Totuuksia Rommelista ja Montgomerysta

Rommel palasi kiireesti takaisin komennukseltaan ja sotaan lähtöön valmistauduttiin suuren riemun vallassa. Rintamalla Rommel osoittautui erinomaiseksi taistelijaksi. Hän oli melko pienikoinen, mutta erityisen nopealiikkeinen. Syyskuussa 1914 hän haavoittui lähitaistelussa, ja sai II lk:n rautaristin. Tammikuussa 1915 hän valtasi bunkkeriaseman ja sai I lk:n rautaristin. Hän oli erittäin arvostettu nuori upseeri ja kuuluisuus divisioonassaan..
Erwin haavoittui toisen kerran, mutta sai sitten 24 vuotiaana yliluutnanttina juuri perustetun vuoristopataljoonan komentoonsa. Hän sai nyt kouluttaa pataljoonansa ja se siirrettiin Romaniaan. Sitten siirryttiin Italian rintamalle ja siellä Rommel nousi melkoiseen maineeseen. Nuoruudestaan ja alhaisesta arvostaan huolimatta hän oli kuulu koko divisioonassaan. Tunnetuimmassa operaatiossaan hän otti yi 1 000 vankia ja valtasi 81 tykkiä. Hän sai Saksan korkeimman kunniamerkin Pour Le Meriten - ja siirron esikuntaan, mistä hän oli katkera. Siellä hän kuitenkin oli sodan loppuun. Ylennys kapteeniksi ei juuri lohduttanut.

Montyn kuvaus on aivan toisenlainen. Sotaan lähdettiin kuin eväsretkelle aivan riittämättömästi valmistautuneina. Pataljoona hajosi heti ensimmäisessä taistelussa, koska kukaan ei tiennyt mitä tehdä. Suurin vaivoin pataljoonan rippeet pääsivät omien yhteyteen.
Jatkossa tilanne parani,. Seuraavassa taistelussa Monty johti komppaniaansa terävä miekka kourassaan, mutta kukaan ei ollut opettanut sen käyttöä taistelussa. Niinpä hän tyrmäsi kohtaamansa saksalaisen potkulla jalkoväliin ja otti ensimmäisen vankinsa.
Samalla hän haavoittui pahasti ja sidontapaikalla kaivettiin jo hauta valmiiksi.
Monty kuitenkin toipui ja päätti sairaalassa, että kynä on miekkaa mahtavampi. Hän ryhtyi esikuntaupseeriksi. Hän sai myös ensimmäisen kunniamerkkinsä.
Toivuttuaan Monty palveli prikaatin esikuntapäällikkönä luutnantin arvossa, mutta komealla tittelillä.
Hän selviytyi kuitenkin ilmeisenhyvin, sillä sodan päättyessä hän oli kapteeni ja toimi divisioonan esikuntaupseerina. Hän mietti eriytyisesti yhteydenpidon ongelmia alayksiköihin. Hän järjesti yhteydet radioilla.
Montyn oppi sodasta oli, että sotilaan ammatti edellytti koko elämän ajan kestävää tutkimus- ja oppimisprosessia ja että vain harvat upseerit käsittivät sen.

Eiköhän paras tapa kuvata noiden miesten eroa ole sanoa, että Rommel oli taktikko, Monty strategi. Rommel käytti taitavasti joukkojaan, oli valmis ottamaan riskiä ja usein onnistuikin, mutta hän ei aina ottanut huomioon huolto-ongelmia. Lopulta liittoutuneiden ylivoima kävi ketullekin liian suureksi.

Monty vältti ehdottomasti riskejä ja uhrasi mieluummin aikaa ja materiaalia, jopa niin että hänen sotatoimensa hidastuivat tarpeettomastikin. Alameinin jälkeen hänen tietysti oli helpompi käyttää yhä kasvavaa ylivoimaa ja kulkea voitosta voittoon. Ainoana poikkeuksena Arnhem, jossa Monty sortui kärsimättömyyteen ja uhkapeliin.

Sodan päätyttyä Rommel toimi lyhyen aikaa armeijakunnan esikunnassa. Hän huomasi, ettei työ sopinut hänelle. Hän oli tanakka, kovaääninen rintamaveteraani. Hän ei koskaan hankkinut yleisesikuntaupseerin koulutusta, eikä tämän jälkeen palvellut esikunnissa.
Rommel toimi 9 vuotta erään jalkaväkirykmentin komppanianpäällikkönä. Hän oli mennyt naimisiin 1916 ja eli rauhallista perhe-elämää. Hänet siirrettiin 1929 Jalkaväkikoulun opettajaksi. Majuriylennys tuli vasta 1933. Erwin oli siis kapteeni peräti 16 vuotta!
Hitlerin johtama asevoimien laajennus vaikutti pian. Rommel sai jo 1935 ylennyksen everstiluutnantiksi ja siirron Potsdamin sotakoulun opettajaksi. Jo 1937 tuli everstiylennys eli vanhasta kapteenista oli muutamassa vuodessa tullut nuorehko eversti ( 47 v).
Vuonna 1936 Rommel toimi Nürnbergin puoluepäivillä turvallisuustehtävissä ja noudatti Hitlerin ohjeita niin tarkasti, että tämä kiitti häntä aivan erityisesti,
Rommel kirjoiti sotakokemuksistaan kirjan "Jalkaväki hyökkää". Sen luki myös Hitler, joka kutsui hänet saattueensa komentajaksi Tshekkoslovakian sudeettialueen miehitykseen syksyllä -38. Rommel oli tämän jälkeen Hitlerin mies. Hän osallistui mm. kahdelle kansallissosialismin koulutuskurssille. Ehkei hän ollut natsi, mutta aivan varmasti Hitlerin kannattaja.
Urakin nousi. Rommel sai siirron Wieniin Kadettikoulun johtajaksi,
Hitler kutsui hänet vielä kahdesti saattueensa komendantiksi 1939, Tshekkoslovakian miehitykseen ja Memelin alueen Saksaan liittämiseen.
Rauhan ajan ura huipentui kenraaliylennykseen 23.8. 1939 eli MR-päivänä. Ylennys herätti hieman huomiota, sillä Rommel ei ollut toiminut edes rykmentin komentajana.

Monty sen sijaan hakeutui Camberleyn sotakorkeakouluun 1920. Koulutus kesti vain vuoden ja Monty myöntää olleensa "arvosteleva ja suvaitsematon", Muistelmissaankin hän kritisoi ankarasti brittiarmeijan sodanjälkeistä johtoa.
Tuoreena ye-upseerina Monty joutui Irlantiin taistelemaan Sinn Fein järjestöä vastaan. Vuonna 1926 hän sai siirron opettajaksi sotakorkeakouluun,
Vuonna 1926 vannoutunut 38-vuotias vanhapoika meni lomalle Sveitsiin ja rakastui sotaleskeen, jolla oli kaksi poikaa. Hän meni naimisiin ja he saivat pojan, mutta vaimo kuoli 10 vuoden kuluttua. Se jäi tietävästi Montyn ainoaksi naissuhteeksi.
Monty sai nyt ulkomaankomennuksen Palestiinaan ja Egyptiin toimien pataljoonan komentajana.
Sitten tuli siirto Intiaan ja ylennys everstiksi 1934 saman ikäisenä kuin Rommel ( 47 v) . Prikaatinkomentajana Portsmouthissa Monty joutui hänelle tyypillisiin vaikeuksiin armeijaministeriön kanssa toimittuaan raha-asioissa liian itsenäisesti.
Kesken riitojen tuli yllättävä ylennys kenraaliksi ja siirto Palestiinaan muodostaman uusi 8. Divisioona siellä olevista yksiköistä.

Monty johti Palestiinassa sekavia sotatoimia ja sai siirron talvella 1939 Englantiin komentamaan vakinaisen armeijan 3. Divisioonaa. Hankalan sairauden ja erinäisten viivytysten jälkeen Monty otti 3. D:n komentoonsa vain muutamia päiviä ennen sodan alkua.

Voidaan sanoa molempien herrojen rauhan ajan uran kuvanneen hyvin heidän luonteitaan ja tietenkin armeijaa, jossa palvelivat.

Rommel toimi pitkään Reichsheerin ahtaissa puitteissa ja ura oli seis. Sitten tuli Hitlerin vauhdittama nopea nousu edellisen sodan ansioiden ja tarmokkaan luonteen työntämänä.

Monty taas hankki lisäoppia ja palveli siirtomaavallan armeijan moninaisissa tehtävissä myös ulkomailla. Sodan alussa hänellä oli kiistatta parempi epi koulutus ja kokemus kuin Rommelilla, mutta hän oli myös jo soittautunut särmikkääksi ja vaikeaksi luonteeksi, eikä missään nimessä ollut korkeimman sotilasjohdon suosiossa..

Rommel kiersi Hitlerin saattueen johtajana hänen kanssaan rintamia koko Puolan sotaretken ajan.
Rommelin hyökkäävän luonteen mukaan hän oli ihastuksissaan salamasodasta.
Hitleriin hän suhtautui suorastaan palvoen,
Rommelille oli divisioonan komentajuus luontaisesti seuraava virkapaikka. Hän ei kuitenkaan hyväksynyt tarjottua vuoristodivisioonaa, vaan pyysi Puolassa näkemänsä perusteella panssaridivisioonaa. Hitlerin päätöksellä hän sai juuri 3. Kevyestä divisioonasta laajennetun 7. Panssaridivisioonan. Ei ihme, että, että, että hän uudet alaisensa tavatessaan käytti natsitervehdystä heidän ihmeekseen.
Ihmetys kasvoi, kun Rommel lähetti rykmentinkomentajat lomalle ja ryhtyi itse kouluttamaan divisioonaa alemman päällystön kanssa. Se oli syvä loukkaus Puolan sotaan osallistuneille eversteille, vaikka Rommel ei kaiketi sellaista tarkoittanut.

Monty antoi murskaavan arvostelun brittiarmeijan sotavalmiudesta.
Johtamisjärjestelmää ei ollut, joten se improvisoitiin liikekannallepanon yhteydessä.
Vakinainen divisioonakaan ei omannut riittävästi ajoneuvoja, vaan kalusto täydennettiin huonokuntoisilla siviiliajoneuvoilla. Raskas aseistus oli heikko, mutta sitä täydennettiin ranskalaisilla 25 mm pst-tykeillä. Tykistöä oli vähän. Omia panssareita Monty ei sotaretken aikana nähnyt.
Monty arvostelee muistelmissaan kirpeästi korkeinta poliittista ja sotilasjohtoa todeten henkilöt yleensä kyvyttömiksi tehtäviinsä, siirtoarmeijan komentaja lordi Gort mukaan lukien. Senhän tulevat tapahtumat todistivat.
Ranskaan saapuneita joukkoja ei millään tavalla harjoitettu, ei viestitoimintaa, ei yhteisharjoituksia ranskalaisten kanssa, ei mitään.
Ero Saksan valmiuteen on mykistävä.

Seuraava sota odotti syttymistään Ranskassa. Nyt molemmat olivat divisioonan komentajia, silti ns. rivikenraaleita.
RommeL sai esikuntaansa erikoisia vahvistuksia. Reservin luutnantti Karl Hanke oli propagandaministeriön alivaltiosihteeri ja korpraali Karl Holz natsien propagandalehti Der Stürmerin päätoimittaja. Molemmat varsin yli-ikäisiä panssarijoukkoihin. Todettakoon, että molemmat hoitivat työnsä hyvin komentajan myötävaikutuksella. Rommel korotetiin julkisuudessa yhdeksi sodan suurimmista sankareista kenraali Guderianin rinnalle.
Maine herätti myös kateutta ja Rommel sai "natsikenraalin" leiman.

Sankari hän toki olikin, sillä hänen divisioonansa eteni kaikkien vauhdikkaimmin keräsi eniten vankeja ja sotasaalista. . Ainoa pysäys tuli Arrasissa, jossa brittien ja ranskalaisten yhteinen vastahyökkäys pysäytti Rommeiin ja SS-Divisioona Totenkopfin. Taistelun jälkeen Hanke ojensi Erwinille komentajien paikalla ollessa rautaristin ritariristin ensimmäisenä komentajana tällä sotaretkellä.
Lopuksi Rommel eteni Espanjan rajalla asti vangiten matkalla mm. lähes koko brittien kuulun 51. Ylämaan divisioonan.
Hieman kylmää vettä valoi vain Rommelin esimies, panssarikenraali Hoth, joka katsoi arvioinnissaan Rommelin tarvitsevan lisää kokemusta ja paremman arvostelukyvyn kelvatakseen armeijakunnan komentajaksi.

Montyn kokemus oli kuin eri maailmasta. Saatuaan tiedon tulevasta etenemisestä Belgiaan. hä harjoitti joukkojaan yömarsseihin ja aikanaan siirtyminen Belgiaan onnistui. Tästä harjoittelusta tuli yksi hänen tavaramerkeistään.
Hänen esikunnassaan kävi myös pääministeri Chamberlain, joka luottamuksellisesti ilmoitti , ettei uskonut Saksan hyökkäävän. Monty ilmoitti kuivasti, että he hyökkäävät sopivana ajankohtana.

Monty sivuuttaa muistelmissaan perääntymistaistelut lyhyesti muistaen kuitenkin kehua omaa divisioonaansa. Samoin hän tuo esiin kenraalitoverin ja esimiehensä Alan Brooken sekä Harold Alexanderin. Tämä kolmikko selvisi puhtain paperein Ranskasta ja yleni korkeisiin tehtäviin jo sodan aikana,
Monty itse määrättiin 2.Armeijakunnan tilapäiseksi komentajaksi Brooken jälkeen.
Vaikka Monty piti Gortia vääränä miehenä siirtoarmeijan komentajaksi, hän kuitenkin puolusti tämän evakuointiratkaisua. Monty katsoi Gortin pelastaneen siirtoarmeijan vankileiriltä. Siinä hän luultavasti oli oikeassa.