Maalaisliitto-Kepun "ammattiyhdistyslehti" MT on ilmeisen ylpeänä ottanut provokaattorin viitan kantaakseen liittyen mm. kaupungistumiskeskusteluun.
Kautta aikain lehti on ollut hieman vino tietolähde mutta nykyinen kehityssuunta on ollut melko surullista seurattavaa.
Kyseisessä aviisissa nostetaan harvasen päivä näyttävästi esille uutisointi jossa joku globaalia tai kotimaista kaupungistumiskehitystä ymmärtämään pyrkivä taho kertoo näkemyksensä.
Ko. lausunnoista repostellaan otsikot keltaisen iltapäivälehdistöstön tyyliin sillä seurauksella että peruslukijakunta yhtyy lähes yksiäänisenä lukijapalautekirjoitteluun.
Ja tätä älymölöä aviisi puolestaan hyödyntää alkuperäisen juttunsa jatkeenaan. sic.
Samoin tarkoitushakuisen provokatiivisuuden nimissä omat toimittajat tekevät "ohikulkija- kyselyitä" viiden henkilön otannalla ohjaavine kysymysvalintoineen.
Ja tällä aineistolla tehdään etusivun uutisia.
Laveaksi on toimituksessa venytetty tiedonhankinnan luotettavuutta.
Samankaltaista valitettavaa kehitystä on ollut havaittavissa myös aatesuuntauksen pää-äänenkannattajassa jossa kaikenmaailman kainuulaislappilaiset provokaattorit saavat alati lisääntyvää palstatilaa sisältötyhjine huuteluineen.
Tietysti kilpailu iltapäivälehdistön kanssa on alati kovenevaa mutta samoilla kyseenalaisilla avuilla kilpaillessa menettää lopulta erottautumisetunsa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
demut itkee
On sullakin pakkomielle, kytätä mitä Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa.
Meneppä lääkäriin, se voipi auttaa tuollaiseen pakkomielteeseen.
liittyy tiiviisti maalaisliiton politiikan mielipideilmastoon eli aiheeseen josta täällä olisi tarkoitus keskustella.
Avaus oli erittäin hyvä. Palaute tyypillisen kepulaista eli demareista ja henkilöön menevää.
MTn uutisointi lähestyy pikkuhiljaa MV-lehdyn tasoa.