"... sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi." "Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus." 2Kor 3:6,17
Kirkolliskokousten päätöksiä ja tunnustuskirjoja, sekä luterilaisia, reformoituja, kalvinistisia että anglikaanisia, on kirjoitettu aikana, jolloin vallitsi kirkossakin ankara ristiveto. On tullut kirjoitettua äkkipikaistuksissa sellaista, mikä mielellään unohdetaan. On pyritty rakentamaan raja-aitoja, joita nykyään pyritään purkamaan.
Alkuseurakunnassa vallitsi käsitysten moneus. Seurakunta oli suvaitseva. Siihen kuuluivat ne, jotka halusivat siihen kuulua sen tarkemmin erittelemättä, miten he yksityiskohdittain uskoivat. Oli kuitenkin yhteinen usko: Herran Jeesuksen kautta pelastutaan.
Nykyisin koko maailman kirkko pyrkii takaisin yhtenäisyyteen ja yksityiskohtien suvaitsevaisuuteen. Ekumenia ei ole vain haave, vaan se on jo pitkälle toteutunut. Sitä ei ole saavutettu siten, että yksi katsanto olisi alistanut muut, vaan siten, että tunnustukseltaan erilaiset osakirkot ovat ruvenneet suvaitsemaan toisiaan ja omia jäseniäänkin, jotka ajattelevat joissakin opinkohdissa niin kuin jokin muu kirkko. Ekumenia on paluuta alkukirkon moninaisuuteen ja suvaitsevaisuuteen, mutta yhdestä ei tingitä: vain Kristus pelastaa.
Lainsäädännössäkin osa laista on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi, kun ajattelutapa on muuttunut. Esimerkiksi lakia epäsiveellisistä julkaisuista ei enää pitkään aikaan ollut noudatettu, ennen kuin se kumottiin. Myös kirkollisessa piirissä on kirjoitettu paljon sellaista, joka on nykyisin kuollutta kirjainta.
On olemassa henkilöitä, jotka haluavat oman henkisen rakenteensa vuoksi nostaa Raamatun tai kirkollisen tunnustuksen kirjaimen korkeimmaksi auktoriteetiksi. Mutta Pyhä Henki ei johda kirjainta, vaan pyrkii tuomaan evankeliumin sanaa. Henki tekee eläväksi.
Nykyaikana eriuskoiset osakirkot ovat entistä enemmän Pyhän Hengen johtamia. Nykyisin toisinajattelevia kristittyjä ei pidetä kadotuksen omina, vaan rakkaina sisarina ja veljinä Jeesuksessa Kristuksessa.
Juuri armosta tulee se vaan,
että sielut tiellä matkustaissaan
myös joutuvat yhteen ja yhdessä näin
saamme kulkea Siioniin päin,
tässä toisiaan hoitaa
jos väsymys voittaa
ja huutaa: Jo raukka nyt jäin!
Niin Siionin retkill’,
näillä valmistushetkill’,
saa elää, ihastua muistakin viel’,
jotka kulkevat samalla tiell’;
tässä useesti näkee
niin harrasta hääväkee,
ett’ oikein on iloinen miel’. ”
Antti Achreniuksen laulusta Oi armo ja rakkaus suur´
Kirkolliskokousten päätöksiä ja tunnustuskirjoja, sekä luterilaisia, reformoituja, kalvinistisia että anglikaanisia, on kirjoitettu aikana, jolloin vallitsi kirkossakin ankara ristiveto. On tullut kirjoitettua äkkipikaistuksissa sellaista, mikä mielellään unohdetaan. On pyritty rakentamaan raja-aitoja, joita nykyään pyritään purkamaan.
Alkuseurakunnassa vallitsi käsitysten moneus. Seurakunta oli suvaitseva. Siihen kuuluivat ne, jotka halusivat siihen kuulua sen tarkemmin erittelemättä, miten he yksityiskohdittain uskoivat. Oli kuitenkin yhteinen usko: Herran Jeesuksen kautta pelastutaan.
Nykyisin koko maailman kirkko pyrkii takaisin yhtenäisyyteen ja yksityiskohtien suvaitsevaisuuteen. Ekumenia ei ole vain haave, vaan se on jo pitkälle toteutunut. Sitä ei ole saavutettu siten, että yksi katsanto olisi alistanut muut, vaan siten, että tunnustukseltaan erilaiset osakirkot ovat ruvenneet suvaitsemaan toisiaan ja omia jäseniäänkin, jotka ajattelevat joissakin opinkohdissa niin kuin jokin muu kirkko. Ekumenia on paluuta alkukirkon moninaisuuteen ja suvaitsevaisuuteen, mutta yhdestä ei tingitä: vain Kristus pelastaa.
Lainsäädännössäkin osa laista on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi, kun ajattelutapa on muuttunut. Esimerkiksi lakia epäsiveellisistä julkaisuista ei enää pitkään aikaan ollut noudatettu, ennen kuin se kumottiin. Myös kirkollisessa piirissä on kirjoitettu paljon sellaista, joka on nykyisin kuollutta kirjainta.
On olemassa henkilöitä, jotka haluavat oman henkisen rakenteensa vuoksi nostaa Raamatun tai kirkollisen tunnustuksen kirjaimen korkeimmaksi auktoriteetiksi. Mutta Pyhä Henki ei johda kirjainta, vaan pyrkii tuomaan evankeliumin sanaa. Henki tekee eläväksi.
Nykyaikana eriuskoiset osakirkot ovat entistä enemmän Pyhän Hengen johtamia. Nykyisin toisinajattelevia kristittyjä ei pidetä kadotuksen omina, vaan rakkaina sisarina ja veljinä Jeesuksessa Kristuksessa.
Juuri armosta tulee se vaan,
että sielut tiellä matkustaissaan
myös joutuvat yhteen ja yhdessä näin
saamme kulkea Siioniin päin,
tässä toisiaan hoitaa
jos väsymys voittaa
ja huutaa: Jo raukka nyt jäin!
Niin Siionin retkill’,
näillä valmistushetkill’,
saa elää, ihastua muistakin viel’,
jotka kulkevat samalla tiell’;
tässä useesti näkee
niin harrasta hääväkee,
ett’ oikein on iloinen miel’. ”
Antti Achreniuksen laulusta Oi armo ja rakkaus suur´
Vastaukset 2
Vanhimmat
Erityisen suurta pohdintaa on aiheuttanut kysymys sidotusta tai vapaasta ratkaisuvallasta eli determinismistä ja tahdonvapaudesta.
Tunnetusti Luther asettui, kuten oppi-isänsä pyhä Augustinus, sidotun ratkaisuvallan kannalle. Samalle kannalle asettuivat myös reformoidut zwingliläiset ja kalvinistiset kirkot, melkein koko reformaatio. Vapaan kristillisyyden piirissä ajateltiin toisinkin.
Vanhat kirkot, Rooma, ortodoksit ja idän pienemmät kirkot, asettuivat tahdonvapauden kannalle. Protestanttiset kirkot ajattelivat, että pelastus tulee yksin armosta. Vanhat kirkot taas uskoivat, että syntiinlankeemuksesta huolimatta ihmiseen on jäänyt vielä pieni kipinä hyvää, joka tekee mahdolliseksi vapaan valinnan.
Vanhojen kirkkojen ajattelu vapaasta ratkaisuvallasta on nykyisin saavuttanut suurta kannatusta protestanttistenkin kirkkojen piirissä, sekä meillä luterilaisuudessa että kaikkein tiukimmassakin kirkossa, kalvinilaisuudessa, Sveitsistä alkunsa saaneessa kirkollisessa ajattelussa. Suuri osa Amerikan kirkoista on alkujaan kalvinistisia, mutta suosivat nykyään tahdonvapauden oppia. Tahdonvapaus on hyvin suosittu oppi myös nyky-Suomessa. Vapaissa suunnissa näin ajattelevat lähes kaikki, luterilaisuudessakin monet.
Itsestäni näyttää, että ratkaisuvalta on sidottu, niin kuin Lutherkin opetti.
Emme koskaan pääse siihen, että tämä asia ratkeaisi kirkollisessa elämässä suuntaan tai toiseen. Silti pidämme molemmin tavoin ajattelevia sisarinamme ja veljinämme.
Ajatuksesi kaikkien uskovaisten veljeydestä on hyvä. Jeesus rukoili: "että he olisivat yhtä".
Tämä yhteys ei saa perustua pakkoon vaan toisten ajatuksenvapauden kunnioittamiseen ja Hengen yhteyteen. Hengen yhteys merkitsee sitä että jos Jeesusta ylistetään, silloin sydämet yhtyy siihen samaan ylistykseen.
Maailman henki tahtoo viedä toisenlaiseen yhteyteen mistä Jeesus suljetaan pois.