Länsi-Euroopan alennustila on nyt

tämän näköinen:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201709232200413644_ul.shtml

Venäjä, Kiina ja Iran sekä ilmeisesti jopa P-Koreakin vievät Länsi-Eurooppaa jo kuin litran mittaa, tekevät mitä tahtovat ja EU-maat vain myötäilevät niitä tahdottomana sontaläjänä. Yksin USA enää Trumpin johdolla koettaa hangotella vastaan.

Iran rikkoo kaikkia sopimuksia mutta sen ydinsulkusopimuksessa mukana olevat EU-maat eivät reagoi mitenkään kuten eivät P-Koreaankaan eivätkä Kiinan käytännössä jo toteuttamaan Etelä-Kiinan meren valtaukseen.

Häpeällistä on myöskin EU:n eli Länsi-Euroopan asenne niihin YK:n päätöksiin joissa koko Jerusalem julistettiin arabialueeksi ja todettiin, että juutalaisilla ei ole mitään historiallista yhteyttä ns. Palestiinan alueeseen eli he eivät olisi muka koskaan asuneet siellä.

Finis Länsi-Eurooppa on meneillään silmiemme alla mutta vain harva tiedostanut sen tajuaa.
35234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Länsi-Eurooppa+voi+oikein+mainiosta+samaan+aikaan+kuin+Naakanketale+voi+huonosti!+Mikähän+on+siinä,+että+Ketaleen+aate+oikein+vedä?+Kolmella+erillisellä+kommunistipuolueella+saadaan+Suomessa+enää+Eduskuntavaaleissa+0,3+%:n+kannatus?

Äänestä
  • Kerro räkänokka mitä kommunismia näet avauksessa harhojesi lisäksi. Vaikka eihän harhaiselta pitäisi mitään kysyä, sekoo se siitä vain enemmän kun siltä kysytään.

    Äänestä

  • Tarkkispoika riensi puolustamaan toista ääristallaria!?

    Äänestä

  • NiistäNenäsi kirjoitti:

    Tarkkispoika riensi puolustamaan toista ääristallaria!?

    Katkeruutesi on käsin kosketeltavaa ja sen me suomme sinulle. Kaltaistasi trollia kun ei puolusta kukaan.

    Äänestä

Itä-saksalainen salakommunisti Merkel ohjaa maansa aina vain enemmän ja enemmän riippuvuuteen Venäjästä. Kaasun jatkuva lisäosto on tästä hyvä esimerkki. Ajoi jopa alas oman maan ydinvoimalatkin, että on pakko lisätä kaasun ostoa.

Ja taitaa muutenkin pelätä Venäjää, ei luota Naton apuun ja kuuli kai kakarana kauhujuttuja Puna-armeijan raiskauksista niin koettaa pitää sen kaukana millä hinnalla tahansa.

Ranska on taas tapansa mukaan täysi nolla ja rajun islamisaation kynsissä.

Äänestä
  • "Itä-saksalainen salakommunisti Merkel ohjaa maansa aina vain enemmän ja enemmän riippuvuuteen Venäjästä. Kaasun jatkuva lisäosto on tästä hyvä esimerkki. Ajoi jopa alas oman maan ydinvoimalatkin, että on pakko lisätä kaasun ostoa."

    Lännessä on suuntauksena ydinvoiman käytön lopettamista. Halpa kaasu on yksi vaihtoehto kun korvaavia toimittajia maailmassa riittää ja Venäjä on riippuvainen kaasutuloistaan ja joutuu rakentamaan putken omalla kustannuksellaan!

    "Ja taitaa muutenkin pelätä Venäjää, ei luota Naton apuun ja kuuli kai kakarana kauhujuttuja Puna-armeijan raiskauksista niin koettaa pitää sen kaukana millä hinnalla tahansa."

    Saksa luottaa täysuin viidenteen artiklaan!

    "Ranska on taas tapansa mukaan täysi nolla ja rajun islamisaation kynsissä. "

    Turha toivo. Kyllä ranska muslimit kurissa pitää!

    Äänestä

  • StallarinTurhatHaaveet kirjoitti:

    "Itä-saksalainen salakommunisti Merkel ohjaa maansa aina vain enemmän ja enemmän riippuvuuteen Venäjästä. Kaasun jatkuva lisäosto on tästä hyvä esimerkki. Ajoi jopa alas oman maan ydinvoimalatkin, että on pakko lisätä kaasun ostoa."

    Lännessä on suuntauksena ydinvoiman käytön lopettamista. Halpa kaasu on yksi vaihtoehto kun korvaavia toimittajia maailmassa riittää ja Venäjä on riippuvainen kaasutuloistaan ja joutuu rakentamaan putken omalla kustannuksellaan!

    "Ja taitaa muutenkin pelätä Venäjää, ei luota Naton apuun ja kuuli kai kakarana kauhujuttuja Puna-armeijan raiskauksista niin koettaa pitää sen kaukana millä hinnalla tahansa."

    Saksa luottaa täysuin viidenteen artiklaan!

    "Ranska on taas tapansa mukaan täysi nolla ja rajun islamisaation kynsissä. "

    Turha toivo. Kyllä ranska muslimit kurissa pitää!

    -----Saksa luottaa täysuin viidenteen artiklaan!----

    Artiklat vaan eivät puolusta ketään, siihen tarvitaan lujaa sotavoimaa jota ei ole.

    Äänestä

  • Natolla on takanaan luja sotavoima yhteensä! Niin luja, että sitä myös Venäjä pelkää ja kunnioittaa!

    Sitä on valmis haastamaan vain muutama sotahullu Venäjän Tiltu, mutta ei suinkaan Putinin Venäjä itse!

    Äänestä

  • SotahullutTiltut kirjoitti:

    Natolla on takanaan luja sotavoima yhteensä! Niin luja, että sitä myös Venäjä pelkää ja kunnioittaa!

    Sitä on valmis haastamaan vain muutama sotahullu Venäjän Tiltu, mutta ei suinkaan Putinin Venäjä itse!

    ------Natolla on takanaan luja sotavoima yhteensä! ---

    Teoriassa kyllä mutta käytännössä sen on annettu rämettyä ja osaamisen myös. Naton eurooppalainen pilari on kuin Puna-armeija kesällä -41, papua on mutta muuten ihan levällään. Uskottiin 1990 vuoden jälkeen liikaa rauhanaatteeseen ja annettiin kaiken mennä hurlumheitä, määrärahat vedettiin ihan pohjille.

    Äänestä

  • Tuossa mielessä kaikki armeijat ovat sitten "rämettyneet"! Teikäläisille on ominaista nähdä asia vain lännen pulmana, mutta samanlaisia pizzanpurijoita on asevelvolliset myös tämän päivän Venäjällä eivätkä hekään enää mene tukka suorana minne hyvänsä!

    Lännen yhteenlaskettu sotavoima on pelottava kaikissa suhteissa. Vain meikäläiset Venäjän Tiltut sitä vähättelevät ja jutuissaan valtailevat Venäjän nimissä maita ja mantuja:-D

    Äänestä

  • TurhaLuulo kirjoitti:

    Tuossa mielessä kaikki armeijat ovat sitten "rämettyneet"! Teikäläisille on ominaista nähdä asia vain lännen pulmana, mutta samanlaisia pizzanpurijoita on asevelvolliset myös tämän päivän Venäjällä eivätkä hekään enää mene tukka suorana minne hyvänsä!

    Lännen yhteenlaskettu sotavoima on pelottava kaikissa suhteissa. Vain meikäläiset Venäjän Tiltut sitä vähättelevät ja jutuissaan valtailevat Venäjän nimissä maita ja mantuja:-D

    ----Lännen yhteenlaskettu sotavoima on pelottava kaikissa suhteissa.---

    Hahaa, niin oli neukkulakin 1941 mutta mites meinasi käydä, meinasi tuhoutua. Se pelasti kun oli iso maa ja huonot tiet, mutta lännessä ei ole sitäkään valttia.

    Ei se riitä jos on aseita nurkat väärällään, pitää olla myös valmiudet niitä tehokkaasti käyttää. Lukuisat asiantuntijat ovat julkisuudessa todenneet Länsi-Euroopan päästäneen asevoimansa rämettymään eikä sitä tosiasiaa yksi herjauksia syytävä kuolaaja muuksi muuta.

    Äänestä

  • "Hahaa, niin oli neukkulakin 1941 mutta mites meinasi käydä, meinasi tuhoutua. Se pelasti kun oli iso maa ja huonot tiet, mutta lännessä ei ole sitäkään valttia."

    Lännessä on tuotantovoimaa, resursseja ja rahaa verrattomasti enemmän kuin taantuvalla Venäjällä! Lisäksi lämnnen tehtävä on helpoompi! Se ei hyökkää minnekään vaan ainoastaan torjuu hyökkäykset!

    "Ei se riitä jos on aseita nurkat väärällään, pitää olla myös valmiudet niitä tehokkaasti käyttää. Lukuisat asiantuntijat ovat julkisuudessa todenneet Länsi-Euroopan päästäneen asevoimansa rämettymään eikä sitä tosiasiaa yksi herjauksia syytävä kuolaaja muuksi muuta. "

    YLEENSÄ kun ei osaa sdanomaansa perustella turvautuu moiseen "lukuisat asiantintijat" väiutteeseen! Ketkä siis? Sinä ja Hentun Liisa vai? Putte ei taida kuulua sinun asiantuntijaryhmääsi, koska on julkisesti todennut ettei Venäjä sodi Naton kanssa!

    "eikä sitä tosiasiaa yksi herjauksia syytävä kuolaaja muuksi muuta. "

    Teet itsestäsi pellen? Ulkopuoliset päättäkööt kumpi syytää herjauksia:-D

    Äänestä

  • NaziTarkkisKuumana kirjoitti:

    "Hahaa, niin oli neukkulakin 1941 mutta mites meinasi käydä, meinasi tuhoutua. Se pelasti kun oli iso maa ja huonot tiet, mutta lännessä ei ole sitäkään valttia."

    "Ulkopuoliset päättäkööt kumpi syytää herjauksia"

    No sinähän se herjaat tyhmyydelläsi ja tietämättömyydelläsi koko maailmankaikkeutta. Lisäksi herjaat jatkuvasti kanssakeskustelijoita.

    Äänestä

  • NaziTarkkisKuumana kirjoitti:

    "Hahaa, niin oli neukkulakin 1941 mutta mites meinasi käydä, meinasi tuhoutua. Se pelasti kun oli iso maa ja huonot tiet, mutta lännessä ei ole sitäkään valttia."

    Lännessä on tuotantovoimaa, resursseja ja rahaa verrattomasti enemmän kuin taantuvalla Venäjällä! Lisäksi lämnnen tehtävä on helpoompi! Se ei hyökkää minnekään vaan ainoastaan torjuu hyökkäykset!

    "Ei se riitä jos on aseita nurkat väärällään, pitää olla myös valmiudet niitä tehokkaasti käyttää. Lukuisat asiantuntijat ovat julkisuudessa todenneet Länsi-Euroopan päästäneen asevoimansa rämettymään eikä sitä tosiasiaa yksi herjauksia syytävä kuolaaja muuksi muuta. "

    YLEENSÄ kun ei osaa sdanomaansa perustella turvautuu moiseen "lukuisat asiantintijat" väiutteeseen! Ketkä siis? Sinä ja Hentun Liisa vai? Putte ei taida kuulua sinun asiantuntijaryhmääsi, koska on julkisesti todennut ettei Venäjä sodi Naton kanssa!

    "eikä sitä tosiasiaa yksi herjauksia syytävä kuolaaja muuksi muuta. "

    Teet itsestäsi pellen? Ulkopuoliset päättäkööt kumpi syytää herjauksia:-D

    ------Lännessä on tuotantovoimaa, resursseja ja rahaa verrattomasti enemmän kuin taantuvalla Venäjällä!----

    Sota voi ratketa ja ratkeaakin niin nopeasti, että ei siinä tuotantovoimalla ennätä olla mitään roolia. Entäs mitä rahalla tekee rintamilla, euron setelitkö ne tappelee ruplia vastaan ? Lännen varallisuus on tuotettu turhuudella kuten viihteellä ja muulla roskalla. Neukulla on vahvasti raskasta aseteollisuutta ja vain sillä on merkitystä.

    ------Lisäksi lännen tehtävä on helpompi! Se ei hyökkää minnekään vaan ainoastaan torjuu hyökkäykset!----

    Niin olivat Puola, Ranska, Englanti, Jugoslavia ja N-liittokin sekä vielä muutama muukin 1939-41 mutta miten kävikään.

    Äänestä

  • tämä.on.faktaa kirjoitti:

    "Niin olivat Puola, Ranska, Englanti, Jugoslavia ja N-liittokin sekä vielä muutama muukin 1939-41 mutta miten kävikään. "

    Näin se on. Hyökkääjällä on aina aloite. Passiivinen puolustaja on helisemässä aktiivisen höökijän kanssa.

    Äänestä

  • tämä.on.faktaa kirjoitti:

    ------Lännessä on tuotantovoimaa, resursseja ja rahaa verrattomasti enemmän kuin taantuvalla Venäjällä!----

    Sota voi ratketa ja ratkeaakin niin nopeasti, että ei siinä tuotantovoimalla ennätä olla mitään roolia. Entäs mitä rahalla tekee rintamilla, euron setelitkö ne tappelee ruplia vastaan ? Lännen varallisuus on tuotettu turhuudella kuten viihteellä ja muulla roskalla. Neukulla on vahvasti raskasta aseteollisuutta ja vain sillä on merkitystä.

    ------Lisäksi lännen tehtävä on helpompi! Se ei hyökkää minnekään vaan ainoastaan torjuu hyökkäykset!----

    Niin olivat Puola, Ranska, Englanti, Jugoslavia ja N-liittokin sekä vielä muutama muukin 1939-41 mutta miten kävikään.

    "Niin olivat Puola, Ranska, Englanti, Jugoslavia ja N-liittokin sekä vielä muutama muukin 1939-41 mutta miten kävikään. "

    Toisesta maailmansodasta on aivan turha etsiä viisautta. Valtiot ovat täysin erilaisia ja Venäjä on puolet pienempi kuin neukkula!

    Tarkkispoika voi kovasti valtailla Länsi-Eurooppaa, mutta valitettavasti Venäjä/Putte eivät seuraa perässä:-D

    -----Toisesta maailmansodasta on aivan turha etsiä viisautta.----

    Voi ressua. Ihmiset niitä sotia käyvät joten sotien perusviisaus on sama, ei ole muuttunut 10 000 vuoteen eikä muutu koska ihminen ei ole muuttunut. Nopea syövät hitaat niin sodassa kuin rauhassa.

    Koettaisit keksiä jotain älykkäämpää kuin vain tuollaisia hätäsiä töräytyksiä.

    Äänestä

  • "Voi ressua. Ihmiset niitä sotia käyvät joten sotien perusviisaus on sama, ei ole muuttunut 10 000 vuoteen eikä muutu koska ihminen ei ole muuttunut. Nopea syövät hitaat niin sodassa kuin rauhassa."

    Todrellisuudessa teknologia muuttaa sotia suuresti!

    "Koettaisit keksiä jotain älykkäämpää kuin vain tuollaisia hätäsiä töräytyksiä. "

    HeHe! Luuletko, että SINUN arviosi lasketaan`?

    Äänestä

  • NaziTarkkisJauhaaSkeidaa kirjoitti:

    "Voi ressua. Ihmiset niitä sotia käyvät joten sotien perusviisaus on sama, ei ole muuttunut 10 000 vuoteen eikä muutu koska ihminen ei ole muuttunut. Nopea syövät hitaat niin sodassa kuin rauhassa."

    Todrellisuudessa teknologia muuttaa sotia suuresti!

    "Koettaisit keksiä jotain älykkäämpää kuin vain tuollaisia hätäsiä töräytyksiä. "

    HeHe! Luuletko, että SINUN arviosi lasketaan`?

    -----Todrellisuudessa teknologia muuttaa sotia suuresti!----

    Miten on teknologia sotimista muuttanut huonon puolustajan eduksi ? Muutos on ollut juuri päinvastainen, ennen oli aikaa panna armeijansa kuntoon hissuksiin. Nyt sota voi ratketa jo tunneissa kun nopea mutta nimellisesti alivoimainen puolustaja tekee hitaalle puolustajalle mahdottomaksi enää jatkaa sotimista. Vähän samaan tapaan kuin britille kävi sekä Kreetalla että Singaporessa.

    Äänestä

Venäjä on Euroopan-kaupassaan lähinnä hyötyjänä. Eurooppa puolestaan häviäjä, jos se kääntää selkänsä Venäjälle.

Kiina on aktiivinen toimija etenkin Itä-Afrikassa, johon se rakentaa infraa ja ostaa viljelysalueita. Toisin kuin moni muu maa, Kiina on tiedostanut viljelykelpoisen maan arvon tulevaisuudessa.

Pohjois-Korean vaikutuksesta Eurooppaan en voi sanoa kuin hui hai.

Äänestä
  • "Venäjä on Euroopan-kaupassaan lähinnä hyötyjänä. Eurooppa puolestaan häviäjä, jos se kääntää selkänsä Venäjälle. "

    Todellisuudessa Venäjä on Euroopan peräsuoli ja luuseri! Ainoa, mikä menee kaupaksi , on energia ja niistä tuloista on Venäjä pahasti riippuvainen! Muilta osin Venäjän kauppa on merkityksetöntä Euroopalle!

    "Kiina on aktiivinen toimija etenkin Itä-Afrikassa, johon se rakentaa infraa ja ostaa viljelysalueita. Toisin kuin moni muu maa, Kiina on tiedostanut viljelykelpoisen maan arvon tulevaisuudessa. "

    Ja on parasta tiedostaakin kun köyhällä maalla on useita miljardeja asukkaita!

    "Pohjois-Korean vaikutuksesta Eurooppaan en voi sanoa kuin hui hai. "

    No sano ihmeessä! En tosin tiedä, että mihin se vaikuttaa, mutta aina kannattaa esittää terävin kommenttinsa.

    P-Korealla ei ole Euroopalle merkitystä ellei se onnistu nyt sitten vahingossa ydinsotaa saamaan aikaiseksi!

    Äänestä

Aloituksen kirjoittajalle CIA maksaa elatusapua 13 euroa kuukaudessa trollaamisesta.

Äänestä

Miksi Eurooppa ei tue edes sanallisestikaan USAa, Etelä-Koreaa ja Japania sitä märkähattu Kimiä ja hänen vetypommiuhkauksiaan vastaan. Askarrellaan vaan EUn "kehittämisen" parissa kaikkia naurettavia utopioita yhteisestä budjetoinnista esitellen. Säälittävää !

Äänestä
  • Koska asia ei kuulu Euroopalle.

    Äänestä

  • TurhaLuulo kirjoitti:

    Koska asia ei kuulu Euroopalle.

    Asia kuuluu hyvinkin paljon, jos kanssa-nato jäsentä ja muita ystäviä (Japani ja E-Korea) uhataan. Ja kukapa puolustaisi Eurooppaa jos vahvimman huomio pelataan muualle :D

    Toki sossu-eurooppa on lipfertin tapaisten kotikommarien hallussa nykyisin ja kaveeraa mieluummin P-Korean, Kiinan, Venäjän ja Iranin kaltaisten persläpien kanssa kuin fiksujen läntisten maiden (USA, E-Korea, Japani).

    Äänestä

  • TurhaLuulo kirjoitti:

    Koska asia ei kuulu Euroopalle.

    Sellaisen hullun kuin P-Korean johtaja vastustaminen on koko maailman asia. Kyllä se molopää uhkaa lopulta Eurooppaakin kun saa riittävät hyvät ohjukset.

    Äänestä

  • lipfert-on-tiltu kirjoitti:

    Asia kuuluu hyvinkin paljon, jos kanssa-nato jäsentä ja muita ystäviä (Japani ja E-Korea) uhataan. Ja kukapa puolustaisi Eurooppaa jos vahvimman huomio pelataan muualle :D

    Toki sossu-eurooppa on lipfertin tapaisten kotikommarien hallussa nykyisin ja kaveeraa mieluummin P-Korean, Kiinan, Venäjän ja Iranin kaltaisten persläpien kanssa kuin fiksujen läntisten maiden (USA, E-Korea, Japani).

    -----Ja kukapa puolustaisi Eurooppaa ----

    Hyvä huomio, kuka puolustaa Eurooppaa jos Eurooppa itse ei puolusta ketään ?

    Äänestä

  • 17astetta kirjoitti:

    -----Ja kukapa puolustaisi Eurooppaa ----

    Hyvä huomio, kuka puolustaa Eurooppaa jos Eurooppa itse ei puolusta ketään ?

    " jos Eurooppa itse ei puolusta ketään "

    Eurooppa ei puolusta edes itseään, suurimpina syyllisinä Saksa ja muut isot.

    Äänestä

Kerrottiin hiljattain miten USA koettaa innostaa EU:a panostamaan edes sen verran Euroopan puolustukseen, että saisi sodan syttyessä rintamalle 20 000 miestä kuukauden vai oliko kahden kuluessa. Heikkoa on Euroopassa jos nyt ei saa tuotakaan määrää tuossa ajassa.

Äänestä
  • Euroopassa on kansallisissa ameijoissakin moninkertaisesti tuo määrä! Ei tänä päivänä sota syty hetkesä ti joukkojenkeskitykiä ei pysty liioin salaamaan sateliittikaudlla.

    Sopii myös kysyä, että MITÄ Venäjä uskoisi savuttavansa hyökkäämällä Eurooppaan! Ei Putteli sentään tyhmä ole!

    Äänestä

EU:n alueella noin miljoona miestä ja Turkissa puoli miljoonaa lisää.

Kyse on valmiusjoukoista, jotk voitaiin heittää taisiteluun minne tahansa Naton alueella.

Nythän 5. Artikla ei aseta mitään valmiusvelvotteita.

Äänestä
  • Siis meinaatko, että lännessä on nopeita valmiusjoukkoja 1,5 milj. miestä vai mitä yrität sopottaa? Jos USAssa puhutaan 20 000:sta niin ehkä he eivät tiedä sitä mitä sinä tiedät. Mene kertomaan äkkiä.

    Äänestä

  • "EU:n alueella noin miljoona miestä ja Turkissa puoli miljoonaa lisää."

    Kun lasketaan naiset ja lapsetkin sekä 100 vuotiaat niin eu:ssa on 800 miljoonaa. Kyllä sitä joukkoa jo Venäjäkn pelkää.

    Äänestä

Typerääkin typerämpi EU ajattelee vain pieniä bisneksiään mutta kaivaa omaa eli Euroopan hautaa. Kiina, Iran, Turkki, USA, ym. moni muu nauraa enää EUlle ja sen suurille puheille kuin variksenpelättimelle.

Äänestä
  • "moni muu nauraa enää EUlle"

    Onpas tas stallarilla myssy kireällä. EU on ollut taloudellinen menestys eikä pidä juurikaan puheita. Se vetää monen maan ja Suomen stallareitten mielen matalaksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Naakanketale kirjoitti:

tämän näköinen:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201709232200413644_ul.shtml

Venäjä, Kiina ja Iran sekä ilmeisesti jopa P-Koreakin vievät Länsi-Eurooppaa jo kuin litran mittaa, tekevät mitä tahtovat ja EU-maat vain myötäilevät niitä tahdottomana sontaläjänä. Yksin USA enää Trumpin johdolla koettaa hangotella vastaan.

Iran rikkoo kaikkia sopimuksia mutta sen ydinsulkusopimuksessa mukana olevat EU-maat eivät reagoi mitenkään kuten eivät P-Koreaankaan eivätkä Kiinan käytännössä jo toteuttamaan Etelä-Kiinan meren valtaukseen.

Häpeällistä on myöskin EU:n eli Länsi-Euroopan asenne niihin YK:n päätöksiin joissa koko Jerusalem julistettiin arabialueeksi ja todettiin, että juutalaisilla ei ole mitään historiallista yhteyttä ns. Palestiinan alueeseen eli he eivät olisi muka koskaan asuneet siellä.

Finis Länsi-Eurooppa on meneillään silmiemme alla mutta vain harva tiedostanut sen tajuaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu