FAKTA,JOKA KUMOAA ATEISMIN HYÖDYTTÖMÄKSI

Kehitysopin kannattajat myöntävät sen todennäköisyyden, että oikeat atomit ja molekyylit sattuisivat kohdalleen muodostaakseen vain yhden yksinkertaisen proteiinin eli valkuaismolekyylin, olevan yksi mahdollisuus 10/113:sta (ykkösen perään 113 nollaa).
Tuo luku on suurempi kuin koko kaikkeuden atomien arvioitu kokonaismäärä.
Matemaatikot eivät ryhdy edes tutkimaan mahdollisuuksia, joiden todenperäisyys on pienempi kuin yksi 10/50:stä, koska ne heidän mielestään eivät koskaan toteudu.
Kuitenkin yhdestä yksinkertaisesta proteiinimolekyylistä ei suinkaan vielä synny elämää. Pelkästään yhden solun toiminnan ylläpitämiseksi tarvitaan noin 2000 erilaista proteiinia ja sen todennäköisyys, että ne kaikki esiintyisivät sattumalta, on vain yksi mahdollisuus 10 / 40 000:sta eli ykkösen perään 40 000 nollaa!!!!!!
Jollei ihminen yhteiskunnallisten käsitystensä tai tieteellisen koulutuksensa takia ennakkoluuloisesti pidä kiinni näkemyksestä, jonka mukaan elämä syntyi maan päällä (itsestään), tämä yksinkertainen laskutoimitus karistaa tuon ajatuksen lopullisesti.
18143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

..no, jos uskovaisten mielestä jumala on luonut maan ja taivaan, niin kuinka paljon pitää olla nollia,että jumala olisi luonut itsensä luomaa meidät?

Äänestä

Miksi toistat samoja kressuvalheita aina vaan uudelleen. Lue Wagnerin Kelpoisimman synty. Siellä asia on seikkaperäisesti selvitetty ja väitteesi kumottu. Toimivia proteiineja, genomeja metabolioita on kaikkia hypertähtitieteellinen määrä. On aivan sama, mikä niistä on sattunut valikoitumaan.

Rautalankaa.
On käytännössä mahdotonta pudottaa kolmen kilometrin korkeudelta kuumailmapallosta pipetillä yhdellä yrittämällä pisara määrättyyn terassin ruuvinkantaan. Tätä tarkoittaa vertauksesi.
Jos ravakka ukkospilvi sataa kolmesta kilometristä, niin kyseiseen ruuvinkantaan osuu useita pisaroita. Tätä tarkoittaa evoluutio.

Premissit väärin (tarkoituksellisesti tai tietämättään) johtopäätös väärä (tarkoitushakuisesti)

Uskotko tosiaan, että tutkijat olisivat niin idiootteja, etteivät vetäisi apukoulutasollekin ilmeistä johtopäätöstä, jos väitteesi pitäisi paikkaansa? Mutta kun ei pidä. Kreationistien tarkoituksellista valehtelua, jota täälläkin on useankin kirjoittajan toimesta oiottua moneen kertaan. Kysymys kuuluukin, etkö ole seuranut palstaa, vai jatkatko tahallisesti valehtelua?

2Äänestä
  • Erittäin hyvä selvennys.

    Käytännössä noin hyvä tyrmäys tarkoittaa sitä, että avauksen tehnyt fundamentalisti hylkää tämän ketjun ja parin päivän kuluttua avaa uuden samansisältöisen vähän eri sanoin. Palstalla on ollut useita kertakäyttö-nikkien tekemiä abiogeneesi-aiheisia avauksia ja joka kerta avaajan kyky ja sitä myötä halu keskustella aiheesta lerpahtaa ensimmäiseen hyvään vastaukseen. Tarve julistaa kuitenkin pysyy.

    1Äänestä

  • Taidan omata profetoinnin lahjan koska palstalle ilmestyi tyhjänpäiväinen avaus otsikolla " KUKA TAI MIKÄ ON ATEISTIEN IHMEIDEN TEKIJÄ?"

    Avaajan mielestä juttuja pitää ilmeisesti epämääräistää, että virheet eivät paljastu heti avauksesta.

    Äänestä

  • Osaako+ussut+tehdä+muunlaisiakin+avauksia+kuin+tyhjänpäiväsiä?99+%+noista+taitaa+käsitellä+ihan+muuta+kuin+ateismia,+enimmät+heidän+uskontoaan,+joten:+Miks+vitussa+uskovaiset+on+noin+ällistyttävän+kiinnostuneita+meidän+ateistien+kannasta+uskon+asioihin,+joihin+me+ei+edes+uskota?!+:D+Kyselis+noista+ennemmin+omiltaa,+eikös+niitten+pitäis+ennemmin+olla+uskonasioiden+asiantuntijoita?!Ei+niilllä+pitäis+olla+meiltä+kysyttävää+kun+yks+ainoa+kysymys:"Miksi+et+usko+jumalaan?"Ja+vastauskin+siihen+on+aina+se+sama:"No+kun+sitä+ei+ole+mitenkään+todistettu+että+sellaista/sellaisia+on+olemassa!"End+of+discussion!Et+täs+nyt+tuntuu+olevan+menossa+lähinnä+kilpailu,+et+kuinka+monella+eri+tavalla+tota+samaa+asia+kykenee+kysymään?

    Äänestä

  • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

    Taidan omata profetoinnin lahjan koska palstalle ilmestyi tyhjänpäiväinen avaus otsikolla " KUKA TAI MIKÄ ON ATEISTIEN IHMEIDEN TEKIJÄ?"

    Avaajan mielestä juttuja pitää ilmeisesti epämääräistää, että virheet eivät paljastu heti avauksesta.

    Ja häirikkö-avaaja on laiska, hän kopioi juttunsa vanhoista aloituksista tai netistä.

    Äänestä

Onneksi sinä olet niin suuri nolla, että peität Jumalan jättämän reijän.

Äänestä

Juu!
Ja varmaan todennäköisyys sille, et noi atomit ihan sattumalta muodostais sellaisen ihmeen, kuin vesimolekyyli, on ihan samaa luokkaa, eikö vain?

Ja vettähän maapallolle ei ole muodostunut siis juuri ollenkaan? :)
Saati, että tota erikoistuotetta on löytyny myös monelta muulta aurinkoa kiertävältä objektilta, ei pelkästään maasta!

Joten: Tarkistaisitko laskukaavasi?

Kiitos

Äänestä
  • Ja sit vielä tohon evoluutioon, jota et itse uskaltanut edes manita, koska se olis puhkaissut kuplasi!

    "Pelkästään yhden solun toiminnan ylläpitämiseksi tarvitaan noin 2000 erilaista proteiinia ja sen todennäköisyys, että ne kaikki esiintyisivät sattumalta, on vain yksi mahdollisuus 10 / 40 000:sta eli ykkösen perään 40 000 nollaa!!!!!! "

    Niin minkälaisen solun? Nykyisen, vai muinaisen?
    Ja solut eivät todellakaan olleet ensimmäisiä elämänmuotoja, joten mitäs jos edettäis mielellään kronologisessa järjestyksessä?
    Aloitettais ennemmin vaikka bakteereista, joissa ei ole edes nykysen kaltasia tumia, vaan niiden esiversioita, joten niitä voi siis hyvällä syyllä kutsua vanhemmiksi eliömuodoiksi kuin varsinaisia soluja, eikö vain?
    No! Monestas proteiinista me jo tällä pelillä päästiin eroon? :)
    Entäs sitten Arkit (tai Arkeonit)? Ei tumaa ollenkaan! Joten nämä ovat taas kertaluokkaa simppelimpiä kuin solut! Monesta proteiinista tällä päästiin eroon?
    Ja karsitaanpas lisää!
    Entäs sit virukset? VIELÄKIN simppelimpiä! Toki nykyään virukset ei kykene itsenöiseen elämään, mutta kenties menneisyydessä kykenivät. Ja jos uskallat jo tässä vaiheessa myöntää, että evoluutio on täyttä totta, niin kykenisit itsekin hoksaamaan että: Jos edellämainittu ei olisi totta, viruksia ei yksinkertaisesti sit enää olisi olemassa. Jos ne ovat siis syntyneet ENNEN kaikkia muita eliömuotoja! Ja tätä voi pitää hyvin todennäköisenä niiden yksinkertaisuus huomioon ottaen! (esim. Ei edes DNAta, vaan RNA!)
    Ja VIELÄ pikkasen!
    Entäs sit alkusolut? Ja jopa NÄMÄ osas sen yhden elintärkeän jipon elämän kannalta, eli: lisääntymisen JAKAUTUMALLA! Jokaista solua ei tartte tehdä ERIKSEEN, koska yks solu kykenee tuottamaan lukemattomia jälkeläisiä!
    No montas proteenia meille jäi jäljelle?

    "Kolmannen teorian mukaan virukset olivat olemassa jo ennen soluja. Teoria esittää, että nykyiset yksijuosteista RNA:ta sisältävät virukset voisivat olla varhaisten RNA-molekyylien jälkeläisiä. On myös esitetty, että DNA-virukset voisivat olla aitotumallisten solujen tumien esiasteita. Esiaitotumalliset solut olisivat antaneet pysyvän sijan DNA-viruksille, joista sittemmin olisi kehittynyt nykyisen kaltainen tuma."

    Eli "solu" ei ole mikään yhdessä hetkessä nykyisenkaltaiseksi muodostunu elämän rakennuspalikka-möhkäle, jonka sen omassa ahdasmielisessä kupolissasi miellät, vaan satojen miljoonien/jopa miljardien vuosien saatossa yksinkertaisemmista osasista sen KAMALAN evoluution myötä nykyiseen, kohtalaisen monimutkaiseen - kieltämättä, muotoonsa muokkautunut organismi!

    Ja jos sä ihmettelet pelkän solun olemassaolon mahdottomuutta, mikset sä sit ihmettele siitä solusta/soluista rakentuneiden mitä kummallisinpien eliöiden mahdottomuutta?! Laskeppas joutessas et kuinka montaa erilaista solua (ja bakteeria. Koska harva eliölaji tulee ilman näitäkään toimeen) maailmassa on, ja mikä on todennäköisyys sille et nää ihan sattumalta muodostais vaikkapa niinkin monimutkaisen eliölajin ku ihminen ihan pelkällä todennäköisyyslaskennalla! ;) Eli päädyt ihan varmaan siihen lopputulokseen, et ihmistä ei voi olla olemassakaan! ... no, ONKO!? ;)

    Ja jos joku "taivaallinen tonttu-ukko" olis luonu elämän, niin eikö siihen olis riittäny vallan hyvin pelkän solun, bakteerien yms. luominen, miks piti luoda solun esiasteet, joilla ei ole oikein mitään virkaa nykypäivänä? ;) Jälleen kerran (kuten ton avaruudenkin kanssa) kaikessa oikeassa oleva erehtymätön kaikkeuden insinööri huhki ihan turhaa työtä (osotus erehtymättömyydestä?) luoden asioita jolla ei ole mitään merkitystä korkeampien elämänmuotojen kannalta!?

    Äänestä

Aloituksen asialla ei tietenkään ole yhtään mitään tekemistä ateismin kanssa.

1Äänestä
  • Ai onkos täällä Ateismi-palstalla joskus keskusteltu ateismistakin?
    Mä oon vielä niin uusi täällä, etten o kyllä toistaseks nähny moista ihmettä! :/

    Äänestä

  • MielenkiinnollaOdotellen kirjoitti:

    Ai onkos täällä Ateismi-palstalla joskus keskusteltu ateismistakin?
    Mä oon vielä niin uusi täällä, etten o kyllä toistaseks nähny moista ihmettä! :/

    Ei ateismissa todellakaan juuri mitään keskusteltavaa olekaan.

    Äänestä

  • No kohtalaisen totta toki tuokin.
    Olemattomiin asioihin uskomattomuus on suht nopeasti niputettu kokoon! :D

    Mut voishan sitä harkita et keskustelis et millaista on uskonnottomien ihmisten arki? Ehkä sit noi uskovaisetkaan ei meitä enää niin pelkäis ja kammoais, kun niille selviäiskin et me tehdään muutakin ku uhrataan vuohia vapaa-ajallamme!

    Koitetaas: Tein tossa juuri kinkku-kirsikkatomaatti munakkaan. Palanpaineeksi hörppäsin kupillisen Earl-Greytä. Oli varsin maittavaa ja täyttävää. Kyllä siinä nälkä tulikin sen aamuisen vuohenlahtauksen kanssa äheltäessä! *huh*

    Äänestä

Atomi ja proteiini ovat kaksi täysin eri asiaa.

Äänestä

Ei kumoa eikä osoita mitenkään yhtäkään jumalaa.

Saman ihmisen kohdalla tapahtunut lottovoitto ja kahden salamaniskun saaminen on todella epätodennäköistä, mutta koska tämän todennäköisyys ei ole nolla niin et voi sanoa, että näin ei voi tapahtua.

Äänestä

Eihän faktaa kumota!

Se mihin ateisti uskoo, kumoutuu toinen toisensa perään!

Äänestä
  • Totta!
    Koska me ei uskota mihinkään, me vaan tiedetään asioita!

    Äänestä

Olen huomannut myös epäuskoni näkymättömiin vaaleanpunaisiin yksisarvisiin täysin hyödyttömäksi.

Sille ei kai sitten oikein voi mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AteismiOnJärjetön kirjoitti:

Kehitysopin kannattajat myöntävät sen todennäköisyyden, että oikeat atomit ja molekyylit sattuisivat kohdalleen muodostaakseen vain yhden yksinkertaisen proteiinin eli valkuaismolekyylin, olevan yksi mahdollisuus 10/113:sta (ykkösen perään 113 nollaa).
Tuo luku on suurempi kuin koko kaikkeuden atomien arvioitu kokonaismäärä.
Matemaatikot eivät ryhdy edes tutkimaan mahdollisuuksia, joiden todenperäisyys on pienempi kuin yksi 10/50:stä, koska ne heidän mielestään eivät koskaan toteudu.
Kuitenkin yhdestä yksinkertaisesta proteiinimolekyylistä ei suinkaan vielä synny elämää. Pelkästään yhden solun toiminnan ylläpitämiseksi tarvitaan noin 2000 erilaista proteiinia ja sen todennäköisyys, että ne kaikki esiintyisivät sattumalta, on vain yksi mahdollisuus 10 / 40 000:sta eli ykkösen perään 40 000 nollaa!!!!!!
Jollei ihminen yhteiskunnallisten käsitystensä tai tieteellisen koulutuksensa takia ennakkoluuloisesti pidä kiinni näkemyksestä, jonka mukaan elämä syntyi maan päällä (itsestään), tämä yksinkertainen laskutoimitus karistaa tuon ajatuksen lopullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu