että tämä pahan vallassa oleva, saatanaa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmiskunnan Jumalan Sanan (Raamatun UT) vastaisesti touhujen ja politiikan mukaisuus alkaa olemaan tiensä päässä.
Joka uuden antikristillis / uskonnollispoliittisen, uuden maailman järjestyksen valtaan pääsyy edellyttää sitä kolmatta maailmansotaa, jota nyt kovasti jo viritellään.
Ihmiskunnan PAHUUDEN tähden, pimeyden puolen ruhtinaalla, kaiken valheellisuuden vääryyden ja pahuuden isällä on siihen mahollisuudet ja Jumalan lupa sen järjestämiseen ja aikaan saamisen. Jossa kolmannessa maailman soddassa vasta eri krist. kuntalaiset herää, siihen Oikeaan Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen, ja yhtyvät yhdeksi, Raamatun UT mukaisesti ja perustalta eläväksi ja toimivaksi Krist. jäsenistöksi, jotka ei ota sitä saatanan tunnuksella (pedon merkillä) osto ja myynti, viimeinen saatanallinen maailmanvalta, järjestelmästä, riippumattomiksi. Josta antikristillisestä (valhekristillisestä) maailmanvalta hallinta alisuudesta, irtisanoutuneet Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen "kypsiksi" kasvaneet vanhurskaat, sitten jossain vaihessä saavuttavat sen YLÖS ottoon kelvollisuuden, tahrattomiksi ja rypyttömiksi itsensä laittaneet, pelastuu siltä hirmuiseksi maailman valtojen loåpulliseksi LOPUKSI, Jumalan, jumalattomalle, saatanaa tuomiokseen palvelevalle ihmiskunnalle hirvittävältä, lopullielta TUOMIOLTA.
Kyllähän tuon jo kaikesta näkee ja kuulee...
Herättelevä
0
64
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502224Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11904Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖23874- 68863
Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt51821Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me117816Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9743vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22733