte ymmärrä uskonnosta yhtään mitään. Tottakai on tärkeäämpää tietää kuka tulkittee raamattua oikein. Tulkintojen ja todellisen osaamisen rinnalla noi sun mainittemat jutut on niin vaivasia ettei niistä viittitä ees ääneen puhua siä misä jostain jotain ymmärretäänki.
        Todellinen oikeeoppinen uskovainen tulkittee mitä sun pitää tehdä, kuuntele niitä.

    • Ninnukkainen

      Minulle lähimmäinen on perheenjäsen,sukulainen,naapuri,työtoveri ja koska rakastan heitä kaikkia kuin itseäni en voi mitenkään sallia että paperiton ja maassa laittomasti piileksivä jihadisti leikkaa heiltä kurkun auki.

      • katosvaan

        Ei kerkii ny pohtiin tommosia juttuja, eks nää on kesken Kristillinen arviointi kuka parhaiten tulkittee raamattua.

    • >> Synnin tekeminen ei kuitenkaan ole pelastuksen este. <<

      Jeesus sanoi, mene äläkä enää syntiä tee. Saammeko uudessa liitossa armon alla tahallaan tehdä syntiä? "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

      "Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?" (Room 6:1,2)

      Mitä synti on? Raamatun mukaan synti on Jumalan pyhän lain rikkomista: "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus." (1. Joh. 3:4)

      Synti on yksinkertaisesti Jumalan käskyjen rikkomista, ei mitään muuta. Kaikki huorinteot ovat syntiä, riippumatta siitä vahingoittavatko ne toisia vai ei. Suurin käsky on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Mutta rakkauden kaksoiskäsky ei mitätöi muita käskyjä. Missään kohtaa Raamattua meille ei anneta lupaa tehdä syntiä rikkomalla Jumalan lakia.

      • hiekka.laatikolla

        Kerros ny kerta asioista jotaki oot tietävinäs tai voithan sä tietääkki, mikäs siinä huorinteos on syntiä? Misä vaihees ajatukset ja teot alakaa puhua puolestaan? Voiko oman muijan kans tehä huorin?

      • hiekka.laatikolla kirjoitti:

        Kerros ny kerta asioista jotaki oot tietävinäs tai voithan sä tietääkki, mikäs siinä huorinteos on syntiä? Misä vaihees ajatukset ja teot alakaa puhua puolestaan? Voiko oman muijan kans tehä huorin?

        Aviorikos on syntiä, Raamattu ei kerro meille miksi. On selvää, että jos makaat jonkun muun kuin puolisosi kanssa, se satuttaa varmasti puolisoasi. Oman puolison kanssa makaaminen ei ole aviorikos, joten se ei voi olla syntiä. Mutta jo ajatuksen tasolla voi rikkoa tätä käskyä ja moni rikkookin fantasioimalla seksistä muiden kuin puolisonsa kanssa. Silloin teet syntiä ajatuksen tasolla, ja se Jeesuksen opetuksen mukaan on väärin.

    • Kerettiläismaallikko

      Kaikkein eniten Jeesus kuitenkin suuttui farisealaisuudesta ja muusta tekopyhyydestä. Kuuluneeko tuollainen ilmiö sitten syntiin vai muuten vältettävään käyttäytymiseen, enpä tiedä.

      Tekopyhyyttä vierastan kaikkein eniten uskonnollisissa yhteyksissä. Ikävä kyllä aika usein myös ns. kristillinen lähimmäisenrakkaus osoittautuu enkeli Lusiferin valoksi eli on sitä itseään eli aitoa pesunkestävää ylpeydestä nousevaa tekopyhyyttä.

      Nykyihminen kaipaa synninpäästöä enemmän vapautusta häpeästä, sitä ei kirkossa taida tajuta kukaan muu kuin prof. Paavo Kettunen.

    • tavallinen.ihminen

      "Kaikessa tulee pyrkiä ajattelemaan toista ihmistä. Samalla tulee myös rakastaneeksi Jumalaa."

      No joo. Ja ei. Minusta tässä on ongelma. Marssijärjestys on väärä. Ihmisen rakastamisesta ei välttämättä seuraa automaattisesti että rakastaa Jumalaa. Mutta jos ihminen rakastaa Jumalaa siitä kyllä pitäisi seurata, että rakastaa lähimmäistään kuin itseään. Rakkauden kaksoiskäskyssäkin mainitaan Jumalan rakastaminen ensin. Tavallisesti siteerataan Matteuksen evankeliumia:

      "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

      Tämänkään perusteella ei voida ihan selvänä pitää että lähimmäisen rakastamisesta seuraisi Jumalan rakastaminen. Koska selvästikin Jumalaa rakastetaan ensin ja eri tavalla kuin lähimmäistä. Vaikka molemmat ovat yhtä tärkeitä.

      Markuksen evankeliumissa on kuitenkin asia hiukan eri tavalla:

      "Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole."

      Ensin Jeesus sanoo että on vain yksi Jumala ja Herra. Eli rakkauden kaksoiskäskyn lähtökohtana on usko Jumalaan. Ei usko lähimmäiseen.

      Tärkein käsky on rakastaa Jumalaa. "Rakasta lähimmäistäsi" on "toinen" käsky. Nämä kaksi ovat suurimmat käskyt, mutta Jumalan rakastaminen on tärkein käsky. Voi olla että tässä sana "toinen" tarkoittaa vain järjestystä, ei arvoa. Mutta järjestyskin on tärkeä. Aivan kuin Jumalan rakastamisesta seuraisi lähimmäisen rakastaminen, kuten aikaisemmin aavistelin.

      Lisäksi Jumalaa rakastetaan eri tavalla kuin lähimmäistä. Jumalaa tulee rakastaa koko olemuksellaan, mutta lähimmäistä "vain" kuten itseään. Tarkoitus ei ole vähätellä lähimmäisen rakkautta. Mutta aloittaja väittää että "Kaikessa tulee pyrkiä ajattelemaan toista ihmistä." Ja siinä on ikäänkuin tulkittu että Jumalan rakastaminen ja lähimmäisen rakastaminen ovat täsmälleen sama asia. Mutta selvästikän asia ei ole näin. Kaikessa tulisi pyrkiä ajattelemaan juuri Jumalaa, koska Jeesus liittää Jumalan rakastamiseen ihmisen "koko mielen". Sitä hän ei liitä lähimmäisen rakastamiseen.

      Jeesus kyllä laventaa muissa opetuksissaan rakkauden koskevaksi myös ihmisen vihollisia, mutta ei kuitenkaan hengellisiä vihollisia, kuten esim. kiusaajaa eli Saatanaa.

      Mutta vihollisen rakastaminen on sitten jo oman aiheensa arvoinen. Tarkoitukseni oli tässä vain tehdä ero Jumalan rakastamisen ja lähimmäisen rakastamisen välillä. Tässä asiassa olen eri mieltä aloittajan kanssa. Hän joko ilmaisee itseään epätarkasti tai sitten aidosti luulee jotain, joka ei tarkkaan ottaen vaikuta olevan Jumalan tahto. Mutta tästäkin asiasta on tietysti monta tulkintaa...Mitäs se minä mistään tiedän? ...tavallinen ihminen...

      • Hiekkalaatikolle.mars

        Sanos ny miten osaat rakastaaJumalaa jos et osaa Rakastaa lähimmäistäsikään?

      • kiiiskivastarannalta

        Hyvin selvennetty.

      • tavallinen.ihminen
        Hiekkalaatikolle.mars kirjoitti:

        Sanos ny miten osaat rakastaaJumalaa jos et osaa Rakastaa lähimmäistäsikään?

        En nyt tiedä haetko jotain arviota minun henkilökohtaisesta kyvystä rakastaa vai tarkoitatko kysymyksesi vain yleiseksi. Joten vastaan yleisellä tasolla jos sopii. Raamatun mukaan ihminen ei aina edes rakasta lähimmäistään. Siihen saa avun Jumalalta, koska Jumala on rakkaus ja niin edelleen. Eli ihminen ei aina rakasta, mutta Jumala rakastaa aina. Siksi pitää ensin rakastaa Jumalaa. Se mahdollistaa sen lähimmäisenkin rakastamisen, kärsivällisyyden, lempeyden ja pitkämielisyyden. Toivottavasti tästä oli apua.

      • Naturalistinaturisti
        Hiekkalaatikolle.mars kirjoitti:

        Sanos ny miten osaat rakastaaJumalaa jos et osaa Rakastaa lähimmäistäsikään?

        Erakko voi rakastaa syvästi Jumalaa, vaikka ei sietäisi ihmisiä. Hän näkee Jumalan työt ja suuruuden luonnossa. Näin minä uskon.

      • Me ihmisethän voimme hyvinkin olla sellaisia, että itsensä rakastaminen on hiukan kortilla ja silloin lähimmäisen rakastaminenkin on kortilla. Jumala on ensin rakastanut meitä ja sen rakkauden turvissa voimme eheytyä rakastamaan itseämme ja sitä kautta myös lähimmäisiä.

      • katos.vaan
        tavallinen.ihminen kirjoitti:

        En nyt tiedä haetko jotain arviota minun henkilökohtaisesta kyvystä rakastaa vai tarkoitatko kysymyksesi vain yleiseksi. Joten vastaan yleisellä tasolla jos sopii. Raamatun mukaan ihminen ei aina edes rakasta lähimmäistään. Siihen saa avun Jumalalta, koska Jumala on rakkaus ja niin edelleen. Eli ihminen ei aina rakasta, mutta Jumala rakastaa aina. Siksi pitää ensin rakastaa Jumalaa. Se mahdollistaa sen lähimmäisenkin rakastamisen, kärsivällisyyden, lempeyden ja pitkämielisyyden. Toivottavasti tästä oli apua.

        Rakastatko eri tavalla lapsiasi kuin vaimoasi, veljeäsi, äitiäsi, isääsi, itseäsi etc?
        Millaista on Rakkautesi olentoon, joka on kuvattu Raamatussa mutta ketä et ole koskaan nähnyt tai tavannut vaikka tiedät hänen olevan olemassa ja tunnet uskonnollisena ihmisenä hänen läsnäolonsa?

    • Kaksi käskyä Jeesus meille jätti ja kummassakin puhutaan rakastamisesta. Niin pysyvät nämä kolme, usko, toivo ja rakkaus ja suurin niistä on rakkaus.

      • Tuon rakkauden käskyn minäkin ymmärrän ja hyväksyn mutta yleensä uskovien käsitykset menevät yli ymmärrykseni.

      • sage8 kirjoitti:

        Tuon rakkauden käskyn minäkin ymmärrän ja hyväksyn mutta yleensä uskovien käsitykset menevät yli ymmärrykseni.

        Kyllä jotkut käsitykset menevät minultakin yli ymmärryksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      133
      4108
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1841
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1810
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1709
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      459
      1560
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1312
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1286
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      458
      1275
    Aihe