Kuka vastuussa lähijunista: VR, HSL vai LV?

Miksi_päättäjät_hölmöile

Kuka on vastuussa lähiliikennejunista: VR, HSL vai ?

Viime perjantaina 29. syyskuuta 2017 oli jälleen kerran lähiliikennejunien liikennöinnissä pahoja ongelmia.

Eli junavuoroja oli peruttu, ja sekin, liikenne, mikä oli, niin:

a) sitä ei ollut hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla

JA

b) tiedotus tilanteesta oli täysin ala-arvoista !

Tämä herättää kysymyksiä:

1. Kuka päättää siitä, mitä junia ajetaan ja missä ne pysähtyvät ?

2. Kuka on vastuussa siitä, mitä tietoa kerrotaan asemien ja laitureiden digitaalisilla näyttötauluilla?


Ensinnäkin: kuka teki päätöksen siitä, että kun 1 raide neljästä on käyttökelvoton ilmeisesti ns. ajolangan (sen, missä on 25 kV jännite junan sähkönsyöttöä varten) vian takia,
niin miksi lähijunat Helsingistä Tikkurilaan eivät pysähtyneet lainkaan välillä Oulunkylä - Tikkurila ?

Ja jos sensijaan lähijunat Tikkurilasta Helsinkiin pysähtyivät kaikilla asemilla, miksi tästä ei Helsingin (eikä myöskään esimerkiksi Pukinmäen, Malmin, tapanilan ja Puistolan) asemilla kerrottu millään tavalla ?

Myös junat.net sivusto saattoi antaa väärää tietoa siitä, että junat kulkisivat normaalisti.

HUOM: junat.net sivusto ottaa tietonsa liikenneviraston avoimista XML/JSON -rajapinnoista, eli kun siellä on väärää tietoa, tuo väärä tieto monistuu muuallekin.

Paras vaihtoehtoinen ratkaisuehdotus:

Laitetaan lähijunat kulkemaan kaukojunien kanssa samalle raitelle, mutta porrastetaan lähijunien lähtöaikoja siten, että kaukoliikenteelle tästä aiheutuva haitta on mahdollisimman vähäinen. Tämä toki häiritsee jonkun verran kaukoliikennettä, mutta porrastamalla lähijunien lähtöajat oikein kaukoliikenteelle tästä aiheutuva haitta jäisi silti suhteellisen pieneksi.

Toiseksi paras vaihtoehtoinen ratkaisuehdotus:

(kolmella käytettävissä olevalla raiteella):

2 raidetta = varattu kaukoliikenteelle

1 raide:

Yksi juna ajaa taukoamatta välillä Pasila-Tikkurila. Koska tämä juna ainoana käyttää ainoaa toimivaa lähiliikenteelle varattua raidetta, ei pitäisi olla vaaraa junien yhteentörmäyksestä.

Pasilasta pohjoiseen liikenne normaalisti, toki aikatauluja voisi muokata siten, että vaihto Tikkurilassa on mahdollisimman sujuva.

Ja lopuksi: Yksi juna ajaa välillä Helsinki-Pasila. Koska tämä juna ainoana käyttää ainoaa toimivaa lähiliikenteelle varattua raidetta, ei pitäisi olla vaaraa junien yhteentörmäyksestä.


Mielellään nuo sukkulajunat
Helsinki-Pasila ja Pasila-Tikkurila hoidetaan siten, että molemmat käyttävät Pasilassa saman laiturin kahdella eri puolella olevaa raidetta, näin vaihto näiden välillä sujuu kätevämmin.

Vaihtoehtoisesti junien Helsinki-Pasila ja Pasila-Tikkurila sukkulajunien sijasta yksi ainoa sukkulajuna Helsinki-Tikkurila, mutta tässä vaihtoehdossa vuoroväli on vähintään 10, ehkä 15 min pidempi kuin kahta erillistä sukkulajunaa käyttämällä. Harvempi vuoroväli, mutta ei tarvitse vaihtaa toiseen junaan Pasilassa.

Kummallakin näistä vaihtoehdoista palvelutaso häiriötilanteessa huomattavasti parempi kuin VR:n/HSL:n tähän mennessä toteuttamissa vaihtoehdoissa.

Vastaava häiriötilanne oli myös talvella 2016-2017, ja silloin tilanne aivan yhtä huono!

VR:n/HSL:n päätöksen mukaisella tavalla esim matka Pukinmäki - Tapanila sujuisi teoriassa näin (JOS VR/HSL edes viitsisivät tiedottaa siitä, että Tikkurilasta pääsee kaikilla asemilla pysähtyvällä junalla Pasilaan. Nyt tehtyä huonoa ratkaisua vielä pahentaa tiedotuksen täydellinen puuttuminen):

1. Pukinmäki - Pasila.

2. nonStop -junalla Pasila - Tikkurila

3. Tikkurila - Tapanila

Ehdottamallani vaihtoehdolla matka sujuu yhdellä junalla:

Pukinmäki - Tapanila

Lisäksi:

VR:n/HSL:n tähän mennessä toteuttamissa vaihtoehdoissa matkustajaa vaaditaan maksamaan seutuliikennelippu helsingin sisäisen lipun sijasta siksi, että matkaan tulee tekninen pysähdys Tikkurilassa, vaikka matkustajalla ei Tikkurilaan mitään asiaa olekaan !

