Uusi terveyslaki Susi jo syntyessään,

Jo taas on tunaroitu hallituksen touhuissa. Vuodenvaihteessa voimaan tulevan Uuden terveyslain mukaan leikkausjonot kasvavat ja ihme kieltoja "sairaaloille" anestesialääkärien kiellot osallistumiseen leikkauksiin. Mikä uusi sössöttäjä naissosiaaliministerikin on. Tuntuu ettei liioin ole ajantasalla virassaan. Paljon on tunaroitu tämän hallituksen aikana ja loppua ei vain näy. Kookomusta en tule enään ikään äänestämään. Sama pätee keskustaan. Vihreät sekoilee matujen kanssa, ei ole järkeä heidänkään touhuissa. Oman maan kansalaiset ovat tämän kokoomus/kepu vetoisen hallituksen vuoksi huonommassa kunnossa kuin ikään sodan jälkeen. Ja julkeasti Orpo puolustaa vain olemattomilla puheillaan, eriarvoistumista ja pienituloisten kurjistumista älyttömillä toimillaan. Työtä ei vain löydy, mutta Yritystukia kyllä osakkaille jaettavaksi joilla jo on panamaan siirtämistä varten kun kok kepun suhmurointi veronkierto meni läpi hallintarekisterin muodossa. Seuraavana Sote ja Maakuntauudistus. Piste jo tälle kok.kepu touhulle.
268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sekoboltsia koko eduskunta täynnä, väittävät mustankin valkoiseksi. Ei vain uppoa enää kansalaisiin. Pieniä huonotuloisia mm. hyppyytetään ja kyykytetään mennentullen ja kuka puolustaisi vihdoin. Persut ja siniset loikkiivpuolueesta toiseen soinin takki on pyörinyt rumbaa päällänsä sama Tervolla.Ei ainakaan kokoomus rikkaiden avittaja, mamujen vsuojelija ja eiku lisää otetaan vihreille on tärkeää mamut, keskusta haluaa mamuja on enenpi kallellaan varakkaisin, sosdemit olis luullut pistävän kampoihin jo työväkensä puolesta eikä suosia mamujen tulosta. Maailmalta on pian tulossa miljoonia näille hyyssääjille. Kotimaahan mamuja pitää auttaa niillä miljoonilla eikä vetää maata täyteen lisää työttömyyttä ja elätettäviä. Ohoh.

Äänestä

Innolla odotan tulevia vaaleja, haluan nähdä onko kansalaisten silmät jo vihdoin avautuneet, vai kulkevatko vieläkin laput silmillään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RiittääJoSuhmurointi kirjoitti:

Jo taas on tunaroitu hallituksen touhuissa. Vuodenvaihteessa voimaan tulevan Uuden terveyslain mukaan leikkausjonot kasvavat ja ihme kieltoja "sairaaloille" anestesialääkärien kiellot osallistumiseen leikkauksiin. Mikä uusi sössöttäjä naissosiaaliministerikin on. Tuntuu ettei liioin ole ajantasalla virassaan. Paljon on tunaroitu tämän hallituksen aikana ja loppua ei vain näy. Kookomusta en tule enään ikään äänestämään. Sama pätee keskustaan. Vihreät sekoilee matujen kanssa, ei ole järkeä heidänkään touhuissa. Oman maan kansalaiset ovat tämän kokoomus/kepu vetoisen hallituksen vuoksi huonommassa kunnossa kuin ikään sodan jälkeen. Ja julkeasti Orpo puolustaa vain olemattomilla puheillaan, eriarvoistumista ja pienituloisten kurjistumista älyttömillä toimillaan. Työtä ei vain löydy, mutta Yritystukia kyllä osakkaille jaettavaksi joilla jo on panamaan siirtämistä varten kun kok kepun suhmurointi veronkierto meni läpi hallintarekisterin muodossa. Seuraavana Sote ja Maakuntauudistus. Piste jo tälle kok.kepu touhulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu