Mutta siitäkään huolimatta, koko maaseutua / Suomea on turha tukemalla asuttuna pitää.
https://yle.fi/uutiset/3-9839944
Minä ole jo tuolta 1960-70luvun vaihteesta lähtien puhunut siitä, että kaupunkikeskuksien kehittamistä pitää tukea, ei kuolevaa maaseutua.
Tuossa ruotsalaisen kaverin ajatusmaailmassa on se ydin.
Ihmiset muuttaa kaupunkeihin, nykyihmiselle on maaseutu lomanviettopaikka tai sanotaan enemmistölle.
Maa ja metsätalous on ok ja omalla pääomalla pyörivät yritykset, mutta se mummon kotikylä siellä jossakin on taakka tälle yhteiskunnalle.
Se mummo pitää siirtää sieltä mökistä kasvukeskukseen, on mummollekin turva.
Demokratiassa tehdään päätöksiä enemmistöllä ja suodaan järjen käyttöä, sitä ei kepujuntilla ole.
Autioituvat maakylät on rasite yhteiskunnalle.
https://yle.fi/uutiset/3-9839944
Minä ole jo tuolta 1960-70luvun vaihteesta lähtien puhunut siitä, että kaupunkikeskuksien kehittamistä pitää tukea, ei kuolevaa maaseutua.
Tuossa ruotsalaisen kaverin ajatusmaailmassa on se ydin.
Ihmiset muuttaa kaupunkeihin, nykyihmiselle on maaseutu lomanviettopaikka tai sanotaan enemmistölle.
Maa ja metsätalous on ok ja omalla pääomalla pyörivät yritykset, mutta se mummon kotikylä siellä jossakin on taakka tälle yhteiskunnalle.
Se mummo pitää siirtää sieltä mökistä kasvukeskukseen, on mummollekin turva.
Demokratiassa tehdään päätöksiä enemmistöllä ja suodaan järjen käyttöä, sitä ei kepujuntilla ole.
Autioituvat maakylät on rasite yhteiskunnalle.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kuljeppa syrjäkylien keskustoissa, niin vastaan tulee rollattoriporukkaa.
Teitten, katujen varsilla on kirpputoreille liiketilaa jne.
Palvelut siirtyy lähikaupunkeihin ja sieltä ostetaan palveluja.
Työtä ei kylissä ole ja se työikäinen porukka on osin alkoholisoitunut ja ei enää ole työelämään.
Säälittävää, mutta totta.
Maaseutu autioituu ja sille emme mitään voi.
keinotekoisesti on turha pitää syrjäkyliä asuttuna.
Asiahan on juurikin aivan toisinpäin kuin nykyisin yritetään medioissa valehdella.
Ihanne asumisympäristöhän on maaseutu, mutta kun ökyrosvot vievät työt kaupunkeihin, ja väestöä ikään kuin pakkosiirretään kaupungin ahtauteen ja kusetukseen, niin minkäs sille mahtaa, kun hallitsevien ihmisten luoneenpiirteet ovat rosvojen kanssa samankaltaiset.
Iäkkäälle ihmiselle kaupungit ovat kauhistus, ja miten sielllä pystyisi edes asumaaan, kun asunnon vuokrakin on korkeampi kuin eläke.
Helvetti että ihmiset on typeriä, kun antavat tuollaiseen kaupunkilaissuuntaukseen käskyttäjien tuhota oman lyhyen elämänsäkin.
Vihreät ovat demareiden ja vasukoiden ohella suurimmat paskat maassamme..
Niin ja Siniset uuvatit oikein ripulipaskoja.
Ihminen kuuluu maaseudulle, ja maaseutua pitäisi kehittää valtionvaroilla, ja ne varat on revittävä niistä tuista mitä maksetaan yrityspuolen rosvoille esim . kaupunkien asuntotukina.
Ne kaupunkien rollaattoriporukat makaa pikkuläävässään kusissaan ja paskoissaan nälissään, kun maaseudulla ne pääsee ulkoilemaankin.
Ihmiset asuvat mielellään maaseudulla, mutta...
...et vieläkään ole huomannut, että useilla paikkakunnilla terveysasemat, poliisi, virastot ynnä muut kuntapalvelut ovat kepuvetoisen hallituksen "kuningasideasta" johtuen lakkautettu tai siirretty jo 2000-luvun lopulla muualle.
Kyläkouluja lakkautettiin kepuhallituksen takia ties kuinka monta. Koulumatkojen pidetessä ja hankaloituessa kohtuuttomasti ovat ihmiset muuttaneet paikkakunnilta pois parempien palvelujen läheisyyteen. Kyseessä on pakkomuutto, mutta ei ökyrosvojen vaan poliitikkojen takia.
Poliitikot ovat ökyrosvojen juoksupoikia.
Ihmisiä pakkomuutetaan, ei ne vapaaehtoisesti olisi mihinkään muuttaneet, jos yhteiskunta olisi ohjannut työmahdollisuuksia muuallekin kuin jonnekin Helsinginnniemelle.
Meidän päättäjämme ovat tyhmiä ja ahneita roistoja.
Oma rauha, elämisen vapaus, oma maapläntti, puhtaus ovat Jumalan lahjoja ihmisille. Nykyinen tyrannia haluaa viedä oikeuden omistaa mitään, sulloa ihmiset kaupunkeihin, jossa heitä voi helpommin myrkyttää, kontrolloida, valvoa ja pakottaa. Tällainen kommunismi on pahan aikaansaamaa. Pyritään me nauttimaan edes tästäkin vapaudesta ja ollaan kiitollisia siitä ja yritetään vahvistaa sitä.
Noissa viisaissa ruotsalaisissa ajatuksissa on minunkin tällä palstalla kirjoittelun kova ydin alusta alkaen ja monelta vuodelta. Hauskasti tämä ruotsalainen puhuu siitä, että norjalaisilla on ollut varaa suurten ölytulojensa vuoksi harrastella vuoristoviljeylyä tai muuten vaan tuhlailla rahojaan, mutta nyt hekin ovat tulossa järkiinsä. Suomella ei ole ollut tällaisia öljytuloja, mutta silti me olemme ottaneet mallia juuri Norjasta ja harrastelleet arktista maataloutta ja pyrkineet torjumaan ihmisten lähtöä leveämmän leivän pariin. On turha kai mainita, että Suomessa yksi poliittinen liike eli Kepu on saanut tämän kaiken älyttömyyden aikaan. Kepu on ollut Suomelle todella suureksi vahingoksi ja maksattanut joka vuosi veronmaksajilla hölmöilyistään.
Vihdoin Suomessakin aletaan ymmärtää edes jossain määrin, että pidä jokainen tuppukylä asuttuna -politiikka ei voi sellaisen öljytuloista vapaan maan kuin Suomen harjoittamaan politiikkaa, kun rikkaammalla naapurillamme Ruotsillakaan ei ole ollut sellaiseen varaa.
Suomen talous ja investoinnit ovat laajalti kasvussa. Lähes ainoa sektori, joka mataa paikallaan, on tutkimus ja tuotekehitys eli aivotyö. Suomessa hallitus ei halua investoida siihen ainoaan, johon Suomen vahvuus on aina perustunut. Se on suorastaan karmivaa, kun ajattelee vähän pitemmälle. Kepu suosii vanhakantaista perusteollisuutta kuten sellunkeittoa, jota voi harjoittaa maakunnissa. Kepussa ei lainkaan älytä tämän ruotsalaisen ajatuksia siitä, että nykyajan ja tulevaisuuden talouskasvun perusta on kaupungeissa tehtävissä innovaatioissa. Talouskasvu keskittyy yhä voimakkaammin tiiviisti asutuille seuduille ja tätä kehitystä Kepu pyrkii kaikin tavoin jarruttamaan. Kokoomuksessa sentään kaksi naispoliitikkoa (Sarkomaa ja Mäkelä) ovat heränneet tilanteeseen vaatiessaan asiaan muutosta mm. Hesarin mielipidesivulla.
Nouskauden lopun talouskasvustaan huolimatta Suomen talous on rakenteeltaan taantuvaa sen jälkeen, kun Nokian vetämä teknologia-buumi alkoi heikentymään. Nokian heikkouden hetki on ollut kohtalokas koko Suomelle. Taantumamme pitkäkestoisuus johtuu ennen muuta talousrakenteen heikentymisestä ja tätä nykyinen hallitus ei ole lainkaan älynnyt. Sen sijaan Sipilä on viemässä Suomea takaisin kohden sellunkeittoa ja muuta bulkkituotantoa, joka on erittäin herkkää taloussuhdanteille ja joka ei ole mikään suri kasvuala. Koulutuksesta leikkaaminen ja hallituksen koulutusvihamielisyys sysäävät Suomen tätä menoa pohjoismaiden heikoksi lenkiksi ja lähemmäs Itä-Euroopan maiden talouksia.
Tässäpä oiva esimerkki pääkaupunkiseudun osaavasta aivotyöstä, innovaatioiden innovaatio; Länsimetro
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709262200419065_u0.shtml
Länsimetron rakentaminen kaikkine kiemuroineen ja Metron vanhankin osan automatisointi kuvastaa sitä suunnatonta tietotaidon ylivoimaa ja projektien hallinnan ylivertaista osaamista jota kaupunkiseuduilla esiintyy.
No, puoli miljardia meni kustannusarvio pitkäksi, vaan sehän oli vain verorahaa, ja käyttöönotollekin on etsitty sopivaa ajankohtaa kohta puolitoista vuotta, eikä kukaan vieläkään tiedä milloin juna kulkee. Sen automaattimetrokin huomattiin olevan huono ajatus, siihenhän kerettiin laittamaan vain sata miljoonaa verorahoja, pikkusumma kun noinkin merkittävä aivotyön tulos saatiin taas aikaan.
Maaseudulla, siellä missä ei sitä aivotoimintaa esiinny, muuten tehtiin suunnilleen tuon Länsimetron hintainen investointi täsmälleen aikataulussa ja budjetissaan. Tuo Äänekosken teollisuuslaitos tuottaa puoli miljardia vuodessa vientituloa tähän maahan, josta iso osa valuu pääkaupunkiseudulle kun yhtiön pääkonttori sattuu olemaan siellä, ja iso osa metsän omistajistakin tätä nykyä asuu sillä suunnalla. Metro taitaa niellä sen puoli miljardia vielä monena vuonna ennenkuin sen investoinnin velat on maksettu.
Mielipidepankki ei ole tainnut havaita, että sellunkeiton lisäksi Suomessa ovat vahvistuneet konepaja- ja laivanrakennusteollisuus, autojen valmistus ja myös sellaisten tuotteiden kuin vaatteiden valmistus. Pohjois- ja Itä-Suomen matkailu kasvaa myös vauhdilla, kiitos kiinalaisten luontoturistien.
Mitään edellä mainituista kasvulaoista ei tapaa pääkaupunkiseudulla
Pääkaupunkiseudulla kasvua ylläpitää kauppa, mutta etenkin rakentaminen, myös matkailun lievä kasvu auttaa. Voihan kaikkea muuta tuotannollista toimintaa moittia bulkkituotannoksi, mutta eihän rakentamista vanhakantaisempaa juuri ole, se on siis ollut pääkaupunkiseudun kasvun ydin viime vuosina. ITC sektori, joka oli pääkaupunkiseudun veturi vielä vuosikymmen sitten, on hiipunut lähinnä peliyhtiöiden vastuulle, ja niidenkin omistajat alkavat olla japanilaisia tai muita ulkomaalaisia, joten hyvinkin kannattavien yhtiöiden voitot valuvat muualle.
Aivotoiminnan tasosta on jo esitetty esimerkki, se siitä
Aivotyöstä ja osaamisesta esimerkki tässäkin
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709260090152_u0.shtml
Möhlitty on, se sopisi iskulauseeksi koko Helsinkiin
Länsimetrolle ei olisi koskaan pitänyt laittaa aikataulua, eikö opittu Helsingissä.
Pääkaupunkiseudulla Helsinki, Espo, Vantaa, Kauniainen asuu yli 1,2 miljoonaa ihmista eli yli viidesosa väestöstä. Tällä alueela tarvitaa paljon erillaisia kulkumuotoja.
Se jossakin takahikiä junttikylässä on 1000- 2000 aukasta ja muutam auto saa ruuhan aikaan, niin sen laitan ihan tyhmyyden piikkiin.
Mutta asetan kysymyksen ?
Kumpaan pitää valtion tukea 1,2 miljoonaa vaan muutaman sadan hengen eläkeläiskylää, jossa kepujulli on taannu pysähtyneisyyden ?
Maaseutu on oikeille veronmaksajille pelkkä rasite.
Ei muuta, Kiitos.
Aivan oikein, kun ei osata sitä aivotyötä, jota aikataulun laatiminen projekteillekin on, silloin ei olisi pitänyt laittaa mitään aikataulua. Eikä budjettia, veronmaksajien piikki auki vaan. Tosin niinhän se on ollutkin, ei mennyt kuin 500 000 000 euroa pitkäksi.
Kysymykseesi "Kumpaan pitää valtion tukea 1,2 miljoonaa vaan muutaman sadan hengen eläkeläiskylää" en osaa vastata, koska en tiedä miten muutaman sadan hengen eläkeläiskylää tuetaan. Maasedullehan ei asukkaille anneta sen enempää tukirahaa kuin kaupunkeihin, itse asiassa tilanne on päinvastainen, kaupungissa asumista tuetaan tänä viuonna jo liki 2 miljardilla asumistukien muodossa, asumistuestahan valtaosa menee Helsinkiin. Pikkukylissä ei palveluita ole, joten siihenkään ei mene verovaroja, ja tietkin ovat pitkälti yksityisteitä joiden ylläpidosta vastaavat tien käyttäjät suoraan, ei valtion tai kunnan budjetin kautta kuten isoimmissa paikoissa. Naapurin traktorimies auraa lumet j alanaa tien pari kertaa vuodessa, ei siihen käytetä miljardeja kuten johonkin megalomaaniseen joukkoliikennehankkeeseen pääkaupunkiseuudulla.
Eläkeläiset ovat eläkkeensä ansainneet niin maaseudulla kuin kaupungissa, ja sillä rahalla he elävät niinkuin elävät. Maalla terveemmin ja paremmin, kaupungissa ahtaasti ja huonosti voiden. Näkeehän sen tälläkin palstalla mm. eläkeläinen Mielipidepankin valituksesta, eihän noin ihmisvihaa pursuavia ja katkeria ihmisiä voi olla muualla kuin kaupungissa.
Toisaalta mitä siitä seuraa, kun paska kertyy kasoihin? Tulee pirusti kärpäsiä.
asun maalla.ja niin asuvat lapsenikin.valintakysymys.ja luulen että asuisit sinäkin.mut ku et pysty.oijoi.kokoikäni yli 40 v.ruokaa tuotin ja on tosi loukkaavaa et puhut minusta tuohon sävyyn.en.loukkaannu mut oo katkera.olehyvä.muuten.ei ole yhtää autiota mökkiä mihin pääsisit lomillas käymää.natsit muute aiko pitää suomen autiona.polttaa meidät krematoorioissaan tai orjina pitää.metsästysmaikseen suomen aikovat laittaa.pystykorva haukkuu.
N. 18 vuotta tuolla maalla ja pitkään kaupungissa on opettanut sen, että molemmissa on hyvät ja huonot puolet. Kyseltiin erässä kylässä tuolla pienessä kylässä ,että mihin olisi hyvä järjestää myyntinäyttely ja meille neuvottiin, että lähellä on matkailukeskus ja sinne.
Kylllle ei kannata mennä siellä käy vain ihmiset hirttämässä itsensä?
Ihmettelin noita sanoja, mutta paikallinen poliisi valaisi, kylässä oli ollut useampiakin hirttäytymisiä. Mutta tuo kuvastaa erästä asiaa, josta vaietaan. Maaseudun syrjäkylissä moni juo itsensä hengilta tai lopettaa muuten. asim. omista koulukavereista on useita lähtenyt ennenaikoja ja nyt lapsuuden lähiystävä juo siihen malliin, että saappaat suoristuu. Auttas mutta ei ole keinoja.
Kun on pitkään asunut maalla niin huomaa sen ihmisten pysähtyneisyyden ja sen turhan kotiseuturakkauden. Mutta kannattamattomia, kuolevia kyliä on turha pitää hengissä ja vaikka se kuinka johonkin sattuis, niin tämä on totuus.
Ensiksi voi lopettaa Suomen varojen kantamisen helsinkiloisille paperinsiirtelijöiden. Kylä jää muutenkin vedenpinnan noustessa veden alle.
Nyt minun täytyy ihailla ja ihailla suursti stadituntemusta !
Hienoa !
Etkö sinä voisi siirtyä stadiin, vaikka suunnittelupuolella ja siirtelisit persettäsi vaikka tuossa hesarin kulmalla ja uhoisit siinä, kurvin kundit auttaa sua eteenpäin ja pääsisit hyvin pian elämmässäsi ylöspäin.
Mutta on kiva kun olet olemassa ja otat kantaa, jatka samaan malliin.
No en käy kiistelemään minkään puolueen edustajien järjen tasosta ,totean vaan, että yrittäminen on syrjäseudula kanattamatonta ja turha pitää muutaman ihmisen kylää hengissä tukirahoilla, niille on parempaa käyttöä.
Kapitalismi on kovaa ja sen mukaan mennään.
Vapaavuori lupaa kaikille asunnon Helsingistä.
No se olisi hieno asia.
Pääkaupunki tarvitsee uutta työvoimaa ja uusia asukkaita.
Että tervetuloa vaan.
Niin sitähän voip lähtee vaikka töihin Helsinkiin.
eläpäs kehtoo myö ei lähetä mihinkkää
äitee tekköö ruuvat ja antaa eläkeestään muttaman kympin
nuapurin kaakolla on kilju käännissä ja sillee
helsinkissä joutus ite kaik maksammaan
äit lupas elättöö nii kauan kun ellää
Einohan on oikein kosmopoliitti siellä uunipankolla kun kirjoittaakin ainakin kolmella murteella yhtäaikaa.
Hehheh... kuuleppas, jos yrität olla vitsikäs ja kirjoittaa maalaismurteella, niin valitse yksi murre ja käytä sitä, älä tuolla tavalla sotke montaa yhteen. Kilju on "käämässä" ei "käännissä" jne.