Eli kun VR:n/HSL/Liikennevirasto möhlii, matkustaja maksaa enemmän, ja HSL:n lipputulot nousevat !

Saadaanko tällaiselle matkustajalle sekä huomattavaa haittaa että lisäkustannuksia aiheuttavalle hölmöilylle mitään loppua koskaan ?

Ehdottamani 2 muuta vaihtoehtoa ovat oikein toteutettuna molemmat turvallisia.

Parhaassa vaihtoehdossa kärsii kaukoliikenne, mutta sekin hyvin vähän, lisäksi Helsingistä lähtevien lähiliikennejunien lähtöaikoihin tulee pieniä muutoksia, joiden tarkoitus on estää se, ettei kaukoliikenteelle synny kohtuuttomia haittoja.

Toiseksi parhaassa vaihtoehdossa huonoin puoli on se, että Tikkurila-Pasila -rataosan lyhyin mahdollinen vuoroväli on se, kauanko junalta kestää:

a) Lähteä Tikkurilasta

b) pysähtyä kaikilla väliasemilla

c) Saapua Pasilaan ja purkaa matkustajat ulos / ottaa uudet sisään, ja lähteä kohti Tikkurilaa

d) pysähtyä kaikilla väliasemilla

e) Saapua Tikkurilaan

f) purkaa matkustajat ulos / ottaa uudet sisään / valmistautua uuteen lähtöön kohti Pasilaa.

Arvioisin, että vuoroväliksi tulee n. 30 min.

Tässä vaihtoehdossa ei voi lyhentää vuoroväliä.

5

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Efhkuy

      Vastaus kysymykseesi: liikennevirasto. Virasto vastaa rataverkosta ja junaliikenteen ohjauksesta. Eli siitä miten ja missä järjestyksessä junat kulkevat radoilla. Viraston vastuulla ovat myös asemat ja informaatio, eli kuulutukset ja infotaulut.

      Hsl vastaa alueensa lippujärjestelmästä. Eli siitä mikä lippu tarvitaan missäkin tilanteessa. Hsl:llä on joukkoliikennemonopoli pääkaupunkiseudulla.

    • facto.deluxe

      Vika oli radassa, ei junassa, joten tuosta ongelmasta ei vastaa kukaan mainitsemasi taho. Radasta vastaa Liikennevirasto. Lähijunista vastaa Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy.

    • MikäLV

      Sen, mitä minä tiedän:
      VR= valtion rautatiet (jota valtio ei käsittääkseni enää omista, vaan on nyt oy)
      HSL= helsingin seudun liikenne (ennen oli muistaakseni HKL = helsingin kaupungin liikenne)
      LV=pesuaine/tuotesarja

      En ole elänyt PK seudulla varmaan 15 vuoteen, vaan kainuun seudulla, missä puut kököttävät hiljaisuudessa, ja saattaa kuulla lehden putoavan. Siis puun lehden, ei sanomalehden!

    • AivanOikeaVastaus

      Kukaan ei vastaa. Mistään.

    • selkärankaa.löytyy

      Länsimetro ja Sweco kantavat yhdessä vastuun. Kaikesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ihan kauhistuin kun sain tietää

      ett joku atn kaipailee! 🤷🏻‍♂️🤣
      Ikävä
      31
      4229
    2. Arki on paljon tylsempää

      kun en voi enää ihaillen seurata työntekoasi. Hyvä puoli on se että saan nukuttua ja syötyä, ei ollut kivaa olla jatkuva
      Ikävä
      38
      3694
    3. Sen pienen ohimenevän hetken tänään sain ihailla sua

      ehkä taas joskus. Taitaa aina vuosi mennä, kun eteen ilmaannut. Mieheltä naiselle.
      Ikävä
      12
      2194
    4. Mikä tarve Kontulalla on paljastaa seksityötaustansa

      Anna Kontula on koettu totiseksi kansanedustajaksi. Joka tosin on puolustanut aina seksityöläisiä. Mutta nyt Kontula ava
      Maailman menoa
      460
      2054
    5. Kylämme taas kartalla

      Kuka se tappaja on Suomussalmelta? Onkohan taas eroperheen vesa? Turvaton lapsuus jne? Näitä huonot kortit saaneita on n
      Suomussalmi
      11
      2005
    6. Kansanedustaja Anna Kontulan historia seksityöläisenä

      Siis mitä, mitä, mitä. Jo pitkään vasurissa istunut Anna Kontula on toiminut seksityöläisenä. Kenen äänillä tämä muija o
      Kotimaiset julkkisjuorut
      176
      1402
    7. Varmaan olen odotellut ihan turhaan

      Kutsua luoksesi kylään Superman?
      Ikävä
      20
      1296
    8. Jännitätkö tai pelkäät

      Jännitätkö tai pelkäät ihastustasi? Jos, niin miksi?
      Ikävä
      102
      1181
    9. Miten Pohjois-Savossa??

      Miten Pohjois-Savossa sanotaan minä? Koneman kun arvioi kommentoijia tai haukkuu heitä uudella videollaan niin itsestään
      Tuusniemi
      25
      1110
    10. Rajuja paljastuksia Anna Kotulasta

      Hesarissa: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000011410909.html
      Maailman menoa
      70
      1034
    Aihe