Ihmiset ovat eri määrin kiinnostuneet eri asioista. Joku on tavattoman kiinnostunut tähtitieteestä, joku ruoasta, joku sähkötekniikasta, joku lentämisestä, joku uskonnosta.
Suurin osa ihmisistä ei ole erityisen kiinnostunut mistään, vaan elää tavallista elämäänsä. Ei suuntaudu runsaammin mihinkään, kuin mitä nykyinen työnjakoon perustuva kulttuuri edellyttää.
Tämän palstan kirjoittajat ovat erityisesti kiinnostuneet kristinuskosta. Luterilaisuuden mukaan kuitenkin arki-ihmiset ovat yhtä välttämättömiä. He pyörittävät talouselämää ja koko yhteiskuntaamme tekemättä siitä suurta numeroa.
Me kirkon kutsumat sananjulistajat olemme tavallaan puolivälissä. Toisten mielestä meidän tulisi muuttaa ihmisten elämää uskonnolliseksi, mutta meidän tehtävämme on kirkon opin mukaan palvella kaikkia, myös ihan tavallisia arki-ihmisiä. Kastamme, vihimme, siunaamme vainajat, pidämme jumalanpalvelukset ja muut kirkon tilaisudet. Opetamme tyrkyttämättä muistaen, että liiallinen karkottaisi ihmisiä kirkon piiristä. Suuri osa työstämme on sielunhoitoa, mutta sitäkään emme tyrkytä. Kerromme armon evankeliumia niille, jotka tulevat luoksemme tai pyytävät meitä luokseen.
Papin työ on niin tavallisille ihmisille kuin myös uskonnosta erityisen kiinnostuneille sangen tuntematonta. Työn pohjana on kuitenkin luterilainen käsitys kahdesta regimentistä, Jumalan säätämästä alueesta, maallisesta ja hengellisestä. Me, jotka olemme valinneet sananjulistajan työn, emme kuitenkaan ole sitä itse valinneet, vaan Jumala ja seurakunta on meidät kutsunut. Myös maallisen alueen tavalliset arki-ihmiset on Jumala kutsunut siihen tehtävään. Heidän työnsä ei ole vähääkään vähempiarvoista kuin meidän. Jumala on kutsunut molemmat.
Ajatus, että kaikkien pitäisi olla ensisijassa uskonnollisia, ei ole luterilainen. Jos tunnet olevasi tavallinen ihminen ilman intoa mihinkään suuntaan, Kristuksen armo kuuluu yhtä lailla sinulle.
Suurin osa ihmisistä ei ole erityisen kiinnostunut mistään, vaan elää tavallista elämäänsä. Ei suuntaudu runsaammin mihinkään, kuin mitä nykyinen työnjakoon perustuva kulttuuri edellyttää.
Tämän palstan kirjoittajat ovat erityisesti kiinnostuneet kristinuskosta. Luterilaisuuden mukaan kuitenkin arki-ihmiset ovat yhtä välttämättömiä. He pyörittävät talouselämää ja koko yhteiskuntaamme tekemättä siitä suurta numeroa.
Me kirkon kutsumat sananjulistajat olemme tavallaan puolivälissä. Toisten mielestä meidän tulisi muuttaa ihmisten elämää uskonnolliseksi, mutta meidän tehtävämme on kirkon opin mukaan palvella kaikkia, myös ihan tavallisia arki-ihmisiä. Kastamme, vihimme, siunaamme vainajat, pidämme jumalanpalvelukset ja muut kirkon tilaisudet. Opetamme tyrkyttämättä muistaen, että liiallinen karkottaisi ihmisiä kirkon piiristä. Suuri osa työstämme on sielunhoitoa, mutta sitäkään emme tyrkytä. Kerromme armon evankeliumia niille, jotka tulevat luoksemme tai pyytävät meitä luokseen.
Papin työ on niin tavallisille ihmisille kuin myös uskonnosta erityisen kiinnostuneille sangen tuntematonta. Työn pohjana on kuitenkin luterilainen käsitys kahdesta regimentistä, Jumalan säätämästä alueesta, maallisesta ja hengellisestä. Me, jotka olemme valinneet sananjulistajan työn, emme kuitenkaan ole sitä itse valinneet, vaan Jumala ja seurakunta on meidät kutsunut. Myös maallisen alueen tavalliset arki-ihmiset on Jumala kutsunut siihen tehtävään. Heidän työnsä ei ole vähääkään vähempiarvoista kuin meidän. Jumala on kutsunut molemmat.
Ajatus, että kaikkien pitäisi olla ensisijassa uskonnollisia, ei ole luterilainen. Jos tunnet olevasi tavallinen ihminen ilman intoa mihinkään suuntaan, Kristuksen armo kuuluu yhtä lailla sinulle.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla oli elämässä vaihe, jolloin oli todella vaikeaa. Silloin huomasin erään asian ja se liittyy Kristukselle erottautumiseen jonkin ulkoisen merkin avulla.
Olin silloin tuolla pääkaupunkiseudulla. Päivä oli rankka, mietin päivieni päättämistä.Kuljin kauoungilla ja ajattelin, etten jaksa enää yhtään, nyt se loppuu. Olin uskossa kuitenkin ja siksi kävin keskustelua Jumalan kanssa.
Ihmisvilinässä näin Pelastusarmeijan sotilaan hatun, toisten päiden yli ja se oli aika hurja kokemus ja muistutus Jumalan läsnäolosta ja siitä, että Hän on kaiken yläpuolella ja valvoo, eikä mitään tapahdu Hänen sallimattaan.
Tiesin, että voisin mennä juttelemaan tuon Pelastusarmeijalaisen kanssa ja luultavasti hän olisi jakanut taakkaani. Minulle riitti sillä kertaa tuo muistutus.
Ja siksi minusta onkin aika tärkeää, että tavalla tai toisella annamme merkin siitä, että Jumala on ja Hän on kaikkivaltias ja me olemme Hänen "edustajiaan" ja työtovereitaan.
Siksi esim.liperit muistuttaa minua tuosta kokemuksesta.
Eikö ole ihmeellistä, että Herra antaa avun juuri oikeaan aikaan?
Nimimerkille Eerikatässämoi
Ihminen on siten rakentunut, että tuntee tarvetta konkreettisiin asioihin. Tätä tarvetta tietysti palvelee pyhien esineiden, kirkkorakennusten ja jopa ristin käyttö. Saamme niiden kautta kosketuksen tuonpuoleiseen. Ortodoksinen Helsingin piispa Aleksanteri kuvasi 60-luvulla ikoniakin ikkunana iäisyyteen.
Monissa vieraissa uskonnoissa on ehkä menty jo liian pitkälle. Kalliina pyhäinjäänteenä islam säilyttää profeetan partakarvaa ja buddhalaisuus Buddhan hammasta. Vieraalta tuntuu jo katolinen tapa sivellä pyhän maalliset jäännökset vahalla, muotoilla hänestä vahanukke, panna kirkkoon esille lasiarkkuun ja varustaa tekstillä, jossa kerrotaan kenen pyhän ossa, "luut", tässä ovat. Ehkä nykyisin liialliselta näyttävä konkretia oli kuitenkin välttämätön aikana, jolloin ihmiset eivät osanneet lukea.
Autenttisia pyhäinjäännoksiä kristinuskon syntyajoilta ei ole olemassa. Onko Jumalalla tässä joku tarkoitus? Tarkoittaako hän sitä, että pelastuksemme perustuisi vain uskoon eikä näkemiseen? Jopa paikkoja, joissa Vapahtajan tiedetään olleen varmuudella, on sangen vähän. Tietysti on joitakin maantieteellisiä paikkoja, kuten Gennesaretin järvi tai Getsemane, mutta tarkkoja kohtia emme tiedä.
Sen sijaan tiedämme Jaakobin lähteen, Syykarin kaivon, jossa Jeesus tapasi samarialaisen naisen. Kuten laulussa sanotaan, "se oli ystävällinen tapaaminen". Kun kävin kaivolla, se teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Kyllä se teki eläväksi Raamatun kertoman tapahtuman.
Täällä olemme heikon uskomme varassa, mutta iankaikkisuudessa elämme näkemisessä. Saamme nähdä Vapahtajamme kasvoista kasvoihin.
On, se on todellakin ihmeellistä ja aina suuri ilon aihe ja uskon vahvistaja. Mitä erilaisimmin tavoin Isä apunsa antaa ja aika usein se minun kohdallani on ollut joku ihminen, jonka sanat tulevat juuri oikeaan kohtaan. Eikä se ihminen aina edes tiedä olleensa Jumalan käytössä niinkin konkreettisesti. Vaikka yritänkin sanoa sen ääneen, jos se on mahdollista. Jumala käyttää meitä, ei niin täydellisiä, lohduttamaan ja rohkaisemaan toista ei niin täydellistä.
Pyhillä esineillä on varmasti joillekin merkitystä ja on minullekin tietysti risti ja alttari ja vaikka ehtoollisvälineet asioita jotka ovat tärkeitä. Ei niin , että palvoisin niitä esineitä, vaan juuri siksi, että ne muistuttavat pelastuksesta, armosta ja anteeksiantamuksesta ja Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan.
Joskus tulee sellaisia hetkiä, että nousee mieleen Pietarin sanat Jeesukselle,
Mark.9: 5. Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Rabbi, meidän on tässä hyvä olla; tehkäämme siis kolme majaa, sinulle yksi ja Moosekselle yksi ja Eliaalle yksi".
Tai Jumalan sanat Moosekselle palavan pensaan edessä, 2 Moos. 3: 5. Hän sanoi: "Älä tule tänne! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa."
6. Ja hän sanoi vielä: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala"
Jumalan pyhyyden ympäröimänä ihminen hämmästyy.
"Ei niin , että palvoisin niitä esineitä, vaan juuri siksi, että ne muistuttavat pelastuksesta, armosta ja anteeksiantamuksesta ja Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan."
Samaa olen minäkin mettynyt. Ei niitä palvota, vaan ne ovat meitä ihmisiä varten siksi, että niiden kautta voidaan muistaa sekä ehkä kokea jotain ainutlaatuista.
Ai teidän nimimerkkien takana on pappeja? No sitten en puhu kenelle tahansa papille nyt varsinkaan enää.
"Ajatus, että kaikkien pitäisi olla ensisijassa uskonnollisia, ei ole luterilainen. Jos tunnet olevasi tavallinen ihminen ilman intoa mihinkään suuntaan, Kristuksen armo kuuluu yhtä lailla sinulle."
Aivan, ja jokaisella saa olla se uskon määrä, minkä Jumala on hyväksi katsonut.