Halla-aho 10.6: Ulkoministerin salkku puolueen

sisäinen asia. IL 10.6.2017: Halla-aho edellytti ulkoministerin salkkua itselleen. Uutena Perussuomalaisten puheenjohtajana "oletusarvo olisi, että perin Soinin ulkoministerin salkun". "Odotan, että toiveeni huomioidaan ministerivalinnoissa". Halla-aho sanoi käyttävänsä tässä asiassa harkintavaltaansa ja oikeuksiaan.
Voiko ulkoministerin salkku olla puolueen sisäinen asia?
Yleisesti ajatellaan, että kyseessä on valtakunnan tason yhteinen intressi ja ulkoministerin henkilön pitäisi olla yhteisesti hyväksyttävissä. Tapana on, että muiden hallituspuolueiden ohella myös presidentin mielipidettä kysytään. Halla-aho oli eri mieltä.
Silloisten Perussuomalaisten enemmistö jätti puolueen ministereitä ja perustajajäseniä myöten.
Enin pöly on ehtinyt laskeutua. Historian kirjat tulevat osoittamaan, millaisen isänmaallisen teon puolueen jättäneet, nykyiset Siniset tekivät.
10112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Se että on ihan pihalla ja asuu ulkomailla ei vielä pätevöitä ulkoministeriksi, Hallis hyvä.

Äänestä

Pitäisikö "oipoin" vastaus tulkita niin, että Halla-ahon " oikeuksien" olisi pitänyt ohittaa valtakunnan etu ja puolueen etu?

Äänestä

Puolueet valitsevat itse ministerinsä, vasureilta ei kysytä mielipidettä.

Äänestä
  • Perussuomalaiset on vasemmistopuolue. Kansallismielisesti ajatteleva vasemmistopuolue.

    Äänestä

  • Tiedoksi: Vasurit eivät ole hallituksessa. Hallituskumppaneilta kysytään ja kysyttiin.
    Halla-ahon tynkäpersut ovat hallituskelvottomia törkyturpia. Lantatalkoot jatkuivat entisen malliin heti, kun Halla-ahon haaveet tyrmättiin.
    Kuvitteliko Halla-aho voivansa kiristää itselleen ulkoministerin paikan? Tuliko luvattua ministerin pestejä muillekin?
    Mikään puolue ei ole valmis nykypersujen kanssa samaan hallitukseen.

    Äänestä

  • PS on Suomen ainoa varteenotettava vasemmistopuolue. Muut ovat jotain laitostuneita reliikkejä teollistumisen kasvun ajoillta. Vappukrapulaista horinaa ja torvisoittoa.

    Äänestä

  • Halla-ahon talouspoliittiset heitot edustavat äärioikeistolaista linjaa. Vasemmistolaisuutta (vanhentunein käsittein) edustaa vain nykyneukkulan taustajoukot ja mediatuki.

    Äänestä

Puolustusministerin salkku EI OLE UUVATEILLA vaan Sipilän maalaisliittolais-smp-uskonnollisella kaverilla Soinilla, eli kun Soini lähtee 2018 Englantiin jos lähtee mutta houkutus on enemmän kuin kova, hän kertoi sen jo Peruspomo -kirjassa, lyön itseni kanssa tyhmästi ja tyhjästä vetoa että lähtee

niin kempele-Sipilä ottaa ulkoministerin salkun maalaisliitto-SMP:ltä eli Soinilta pois ja antaa sen maalaisliitto - keskustalle

Sitten seurataan miten uuvatit reagoivat, arvaan että eivät mitenkään vaan jatkavat hallituksessa ilman Soinia 2018 ja lentävät sitten ulos 2019 politiikasta silloin kun muuttolinnut tulevat sisään Suomeen sanavapaus - mitä se on ja mitä se ei ole PS:ssä

https://www.katsomo.fi/#!/jakso/784672
https://www.suomenuutiset.fi/ps-hallitus-hyvaksyy-avun-isis-taistelijalle-veteraanien-kustannuksella/
https://www.suomenuutiset.fi/nyt-puhuu-vokin-ohjaaja/

Äänestä
  • Tiedoksi: Puolustusministerinä on Jussi Niinistö.

    Äänestä

  • Entinen pienipalkkainen Ukrainan viisumivirkailija kulki lähetystön takaovesta toimistoon muiden toimistotyttöjen sekaan. Ei ollut asiaa pääporstuaan.
    Soinin ulkoministerin salkusta kehittyi Halla-aholle pakkomielle. Soinin perse alas Audin takapenkltä (ja itse tilalle)!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EtteiTotuusUnohtuisi kirjoitti:

sisäinen asia. IL 10.6.2017: Halla-aho edellytti ulkoministerin salkkua itselleen. Uutena Perussuomalaisten puheenjohtajana "oletusarvo olisi, että perin Soinin ulkoministerin salkun". "Odotan, että toiveeni huomioidaan ministerivalinnoissa". Halla-aho sanoi käyttävänsä tässä asiassa harkintavaltaansa ja oikeuksiaan.
Voiko ulkoministerin salkku olla puolueen sisäinen asia?
Yleisesti ajatellaan, että kyseessä on valtakunnan tason yhteinen intressi ja ulkoministerin henkilön pitäisi olla yhteisesti hyväksyttävissä. Tapana on, että muiden hallituspuolueiden ohella myös presidentin mielipidettä kysytään. Halla-aho oli eri mieltä.
Silloisten Perussuomalaisten enemmistö jätti puolueen ministereitä ja perustajajäseniä myöten.
Enin pöly on ehtinyt laskeutua. Historian kirjat tulevat osoittamaan, millaisen isänmaallisen teon puolueen jättäneet, nykyiset Siniset tekivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu