Kamala pettymys, sapatti tuli ja meni eikä uhannut

Funlandiankansalainen

ketään. Nato kiimaisten painajaiset ja uhkakuvat eivät toteutunee tälläkään kerta. Oliko vika Zapatissa vai uhkakuvien luojissa. Mistä mahtaa tulla natokiimaisten seuraava uhka ja mahdottomuus, kun tuo hypersotakin tuntuu jäävän oman oman koneen ja pään sisälle pyörimään. Sotalaivoja pitää saada miljardeilla, vaikka USA hävittäjä häipyi Krimiltä häntä kölin alla kun havaitsi, että on ohjus iskuun lukittuna. Mitä tehdäsataaluksialla, jotka pelkäävät pieniä ohjuksia. Siinäpä nato-kiimaisilla on miettimistä.

12

167

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jospa se seuraava kaamea "terrori-isku" tehdään taas Suomessa. Pari eukkoa heitti veivinsä ja pikku pipejäkin tuli muutamille. Isiskään ei ottanut "kunniaa" iskusta. Häpeä se olisi ollutkin Isisille.

      Onhan sentään yksi isku takavuosina Suomessa estetty poliisin ja Suopon "kunniaksi". Siinäkin kävi tosin niin kepulisti, että iskua "aikonut" ilmoittautui itse:-))
      Ei tullut siitäkään poliiseille ja Supolle kunniaa, vaan aivan päivastoin nauruja. Suomalaisia pelotellaan typerästi ja jatkuvasti milloin milläkin uhalla mutta aivan turhaan. Suomalaiset juopot tappavat kännipäissään toisiaan monta kertaa enemmän kuin "terroristit".

    • NatoPelastaa

      Zapad tuli ja meni, Nato hoiti tietysti homman kotiin eikä Venäjä uskaltanut yrittää lisää laittomia aluevaltauksia. Iso kiitos Natolle aktiivisesta toiminnasta. Natomaihin on edelleen hyökätty nolla (0) kertaan! Liittouma on voimaa.

    • Funlandiankansalainen

      Noloimpia uhkia on Irman lähestyminen ylen pääuutisten aiheena 2 vkoa, niin kuin tuolla seudulla ei sitten joka vuosi hirmumyrskyjä olisi. On niitä myrskyjä Aasiassakinjoka vuosiseuraten auringon siirtymistä päiväntasaajalle, mutta ei niistä hirveää metakkaa tehdä, vaikka kuolleita on moninkertaisesti. Erona on kuitenkin näihin nato-kiimaisiin nähden se, että myrskyissä on joku totuus perä, mutat nato-kiimaislla ei ole kuin päänsisäinen kuvitus maailma. Kun Zapatissa ei nyt miehitettykkään Gotlantia, niin kehitettään seuraava teoria siitä, miksi ei. Varmaan Gotlannin miehityksen esti Suomen kaksi horojettiä peloitteena.

    • ei.se.ole.neropatti

      Funlandiankansalaisella mielikuvitus laukkaa, mutta ei järjen häivää koko sepustuksessa.

    • HupiTiltunOutoMaailma

      "Nato kiimaisten painajaiset ja uhkakuvat eivät toteutunee tälläkään kerta."

      Koko ajatusrakennelmasi on omasi ja turhaan siitä revittelet!

      Liittymisen kannattajan ajatusmaailma kun on tasan päinvastainen! Liitymme jäseniksi ja mitään uhkaa ei ole! Ei ala sotia eikä mitään muutakaan!

      Sinähän täällä sodista puhut! Ei muut!

    • Funlandiankansalainen

      Natokiimaisilla ei ole kuin mielikuvituksellisia uhkia ja uhkakuvia. Oli kiinnostavaa nähdä Putinin haastattelu JIM´ltä. Valemedia yle ei sitä lähettänyt. Siinä havannoillestiin hyvin kuinka toisenlainen näkemys on itärajan takana ja toisaalat natokiimaisten mielissä. Nato petti ensinnäkin laajentumis pyrkimyksensä, toisen kerran sijoitamala torjuntaohjuksia lähelle Venäjän rajaa. Tuosta ei paljon voi syyllisestä olla eri mieltä.Naton ahneus ja "ylivoimaisuusden" tunne ajoi yli kaikki sopimukset. Muistuttaa tämä naton toiminatta saman hallituksen luotettavuutta intaani rauhansopimusten aikana. Jokainen sopimus rikottiin. Nato/USA ei ole luotettava vaan puhtasti money ja possibilies ratkaisee. Toivotavasti tästä natokiimaisten kiimasta ei koko kansa joudu maksamaan vaan sitä voidan hillitä vaikka jarrua pakkosyöttämällä. Ilmeisesti nämä natokiimaset ovat itse ovat laistaneet nimenomaan jarrun syönnin. Olisi kannattanut syödä, sillä olisi jäänyt monta harhaaskelta ottamatta.

      • SBOSS

        Tuohon lisäisin vielä sen, että Venäjä ei ole hyökännyt Ukrainaan ja Krimin rajaus tehtiin tarkistamalla asia kansalta.
        Marjo Manninen totesi asian suoraan ja se ei ollut YLE:n mieleen ja eipä ole naista enään näkynyt, missä lienee?


      • ei.se.ole.neropatti

        Melko höperöä. Mitähän yrität sanoa: "Nato petti ensinnäkin laajentumis pyrkimyksensä" Siis NATO petti NATO:n? Tajuatko muuten, että torjuntaohjuksista ei ole haittaa kenellekään muulle kuin hyökkääjälle. Hoksaatko, miksi Venäjää ahdistaa se asia?

        Sitten tuo lähelle Venäjän rajaa. Eiväthän ohjustorjuntajärjestelmät ole lähelläkään Venäjää. Romaniassa ne ovat, ja siinä on kokonainen valtio välissä.


      • ei.se.ole.neropatti
        SBOSS kirjoitti:

        Tuohon lisäisin vielä sen, että Venäjä ei ole hyökännyt Ukrainaan ja Krimin rajaus tehtiin tarkistamalla asia kansalta.
        Marjo Manninen totesi asian suoraan ja se ei ollut YLE:n mieleen ja eipä ole naista enään näkynyt, missä lienee?

        Krimin rajaus? Niin ERommelia että. Miehitys se oli, ja äänestyksen irvikuva pidettiin miehityksen jälkeen. Tietysti Venäjä on hyökännyt Itä-Ukrainaan, kun sen joukkoja on pilvin pimein siellä.


      • OnkoTullutMieleen
        SBOSS kirjoitti:

        Tuohon lisäisin vielä sen, että Venäjä ei ole hyökännyt Ukrainaan ja Krimin rajaus tehtiin tarkistamalla asia kansalta.
        Marjo Manninen totesi asian suoraan ja se ei ollut YLE:n mieleen ja eipä ole naista enään näkynyt, missä lienee?

        Ihmetteletkö koskaan miksi sinua pidetään typeryksenä ja puhtaasti Putinin propagandaa toistavana papukaijana? Samaa kategoriaa kuin se kuuluisa suomisyöjädosentti.

        Mihin muuhun voi päätyä, kun noita sinun täysin uskomattomia Putinin propagandan mukaisia väitteitäsi lukee?


    • Funlandiankansalainen

      Nato on kuin kepu: näkee uhkakuvia aina, aina on kurjuus edessä ja pettää aina lupauksensa vähäosaisille ja köyhille. Nato lupasi olla laajntumatta, mutta laajentui heti kuin oli mahdollista. Eikä siinä vielä kaikki, peloitteli ramman Venäjän ja entisen NL pelolla liittymään kiiresti natoon, että saadaan Pentagonille varjomaaleja tarpeeksi. Nato pettää, uhkailee, lietsoo ja valehtelee härskisti ilman rajoja tai rajoituksisia valmedian suojeluksessa.

      • ei.se.ole.neropatti

        Uskotko oikeasti tuohon? Missä ja kenelle on luvattu olla ottamatta uusia jäsenmaita? Gorbatshoville sellainen sopimus ei kelvannut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      94
      5482
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      56
      4191
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      34
      2409
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2238
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1835
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1494
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      33
      1342
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      20
      1158
    9. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1051
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      22
      1048
    Aihe