Yuzu Sushi Bowl & Burrito = sain ruokamyrkytyksen

Iso-pettymys

Oli sitten ensimmäinen ja viimeinen käynti Ison Omenan Yuzu Sushi paikassa. Minulla ja lapsella ruokamyrkytys siellä käynnin jälkeen. Tosin ei ollut ruoassakaan kehumista, mutta tuo ruokamyrkytys oli pohjat. Olen sellaisen saanut kerran aiemmin Egyptissä, en olisi odottanut Suomessa vastaavaa joutuvani kokemaan. Ikävintä kaikessa oli henkilökunnan välinpitämätön suhtautuminen kun reklamoin asiasta suullisesti. Ei enää tuonne..

10

2189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KokkinaNauttii

      Muista aina tehdä ilmoitus kunnan terveystarkastukselle. Itse olen joutunut tekemään muutaman kerran. Tekivät heti seuraavana päivänä terveystarkastuksen - kyselivät lisätietoja ennen tarkastusta. Näissä tapaukissa homma oli selvä, isompi ryhmä joista vain kanaa syönneet saivat oireita - molemmilla kerroilla sama juttu mutta paika sentää olisi eri. Onneksi selvisi yhden päivän oireilla - toki seuraavakin päivä oli aika veltto olo.

    • JohkuEspoosta

      Samanlainen kokemus itsellä; viimeinen paikka, mistä sushia jatkossa haen

    • SunsunDan

      Miksi käydä tuolla kun Espoosta löytyy oikeasti hyviäkin sushipaikkoja.

      • Opiskeliaturust

        Espoossa "hyviä" sushipaikkoja on harvassa helsingissä töitä tehdessäni huomasin esimerkiksi hankosushin laadun tippuneen avauspäivistään roimasti, yleistyneenä esim pakkasenkautta tulleet lohet,
        Buffat
        Versus munkkivuoren sushisan on aivan erimaailmansa enkä pistäisi omenan yuzua tai hankosusheja samaan kategoriaan sillä tyylit näissä ovat täysin erillaiset.
        Kun olin helsingissä töissä eniten naurattivat asiakkaat jotka valittivat makien ja varsinkin california rollin puutteesta, makejahan siis japanissakaan harvemmin tarjotaan ja california roll toisiaan on kanadalainen keksintö


      • moikkafdasfdsdafsfsda

        Espoosta nimen omaan löytyy pk-seudun paras sushiravintola, LN Sushi art. Siinä Isoa omenaa vastapäätäkin löytyy Sushi art, joten mielummin suosittelen sinne menemään


    • PettymysSushinYstävä

      Kävin testaamassa, eikä ollut kyllä mun juttu. Tutuilla Espoossa asuvilla vain huonoja kokemuksia tuosta Yuzu Sushi Bar -ravintolasta. Kaipaisi, että annokset maistuisivat hyviltä ja olisivat tuoreita. Lisäksi hintataso ruoan heikkoon laatuun nähden liian korkea. Never again Yuzu Sushi bariin..

      • Opiskeliaturust

        Suosittelen suuresti sushi sania taikka makasushia jonka on perustaneet sushi sanin vanhat työntekijät, näillä ihmisillä on kokemusta ja osaamista mutta hyvää saa odottaa, käsittääkseni molemmissa paikoissa kaikki annokset tehdään tilauksesta ja käsityönä


    • Itse nyt muutamankerran käyneenä voin todeta, että saataisi tämäkin kirjoitus olla mielensäpahoittaneen haitanteko.
      Itselläni puolenvuoden aikana ei mitään pahaa sanottavaa, toki ymmärrän, että on helpompi asioista nimettömänä sanoa.
      Näiden palstojen perusteella minusta tuntuu, että isossa omenassa ei yhtäkään ravintolaa ole missä ei ole rottia, tai saisi ruokamyrkytystä

    • Anonyymi

      Olen itse nyt käynyt kahdesti ja hyvää on ollut. Enkä ole täysin varma, onko porukka nyt sekoittanut vellit ja riisit keskenään tai jotain. Kyseinen pakkahan ihan nimestäänkin päätellen myy fuusio ruokaa eli sushi burriittoja mitkä siis eivät ole sushia! Eli jos menet kyseiseen paikkaan jo odotat saavasi nigireitä ja muita sushi ravintolan juttuja, vinkki. Älä mene.

    • Anonyymi

      Oli todella iso pettymys, juuri ennen corona-ajan villiintymistä kokeiltiin perheen kanssa tätä paikkaa ja pakko sanoa ettei ole enää tähän paikkaan menemistä.

      Ruoka oli heikkolaatuista ja hintaansa nähden jopa pohjanoteeraus.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2916
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      105
      2478
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2240
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2072
    5. 177
      1886
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1873
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe