Onhan Suomi 24- saatava tietää totuus

On tapahtunut asioita, mistä johtuen joudun selvittämään tätä Mustaparran alueen viemäröintikustannusten kaupungin (julkisen hallinnon ) osuutta asiassa.

Kaupunginhallitus on päätöksellään 4.7.2013 § 401 vahvistanut Mustaparran alueen kiinteistöltä perittäväksi paineviemäröintikustannukseksi 6 640,51 euroa/kiinteistö.

Kaupunginhallituksen 4.7.2013 tekemä päätös ei kohtele kaupunkilaisia yhdenvertaisesti. Valtuuston päätöstä 26.9.2005 § 84, ei ole noudatettu.

Valituksessa on vedottu muun ohella siihen, että tekninen johtaja SL on ollut esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn, koska omistaa Mustaparran alueella sijaitsevan kiinteistön, joka on liitetty viemäriverkostoon.
SL on osallistunut asian valmisteluun ja päätlksentekoon, vaikka hän on itse edunsaaja. SL on suorittanut alueen 18 kiinteistönomistajan kuulemiset viemäröintihankkeen johdosta ja tullut siihen johtopäätökseen, että yli puolet kiinteistönomistajista on halunnut osallistua viemäröintiin, vaikka näin ei suinkaan ole ollut.
Viemäröintiin liittyneitä kiinteistöjä on ollut vain viisi ja niiden omistajilta peritään ainoastaan kolmasosa hankkeesta aiheutuneista kustannuksista. Valtuuston päätöksen 26.9.2005 § 84 mukaan viemäröintihankkeesta aiheutuneet 120 000 euron kustannukset olisi tullut periä kokonaisuudessaan näiden viiden kiinteistön omistajilta ja viemäröintiin myöhemmin mahdollisesti liittyvien kiinteistöjen maksamat liittymismaksut tulouttaa näiden viiden kiinteistön omistajille.
Hallinto-oikeuden ratkaisu ja perustelut:
Hallinto-oikeus kumoaa kaupunginhallituksen päätökset.
Hallinto-oikeus velvoittaa Pyhäjärven kaupungin korvaaamaan M..lle oikeudenkäyntikulut 200 eurolla.
Pyhäjärven kaupungin vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

Asiassa saatu selvitys ja hallinto-oikeuden johtopäätös:

P-järven tekninen lautakunta on 20.9.2011 päättänyt Mustaparran alueen viemäröintihankkeen käynnistämisestä. Maanomistajille on lähetetty kysely kiinteistöjen liittämisestä jätevesiverkoton piiriin. Kyselyn on suorittanut tekninen johtaja SL, joka myös on laatinut 9.6.2011 päivätyn arviointilaskelman verkoston toteuttamisesta aiheutuvasta kiinteistökohtaisesta maksusta. Kysely on lähetetty n. 20:lle. Tekn.lautakunnan päätöksestä ilmenee, että tekn. johtaja on jäävännyt itsensä asian lautakuntakäsittelyssä, koska omistaa kiinteistön Mustaparran alueella ja on ollut aikeissa liittää kiinteistönsä jätevesiverkoston piiriin.
Viemäröintihanke on sittemmin saatettu loppuun ja kaupunginhallitus on päätöksellään 4.7.2013 vahvistanut jultakin kiinteistöltä perittävien paineviemäröintikustannusten määräksi 6 640,51 euroa.

Hallinto-oikeus toteaa, että hallintolain 27 §:n esteellisyyttä koskevan säännöksen keskeisenä lähtökohtana on, että esteellinen virkamies tai viranhaltija ei saa ottaa osaa mihinkään asian käsittelyvaiheeseen eikä myöskään olla läsnä asiaa käsiteltäess.

SL on edellä kerrotulla tavalla suorittanut Mustaparran alueen maanomistajien viemäriverkostoon liittymistä koskevan kyselyn ja laatinut arviointilaskelman verkoston toteuttamisesta aiheutuvista kiinteistäkohtaisista maksusta. Teknisen johtajan edellä mainittujenb toimien voidaan katsoa vaikuttaneen kaupunginhallituksen Mustaparran elueen kiinteistöiltä perittävien paineviemäröintikustannusten vahvistamista koskevan asian ratkaisuun. Tekninen johtaja on siten osallistunut kaupunginhallituksen päätökseen 4.7.2013 § 401 käsittelyyn.
Koska tekinen johtaja on omistanut Mustaparran alueella kiinteistön, joka sittemin on liitetty kyseiseen viemäriverkostoon, on hän ollut hallintolain 28 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn.
Tämän vuoksi kaupunginhallituksen päätöklset ovat virheellisessä järjestyksessä syntyneinä kumottava.
Kun kaupunginhallituksen päätökset kumotaan teknisen johtajan esteellisyyden johdosta, lausuminen muista kaupunginhallituksen päätöksiin kohdistuvista valitusperusteista raukeaa.

Päätös on referointi Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuden päätöksestä 15/0386/2

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Onko esimerkiksi Pyhäjärven kirkonkylän asukkaille korvattu viemäröinnistä aiheutuneet kustannukset, kiinteistönsä kohdalta lähes 20 000 euroa, koska jokaisen tuli rakentaa oma
oma viemäripumppaamo, jota Mustaparran alueella ei vaadittu. Kaupunki sen rakensi.
Ottakaapa nyt lusikka kauniiseen käteenne ja palauttakaa Pyhäjärven kirkonkylän asukkaille
maksettu liikasuoritus n. 20 000 euroa - 6640,00 euroa, jotta kaupungin asukkaat olisivat yhdenvertaisia .

Jos tekninenjohtaja on ottanut "herneitä nenäänsä", kun tätä hänen toimintaansa on Suomi 24/Pyhäjärvi sivustoilla
arvosteltu ja erikoisesti tässä hänen johtavan viranhaltijan toimintaa, on pakko sanoa, että tekninen johtaja ei ole tehtäviensä, vastuunsa ja asemassaan sillä tasolla, mitä erityisesti johtavassa asemassa olevan viranhaltijan kuuluu olla.

Miten kaupunginhallitus on HO:n
831247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

Yhdenvertaisuuslain nojalla kysynkin, onko kaupunginhallitus hyväksyessään Mustaparran alueen viemäröintikustannukset kiinteistöille tällaisena, onko kaupunginhallitus palauttanut
Kirkonkylän asukkaille yli maksetun kustannuserän - lähes 12 000 euroa?

Äänestä

En nyt välttämättä ymmärtänyt täysin lukemaani, mutta en usko lähtöönkään että kirkonkyläset on maksaneet 20000e omasta viemäröinnistään. Jos ovat maksaneet, niin jopa on äveriästä porukkaa siellä päin.

Siis mikä tässä on nyt se ongelma? Siis ainut ongelma taitaa olla se, että joku pilkunviilaaja on löytänyt muotovirheen. Olisit nyt pistänyt nimesi näkyviin kun kerran olet asianomainen, kyllä sen uskaltaa laittaa jos on oikealla asialla ja kaikki väitökset on kohdallaan. Onko nämä taasen näitä henkilökohtaisia kaunoja, jonka johdosta yritetään kampittaa toista keinolla millä hyvänsä. Lopettakaa jo nämä tyhmät valittamiset, kiitos.

Äänestä
  • Kyllä jääviysasiat pitää olla kaikissa instanseissa tiedossa. Ketään ei saa suosia yhdenvertaisuus lain edessä. Tuppukylän tapaista menettelyä.

    Äänestä

Kemiallinen laitos maksaa alle 5.000€, siis reilusti vähemmän kuin Mustaparran alueen liittymät! Mites päin ne hyvitykset menee? Kuka ei nyt näy kuvassa?

Äänestä

Onko ne taas alkaneet kiusaan?

Äänestä

Valittaen on Teille vääryyden julistajat ilmoitettava seuraavasti: Jos kykenette lukemaan
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen:

Antopäivä 12.6.2015

Päätösnumero 15/0386/2

Diaarinumerot 00933/13/OU/2299; 00988/13/OU 2299

Asiasta saatu selvitys ja hallinto-oikeuden johtopäätös:

-----------
" Koska tekinen johtaja on omistanut Mustaparran alueella kiinteistön, joka sittemmin on liitetty kyseiseen viemäriverkostoon, on hän ollut hallintolain 28 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn. Tämän vuoksi kaupunginhallituksen päätökset on virheellisessä järjestyksessä syntyneinä kumottava."

-------------

Nimimerkkien alla " UlkoPuolinen 1234" ja "jommin.kummin.päin"
Tilatkaa hallinto-oikeuden päätös Pohjois-Suomen hallinto-oikeudesta . Älkää levittäkö omia mielikuvianne.
Yksi mahdollisuus on kysellä kk:n asukkailta, miten kustannukset verrattuna Mustaparran alueen viemäröintikuluihin, ovat kirkolla syntyneen kiinteistönomistajille huomioiden kaupunginvaltuuston päätös 26.9.2005 § 84, jota olisi myös Mustaparran alueella tullut noudattaa.

Äänestä
  • Laita vain se nimi näkyviin, niin asianomaiset voi tarvittaessa olla sinuun yhteydessä. On tietenkin helpompi "kiusata" nimettömänä, niin ei joudu vastuuseen tekemisistään ja puheistaan.

    Äänestä

  • UlkoPuolinen1234 kirjoitti:

    Laita vain se nimi näkyviin, niin asianomaiset voi tarvittaessa olla sinuun yhteydessä. On tietenkin helpompi "kiusata" nimettömänä, niin ei joudu vastuuseen tekemisistään ja puheistaan.

    Kun Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöstä on siteerattu näillä sivuilla, niin ketä on kiusattu. Sanopa se? Olisitko Sinä halukas maksamaan kaupungille 3x enemmän , jos se on ollut mahdollista saada 3x halvemmalla? Tekn. toimenpitein muutamat saavat tällaista
    etua, jonka HO on todennut laittomasti syntyneeksi.
    Tästä ei voi joutua vastuuseen, jos perää oikeuksiaan, joka hallinto-oikeuden päätöksellä todetaan oikeaksi.
    Kaupunginhallituksen on asia käsiteltävä ja palautettava rahat niille, joiden etua asia koskee ja jotka ovat joutuneet mielivallan kohteeksi.
    Toinen vaihtoehto on, että noudatetaan valtuuston päätöstä 26.9.2005 § 84 ja lasku lähetetään ansiottoman hyödyn saajille.

    Ei näin pojat, EI.

    Äänestä

Valtakunnansyyttäjä Nissisen toiminta osallistuessaan veljensä yrityksen liiketoimintaan
hyvksymällä koulutushankintoja, joutui jättämään virkansa tutkinnan ajaksi. Päätöksenteossa hän oli esteellinen tuottaessaan hyötyä veljensä firmalle.

Kukin voi arvioida , mitä tässä Mustaparta-tilanteessa on tapahtunut.

Äänestä

Kirkonkylälle on rakennettu uusia kiinteistöjä useampia osayleiskaavan vahvistamisen jälkeen. Mustaparran suosikkiviemäriveden tuottajille alennettuun hintaan- tarjouksella tehdyn toimenpiteen jälkeen on kait kolme-neljä taloa tehty uusiin kuoseihin.
Vanhan kiinteistön omistaja on sikäli huonossa asemassa, mikäli on investoinut itsenäiseen jätevesijärjestelmään pluss-miinus kun ja jos on valintahetkessä miten nyt?

