Jumala antaa paljon hyvää juutalaisuudesta

Raamatussa on kerrottu hyvästä Jumalasta, joka on antanut ja antaa paljon hyvää ihmisille juutalaisuudesta kuten Jeesus Juutalaisten Kuninkaana on Jumalan valtakunnan Herra ja antanut hyvän opetuksensa juutalaisten apostolien ja Raamatussa olevien pyhien kirjojen kautta sen ilmoituksensa meille vastaanotettavaksi ja sen mukaan saamme uudistua hyvään totuudelliseen ja pyhään evankeliumin vastaanottamiseen ja ymmärtämiseen.

Tietysti Jumala pitää huolta kaikista ihmisistä ja eläimistä ja kasveista myös, kuten näemme tätä elämää monimuotoisena tässä maailmassa ja luotujen on hyvä Luojaa kiittää ja kunnioittaa kaikesta siitä hyvästä mitä saamme elämäämme moninaisesti. Elämän ja veden ja ruuan lisäksi saamme myös hyvää hengellistä, kun vain sitä tahdomme ja anomme Jeesuksen nimessä, eikä muuta nimeä ole annettu tässä yhteydessä eikä muutu tämä Jumalan valtakunnan todellisuus ihmisten maailmassa.

Israelin juutalaisille Jumala antanut myös luvatun maan takaisin ja Jerusalemin vaikka näemme tässä ajassa myös Jumalan vastustajan toimet selvästi ja paljon vääriä syytöksiä esitetään siionismista ja juutalaisten takaisin kokoamisesta. Jeesus on hyvä paimen omalle juutalaiselle kansalleen ja Jumalan valinnan tähden juutalaiset saaneet paljon koetusta tässä maailmassa ja samoin Jumalan rakkautta kurituksena. Raamattu Jumalan antamana myös juutalaisuudesta ja Jeesuksen asema ollut sama ihan luomisesta lähtien.
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Evankeliumi_hyvää kirjoitti:

Raamatussa on kerrottu hyvästä Jumalasta, joka on antanut ja antaa paljon hyvää ihmisille juutalaisuudesta kuten Jeesus Juutalaisten Kuninkaana on Jumalan valtakunnan Herra ja antanut hyvän opetuksensa juutalaisten apostolien ja Raamatussa olevien pyhien kirjojen kautta sen ilmoituksensa meille vastaanotettavaksi ja sen mukaan saamme uudistua hyvään totuudelliseen ja pyhään evankeliumin vastaanottamiseen ja ymmärtämiseen.

Tietysti Jumala pitää huolta kaikista ihmisistä ja eläimistä ja kasveista myös, kuten näemme tätä elämää monimuotoisena tässä maailmassa ja luotujen on hyvä Luojaa kiittää ja kunnioittaa kaikesta siitä hyvästä mitä saamme elämäämme moninaisesti. Elämän ja veden ja ruuan lisäksi saamme myös hyvää hengellistä, kun vain sitä tahdomme ja anomme Jeesuksen nimessä, eikä muuta nimeä ole annettu tässä yhteydessä eikä muutu tämä Jumalan valtakunnan todellisuus ihmisten maailmassa.

Israelin juutalaisille Jumala antanut myös luvatun maan takaisin ja Jerusalemin vaikka näemme tässä ajassa myös Jumalan vastustajan toimet selvästi ja paljon vääriä syytöksiä esitetään siionismista ja juutalaisten takaisin kokoamisesta. Jeesus on hyvä paimen omalle juutalaiselle kansalleen ja Jumalan valinnan tähden juutalaiset saaneet paljon koetusta tässä maailmassa ja samoin Jumalan rakkautta kurituksena. Raamattu Jumalan antamana myös juutalaisuudesta ja Jeesuksen asema ollut sama ihan luomisesta lähtien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu