Eritoten sosialistit unohtaneet kuka sen teki.
Sitä lomarahojen leikkausta ei tehnyt hallitus. Hallitus asetti raamit. Työmarkkinoilta ei solidaarisuutta löytynyt ja siellä tehtiin lomarahaleikkaukset.
"– Julkisen sektorin lomarahojen leikkaus oli juuri kokoomuksen vaatimus. Tämä löytyy dokumenteista, kansanedustaja, puheenjohtaja Antti Rinne (sd) lausui.
– Meillä on oikeus mielipiteisiin, ei omiin faktoihin. Hallitus ei leikannut lomarahoja. Hallitus olisi pidentänyt työaikaa. Kuten vasemmistoliitto kertoi, vain vasemmistoliitto vastusti kiky-sopimusta. Vihreät ja Sdp tukivat kiky-sopimusta, kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) muistutti.
– Kyllä se on niin, että hallitus leikkasi opettajien ja sairaanhoitajien lomarahat, kansanedustaja Pia Viitanen (sd) totesi.
– Se oli sisialainen tarjous: tästä leikataan tai teemme ikävämpiä ratkaisuja, kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas) huomautti."
KOVIN ON MUSITI LYHYTTÄ VIITASILLA JA NÄILLÄ.
Ei ihme jos SDP onkin alamäkeen menossa.
Vaikea sdp:n sanoa, että me oltiin mukana sitä tekemässä, nykyisin
vaikea sanoa tekemättömäksi toskosiaan, tiodonkulku on niin hyvää.
Kaikkea ei voida laittaa Supon kassakaappin enään. Kuten
demarit teki Stasilistoissa.
.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Demareiden pitäisikin lukea Heikki Urmaksen kirja Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät.
Siellä on katalista demuista ja muitakin ketkuista hieman tietoiskua.
Tuskinpa nuo tapojaan ovat muuttaneet miksikään noista ajoista. Rosvoimmiksi ja ketkummiksi vain tulleet. Siinä kerrotaan Paasiostakin totuuksia ym ym demuketkuilua.
Jos demareita äänestää, niin pitää olla ökyrikas porvari kapitalisti, muilla ei luulisi moiseen olevan varaa.
Nyt jo demut tekee tyhjäksi mitä tekivät.
Näin pian. Kuka heitä sitten uskoo tulevaisuudessakaan.
Työaikaahan pidennettiin.
Lomarahoja leikattiin.
Hallituksen vaatimuksesta.
Kuka leikkasi lomarahoja ?
Hallituksen kiristyksen allahan niitä,
niin kuin työajan pidennystäkin.
Julkiselta puolelta tietystikin,
noillahan oli alunperin kuitattu heikompia
palkkoja, lomia pidentämällä.
Nyt ne leikattuy, eli rahalla ne tulee
seuraavissa neuvotteluissa kuitattavaksi.
Työaikaa pidennettiin ja lomarahoja leikattiin. Tämä oli hallituksen "kuningasidea" ja "kärkihanke", jolla Sipilän mukaan vienti saataisiin kasvamaan...
Onko vienti kasvanut toimilla, jotka eivät mitenkään voi kasvattaa vientiä? Miten lomarahojen leikkaus yleensäkin liittyy viennin kasvattamiseen???
Nyt+oli+korjattu+talouden+nousu+3,6+%.
Se liittyikin valtiontalouden tasapainottamiseen, ei vientiin
Sipihallitus yritti vakuutella kansalle viennin kasvavan työajan pidentämisellä ja lomarahojen leikkaamisella; kikyhölmöilyä isolla mitalla.
"Hän muistuttaa, että vienti on edelleen 20 prosenttia pienempi ja talous kasvaa viisi kertaa hitaammin kuin 10 vuotta sitten ja mitään muutosta kituliaalle kasvulle ei ole näkyvissä.
–Toinen fakta on se, että tilanne ei korjaannu kiky-sopimuksen 24 tunnin vuosityöajan pidentämisellä tai julkisen puolen 30 prosentin lomarahan leikkaamisella. Nuo asiat juuri ovat homeopaattista talouspolitiikkaa, jonka vaikutus kokonaistalouteen on sama kuin olisi hallituksen kuukauden paastolla ennen puoliväliriihtä, Luoma kommentoi".
Kannattaa lukea koko juttu:
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/214364-yrittaja-ihmettelee-juha-sipilan-taloushehkutusta-pikemminkin-viimeinen-naula-arkkuun
Vienti+nousi+yli+10+%
Sipilästä huolimatta.
Kai sitten Antti Rinteen takia nousi.
Jos se paremmin sopii aivoituksiisi.
Ei noussut ollenkaan politikoista johtuen, kenestäkään.