Suomen ja Saksan rauhansopimus 1918. Miksi moinen?

NiksYyperAlles

Miksi tehtiin rauhansopimus? Saksahan oli tunnustanut Suomen jo aikoja sitten. Mikä sota päättyi Suomen ja Saksan välillä?


28.2. Suomi ja Saksa aloittivat rauhanneuvottelut. Ja jo pari päivää aikemmin eli 26.2. Saksa päätti lähettää avustusretkikunnan Suomeen.

http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/v18v9.htm

http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/v18v10.htm

7.3. Suomen senaatti solmi Saksan kanssa rauhansopimuksen.

Suomen senaatin Edvard Hjeltin (1855-1921) ja Rafael Erichin Berliinissä allekirjoittamiin sopimuksiin kuului myös Suomen ja Saksan väliset kauppa- ja merenkulkusopimukset. Sopimus oli lähes täysin Saksan sanelema. Saksa tiesi Suomen huonon elintarviketilanteeen ja kiristi Suomea kytkemällä elintarvikeavunSaksalle annettavaan valvontaoikeuteen Suomen ulkomaankaupassa ja talouselämässä.

Sopimustekstin pääkohdat olivat seuraavat: 1) Saksa tulee toimimaan sen hyväksi että kaikki vallat tunnustaisivat Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden. 2) Suomen ei tule luovuttaa mitään osaa alueestaan vieraalle vallalle eikä myöntämään servituuttioikeutta valtioalueihinsa nähden sopimatta siitä ensin Saksan kanssa.

Sopimuksen salaisessa osassa Hjelt ja Erich lupasivat omavaltaisesti Suomen hallituksen sitoumuksen kaikille keisarillisen Saksan toiveille. Vastavuoroisesti Suomelle luvattiin hankkia itsenäisyydentunnustukset niiltä valtioilta, joilta sitä ei ollut vielä tullut. Sotilaallisesti ja taloudellisesti sopimus merkitsi Suomen suostumista Saksan sillanpääasemaksi. Hjeltin ja Erichin toiminta herätti ihmetystä Suomessa. Senaatti sai lukea sopimuksesta ruotsalaisista sanomalehdistä. Yleiseen tietoteen asia tuli Suomessa vasta viikko sopimuksen solmimisen jälkeen. Sopimus solmittiin kiirehtien, vaikka Suomen senaatin puheenjohtajan P. E. Svinhufvudintiedettiin olevan matkalla Berliiniin.

9

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Avaus-on-pötyä

      Kyse ei ollut rauhansopimuksesta, koska ei ollut sotatilaakaan.
      Saksahan tuki Suomea.
      Nyt haluttiin vain muodollinen oikeus ryhtyä toimiin Suomen alueella sen hyväksikäytöksi Leninin Venäjän valvomiseksi.
      Saksa halusi rauhoittaa Itämeren alueen ja keskittyä sotaan länsirintamalla.

    • VenäjänSota

      1914.         KOKOELMA         N:o 17. 
      SUOMEA KOSKEVIA LAKEJA JA ASETUKSIA, 
      JOILLA ON YLEISVALTAKUNNALLINEN MERKITYS.
      24 heinäkuuta (6 elokuuta).

      Suomennos.

      Korkeimmanomakätisesti allekirjoitettu Armollinen Julistus,Koskeva Suomen Suuriruhtinaanmaan ja sen rannikkovesialueen julistamista sotatilaan.
      Julkaistu 18 (31) p:nä heinäkuuta 1914 N:ossa 184 Hallituksen säännösten ja määräysten kokoelmaa (2033 art.).


      HALLITSEVALLE SENAATILLE.

      I. Julistamaan yllämainitun maan sekä sen rannikkovesialueen sotatilaan, sovelluttaen niihin sotatilaan julistettuja paikkoja koskevat määräykset (Lak. Kok. II n. Yl. Ohjes. Kuv., 1892 v. pain., 23 art., liit.; Arm. As. 20 p:ltä toukok./2 p:ltä kesäk. 1904, S. A. K., N:o 35; S. A. K. 1909, N:o 73), ja

      II. Antamaan korkeimman määräämisvallan valtiollisen järjestyksen ja yhteiskunnallisen rauhan ylläpitämistä varten mainituilla alueilla kaartin joukkojen ja Pietarin sotilaspiirin ylipäällikölle.

      Hallitseva Senaatti ryhtyköön asianmukaisiin toimenpiteisiin tämän täytäntöönsaattamiseksi.

      Pietarhovissa, 17 p:nä heinäkuuta 1914.


      Varmentanut: Ministerineuvoston Puheenjohtaja,

      http://www.histdoc.net/historia/sotatila.html


      Sota oli siis Venäjän perua.

    • NaapurinSokeatKanat

      Suomen painettu asetuskokoelma n:o 153/1918. 
      Saksaksi | auf deutschRauhansopimus

      Suomen ja Saksan välillä.

      Suomen Hallitus ja Keisarillinen Saksan Hallitus, joiden pyrkimyksenä on, sitten kuin Suomi on julistautunut itsenäiseksi ja Saksa itsenäisyyden tunnustanut, saattaa rauhan ja ystävyyden tila molempien maiden välillä pysyvälle kannalle, ovat päättäneet tehdä rauhansopimuksen ja tähän tehtävään valtuuttaneet:

      Suomen Hallitus:Herra filosofian tohtori, Valtioneuvos Edvard Immanuel Hjeltin, Helsingin Yliopiston Sijaiskanslerin, ja herra lakitieteen tohtori Rafael Waldemar Erichin, Helsingin Yliopiston valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professorin.

      Keisarillinen Saksan Hallitus:Saksan Valtakunnankanslerin, Tohtori Kreivi von Hertlingin,

      jotka 
      esitettyään toisilleen hyvässä ja asianmukaisessa kunnossa oleviksi havaitut valtakirjansa ovat sopineet seuraavista määräyksistä.

      ENSIMÄINEN LUKU.

      Suomen ja Saksan välisen ystävyyden vahvistaminen ja Suomen itsenäisyyden turvaaminen.

      Sopimusvaltiot julistavat, ettei Suomen ja Saksan välillä ole sotatilaa ja että ne ovat päättäneet vastedes elää rauhassa ja ystävyydessä toistensa kanssa.

      Saksa tulee niin toimimaan, että kaikki vallat tunnustavat Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden. Toiselta puolen ei Suomi tule luovuttamaan mitään osaa alueestaan vieraalle vallalle eikä myöntämään servituuttioikeutta valtioalueihinsa nähden sopimatta siitä ensin Saksan kanssa.

      2 artiklaDiplomaattiset ja konsulisuhteet saatetaan sopimusvaltioiden välillä voimaan heti kun rauhansopimus on vahvistettu. Erityisten sopimusten varaan jätetään konsulien mahdollisimman laajaperäinen asettaminen kummaltakin puolelta.

      3 artikla.Kumpikin puoli korvaa ne vahingot, joita sen alueella sikäläiset valtioelimet tai väestö ovat sodan johdosta kansainvälisoikeudenvastaisten tekojensa kautta aiheuttaneet toisen sopimusvaltion konsuliviranomaisten hengelle, vapaudelle, terveydelle tai omaisuudelle tahi tämän sopimusvaltion konsulaattirakennuksille tai niiden kalustolle.


      jne... loput linkistä.

      http://www.histdoc.net/historia/1917-18/153_1.html

    • Kyseessä-ei-siis

      ollut sotatilan lopettaminen, vaan pysvän rauhan ja ystävyyden tilan vakiinnuttaminen.

    • JokoTahi

      Pax Venäjä vai Pax Romana?

    • onneksi.raukesi

      Ei rauhansopimus vaan sopimus, jossa Suomi vapaaehtoisesti suostui Saksan vasallivaltioksi noudattaen Saksan määräyksiä.

    • Anonyymi

      Moni suomalainen ei tiedä tällaisesta sopimuksesta. Sitä on pidetty salassa koska valkoinen puoli teki sen mistä punaista puolta on syytetty vaikka eivät tehneet mitään sopimuksia Neuvosto-Venäjän kanssa.

      • Anonyymi

        Sopimuksella hoidettiin valtioiden välinen epäselvä tilanne kuntoon.

        Asiaa ei ole juuri käsitelty, koska sopimus menetti merkityksensä Saksan antautuessa marraskuussa 1918.

        Punikit tekivät oman sopimuksensa bolsevikkien kanssa 1.3. 1918.
        Se jäi merkityksettömäksi,koska punikit eivät olleet laillinen hallitus.

        Jos punikit olisivat voittaneet, olisi 1919 ollut edessä paluu osaksi Neuvosto-Venäjää bolsevikkien uusiessa asenteensa pienten maiden itsenäisyyteen ja ryhtyessä palauttamaan eronneita alueita takaisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sopimuksella hoidettiin valtioiden välinen epäselvä tilanne kuntoon.

        Asiaa ei ole juuri käsitelty, koska sopimus menetti merkityksensä Saksan antautuessa marraskuussa 1918.

        Punikit tekivät oman sopimuksensa bolsevikkien kanssa 1.3. 1918.
        Se jäi merkityksettömäksi,koska punikit eivät olleet laillinen hallitus.

        Jos punikit olisivat voittaneet, olisi 1919 ollut edessä paluu osaksi Neuvosto-Venäjää bolsevikkien uusiessa asenteensa pienten maiden itsenäisyyteen ja ryhtyessä palauttamaan eronneita alueita takaisin.

        Bolsevikit pelasivat katalaa peliä Suomen punaisten selän takana, sillä Saksa ja bolsevikit solmivat puolestaan rauhan Brest-Litovskissa 3.3. 1918. Tuosta alkoi venäläisten sotilaiden ja siviilienkin välitön vetäytyminen Suomesta Saksan vaatimusten mukaisesti. Tämä saneli ratkaisevasti punaisen Suomen kohtalon.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Brest-Litovskin_rauha

        Suomella ei sopimuksessa ollut vielä oikein roolia, sillä suurin huoli bolsevikkihallinnoilla oli etelässä, jossa Ukraina oli luisumassa Saksan protektoraatiksi.

        Tämän sopimuksen bolsevikit katsoivat purkautuneeksi Saksan antautuessa liittoutuneille 11.11. 1918, ja aloittivat takaisinvaltauksen Ukrainan, Puolan ja Viron suunnalla. Jostain syystä Suomen he jättivät tässä vaiheessa sivuun. Syynä voi olla bolsevikkien pääkaupungin siirtäminen Petrogradista jo helmikuussa Moskovaan , jonka näkövinkkelistä rintamatilanne näytti erilaiselta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe