Olet uskossa tai et

nappinappi

Olen hakoteillä ja haluaisin rukoilla ääneen mutta en uskalla, tiedän että näin ajattelee moni muukin joten kirjoitin "Isälle" viestin

Hei Isä! Minä olen miettinyt sinua paljon siis tosi paljon, olen miettinyt sitä myös että miksi olen tällainen? miksi en osaa enää
rukoilla, ennen se oli helppoa mutta nykyään en saa edes suutani auki iltaisin kun haluaisin rukoilla ääneen sinun nimeässäsi ja
keskustella sinulle asioistani? Haluaisin tietää miksi olen tällainen ja miksi olen hakoteillä, ja miksi olen epäonnuistunut
elämässäni? tähän kaikkeen haluan vastauksen sinulta Isä joka kuolit ristillä minun syntieni tähden! olenko osa sinua? oletko osa minua?
miksi olen luonteeltani tällainen? haluan tietää! haluan myös tietää mitä tietä kuljen tällä hetkellä? tiedän että tiedät ajatukseni
vaikka en niitä ääneen sanoisikaan, tiedän että olet läsnä vaikka en täydellinen ihminen olekkaan(kukaan ei ole), tiedän että rakastat
minua tällaisena kuin olen.! Haluaisin todella tehdä oikeita päätöksiä elämässäni, ohjaa minua sydämessäni Rakas Jeesus, Isä joka kuolit
Ristillä (MINUN) syntieni tähden.!

Kuuntelein pitkästä aikaa.
Hillsong Kristian Stanfill - Even So Come
Rukoile mielessäsi niin huomaat kuinka pyhähenki laskeutuu päällesi ja saat vakuuttavan helpottuneisuuden tunteen sydämmeesi.
lupaan sen.

13

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T..Mirka

      Sinua on huijattu rankasti. Jumala, Jeesus jne ovat satua ja höpötystä. Todisteita mistään muustakaan ei ole.

      Ihmiset ovat tyhmiä.

      • painuhoitoon

        Jos joku on tyhmä, niin sinä Mirka!
        Mitä sinä teet täällä rienaamassa?
        Olet sairas, painu hoitoon!


      • Terv..Mirka
        painuhoitoon kirjoitti:

        Jos joku on tyhmä, niin sinä Mirka!
        Mitä sinä teet täällä rienaamassa?
        Olet sairas, painu hoitoon!

        Lopeta haukkuminen ja mollaaminen ja todista että olen väärässä.


    • nappinappi

      sinä joka sanot asioita joita et tunne tai ole tietoinen asiasta niin voin sanoa että olet väärässä! ryhdistäydy? yritä edes? tiedät mistä puhun.

    • pitkäänuskossa

      Ihan hyvä rukoilla ajatuksella, silloin ei ainakaan sielunvihollisen voimat kuule rukouksiasi. Paholainen voi syöttää aivoihin pajoja ajatuksia mutta kristityn ajatuksia ei voi lukea. Rukoilen usein ajatellen.

      • Terv..Mirka

        ""Paholainen voi syöttää aivoihin pajoja ajatuksia ""
        - HEH HEH HEH ....


    • oipoi

      Mikäli uskonto aiheuttaa ongelmia niin hankkiudu hyvä lapsi niistä kokonaan eroon. Uskonnoilla vaan uunotetaan ihmisiä.
      Vapahtaja olet sinä, et tarvitse muita.

    • Rukoilijat

      Olen vaimoni kanssa rukoilleet Jeesusta auttamaan meitä. Ja uskomme Jeesukseen.

      • T..Mirka

        ""Olen vaimoni kanssa rukoilleet Jeesusta auttamaan meitä""
        - Olet jo varmaan huomannut ettei rukoukset toimi millään tavalla.


    • Seir

      Olemme uskossa ja turvaamme Jumalaan sekä Jeesukseen.

    • Meidät

      Uskotaan Jeesukseen t. Me

      • Hetawaan

        Isä ei kuollut ristillä , vaan Hänen poikansa Jeesus.Isä on Isä ja Poika on Jeesus ja vielä on Pyhä Henkikin, joka täällä maan päällä opettaa meitä kulkemaan Tiellä Kotiin ja puolustaa meitä pahan Henkivaltoja vastaan, kun rukoillen kuljemme.Tehden parannusta synneistämme.Pystyäksemme kuulemaan Jumalan tahdon ja ennenkaikkea Rakastamaan ...Raamatussa Nehemiakin rukoili ajatuksissaan ja Jumala kuuli ja vastasi hänelle.


    • Jobinpostia

      Sananl.28:9 Joka korvansa kääntää kuulemasta lakia, sen rukouskin on kauhistus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      22
      4632
    2. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      154
      4100
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      13
      3386
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      67
      3066
    5. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      86
      2764
    6. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      151
      2642
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      2383
    8. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      37
      2313
    9. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      121
      1620
    10. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      20
      1615
    Aihe