Mustaparran sukujäteviemärit ovat ylijäävällä maksamattomalla osuudella ja yhteisellä sisäpiirin sopimuksilla vyörytetty meidän muiden jätevedestä maksavien kontolle.
Kiitos niistä ajoista, jolloin emme mitään itse tienneet sopuiluista ja kirous näille ajoille, jotka saavat ihmiset tuntemaan oikeasti sen, että on merkitty ja tuta olevansa eriarvoisessa asemassa kuntaa johtavien henkilöiden mielistelypiirissä.

Äänestä
  • Ei ole kovin pitkä aika, kun kirkonkylälle viemäröintijärjestelmä rakennettiin. Silloin käytettiin valtuuston 26.9.2005 § 84 päätöstä.

    En tiedä, miten kaupunginhallitus on hallinto-oikeuden päätöstä 12.6.2015 käsitellyt ja korjannut yhdenvertaisuuslakia soveltaen.

    HO on kumonnut päätöksen, joten asia on auki, ellei muuta päätöstä esitetä.

    Tätä hallinto-oikeuden päätöstä ei ole syytä käännellä, eikä väännellä toiseksi kuin mitä se on .

    Varmaankin Pyhäjärven Sanomat ottaa asian lehteen ja tekee" tutkivaa journalismia."

    Onhan valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen tapaus meille tuoreena muistissa ja luettavissa.

    Odotellaan uuden kaupunginhallituksen toimenpiteitä ja selvitystä asian ja päätöksen johdosta.

    Äänestä

  • Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa...

    Viemäristäkin.

    Äänestä

En ole kuullutkaan.

Äänestä

Täysin turha keskustelu, TAAS! Mustaparran alueen kiinteistöt eivät ole saaneet mitään erityiskohtelua viemäriasiassa. Itse maksoin vastaavassa paikassa viemäriliitynnästä 1.350€, Mustaparran alueella liitynnän hinta peräti 6.500€! Jos rinnastetaan tätä vielä omaan viemärilaitokseen (kustannukset 4000-6000€), niin voidaan todeta että hallinto-oikeuden jääviyspäätös ei aiheuta jatkotoimenpiteitä. Asia on siirtynyt Osakeyhtiön käsiteltäväksi ja PISTE!

Äänestä
  • Mikähän vika/mielipaha kun asiasta kun asiasta pitää vääntää ihan ihmeellisiä tulkintoja? Kummallisimmillaan kerrotaan esityslistoilla tai pöytäkirjoissa kirjoitetun asioita joita niistä ei löydy kun käy katsomassa pitääkö väittämät paikkansa?? Toistuva ilmiö

    Äänestä

  • Harhojako kirjoitti:

    Mikähän vika/mielipaha kun asiasta kun asiasta pitää vääntää ihan ihmeellisiä tulkintoja? Kummallisimmillaan kerrotaan esityslistoilla tai pöytäkirjoissa kirjoitetun asioita joita niistä ei löydy kun käy katsomassa pitääkö väittämät paikkansa?? Toistuva ilmiö

    Prööt pölisee pehmeitä. Taas "totuus ei pala tulessakaan" vauhdissa. Kirjoitti taas itselleen hyvin tyypillisen avauksen missä arvostelee ja kritisoi milloin ketäkin minkä jälkeen alkaa vittuilemaan vuorostaan muille kirjoittajille. Sitä se teettää kun tippuu valtuusto kaikki aika menee somessa paskan suoltamisen parissa. Elämän juhlahetkiä kun kaupungin nettisivuille ilmestyy esityslista minkä käy kopioimassa suomi 24lle. Jos ei muuta keksi sitten kaivetaan hautoja. Titan perään porataan jos muuta valittamisen aihetta tule mieleen

    Äänestä

Nimimerkille "ainako". Onko ne sinua alkaneet kiusaan? kyselet. Ei ole kiusaamista, jos kaupunkilaiset haluavat olla yhdenvertaisia veroeurojensa kanssa.
Taidat olla vääryyden puolustaja tai itse vääryys? En tiedä. Elä rupea kiusaamaan, tee asiat oikein ja laillisesti. Niin kukaan ei sinua kiusaa vaan kiittelee.

Äänestä
  • Puuttuuko joku kuvasta vai onko vain huonosti onnistunut hämärä kuva. Siitä ei saa mitään selvää. Pyhäjärvelä on yhtiö, joka hoitaa vesi viemäri ja lämpöasiat. Siellä osaavat laskea.

    Äänestä

  • Onko yhtiössä ongelmia?

    Äänestä

  • Laskukone kirjoitti:

    Puuttuuko joku kuvasta vai onko vain huonosti onnistunut hämärä kuva. Siitä ei saa mitään selvää. Pyhäjärvelä on yhtiö, joka hoitaa vesi viemäri ja lämpöasiat. Siellä osaavat laskea.

    kuvat puuttui pyhäjärven sanomista, oli kyllä mustalla korostettu nimet jutussa
    "Entisiä kapunginhallituksen jäseniä käräjillä"

    Äänestä

  • Mikähän sinun ongelmasi on kun koko ajan huutelet puskista kirjoittaen koko ajan uusia avauksia vavhoista asioista linkittäen niihin edelleen vanhoja avauksiasi? Koville näyttää ottavan valtuustosta putoaminen koita piruparka kestää. Surullinen seurattava

    Äänestä

  • Eitytötnäin kirjoitti:

    Mikähän sinun ongelmasi on kun koko ajan huutelet puskista kirjoittaen koko ajan uusia avauksia vavhoista asioista linkittäen niihin edelleen vanhoja avauksiasi? Koville näyttää ottavan valtuustosta putoaminen koita piruparka kestää. Surullinen seurattava

    Tämä on senlaatuinen asia, että kaupunginhallituksen on otettava asia käsittelyyn. Ei voi olla niin, että jonkun sanoessa, asia on siirretty energiayhtiölle, siis pois silmistä, pois sydämestä, ei saada tietää tästä epäoikeudenmukaisuudesta ja sen korjauksista.

    Kertoisko joku kalliin lähes 20 000 euron kustannukset maksanut, onko yhtiö palauttanut liikaa suoritetun viemäröintikustannusmaksuosuuden, jos Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöstä on sovellettu kaikille kaupungin veronmaksajille tasapuolisesti, ilman omaa etua.

    On se vain niin onnetonta, että sivullisia täytyy haukuskella. Kun asia on otettu esille, on tärkeää , että kerrotaan, miten se on , niin loppuu turhat puheet.

    Äänestä

  • tulevakirkonkylänen kirjoitti:

    Mitä PIIP sinä täällä SUOLI24LLA hoet että hallituksen pitää tehdä sitä ja tätä hulluko sinä olet vai pro (sama asia)? Ei todellakaan lopu turhat lätinät siitä sinä pidät huolen istumalla aamusta iltaan suolessa puskista huutelemassa

    Äänestä

  • tulevakirkonkylänen kirjoitti:

    Tämä on senlaatuinen asia, että kaupunginhallituksen on otettava asia käsittelyyn. Ei voi olla niin, että jonkun sanoessa, asia on siirretty energiayhtiölle, siis pois silmistä, pois sydämestä, ei saada tietää tästä epäoikeudenmukaisuudesta ja sen korjauksista.

    Kertoisko joku kalliin lähes 20 000 euron kustannukset maksanut, onko yhtiö palauttanut liikaa suoritetun viemäröintikustannusmaksuosuuden, jos Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöstä on sovellettu kaikille kaupungin veronmaksajille tasapuolisesti, ilman omaa etua.

    On se vain niin onnetonta, että sivullisia täytyy haukuskella. Kun asia on otettu esille, on tärkeää , että kerrotaan, miten se on , niin loppuu turhat puheet.

    Talutappa areenalle edes yksi joka on maksanut sen 20000e, eipä taida löytyä kuin sinun märistä päiväunistasi.

    Äänestä

oikeat viestiketjut--pitää tuntea menneet.

Äänestä

Liittymistä en tiedä, mutta karjun kanssa yhtymisestä voi kertoa enemmänkin.

Äänestä

Kummalle olet lähisukua; karjulle vai karjuun yhtyneelle? Meinaan kun aina siitä puhut ( siitä puhe mistä puute)

1Äänestä
  • Puhun sioista kun tykkään niistä.

    Äänestä

"kiusaajat saapuvat näytös voi alkaa"

Äänestä

Hyvä tämä aloitus "Onhan Suomi 24- saatava tietää totuus "! Aihetta on käsitelty lukemattomia kertoja täällä! Kaikki tässä keskustelussa tuodut asiat on toistettu toistamisen perään. Mikä on totuus, onkin sitten toinen juttu. Onko aloittajalla kaikki muumit kanootissa? Onko kaikki intiaanit laaksossa? Onko kaikki hissit lusikkalaatikossa? Kulkeeko lusikat ihan ylös asti?

Äänestä

Katos kun ajattelin rakentaa kirkolle. Minun täytyy tietää tulevat viemäröintiin liittymis- kustannukset, ovatko ne lähes 20 000 euroa vai 6500 euroa.

Äänestä
  • Sako 6 viemärilaitos maksaa n. 4.000€. Siihen vähän putkea ja liittimiä niin viemäriasiat on kunnossa!

    Äänestä

  • Olet ehkä jo huomannutkin, että turha on 24 ltä kysellä taksoja. 24 tuomareilta puuttuu asiaan kuuluva koulutus ja laskutaito. Viemäriyhtiö on oikea osoite, kun lähtee suunnittelemaan investointeja ja kustannuslaskelmia. Viemäriyhtiön palveluksessa on koulutettu henkilöstö ihan tällaisia asioita varten.

    Äänestä

Ei voi välttyä vaikutelmalta, että köyhiä v,,,ttaa,

Äänestä

Seuraavaksi proot taas valittaa TK.sta,Köpsinrinteestä, Karpalokodista,Päiväkodista,Jäähallista puhumattakaan.
Ne nyt vaan kuuluu toimivaan yhteisöön koettakaa ymmärtää..

Äänestä

Ketä ne proot oikein on? Olis mukava tietää

Äänestä

Voi hyvänen aika!. Kyllä minä mieleni pahoitin, kun luen tätä sivustoa ja mielipiteitä.
Pyhäjärvellä siis toimitaan "ihan miten mieleen juolahtaa". Annetaan toiselle ja otetaan toiselta, olipa sitten varallisuus mitä hyvänsä.
On pakko sanoa, että harkitsen todella vakavasti, palaanko Pyhäjärvelle, koska systeemit eivät ole yhdenvertaisia kaikkia kuntalaisia kohtaan. On nähtävissä hyvä-veliverkostoja, jotka puoltavat kaikkea, olipa asia oikein tai väärin, mutta kun kuulun joukkoon, sitä peesaan.

Kiitos ja hyvästi!

1Äänestä

Ihmetyyppejä nimimerkille. Ketä ne proooot oikein on? Vastaatko ystävällisesti! Vai onko se Proo jokin käsite? Laitathan kuitenkin nimet ketä tarkoitat!

Äänestä
  • Pyhäjärvellä vaikuttavia riidankylväjiä. Tehtailevat valituksia ja tekevät kiusaa. Taustalla heillä on omassa elämässään epäonnistuminen.

    Äänestä

On se kumma kun et listaa nämä riidankylväjät. Ole hyvä laita nimet tänne.! Olis hyvä sen vuoksi että tietäisi ketkä ovat pahasta. Nimet!

Äänestä
  • lue pyhäjärven sanomista nimet on korostettu mustalla.
    He/ne pyhäjärven ilmapiirin ovat luoneet kannattajineen.

    Äänestä

On totta että tuosta joukkiosta löytyy omaan eläämäänsä katkeroituneita,syyt löytyy kun jokainen katsoo peilikuvaansa,toisten syyttely on aivan turhaa.

Äänestä

Itsehän juuri syyttelet kun sanot että tuosta joukkiosta löytyy... laita nimet! Etkö uskalla. Luulosi noin katkeran paatoksellisuuden purkautuvan kun laitat nimet tänne

1Äänestä

Kyllä katkeroituneita ja luonnevikaisia löytyy enemmän keskustan riveistä, vasemmistosta ja demareista. Proo aatteena ja vahvistetuissa säännöissä on oikea, jos tarkoitat Pro Pyhäjärvi ry:n riveissä toimijoita.

On oikein, että otetaan asioita esille, eikä peitellä. Täällä on totuttu elämään tällaisessa
epäjalossa ilmapiirissä. Sopivasti on "häntää heilutettu" sinne - tänne, annettu pikkuporkkanoita sinulle-minulle. Tällä kansa on pidetty hiljaa. Se ei kuitenkaan ole oikeaa yhteisten asioiden hoitoa.

Tämä on vain niin onnetonta Proo- ajojahtia. Enemmistö on hankkinut vakituiset haukuskelijansa näille palstoille. Esimerkiksi tämän ketjun aloitus, missä kaupungin asukkaat ovat joutuneet kärsimään eriarvoisuudesta, mutta asioiden vääristelijöiktä ja virkamiesten puolustelijoita löytyy, vaikka on HO:n päätöksellä todennettu, että on toimittu väärin.
Tässä hyvä-veli toiminnasta ja vääryyden paapomisesta on esimerkki. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on todennut, että tehdyt päätökset on kumottu, koska on toimittu lakien ja annettujen päätösten vastaisesti.

Eikö Pyhäjärvellä ole totuuden puolesta tekijöitä.?? Eikö päättäjissä löydy oikeutta, rotia, toimia laillisesti. Uskon vakaasti, että tällaiset jutut loppuvat, kun on nähtävissä muutos julkisen hallinnon toiminnassa.

Äänestä

Jos nykyistä kaupunginhallitusta varsinaisine ja varajäsenineen kuvaisi, niin sen kokoonpano on laatikkoonjärjestelijät eli he tyytyvät silittämään toisiaan ja siistimään toinen toisensa etumusta hiljaisella, jatkuvalla rukouksella
-"voi hyvä veli ja sisko, älä anna meille enempää sattumia, äläkä anna demokratian epäilijöille pikkulusikkaa suurempaa liemikauhaa, sillä mekään emme ole saaneet laillisuusopetusta kauhalla".

Valtuustossa on sen sijaan isompi kattila, enemmistönä edestä hämmentäjät, ja soppakattilassa ei ole tyhjän seurassa muuta kuin karrelle palanutta idealismia.
Poliittisia näkemyseroja ei ole, asioista ollaan periaatteessa samaa mieltä, VALITETTAVASTI.

Tulevaisuuden tekijöitä ei ole, on vain kuntalaisten kannalta vaisuja nyökkäilijöitä, näitä kiertelijöitä, jotka ovat Pyhäjärvellä taantuneet hokemaksi "olen sammoo mieltä, ku xx"

Äänestä

Kyllä 70-80 luku oli nykyisten proolaisten kulta-aikaa.

Äänestä

Tarkoitat ihan varmasti että se oli keskusta-vasuri-demarijäärien -ja muorien nuoruusaikaa eli samojen tyyppien, joiden hölmöilijöiden parhaimmisto parasta ennen meni jo - älyllään vieläkin tulppaa kunnan kehittämistä?

Äänestä

Proo virkistyy kummasti karjun tullessa vastaan.

Äänestä
  • Totuus on että minulla ne himot on

    Äänestä

Proot on taas lähdössä viinanhakuun.

Äänestä
  • ketkä heistä ja kenen kyydillä?

    1Äänestä

  • lopetajotuollainen kirjoitti:

    ketkä heistä ja kenen kyydillä?

    Niin tyypillistä Proolaisille! Itse ovat vuosia jankuttaneet täällä vihjaillen kepulaisten Viron viinanhakumatkoilla. Sitten kun joku vihjaa samaa Proolle niin heti herne nenään ja hirvee itku ja märiseminen....

    Äänestä

"Hirilläkin" kirjoittaa:
"Proo virkistyy kummasti karjun tullessa vastaan"

Tällaista tekstiä ei seriffi poista. Miksi? Tällainen kirjoitus on eläimellistä, luonnotonta ja loukkaavaa.

Samanaikaisesti poistettiin teksti tämän jälkeen kommenttina:Taitaa olla kotikutoisen pedofiilin kirjoittelua tai muuten tunne-elämältä sairaan ja seksuaalisesti sairaan kirjoittelua.

Miksi "Hiirilläkin" kirjoitusta ei poistettu, mutta poistettiin epäily, että kyseessä on sairaan kirjoittelua.
Olisiko molemmat kuuluneet poistaa? Tätä KARJU- mantraa on hoettu kuukaudesta toiseen
tarkoituksella .

1Äänestä
  • Minulle on käynyt samoin!Olen yrittänyt hillitä tämän sairaan ihmisen kirjotuksia hyvinkin asiallisesti,hänen kirjoituksiin verrattuna.Toisin on usein käynyt ,minun kirjoitus on poistettu.mutta herjauskirjoitus jätetty. Siis Seriffi toimii vastoin Suomi24 ohjeita,Siellä sanotaan että kirjoitusten tulee olla asiallisia ei loukkaavia.Tämä kirjoitus poistetaan lähiaikoina!

    1Äänestä

  • Samoin minä olen yrittänyt hillitä näiden sairaiden valittajien himoja.

    Äänestä

Kumpi kuopataan ensin, kaivos vai uuskeskusta?

MITÄ YHTEISTÄ NÄILLÄ ON, KAIVOS JA UUSKESKUSTA?

No se että kaivoksen verotulojen ja uuskeskustan johtaman yhteistyön vuodet olivat tulevaisuuden osalta silkkaa tuhlausta. Kun oli mahdollisuus, se hukattiin.
Parhaat kehittämisvarannot hupuloitiin eräiden kukkopoikien-ja tyttöjen leikkiessä kansainvälisiä.. suurasioita?
Pyhäjärvi kuihtui keskusta-vasuri-demarijäärien -ja muorien nuoruusaikana, ts samojen tyyppien, joiden hölmöilijöiden parhaimmisto jatkaa "kunnanhommissa". Syntyi tiivis, läpäisemätön, hajuton ja mauton uuskeskusta.
Huhu huh uuskeskusta - ja vieläkin samat "nerot" kokemusälyllään tulppaavat kunnan kehittämistä.

Paikkakunnalla oli menestystarina käsissään alkaen 1960-luvulta, mutta ihailtavan tehostetusti menestystarinasta saatiin surkea alasajon farssi.

Äänestä
  • Kun malmi loppuu, kaivos loppuu. Miksi et pistäisi tulemaan malmia lisää, kun kaikki tieto ja taito on sinulla.

    Äänestä

  • Protädit viettää taas laatuaikaa somessa. Kaikki muut ovat tyhmiä idiootteja tämä on totuus joka ei pala tulessakaan. Alkaa aamuvarhaisella päättyen iltamyöhällä vain alkaakseen seuraavana aamuna uudestaan. Sama kaava toistuu päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

    Ei tytöt näin.

    Äänestä

  • Pate,Pate, älä,älä, älä jätä. miltä nyt tuntuu,kun et oo hallituksessa, eikä taloustoimikunnassa, eikä kuntayhtymän hallituksessa? elä pelekee, ei ne saa ennee kaupunkin talloutta kuntoon,kun veit sen tälle mallille.

    Äänestä

Ja pas****** minulla ei ole kaikkea tietoa ja taitoa, en suinkaan väitä sellaista. On osa sieltä, toinen täältä, ja en ole Luoja joka voi maanalaisia-tai päällisiä rikkauksia lisätä louhittavaksi.
Mutta sillä yhdellä on, koska hän pokkana antaa lehdelle lausunnon, että "mitä mistään tulee, ellen minä ole johdossa" ja "eihän kukaan osaa mitään, minä kyllä osaan poliittisen jne jne "..tai jotain sinnepäin hän loihe lausumahan..tämä uuskeskustan pönkittämä, synkän varjopyörittämisen pelimestari.

Äänestä
  • Tuon "ja pas******* " jälkeen ymmärretään, miksi kuitenkin asiaan kuin asiaan on sinulla sanomista ja neuvoja annettavana. Jos on tieto ja taito, on kyky nähdä asiat oikeassa valossa ja on empatiaa itseä ja toisia kohtaan.

    Äänestä

"uuskepusitäjatätä".
Oletko ihan varma, että kirjoitus tulee proo-kannattajilta. Taitaapa tulla ihan ihka oikealta KEKUSTALAISELTA.
Lopeta arviointi, kuka kirjoittaa. Kirjoita asiaa, arvostele, puolustele, mutta elä tykitä, kuka kirjoitti.
Jos et kykene kulloisenkin mielipiteeseen muutoin vastaamaan kuin noin , EHDOTUS: jätä kirjoitus väliin. Joka ketjussa tuo lapsellinen mantrasi käy jo naurettavaksi. Proo sitä proo tätä, protädit sitä tai tätä.

Hyvä, kun mielipiteitä sinkoilee, jospa joku voisi löytää siitä vaikka ajatuksen aihetta ja vielä parempi, jos joku päättäjä voisi ottaa mielipiteestä itselleen ajatuksen ja hyödyntää, jos katsoo oikeaksi.

Ei nämä yhteisten asioiden mielipiteet saa olla YHDEN tai YHDEN RYHMÄN viisauksia. Kannattaa kuulostella, miten maa makaa JA MITÄ MIELTÄ ASUKKAAT OVAT. Myös NAMO näkyviin.

Siksipä olisi tarpeellista pitää kaupungin asioista (näin ennen talousarviota) yleisötilaisuuksia. Kertoa, miten aiotaan kaupunkia hoitaa ja samalla kuunnella herkällä korvalla, onko kaupunkilaisilla sanottavaa .

Äänestä
  • Ei minun tarvitse arvuutella kuka sinä ***** olet ja mitä kirjoitteluun tulee olen siihen "syyllistynyt" sinun pyynnöistäsi lopputuloksen ollessa aina identtinen edellisen kaltainen. Hauska täti olet. Vaatimalla vaadit mielipiteitä ja kun niitä pyynnöstäsi saat haukut pystyyn käskien pitämään pään kiinni. Toistuu jokaisessa avauksessa minkä kirjoitat ja niitä piisaa ja lisää myös tulee ja aiheet aina ne perinteiset.

    Anteeksi **** hyvä jatka laatuaikasi viettämistä somessa huudellen puskista kun "miestä" muuhun ei ole.

    Ei tytöt näin.

    Äänestä

Niinkö? Paraskin arvioitsija, päällepäsmäriksi olet "valkeilla" ojennuksillasi itse itsesi ylentänyt!

Äänestä
  • olisit voinut vastata myös asiallisesti, omat näkemyksesi esille tuoden.
    Kirjoitaisit asiaa etkä räkyttäisi muita kirjoittajia, tyhjillä oletuksillasi kuka kirjoittaa.

    Äänestä

  • yksiarviotsijakepu kirjoitti:

    olisit voinut vastata myös asiallisesti, omat näkemyksesi esille tuoden.
    Kirjoitaisit asiaa etkä räkyttäisi muita kirjoittajia, tyhjillä oletuksillasi kuka kirjoittaa.

    Just näin, kun kerran katsoo asiakseen tulla ojentamaan muita kirjoittajia, ei liene päässä paljoa kuivaa, kun aina polkee samaa vanhaa suonsilmäkettä; arvioi kirjoittajan kuka ja mikä, nimeää proot asialle ja kun ei kykene, ei kerta kaikkiaan pysty, antamaan ketjussa asiallistakaan antia.
    Hänen(kin) olisi varmaan päästävä lähelle alkuperäistä sylttytehdasta, jotta tuntisi "tutut hajut".

    Äänestä

  • Minun mielestäni jokainen palsta-aloitus on saanut ansaitsemiaan ja pyytämiään vastauksia. Ne ovat vaatimalla vaatineet niitä. Yhä uudestaan ja uudestaan aloitetaan samaa asiaa . Lukijat ja äänestäjät eivät ole tyhmiä, vaan viisaita. Kas-kun huudatte metsään, metsä vastaa. Miksi muuten huutaisittekaan. Riidan siemenen kylväjälle kasvaa riitainen pelto. Yrittäisitte joskus jättää huutavan valittamisen sikseen.

    Äänestä

  • Ja ajatelkaa sitä kauhuskenaariota että Suomi 24- ei tietäisi totuutta! Kauheeta!

    Äänestä

No, mennäänpä sitten tämän viestiketjun aloitukseen.

Mielipiteitä, olkaa hyvä!!

Äänestä
  • Onko vaippa vinossa.

    Äänestä

  • No mikäs nyt mättää kun et vastannut jo itsellesi toistaen sitä samaa mitä hoet jokaisessa avauksessa sekä niiden viestiketjuissa? Aamukankeutta vai..Mitä muiden mielipiteisiin tulee motivaatio niiden esittämiseen on nolla koska niitä seuraa aina sinun haukut nimittelyineen.

    Oikein hyvää päivänjatkoa mikä sinun kohdalla tarkoittaa suomi24lla istumista kun muuta elämää ei ole.

    PRO sitä ja tätä vetämättä älä jätä.

    Äänestä

  • vaippa ei vinossa, eikä vaivaa vielä eturauhasta.
    en ole "sammoo mieltä ku " jutta".

    Äänestä

  • Märkää on.

    Äänestä

  • keskustalainen kirjoitti:

    vaippa ei vinossa, eikä vaivaa vielä eturauhasta.
    en ole "sammoo mieltä ku " jutta".

    Kaekki ei sua sitä vaevoo. Minnäe oun siästynnä. Vaekka ikkee on iha omiks tarpeiks.

    Äänestä

Miksi ne taas on alkaneet kiusaan sitä.

Äänestä

Määränpää horisontissa, AAVEKAUNKI.
sitä ennen...

Kumpi kuopataan ensin, kaivos vai uuskeskusta?

MITÄ YHTEISTÄ NÄILLÄ ON, KAIVOS JA UUSKESKUSTA?

No se että kaivoksen verotulojen ja uuskeskustan johtaman yhteistyön vuodet olivat tulevaisuuden osalta silkkaa tuhlausta. Kun oli mahdollisuus, se hukattiin.
Parhaat kehittämisvarannot hupuloitiin eräiden kukkopoikien-ja tyttöjen leikkiessä kansainvälisiä.. suurasioita?
Pyhäjärvi kuihtui keskusta-vasuri-demarijäärien -ja muorien nuoruusaikana, ts samojen tyyppien, joiden hölmöilijöiden parhaimmisto jatkaa "kunnanhommissa". Syntyi tiivis, läpäisemätön, hajuton ja mauton uuskeskusta.
Huhu huh uuskeskusta - ja vieläkin samat "nerot" kokemusälyllään tulppaavat kunnan kehittämistä.

Paikkakunnalla oli menestystarina käsissään alkaen 1960-luvulta, mutta ihailtavan tehostetusti menestystarinasta saatiin surkea alasajon farssi.

1Äänestä
  • Jahas, pro kävi taas vääntämässä suomi24lle perinteisen, joka aamuisen aamupaskan. Aihe suuren suuren yllätykseksi uuskeput kaupungin tuho jne. ne perinteiset.

    PRO sitä ja tätä vetämättä älä jätä.

    Äänestä

  • Haju on sen mukainen, kun on pidätellyt läjäänsä 60 luvulta lähtien.

    Äänestä

  • Onko se 57 vuotta vanhaa asiaa ja tavaraa?

    Äänestä

Tämä viesti on ikäpojille, jotka eivät enää tiedä, miten vyöryttää omat sotkunsa muiden kannettavaksi tai miten "se" tehdään näkymättömäksi, lapsellisen tyhminä silti tekevät näin ja näin.
Kaksinkertainen "valkea valhe" ei vielä tunnu missään, nyt kolmannella kerralla joutuvat hieman pidättelemään itkua.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

totuudetesiin kirjoitti:

On tapahtunut asioita, mistä johtuen joudun selvittämään tätä Mustaparran alueen viemäröintikustannusten kaupungin (julkisen hallinnon ) osuutta asiassa.

Kaupunginhallitus on päätöksellään 4.7.2013 § 401 vahvistanut Mustaparran alueen kiinteistöltä perittäväksi paineviemäröintikustannukseksi 6 640,51 euroa/kiinteistö.

Kaupunginhallituksen 4.7.2013 tekemä päätös ei kohtele kaupunkilaisia yhdenvertaisesti. Valtuuston päätöstä 26.9.2005 § 84, ei ole noudatettu.

Valituksessa on vedottu muun ohella siihen, että tekninen johtaja SL on ollut esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn, koska omistaa Mustaparran alueella sijaitsevan kiinteistön, joka on liitetty viemäriverkostoon.
SL on osallistunut asian valmisteluun ja päätlksentekoon, vaikka hän on itse edunsaaja. SL on suorittanut alueen 18 kiinteistönomistajan kuulemiset viemäröintihankkeen johdosta ja tullut siihen johtopäätökseen, että yli puolet kiinteistönomistajista on halunnut osallistua viemäröintiin, vaikka näin ei suinkaan ole ollut.
Viemäröintiin liittyneitä kiinteistöjä on ollut vain viisi ja niiden omistajilta peritään ainoastaan kolmasosa hankkeesta aiheutuneista kustannuksista. Valtuuston päätöksen 26.9.2005 § 84 mukaan viemäröintihankkeesta aiheutuneet 120 000 euron kustannukset olisi tullut periä kokonaisuudessaan näiden viiden kiinteistön omistajilta ja viemäröintiin myöhemmin mahdollisesti liittyvien kiinteistöjen maksamat liittymismaksut tulouttaa näiden viiden kiinteistön omistajille.
Hallinto-oikeuden ratkaisu ja perustelut:
Hallinto-oikeus kumoaa kaupunginhallituksen päätökset.
Hallinto-oikeus velvoittaa Pyhäjärven kaupungin korvaaamaan M..lle oikeudenkäyntikulut 200 eurolla.
Pyhäjärven kaupungin vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

Asiassa saatu selvitys ja hallinto-oikeuden johtopäätös:

P-järven tekninen lautakunta on 20.9.2011 päättänyt Mustaparran alueen viemäröintihankkeen käynnistämisestä. Maanomistajille on lähetetty kysely kiinteistöjen liittämisestä jätevesiverkoton piiriin. Kyselyn on suorittanut tekninen johtaja SL, joka myös on laatinut 9.6.2011 päivätyn arviointilaskelman verkoston toteuttamisesta aiheutuvasta kiinteistökohtaisesta maksusta. Kysely on lähetetty n. 20:lle. Tekn.lautakunnan päätöksestä ilmenee, että tekn. johtaja on jäävännyt itsensä asian lautakuntakäsittelyssä, koska omistaa kiinteistön Mustaparran alueella ja on ollut aikeissa liittää kiinteistönsä jätevesiverkoston piiriin.
Viemäröintihanke on sittemmin saatettu loppuun ja kaupunginhallitus on päätöksellään 4.7.2013 vahvistanut jultakin kiinteistöltä perittävien paineviemäröintikustannusten määräksi 6 640,51 euroa.

Hallinto-oikeus toteaa, että hallintolain 27 §:n esteellisyyttä koskevan säännöksen keskeisenä lähtökohtana on, että esteellinen virkamies tai viranhaltija ei saa ottaa osaa mihinkään asian käsittelyvaiheeseen eikä myöskään olla läsnä asiaa käsiteltäess.

SL on edellä kerrotulla tavalla suorittanut Mustaparran alueen maanomistajien viemäriverkostoon liittymistä koskevan kyselyn ja laatinut arviointilaskelman verkoston toteuttamisesta aiheutuvista kiinteistäkohtaisista maksusta. Teknisen johtajan edellä mainittujenb toimien voidaan katsoa vaikuttaneen kaupunginhallituksen Mustaparran elueen kiinteistöiltä perittävien paineviemäröintikustannusten vahvistamista koskevan asian ratkaisuun. Tekninen johtaja on siten osallistunut kaupunginhallituksen päätökseen 4.7.2013 § 401 käsittelyyn.
Koska tekinen johtaja on omistanut Mustaparran alueella kiinteistön, joka sittemin on liitetty kyseiseen viemäriverkostoon, on hän ollut hallintolain 28 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn.
Tämän vuoksi kaupunginhallituksen päätöklset ovat virheellisessä järjestyksessä syntyneinä kumottava.
Kun kaupunginhallituksen päätökset kumotaan teknisen johtajan esteellisyyden johdosta, lausuminen muista kaupunginhallituksen päätöksiin kohdistuvista valitusperusteista raukeaa.

Päätös on referointi Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuden päätöksestä 15/0386/2

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Onko esimerkiksi Pyhäjärven kirkonkylän asukkaille korvattu viemäröinnistä aiheutuneet kustannukset, kiinteistönsä kohdalta lähes 20 000 euroa, koska jokaisen tuli rakentaa oma
oma viemäripumppaamo, jota Mustaparran alueella ei vaadittu. Kaupunki sen rakensi.
Ottakaapa nyt lusikka kauniiseen käteenne ja palauttakaa Pyhäjärven kirkonkylän asukkaille
maksettu liikasuoritus n. 20 000 euroa - 6640,00 euroa, jotta kaupungin asukkaat olisivat yhdenvertaisia .

Jos tekninenjohtaja on ottanut "herneitä nenäänsä", kun tätä hänen toimintaansa on Suomi 24/Pyhäjärvi sivustoilla
arvosteltu ja erikoisesti tässä hänen johtavan viranhaltijan toimintaa, on pakko sanoa, että tekninen johtaja ei ole tehtäviensä, vastuunsa ja asemassaan sillä tasolla, mitä erityisesti johtavassa asemassa olevan viranhaltijan kuuluu olla.

Miten kaupunginhallitus on HO:n

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu