Alkoholin käytön lopettaminen

Voiko joku lopettaa alkoholin käytön sen takia, kun on niin paljon juonut, että on saanut tarpeekseen siitä?
1231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kyllä voi - kaikkeen kyllästyy . Jopa ryyppäämiseen (ja etenkin krapulaan ja morkikseen). Aikoinaan joku ex-lätkän pelaaja (olisiko ollut Marjamaa?) sanoi että lopetti juopottelun kun ensimmäinen järvi tuli ryypättyä tyhjäksi ja toista ei viitsinyt aloittaa kun olisi jäänyt kuitenkin kesken. No itse olen elämässäni juuri siinä tilanteessa että "ajan" alkoholin käyttöäni "alas" vaikken varsinaisesti mikään juoppo koskaan mielestäni ole ollutkaan. Kannustavina tekijöinä asialle ovat terveyden säilyttäminen näin iän karttuessa (terveyteni vielä OK) , painon hallinta (en omista vielä kaljamahaa) sekä rahan säästyminen ja parempi mieli. Pidän kuitenkin erityisesti hyvistä viskeistä joten täysi absolutismi ei suinkaan ole tavoitteenani ts. yömyssyt, sauna olut ja esimerkiksi hyvä viini ruokajuomana pysyvät ohjelmassa. Myös juhlatilaisuuksissa aion hieman nauttia sillä siellä "ilma helposti pilaantuu" jos joku leikkii Jeesusta..Kännätä en enää aio ellei sitten satu sitä kuuluisaa vahinkoa hyvässä seurueessa. Muutoin tarkoitus on vähentää ryyppäämistä reilusti vuosi vuodelta. Täytän 50 vuotta ensi keväänä ja yritän vähentää käyttöäni noin viiteen viskipulloon vuodessa - määrän olen ajatellut korvata laadulla elikkä yli 12 vuotiaita ja mielellään single malttia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voikosillaikäydä kirjoitti:

Voiko joku lopettaa alkoholin käytön sen takia, kun on niin paljon juonut, että on saanut tarpeekseen siitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu