KEPU rojahti neljänneksi - SDP:n kannatus nousi

Tänään tuli todella hienoja uutisia viikonloppuun. Kokoomus oli säilyttänyt asemansa suurimpana puolueena. Kokoomus on seuraava pääministeripuolue kohta olevien eduskuntavaalien jälkeen.

Uutisten hienoin asia oli tieto KEPUn kannatuksen romahduksen jatkumisesta ja SDP:n kannatuksen noususta samaan aikaan.

Roisto-Sipilän hallitus on riitainen ja se hajoaa ennen vuoden vaihdetta. Uusien vaalien jälkeen hallitus muodostuu Kokoomuksen ja SDP:n johdolla. Maakuntamalli on sen jälkeen historiaa!

35

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnittelut Aseveljille ylivoimaisesta gallup ykkössijasta.

    • Sossutyksin

      Älä kuvittelekkaan sitä,että hallitus hajoaa ja kokoomus on sanonut selvästi,että se ei lähde sossujen kanssa samaan hallitukseen sille riitti se edellinen sekasikiö hallitus.

      • Ei demareita tarvitakkaan seuraavassa hallituksessa. Kuten ei myöskään Keskustaa. Seuraava hallitus muodostetaan pohjalle Kokoomus-Vihreät-RKP-KD ja tai Vasemmistoliitto.


      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ei demareita tarvitakkaan seuraavassa hallituksessa. Kuten ei myöskään Keskustaa. Seuraava hallitus muodostetaan pohjalle Kokoomus-Vihreät-RKP-KD ja tai Vasemmistoliitto.

        Eipä demareilla ole mitään tarjottavaakaan hallitukseen. Eikä sillä ole merkitystäkään, sillä Kokoomuslaisten tunarien jälkeen, tunari Sipilä ja hänen jälkeensä taas tunari kokoomuslainen pääministeri - sitä ei enää Suomi kestä.


      • Turmiola.Tommi kirjoitti:

        Eipä demareilla ole mitään tarjottavaakaan hallitukseen. Eikä sillä ole merkitystäkään, sillä Kokoomuslaisten tunarien jälkeen, tunari Sipilä ja hänen jälkeensä taas tunari kokoomuslainen pääministeri - sitä ei enää Suomi kestä.

        Onhan niillä. Naiivia ja vaarallista idealismia siitä kuinka kaikkia tulee auttaa.


    • asiaanpojatjatytöt

      Kuten huomaatte, niin PERUSSUOMALAISET nousee rajusti, ja muut laskeutuvat persuihin verrattuna.
      Jos nuo gallubit uutisoitaisiin totuudenmukaisesti, niin medianhan pitäisi ilman muuta huomioida perussuomalaisten hurja nousu, ja sinisten uuvattien lasku.
      PERUSSUOMALAISET ovat todellisuudessa jo suurin puolue, mutta sitä ei vielä uskaaleta julkistaa.
      Kansan suuri enemmistö kannattaa Halla-ahon johtamia PERUSSUOMALAISIA, ja esim. minun kohdallani tuon on aikansaanut Sauli Niinistö, suorastaan hävyttömällä sekaantumisella jonkun puolueen, eli persujen johtajavalintoihin, ja toisekseeen, Halla-ahon maltilliset ja järkevät sanomiset esim. pakolaispolitiikastamme.
      En minä persu ole, mutta en voi kannattaa mitään muutakaan puoluetta, kun ne näkyvät olevan suoranaisia oman kansamme kusettajia, ja suoraan sanottuna hävyttömiä yhteiskuntarosvoja.
      Kun nyt usensuroidaan kansalta muunlainen äänensä kuuluville saattaminen, niin protestoidaan sitten äänestämällä Halla-ahon johtamia PERUSSUOMALAISIA, joskopa nuo nyt vallassa olevat NWO rosvoketkumme edes vähän enemmän alkaisivat huomioimaan suomalaisiakin köyhiä, siis siten, ettei niiltä rosvottaisi ihan kaikkea, minkä ihmiset ovat kovalla työllä itselleen hankkineet. Niin ja hoidettaisiin sairaamme asiallisesti, kuten vanhuksemmekin riittävällä henkilökunalla. Nyt on hommelit suorastaan aivan perseestä.
      Ihmisten pitäisi lukea sellainen kirja, kuin Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät, niin joskopa ne ymmärtäisivät minkälaisia rosvoja SA/demarimafia ja vassukat sekä viherhörhöt oikeastaan ovat. Tosin kokoomuskoijaritkin sekä kepusatraapitkin ovat melkoisia yhteiskuntarosvoja ja kansankusettajia.
      Miksi poliitikot yrittävät vaientaa keskustelun tuosta NWO:sta? Sauli Niinistöhän tuosta mainitsi vaalikampanjassaan useastikin. Niinistö on Lipposen ja demupresojen kanssa suurimmat kusettajamme koko historiassamme.
      Oikeistosossudemunkin pitäisi hankkia oikeaa tietoa, kuten känänkin, eikä horista ihan mielipuolisia.

      • Mikä on NWO? En ole kuullutkaan.


      • sattumoisinlöytäjä
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Mikä on NWO? En ole kuullutkaan.

        Kaipa noin nerona itseään pitävä osaa googlettaa, jos ei tiedä... hmm......
        Joten yritähän nyt katsoa tuosta "uudesta maailmanjärjestelystä".... hmm,,
        Vai et tiedä....... hm.......


    • vanhademari

      Kun on seurannut kepun touhuja tässä nykyisessä hallituksessa, tuntuu kuin tuo maakuntahallinto on ollut sille kaiken a ja o. Kokoomus on saanut lehmänkauppana huseerata sote-uudistuksen "valinnanvapauden" kanssa kuten haluaa. Sipilä taitaa kaiken puolin fiksuna miehenä jäädä toiseksi takametsien kepulaisten kanssa.
      Samaa mieltä, että 18 maakunnan Suomea kannattaa vain kepu ja seuraava hallitus ( toivottavasti kok SDP vihreät ) romuttaa tai muuttaa sen järkevämmäksi.

    • Jo_riittää

      Niin kauan kun sdp:n kannatus on alle 25% ei kannata lähteä kannattamaan oikeistolaista hallituspolitiikkaa. Ei hallitus ole mikään itsetarkoitus, on aika lopettaa pöitiikkojen henkilökohtaisten etujen vuoksi hallitukseen meno. Tulee vielä aika, että pystytään oikeasti ajamaan omaa, vasemmistolaista politiikkaa. Siihen ei päästä olemalla kokoomuksen tai kepun kiilapuolueen, se ollaan nyt nähty. Nyt tarvitaan kärsivällisyyttä ja omaa, vasemmistolaista oppositiopolitiikkaa.

      • VVO-miljonääri.Aalto

        Polittikojen edut on lopetettava ja tillale ay-demareiden edut.


      • Uskomatonta.typeryyttä
        VVO-miljonääri.Aalto kirjoitti:

        Polittikojen edut on lopetettava ja tillale ay-demareiden edut.

        Ei vaan kulje sulla ei !


      • VVO-miljonääri.Aalto kirjoitti:

        Polittikojen edut on lopetettava ja tillale ay-demareiden edut.

        Mites siellä hullujen huoneella tuulee?
        Eikö siellä kukaan tiedä mitään Emärosvosta , Maaliman suurimman rikollisjärjestön presidenttiehdokkaasta, Matti Vanhasesta ja hänen rosvontöistä?
        Hän sai harvinaisen syytesuojan lukuisista tai lukemattomista tekemiään rikoksia vastaan!Kehittyvien maakuntien Suomi ry, Kehittyvä Suomi Ry, Nuorisosäätiö ja Rovaniemen kelkkatehtaan ympärille kehitetty, siis kehitetty Rahantekokone, jonka toiminnassa oli koko talousrikollisuuden kirjo.
        Roisto-Sipilä oli ovelampi ja otti ministeriksi vasta kepulaiseksi heittääntyneen veronkierron, talousrikollisuuden ja harmaantalouden ammattilaisen Anne Bernerin. Vai onko Anne Berner vanhaa maalaisliittolais/kepulaista sukua? Ei...., ainakaan pukeutumisesta päätellen


    • entinenkok

      mikäänpuolue ainakaa pääministeripuolue ei oo seuraavassa hallituksessa.kokoomusha nyt jatkaa ku palkasaajilla on niin hyväpalkka.eikä ne etuuksustiinsa luovu.tulkaa elämää köyhäosaa jopa demarit.kommunistit ja vihreet nousuu.sano entinen kok.

    • sipiläsuohon

      Pääasia olisi että saisimme Sipilän paskan pois päiväjärjestyksestä. Kepu joutaisi pienpuolueiden kastiin, sillä se on Suomen paskin puolue. Toivottavasti tämä Suomen kansa pikkuhiljaa oppisi edes jotain vihdoinkin, eikä äänestäisi ainakaan mitään lestis puoluetta.

      • 5665656

        Sait varmaan kiksejä koko viime hallituskauden kun kepu oli oppositiossa. Mikä oli paremmin silloin?


      • joonlystiirrallaan

        Kuka muistaa sen,kun Sipilän ketku piti t:veessä puheen Suomen kansalle.Silmät räppäsi päässä ja suusta tuli pelkkää paskaa.Kehoitti kaikkia talkoisiin,kyllä täällä köyhät olleet jo talkoissa vuosikymmenet.Jos joku linkittäisi sen puheen olisi kiva vieläkin kuunnella,kuinka mestari tarinan kertoja kehtaa Suomen liput pöydällä kahta puolta,aivan,kuin pressa uunnavuonna.


      • Kepulisti.pihalla.taas
        5665656 kirjoitti:

        Sait varmaan kiksejä koko viime hallituskauden kun kepu oli oppositiossa. Mikä oli paremmin silloin?

        Kepu oppositiossa ja kähmintää huomattavasti vähemmän.


    • kannatussyöksyy

      Sipiläntollo saa tulosta!

      • resesez

        Aina Roisto-Sipilän oltua esillä, Kepun kannatuksesta sulaa osa.


    • kepuja.jurppii

      Saksan vaaleissa Saksan Kepu sai 10 % kannatuksen. Sama on suunta Suomessakin Kepulle.

      • ootkotyhmävaihuuliveikko

        heheeh, "halla-aholaiset" ne saivat tuon yli 10% saksassa


      • Mitä.kuuluu.Suomeen

        Saksan kepulle?


    • mitä.kepu.siihen

      Saksassa SDP:n kannatus nousi hurjasti.

    • pol-tutkija

      Seuraavassa mittauksessa Kepu saattaa pudota jo viidenneksi. Parhaillaan kannattajia on menossa runsaasti Kepusta persuihin.

    • ex-kepulainen

      Huomenta kepulit!

    • Rinne_Antti

      Minulla käyrä nousee aina naapurin rouvan tullessa vastaan.

      • Lapuananneli

        Meillä hullujen huoneella nousee, kun Mansikki tulee vastaan, tai kun mielen tulee rakas nimikkolammas. Näin toimii Maalaisliitto.


    • Hallaahon.äänestäjä

      VAALEISSA 2018 ON ERINOMAISET MAHDOLLISUUDE SAADA MAALAISLIITTOAISET ULOS SUOMEN POLITIIKASTA

      Maalaisliitto ja Vihreät on kummallinen anomalia Suomessa

      Kepu saa suoraan tukensa talonpoikaissäädystä joka on hävinnyt EU-tukiaisiin - ei edes maajussille morsian-ohjemissa löydetä enää sitä morsianta - ja JOKA JÄI SUOMESSA YLIPITKÄKSI MAALAISLIITOKSI NLIITON YYA-KAUDEN JA KEKKOSEN SAAMAN KREML-TUEN ANSIOSTA

      Eräs syy VIHREIDEN menestykseen SUOMESSA - kun sekä Saksassa että Ruotsissa - vähän edes samanlaisia maita kuin Suomi, teollisuutta eikä vain oliiviöljyä viiniviljelyä ja juustoja (katoliset maat) - on se

      että Suomessa ei ole liberaalipuoluetta ja moni luulee väärin että viheranarkistiset taistolaisten perijät Aalto, Hassi ... taistolaisia olisi LIBERAALI

      Yllättäin UUVATIT GLOBALISOITUVAT kuin taistolaiset kominternisoituivat
      https://www.suomenuutiset.fi/saksaankin-sininen-eduskuntaryhma-afdn-entisen-johtajan-frauke-petryn-ryhman-nimeksi-die-blauen/

      molemmat vähän ennnen katoamistaan politiikasta
      http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg234304#msg234304

      vaikka ajattelu pätkii hevosmiehellä
      https://blogit.perussuomalaiset.fi/reijo-tossavainen/soinin-ajattelu-patkii/

      Kun loikkarit lähtivät hillotolppiensa perään he perustelivat tekoaan nimenomaan sillä, että puolue muuttui toiseksi. Nyt kuitenkin Soini väittää päinvastaista

      • Hallaahon.äänestäjä

        VAALEISSA 2019 tietenkin

        vasen suora on turvallisempi lyönti kuin oikea, koska leuka ei paljastu

        ja Väyrynen lataa vasenta suoraa http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg233579#msg233579

        Väyrynen lataa suoraa tekstiä: Hallitus on vääränlainen joukkue EU-politiikassa ja maahanmuuttopolitiikassa ja hallituksella on huonot neuvonantajat, mutta Kempele-Sipilä turvautui ääriliberaaleihin ja alkoi tehdä kokoomuslaista politiikkaa. Maahanmuutto-ote olisi ollut tiukempaa toisenlaisessa hallituksessa ilman kokoomusta eli Keskusta-PS -akselilla. Kun kokoomus päästettiin hallitukseen, nyt matumassat tulevat lisääntymään perheiden yhdistämisen takia. 2015 tehtiin valtava virhe, kun matutusta ei pysäyttetty, Väyrynen ehdotti HETI RAJAT KIINNI, kuten Saksa ja Itävalta tekivät ja vähän myöhemmin Ruotsi ja Tanska. Väyrynen kirjoitti erittäin voimakassanaisesti Sipilälle ja Soinille, että järjestys pitää palauttaa ja rajatarkastukset voimaan heti ja matuliikenne Välimeren yli on pysäytettävä


    • katastrofi.edessä

      Kepussa alkaa olla täysi paniikki päällä. Kannatuksen lasku ei vain oikene ja Sipilä on päivä päivältä yhä epäsuositumpi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      88
      1960
    2. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1212
    3. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      18
      1196
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      81
      1014
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      904
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      154
      889
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      53
      824
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      56
      799
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      60
      769
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      704
    Aihe