Ex-persu Soini katkerana; "Ei ikävöi persuja"...

..Vaikka toteaa samaan hengenvetoon haikeana - ”En olisi halunnut, että se näin menee”!

Mutta tämä 'takinkääntäjien pääpiru' ja kannattajansa ja siis äänestäjät koko Persu-ryhmälle ja heidän noston hallituskuvioihin nostaneita kansalaisia tämä kavaltajan tavalla toiminut oman edun tavoittelija ei osaa ottaa lainkaan huomioon, kun puhuu vaan ITSESTÄÄN!
Tämänkaltaisesta onnen onginnasta tulisi saada myös sanktiot jopa lainsäädännön kautta, kuten se jos on valittu kansanedustajaksi jollekin kaudelle, sen pitää ''istua'' loppuun eikä hamuta muita etuja ja asemaa sen kautta kun on valtuudet saanut kansalta tehtäviin!

Huom! Kansanedustajuus kun on monessa muussakin asiassa aivan toisenlainen 'työsuhde' kuin normaalissa käytännössä muuten palkkatyössä jossa omat työlainsäädännöt pätee!

Mutta kukapa nykyisin valittuna aikaansa edustana erittäin hyvin eduin ja vapauksin istuva tekisi omiin olosuhteisiinsa heikennyksiä tai muuta jos nyt kaikki lisääntyvässä määrin toimii moitteetta heidän etujen mukaisesti!?
__________________________________________________________________________________________________
Oman edun tavoittelija Timo Soini ei puhu mitään mahdollisesta valinnastaan Persuna ! uuteen virkaan Eurooppaan! Hiljaisuus ja vaikeneminen puhuu puolestaan, ettei enempää mokaisi on mieluummin vaiti asiasta!
§
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005392368.html
Ulkoministeri Soini: Perussuomalaisia ei ole ikävä – ”En olisi halunnut, että se näin menee”

Soinin unelmatyö olisi toinen kausi ulkoministerinä. Huhuja siirtymisestään EBRD-kehityspankkiin hän ei kommentoi.

Annamari Sipilä HS
Julkaistu: 2.10. 19:05

Ulkoministeri Timo Soinia (sin) ei kaduta perussuomalaisista lähtö. Ei, vaikka uusi poliittinen koti eli siniset ei olekaan osoittautunut välittömäksi menestykseksi – eikä tulevaisuudesta ole takeita.

”Ei kaduta. Perussuomalaiset ei enää edusta – johdolla, linjalla ja sillä mihin on menossa – sitä, mitä perustin. Tämä tullaan muun muassa näkemään presidenttiehdokkaan edesottamuksina lähikuukausina”, Soini kertoi maanantaina Manchesterissa, jossa hän osallistuu Britannian konservatiivipuolueen puoluekokoukseen.

Perussuomalaiset oli Soinin oma luomus, jonka rakentamiseen hän käytti 20 vuotta.

”En olisi halunnut, että se näin menee. Mutta parempi kertarutina kuin ainainen kitinä – – Anteeksi, mutta en voi jäädä. Lähden vaikka omasta kirkosta ja puolueesta. Ikävä ei ole ollut kumpaakaan”, Soini sanoi viitaten kääntymiseensä katolilaisuuteen 1986.

Itsensä hän määrittelee yhä vieläkin ”vennamolaiseksi populistiksi”. ”En ole muuttunut perusperiaatteiltani, mutta puolue muuttui.”

Soinin mukaan kentällä ja kansallispalautteen perusteella monella tuntuu olevan ”Soinia ikävä”. Palautteen antajat haikailevat yhä ”Soinin aikaan”.

Osa taas ei ole vielä tajunnut, että siniset todellakin on irtaantunut perussuomalaisista. Ainakin kerran viikokssa Soinia luullaan yhä perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

Soinista on luonnollista, että normaaleja ihmisiä ei kiinnosta politiikan kiemurat. Asia ajankohtaistuu uudelleen vasta vaalien alla: ”Nyt fanaatikot möykkäävät sosiaalisessa mediassa.”

Soini itse ei ole Twitterissä eikä osallistu some-keskusteluihin.

Manchesterissa britti-isäntiä ja -emäntiä ei juuri kiinnostanut, onko Soini sininen vai perussuomalainen. Hänet on kutsuttu paikalle – tänäkin syksynä – henkilökohtaisessa kapasiteetissaan.

Brittikonservatiivit kuuluvat EU-parlamentissa samaan Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmään (ECR) perussuomalaisten kanssa. Manchesterissa ei kuitenkaan perussuomalaisia näkynyt.

Soini itse vei Fazerin sinistä tuliaiseksi Britannian ulkoministerille Boris Johnsonille, jonka kanssa hänellä oli 40 minuutin tapaaminen.

Ulkoministerikollegat keskustelivat muun muassa maailman turvallisuustilanteesta sekä Britannian sisäpolitiikasta. Brexit-neuvottelut käydään yksin EU:n ja Britannian välillä, joten brexitistä ei käydä erillisneuvotteluja. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö Britannia olisi kiinnostunut siitä, mitä Suomessa ajateltaisiin brexititä.

”Ystävät ovat aina tarpeen. Britit ovat kauppakansaa ja bisnesihmisiä, he ymmärtävät tämän.”

Britannian ja Suomen kahdenväliset suhteet ovat Soinin mukaan hyvät.

Pohjoismaat ja Hollanti ajattelevat asioista usein muutenkin samaan tapaan kuin britit. Baltian maille taas on erityisen tärkeää turvallisuusyhteistyö Britannian kanssa.

Soinin mielestä pääministeri Theresa Mayn Firenzessä äskettäin pitämä brexit-linjapuhe on parantanut brexit-neuvottelujen henkeä ja ilmapiiriä.

”Oli tarpeen, että [Britannialta] tuli myönnytyksiä”, Soini sanoi.

May myönsi Firenzessä, että Britannialla on taloudellisia velvoitteita EU:lle. Ne jatkuvat myös mahdollisen siirtymäajan, vaikka Britannia ei käytäkään silloin enää päätösvaltaa EU:ssa.
15465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jos Soini tosiaankaan "ei ikävöi persuja", niin silloin he eivät Soinille kovin sydämenasia ole olleet aiemminkaan - ei noin kevyttä kommenttia voi vuosikymmenien jälkeen muuten ymmärtää.
PS oli kai Soinille vain jokin hyödyllinen "väline"?

Äänestä

Soini loikkasi vastoin tahtoaan.

Äänestä
  • Soinolla polvet kestää hyppimistä, kierimällä elää pitempään.

    Äänestä

yrittää jälleen tehdä itsestään uhria vaikka jokainen tietää että Soinille oli tärkeintä maksimaalinen tuotto omalle pankkitilille.

Äänestä

Tämä takinkäännön ja paskanpuhumisen ylivoimainen MM-mies voisi olla jo ihan hiljaa, ettei nolaa itseään enempää.

Äänestä
  • Perussuomalaisten olisi pitänyt kumartaa kuningasta. Tukea hänen hillotolppaa sa takinkäännöllä.
    Soinin takia puolueen kannatus tippui puoleen, hän petti äänestäjänsä.
    Kannatus olisi tippunut lisää jos Soinin ehdoilla olisivat menneet.
    Kaikkien edustajien olisi pitänyt kääntää nuttu nurinpäin ja kumartaa kuningas Soinia.
    KeisariSoinilla ei ollutkaan vaatteita.

    Äänestä

"Soinin mukaan kentällä ja kansallispalautteen perusteella
monella tuntuu olevan ”Soinia ikävä”. Palautteen antajat
haikailevat yhä ”Soinin aikaan”. "

Se on mukavaa että Timo Soinin itsensä kautta kuullaan tällainen kansallispalaute että kansalaisilla kentällä on kova ikävä Timo Soinia. Mistään muuta kautta sellaista viestiä ei ole kuulunut, eikä todennäköisesti edes alakaan kuulua. Itsehän tuo lähti.

Perussuomalaisen puolueen jäsenistöstyä kukaan ei kaipaa Soinia. Aivan itse Soini halusi luopua, ei jaksanut enää jatkaa puolueen johdossa. Mitäpä tuota yhtä miestä kaipaamaan, ei se kelloa takaisin päin muuta. Uusi johto ja uusi puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat ovat jo ottaneet opuolueen johtoonsa.

Paavo Väyrynen NIMENOMAAN sanoi Soinille, että älä luovu paikastasi. Väyrynen tiesi mistä puhui. Hänet dumpattiin täysin sivuun, kun luopui puheenjohtajuusesta, vaikka ei olisi iän puolesta ollut mikään pakko. Ei vaan voinut pas-kapää Soini uskoa järjen ääntä Väyryseltä, ei edes tätä yhtä kertaa.

Nyt Soini saa aivan rauhassa lillutella eläkepäiviään, ja uittaa varpaitaan Karkun lämpimissä rantavesissä.

Äänestä

Persut ei enään ole se minkä timo perusti kertoo timo? ÖÖ tota timon ja persujen pääsy eduskuntaan on yhtä kuin rasisti tony halme joka siivellä timo sinne aikoinaan pääsi toni oli oikea rasisti kun taas halla-aho ei ole. Hupi ukko tää timpe.

Äänestä

Timon+persujen+kannatus+1%+ja+niiden+nuivien+persujen+10%.+Ei+timon+persut+olisi+ikinä+päässyt+eduskuntaan+aina+on+ratsastanut+nuivien+äänillä+persut.

Äänestä
  • Kertoohan se jotain Soinin lahjakkuudesta, jos ulkoministeri tiedottaa, että ei voi ottaa kantaa katalonian tapahtumiin, kun ei ole ollut itse paikalla. Ulkoministeri Soini on vielä hölmömpi, kuin Tuomioja aikoinaan, jonka lausuntoja jouduttiin oikomaan jälkeen päin.

    Äänestä

Soini ei välitä politiikasta
hänen menetelmänsä on kaverien kanssa pelaaminen

Soinin kavereita ovat homo-Haavisto, Bojo-Boris ja Ukip-Farage ...

Soini vihaa Faragen ryhmän ruotsidemokraatteja ja Halla-ahoa ...

Näin se homma etenee , mutta Soini on lähdössä joten hänen juttujaan ei kauheasti kannata seurata enää
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg234304#msg234304
Katkerat Timot, kova paikka kummallekin, nimittäin Halla-ahon menestys

Suomessa TILANNE RAUHOITTUI JA HALLA-AHO SAI SUOMEN POLITIIKAN HANSKAAN

Turun terrori-iskun jälkeen.

Muistatteko vielä Mauri Peltokangas-videon JOTA KATSOTTIIN MELKEIN KAKSI MILJOONAA KERTAA 1,7 M Views

https://www.facebook.com/mauri.peltokangas.9/videos/745791178940999/

Halla-aho tietää, että potentiaalisesti Halla-aho-PS äänestäjäkunta on ainakin 30 - 40 prosenttia

Pitää vain hoitaa homma kotiin oikealla toiminnalla ja oikeilla valinnoilla HUHTASAARI ON NAPAKYMPPIVALINTA sitten pitää valita eurovaaliehdokkaat (olen ehdottanut että Halla-aho kasvattaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuustoryhmän puheenjohtaja SebastianTynkkysen johdolla toimivat euroedustajajoukon) jne. https://twitter.com/SebastianTyne

Tämän jälkeen kepulta meni paskat housuihin julkisesti

Laittomia, raiskaajia, tappajia, sharian lakilaisia .... maahan päästäneeltä Kempele-Sipilältä tuli paskat housuihin https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/231487-keskusta-turvapaikanhakijat-kaannytettava-pikana-lansirajalta-ruotsihan-turvallinen

2019 Kepu on pienempi puolue kuin PS

Laatupäällikkö Kangasoja kertoo
http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243696-perussuomalaisten-linja-on-esitetty

PS PRESIDENTTIKIERTUE ALKAA
https://perusnaiset.perussuomalaiset.fi/tapahtumat/presidentinvaalikiertue-saapuu-rovaniemelle/

https://pbs.twimg.com/media/DLOTSSUXkAY7FZx.jpg
https://pbs.twimg.com/media/DKZnAarXoAA4-Zv.jpg

Äänestä

Soini nousi valtaansa lupauksilla ja sellaisten ihmisten äänillä, jotka eivät sitten lopulta "edustaneetkaan " sitä mitä hän halusi, eli omaa lihavaa vatsaansa.

Äänestä

Ja kansakunta itkee... ilosta kun saatiin yksi suomen tuhoajista pois pilaamasta puoluettaan.

Äänestä

Säätiön rahat unohtui Soinin haltuun.

Äänestä

Voi se seuraavien vaalien jälkeen tulla Soinillekin hieman ikävä persuja, ku sil ei enää muutakaan tekemistä o ku muistella kotonaa menneitä kiikkustuolissaan? :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TurvallisuusUhkaTS kirjoitti:

..Vaikka toteaa samaan hengenvetoon haikeana - ”En olisi halunnut, että se näin menee”!

Mutta tämä 'takinkääntäjien pääpiru' ja kannattajansa ja siis äänestäjät koko Persu-ryhmälle ja heidän noston hallituskuvioihin nostaneita kansalaisia tämä kavaltajan tavalla toiminut oman edun tavoittelija ei osaa ottaa lainkaan huomioon, kun puhuu vaan ITSESTÄÄN!
Tämänkaltaisesta onnen onginnasta tulisi saada myös sanktiot jopa lainsäädännön kautta, kuten se jos on valittu kansanedustajaksi jollekin kaudelle, sen pitää ''istua'' loppuun eikä hamuta muita etuja ja asemaa sen kautta kun on valtuudet saanut kansalta tehtäviin!

Huom! Kansanedustajuus kun on monessa muussakin asiassa aivan toisenlainen 'työsuhde' kuin normaalissa käytännössä muuten palkkatyössä jossa omat työlainsäädännöt pätee!

Mutta kukapa nykyisin valittuna aikaansa edustana erittäin hyvin eduin ja vapauksin istuva tekisi omiin olosuhteisiinsa heikennyksiä tai muuta jos nyt kaikki lisääntyvässä määrin toimii moitteetta heidän etujen mukaisesti!?
__________________________________________________________________________________________________
Oman edun tavoittelija Timo Soini ei puhu mitään mahdollisesta valinnastaan Persuna ! uuteen virkaan Eurooppaan! Hiljaisuus ja vaikeneminen puhuu puolestaan, ettei enempää mokaisi on mieluummin vaiti asiasta!
§
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005392368.html
Ulkoministeri Soini: Perussuomalaisia ei ole ikävä – ”En olisi halunnut, että se näin menee”

Soinin unelmatyö olisi toinen kausi ulkoministerinä. Huhuja siirtymisestään EBRD-kehityspankkiin hän ei kommentoi.

Annamari Sipilä HS
Julkaistu: 2.10. 19:05

Ulkoministeri Timo Soinia (sin) ei kaduta perussuomalaisista lähtö. Ei, vaikka uusi poliittinen koti eli siniset ei olekaan osoittautunut välittömäksi menestykseksi – eikä tulevaisuudesta ole takeita.

”Ei kaduta. Perussuomalaiset ei enää edusta – johdolla, linjalla ja sillä mihin on menossa – sitä, mitä perustin. Tämä tullaan muun muassa näkemään presidenttiehdokkaan edesottamuksina lähikuukausina”, Soini kertoi maanantaina Manchesterissa, jossa hän osallistuu Britannian konservatiivipuolueen puoluekokoukseen.

Perussuomalaiset oli Soinin oma luomus, jonka rakentamiseen hän käytti 20 vuotta.

”En olisi halunnut, että se näin menee. Mutta parempi kertarutina kuin ainainen kitinä – – Anteeksi, mutta en voi jäädä. Lähden vaikka omasta kirkosta ja puolueesta. Ikävä ei ole ollut kumpaakaan”, Soini sanoi viitaten kääntymiseensä katolilaisuuteen 1986.

Itsensä hän määrittelee yhä vieläkin ”vennamolaiseksi populistiksi”. ”En ole muuttunut perusperiaatteiltani, mutta puolue muuttui.”

Soinin mukaan kentällä ja kansallispalautteen perusteella monella tuntuu olevan ”Soinia ikävä”. Palautteen antajat haikailevat yhä ”Soinin aikaan”.

Osa taas ei ole vielä tajunnut, että siniset todellakin on irtaantunut perussuomalaisista. Ainakin kerran viikokssa Soinia luullaan yhä perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

Soinista on luonnollista, että normaaleja ihmisiä ei kiinnosta politiikan kiemurat. Asia ajankohtaistuu uudelleen vasta vaalien alla: ”Nyt fanaatikot möykkäävät sosiaalisessa mediassa.”

Soini itse ei ole Twitterissä eikä osallistu some-keskusteluihin.

Manchesterissa britti-isäntiä ja -emäntiä ei juuri kiinnostanut, onko Soini sininen vai perussuomalainen. Hänet on kutsuttu paikalle – tänäkin syksynä – henkilökohtaisessa kapasiteetissaan.

Brittikonservatiivit kuuluvat EU-parlamentissa samaan Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmään (ECR) perussuomalaisten kanssa. Manchesterissa ei kuitenkaan perussuomalaisia näkynyt.

Soini itse vei Fazerin sinistä tuliaiseksi Britannian ulkoministerille Boris Johnsonille, jonka kanssa hänellä oli 40 minuutin tapaaminen.

Ulkoministerikollegat keskustelivat muun muassa maailman turvallisuustilanteesta sekä Britannian sisäpolitiikasta. Brexit-neuvottelut käydään yksin EU:n ja Britannian välillä, joten brexitistä ei käydä erillisneuvotteluja. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö Britannia olisi kiinnostunut siitä, mitä Suomessa ajateltaisiin brexititä.

”Ystävät ovat aina tarpeen. Britit ovat kauppakansaa ja bisnesihmisiä, he ymmärtävät tämän.”

Britannian ja Suomen kahdenväliset suhteet ovat Soinin mukaan hyvät.

Pohjoismaat ja Hollanti ajattelevat asioista usein muutenkin samaan tapaan kuin britit. Baltian maille taas on erityisen tärkeää turvallisuusyhteistyö Britannian kanssa.

Soinin mielestä pääministeri Theresa Mayn Firenzessä äskettäin pitämä brexit-linjapuhe on parantanut brexit-neuvottelujen henkeä ja ilmapiiriä.

”Oli tarpeen, että [Britannialta] tuli myönnytyksiä”, Soini sanoi.

May myönsi Firenzessä, että Britannialla on taloudellisia velvoitteita EU:lle. Ne jatkuvat myös mahdollisen siirtymäajan, vaikka Britannia ei käytäkään silloin enää päätösvaltaa EU:ssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu