Maailman lapset & valon lapset

Luuk. 16:1-9.

Jeesuksen vertausta epärehellisestä taloudenhoitajasta on joskus ihmetelty. Varsinkin on ollut vaikeata ymmärtää, että Jeesus kehuisi väärin toiminutta taloudenhoitajaa ja asettaisi hänet esikuvaksi oppilailleen. Vertaus voidaan kuitenkin hyvin ymmärtää, jos otetaan huomioon, että Jeesuksen vertauksissa on tavallisesti yksi tähtäyspiste, jonka mukaan koko vertaus voidaan ymmärtää. Mieleeni on muistunut kasku miehestä, joka aina puolusti ketä tahansa, josta puhuttiin pahaa, ja koetti löytää jotakin hyvää jokaisesta. Hänen kaverinsa tuskastui tähän ”ilonpilaajaan”, joka teki aina turhiksi hänen pahanpuhumisensa. Hän kysyi: ”No, mitäs hyvää siinä pääpaholaisessa sitten on?”. Mies mietti hetken ja vastasi: ”On se ainakin ahkera”. Oliko mies oikeassa? Mielestäni ei ollut. Ahkeruutta pahantekemisessä ei voi lukea myönteiseksi ominaisuudeksi. Pahantekijä tekee vahinkoa sitä enemmän, mitä ahkerampi hän on. Pitääkö tämä paikkansa myös vertauksemme taloudenhoitajaan. Tarkastellaan asiaa.

Vertauksen päähenkilö oli ilmeisesti maatilan hoitaja, joka huolimattomalla asioiden hoidolla oli aiheuttanut tilanomistajalle suurta vahinkoa. Kantelun ansiosta tämä pääsee siitä selville ja erottaa tilanhoitajan määräten tämän luovuttamaan velkakirjat, joita hän oli valtuutettuna tehnyt. Huolimaton tilanhoitaja joutui nyt totuuden eteen. Edullinen työpaikka menisi, raskasta maatyötä hän ei jaksaisi tehdä, kerjäläisen asemaan hän oli liian ylpeä. Hän keksi mielestään ovelan keinon taatakseen itselleen edes jonkin määrän taloudellista turvallisuutta.

Hän ryhtyi nyt todelliseen petokseen. Hän kutsui tilanomistajan velalliset yhden kerrallaan luokseen ja vaihtoi näiden velkakirjat pienempiin. Nämä tulivat kiitollisuuden velkaan tilanhoitajalle, joka puolestaan saattoi odottaa vastapalvelusta.

Tähän varsinainen vertaus päättyykin, ja alkaa tulkinta. ”Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta”. Tilanomistajako tässä kehui rötöstelevää alaistaan? Oliko hänen tahtomattaankin pakko ihailla toisen oveluutta, vaikkei hyväksynytkään toisen väärää menettelyä? Saattaa olla, että joskus vertaus on ymmärretty sillä tavalla. Todennäköistä kuitenkin on, että evankelista Luukas on tässä kertonut Jeesuksen sanoista opetuslapsilleen. Nykyinen raamatunkäännös viittaakin siihen kirjoittamalla sanan Herra isolla alkukirjaimella (toisin kuin edellinen käännös). Herra tarkoittaa siis Jeesusta. Voisi päätellä Jeesuksen sanoneen oppilailleen tähän tapaan: ”Katsokaa, miten taitavasti ja ovelasti tuo tilanhoitaja menetteli. Hän käytti nopeasti ja empimättä hyväkseen viimeistä päiväänsä tilanhoitajana, jolloin hänellä vielä oli tilan velkakirjat hallussaan”.

https://rovasti.wordpress.com/tag/rikkaus/

Kun alamme tulkita tätä kohtaa, meidän täytyy ensinnäkin huomioida, että kyse on vertauksesta. Vertausten tulkinnan tärkein periaate on se, että yhdellä vertauksella on aina yksi pääajatus, jota vertaus valaisee rinnastamalla inhimillisen maailman tapahtuman Jumalan valtakunnan periaatteeseen. Vertauksen sovellettavuudella on siis rajansa, mikä tarkoittaa, että vertauksen jokaisella yksityiskohdalla ei välttämättä ole vastinetta meidän elämässämme.

Niinpä pyrimme löytämään tämän vertauksen pääajatuksen. Sen löytämisessä vihjeitä kannatta etsiä asiayhteydestä. Kertomus epärehellisestä taloudenhoitajasta sijoittuu keskusteluun, joka liittyy rahan käyttämiseen; tämän näemme jakeista 9-15. Näissä vertauksen jälkeen sijoittuvissa jakeissa Jeesus itse selittää vertauksen tarkoitusta, joten olemme velvollisia ottamaan ne huomioon tulkintaa tehdessämme. Tavalla tai toisella tämä vertaus siis puhuu meille rahan käyttämisestä.


Vertauksen taloudenhoitajakin käytti rahaa, toisen ihmisen omaisuutta, eikä hoitanut sitä luotettavasti, mistä seurasivat potkut. Potkujen jälkeen hän petkutti vielä vähän lisää – ja sai Jeesukselta kehuja! Nyt olennaista on kysyä, mistä asiasta Jeesus kehui häntä. Jae 8 kertoo: ”Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta.” Siis jokin tavassa, jolla taloudenhoitaja käytti isäntänsä omaisuutta, on Jeesuksen mielestä viisasta – viisaampaa kuin se tapa, millä ”valon lapset” toimivat. Eli mikä?

Jeesus jatkaa jakeessa 9: ” Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.” Tämä jae sisältää suoran käskymuodon, joten tulkinnassamme meidän on syytä kiinnittää tähän erityistä huomiota. Mihin Jeesus meitä siis käskee?
Hän käskee meitä hankkimaan ystäviä. Kuulostaa hyvältä, eikö? Mutta entä sitten ystävystymisen tapa – väärällä rikkaudella? Pitäisikö meidän jotenkin ostaa ystäviä itsellemme? Ja millaisia ystäviä: sellaisia, ”jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin”? Saadaksemme oikeat vastaukset meidän täytyy hakea ilmausten merkitykset käsillä olevasta tekstistä.

Väärää rikkautta tarkoittaa kreikan sana ”mammoona”, jota suomen kielessäkin käytämme: lyhyesti voidaan sanoa, että mammonalla tarkoitetaan rahaa, omaisuutta tai muita resursseja, esimerkiksi ammattitaitoa tai tietoa, joilla on arvoa tässä maailmassa; vertauksemme taloudenhoitajalla oli käytettävänään isäntänsä suuri omaisuus. Väärä rikkaus tai mammona ei tämän tekstin perusteella voi olla jotakin, jonka hallussa pitäminen olisi itsessään syntiä tai moraalittomuutta, eihän Jeesus muuten kehottaisi meitä hoitamaan sitä luotettavasti. Sen syvempää merkitystä täytyy etsiä vastakohtapareista, joita Jeesus esittää:

Näemme siis, että Jeesus asettaa vastakkain kaksi asiaa, joista toinen on ”paljon” eli merkittävää, tärkeää tai olennaista ja toinen vähäistä; toinen on todellista ja toinen väärää eli vain näennäistä, pettävää eikä kestävää; toinen on jotain mikä todella kuuluu meille mutta toinen vain annettu meidän hoidettavaksemme. Jae 13 paljastaa meille, mistä lopulta ytimessä on kysymys: siitä, palvelemmeko Jumalaa vai rahaa, eli kummalle meidän elämämme päätökset, valinnat ja suunta ovat alisteisia.

Kyse on siis rahan käyttämisestä, ja nyt nousee esiin ensimmäinen meitä velvoittava seikka: emme saa alistaa elämämme valintoja palvelemaan ensisijaisesti rahan hankkimisen tai kartuttamisen päämääriä, vaan sen sijaan kaikkien valintojemme tulisi olla alisteisia Jumalan palvelemiselle, eli sen eteen toimimiselle, mitä Jumala haluaa maailmassamme tehdä.

Tämä vertaus sisältää kuitenkin tarkempiakin ohjeita siitä, mitä Jumala haluaa meidän tekevän: Hän haluaa, että käytämme ”mammonaa” hankkiaksemme sillä ystäviä, jotka ”ottavat meidät iäisiin asuntoihin”. Tässä Jeesus viittaa nyt suoraan vertauksensa taloudenhoitajaan. Taloudenhoitaja käytti kauaskatseisesti hänelle uskottua ”mammonaa” saavuttaakseen päämäärän, joka ulottui tuon mammonan ajan ulkopuolelle, siihen aikaan kun hän olisi ilman isäntänsä rahoja.

Tämä onkin se, mitä Jeesus piti viisaana ja mihin hän meitä tämän vertauksen kautta kehottaa: että käytämme sitä ajallista omaisuutta ja muita resursseja – tietoja ja taitoja – joita meille on uskottu ajaaksemme päämääriä, jotka ulottuvat siihen aikaan, ”kun tuota rikkautta ei enää ole” eli tämän ajan ulkopuolelle.

Entä millaisia olisivat sellaiset ystävät, joiden iäisiin asuntoihin voisimme päästä? Varmaankin sellaisia, joilla on iankaikkinen elämä – eli niitä, jotka ovat ajallisen elämänsä aikana uskoneet Jeesukseen (Joh. 3:16)! Kyse ei siis ole siitä, että joillakin ihmisillä olisi valta päästää meidät taivaaseen, vaan yksinkertaisesti siitä, että meillä on ystäviä Jumalan valtakunnassa – niitä, joiden mukaan tulemiseen olemme saaneet olla vaikuttamassa.

Vanhempi käännös sanoo saman asian : Sillä tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset.

Kunnia Herralle.