– tutkija syyttää Sipilää
Terveydenhoitomaksut voivat muodostua kymmenille tuhansille suomalaisille painajaiseksi. Uunituore valtakunnanvoudinviraston tilasto osoittaa, että ulosottoon eli pakkoperintään päätyi viime vuonna lähes 400 000 rästiin jäänyttä laskua.
Määrä on noussut edellisvuodesta lähes viidenneksen.
”Tämä on kyllä suuri hyppy”, sanoo asiaa selvittänyt Kelan tutkija
Vaan toisilla menee paremmin
Paperittomien terveydenhuolto oli monen kuntavaalikoneen kysymyksenä - eikä turhaan. Kunnissa uudet valtuutetut voivat päättää tarjota laajemmat terveyspalvelut kuin mitä laki edellyttää.
Terveydenhoitomaksut voivat muodostua kymmenille tuhansille suomalaisille painajaiseksi. Uunituore valtakunnanvoudinviraston tilasto osoittaa, että ulosottoon eli pakkoperintään päätyi viime vuonna lähes 400 000 rästiin jäänyttä laskua.
Määrä on noussut edellisvuodesta lähes viidenneksen.
”Tämä on kyllä suuri hyppy”, sanoo asiaa selvittänyt Kelan tutkija
Vaan toisilla menee paremmin
Paperittomien terveydenhuolto oli monen kuntavaalikoneen kysymyksenä - eikä turhaan. Kunnissa uudet valtuutetut voivat päättää tarjota laajemmat terveyspalvelut kuin mitä laki edellyttää.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Sipilä laittoi taseen töihin miljonäärikavereilleen ja tässä on tulos.
Mahtaako kansa äänestää yhden oppositiokauden jälkeen uudestaan valtiontuella rikastuneita kepumiljonäärejä?
Tietysti.
anne berner on itse kertonut tulleensa yhdeksi kaudeksi tekemään " hänen toimeksi antajiensa hänelle antamat tehtävät ". keitä tämän maanpetturin toimeksi antajat ovat. milloin tämän eukon toimeksi antajat paljastetaan. ennenkuin eukko pölähtää veroparatiisi firmojen suojiin kupatut miljardit mukanaan.
Ne ovat niitä lobbajia joita ravaa eduskunnassa ja joiden vierailut salataan. Paljonko Bernerska on hyötynyt jo uudesta lastensairaalasta ja paljonko vilahtaa omaan pussiin kun vr pilkotaan. Ei kukaan pölvästikään ota tuollaisia tehtäviä hoitaakseen jos ei niistä ole itselle hyötyä.
kepumiljonäärit häippäsee veroparatiisien suojiin, kansalta varastetut varat on jo piilotettu holveihin. jäljelle jää vaan tappiin asti velkaantunut rupu maa ja valtavat matu elättilaumat.
Mitä verovaroilla tehdään, kun niillä ei saa edes perusterveydenhuoltoa ilman sen seitsemää kynnysmaksua ja omavastuuosuutta? Kunnilla on kyllä varaa väsätä mainoslehtiä ja jäjestää kaikenlaista hömppää.
Jaksakaa nyt vielä runsaat puolitoista vuotta...sitten vihervasemmiston luuta alkaa suihkia.
EU on maksanut Libyan rosvopäälliköille, että raja pitää.
Montas tuhatta matua on jo tilattu ennakkoo pelkkii vaalivalvojaisii? :)
Laupeudentyö ry:n toiminnanjohtaja Heikki Hursti
- Valtaapitävät eivät tunne vähävaraisten todellisuutta eivätkä kykene kantamaan vastuutaan yhteiskuntamme heikko-osaisista. Minusta on häpeä, että näin rikkaassa maassa nähdään nälkää eikä kaikille riitä edes kattoa päänsä päälle. Nykyisellä yhteiskunnan menojen leikkauslinjalla ei parempaa ole luvassa, vaan ahtaalle joutuneet ajetaan yhä ahtaammalle.
Sitä kutsutaan myös siniseksi tulevaisuudeksi.
Matuille maksettavat "korvaukset" kulttuurimme rikastuttamisesta Pohjoismaissa. Lisäksi tulee ansioiden päälle ilmainen ruoka, asunto, terveydenhoidon ja sairaanhoidon kulut verorahoistamme maksettuina.
Näin Ylen Anto kertoo: https://yle.fi/uutiset/3-8239691
Itse saan tililleni eläkettä nettona 1150 euroa/kk 37 vuoden kolmivuorotyö rupeaman jälkeen.
Ettäs silleen tämä maa kiittää !
Just saman verran, 1150€/kk, jää eläkkeestä käteen. Pärjään sillä kohtuullisen hyvin, sillä asunnon sain maksettua kokonaan jo pari vuosikymmentä sitten. Onneksi olen vielä kutakuinkin terve, joten en joudu terveyskeskuksessa useinkaan juoksemaan.
Vieläkös terveyskeskuksissa on mahdollista se "vuosimaksu", jolloin sen maksettuasi saat käydä siellä kuinka usein huvittaa ilman erillistä maksua?
Jaa kukahan niit mahtais jättää maksamatta?
Ootas ku mä mietin, et keitä täs on näkyny iha helvetisti, ku täs on ny saanu kk sisää ravata kaikenmaailman sairaalaa ja terveyskeskusta läpi iha solkenaa!?
Mitäs ne ny olikaa ku alko m ja loppu t? Oliks se joku matot tai madot tai jotai sinnepäi? :/
Pääministeri ei päätä kuntien terveyskeskusmaksuista. Kunnissa on päätösvalta.
Leikkauksista päättää.
Toinen nostaa maksuja ja toinen leikkaa tuloja.
Paljonko se terveyskeskuksen maksu on? Onko se joka kylässä sama?
Se on ihan yks lysti mitä terveyskeskusmaksu on jollei rahat riitä sinne asti.
En tiedä muista kunnista, mutta Kotkassa maksu on muistaakseni n.38 euroa per vuosi, voi käydä niin monta kertaa kuin tarvitsee.
Entäs kuis meillä ei siinä *köh* köyhässä markka-Suomessa ollu MITÄÄ terveyskeskusmaksuja, rahat riitti iha hyvi kaikkee, mut tää super-fiksu ja rikas EU, ni tääl ei saa enää ilmaseks MITÄÄ, vaikka verotki on nostettu ihan tappii!?
Lääkekulutkin sai aikanaan vähentää verotuksessa.
Jos joudut olemaan vuodeosastolla ei taida ihan riittää.
Ei terkkarimaksu ole sama, koska kukin kunta tai kuntaliitto päättää maksusta itse.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709172200388639_u0.shtml
Heikki Hurstin mielestä on häpeä, että näin rikkaassa maassa nähdään nälkää eikä kaikille riitä edes kattoa päänsä päälle.
Eihän poliitikot välitä muusta kuin omasta palkastaan.
-------------------------------------------------------------------
JOKO MUUTEN SOPEUTUMISELÄKKEET ON LOPETETTU??????
(Niihinhän aiottiin loppukesästä puuttua).
Tossa on taas pienituloinen duunari kusessa. Ei pysty maksamaan laskua, menee ulosottoon ja maksaa moninkertaisena.
Kun taas itse sosiaalitapauksena voin jättää laskun maksamatta. Menee ulosottoon, mutta ulosottomies toteaa varattomaksi ja lähettää asian takaisin velkojalle.
Se on kova pala tuo omavastuu 50 e tämän hallituksen aikaansaannoksia meinaan.. Kun ihmisille taataan n 480 e /4vko elämiseen ,tuollaiset lisämaksut on ruuasta pois.Tällä hallituksella on erikoisa olettamuksia kaikkinensa.Tuota tai 500 e suuruista työmarkkinatukea vastaav sitten åpitäisi tehdä töitä työttömänä . Näiden puheissa ja suunitelmissäa ei ole järjen häivää, eikä niissä toteudu myöskään arjen todellisuuden taju .
Oltetaanpa esimerkiksi yksi arjen päätöksien teon pohjana oleva olettama: Tänäpäivänä ikäänkuin vaaditaan ihmisiltä että heillä on Pc työnhaussa,sillä työvoimatoimien kommunikaatio on lähtökohtaisesti suunniteltu tapahtuvaksi tuolta pohjalta. Se ylläpito maksaa x määrän euroja. Kuitenkaan PC tai puhelin ei ole sosiaalisia peruskuluja ,sillä ne on oletettu ihmisten hoitavan tuosta 480 e parusturvasta ,joka on Suomalaisen perusturvan suuruus tänäpäivänä. Tuo Perusturva on kolmas osa siitä mitäö ihmisen elämiseen vaadittava summa on ja missä menee köyhyysraja. Tuolla summalla kuitenkin päättäjätaho olettaa ihmisten jotka ovat tuon perusturvan varassa hankkivan satojen eurojen PC:n ja puhelimen ,sillä sekään ei kuulu sosiaalisiin kuluihin erillisesti vaan on sisällytetty tuohon elämiseen tarkoitettuun 480 euroon. Tuon pitäisi riittää ja venyä ,vaatetukseen,ruokaan ,puhtaanapitoon ,lääkitykseen jne.. ,ihmekös tuo jos ei rahat riitä . Työ kelpaisi monelle ,mutta kun ei sitä ole.
Jos pankkitilillä on pahimman päivän varalle yli 300 euroa, toimeentulotuen perusosasta leikataan jokainen ylimenevä euro. Lisäksi sosiaalitoimi saattaa katsoa 300 euroa jopa omavastuuosuudeksi myöntäessään harkinnanvaraista esim. pesukoneen ostamiseen. Todellisuudessa moni joutuu pärjäämään reilusti alle lakisääteisen 480 euron kk-perusosan vuodesta toiseen. Jos tilillä ei ole mitään, olet pahimmassa liemessä, vaikka saisitkin perusosan.
uskokaa jo vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa?
Mitä sitten? Päästään nopeammin eroon ali-ihmisrodusta ja tilalle muodikasta mokkaa.
Saadaan olla mukana taakan jaossa, mikä sen parempaa.... kun siihen ei muut osallistu, niin meidän tulee olla siinä mukana...
kunhan säästyisimme vihervasemmistolta ensi hallituksessa, heidän oppiensa ja ohjelmiensa mukaan jaettavaa ei tulisi, talouselämä tukehtuisi täysin, kaikki kynnelle kykenevät lisäarvon tuottajat häipyvät veronkorotuksia ja holhoamista pakoon