Kokemuksia leipiintyneitä ambulanssihoitajista?

Olin ollut toisella antibioottikuurilla, joka oli määrätty mykoplasmaan. Antibiootti aiheutti sellaista haittavaikutusta, että en kokenut unetusta, ja aivot ei kyennyt rauhottumaan uneen kunnolla, vaan uni oli hyvin pinnallista sen aikaan kun pystyin nukkumaan. yli viikkoon en saanut nukuttua kunnolla, mutta olin silti sairaaloisen pirteä, enkä uninen. Ajattelin jo etukäteen, että mitähän tästä viä seuraa.

Olin jo lopettanut kuurin, mutta kyseisen antibiootin vaikutus lakkaa vasta viikon kuluessa. Olin koko päivän ollut omituisen hajamielinen ja olo tuntui heikolta, tein virheitä mitä en koskaan tee. Ajaessani autolla olo alkoi pahentumaan ja muistuttamaan nestehukan kaltaista oloa, josta on kokemusta nuoruudesta. Puolentunnin aikana olo vain huononi ja huononi, kunnes aloin tuntemaan käsien puutuvan, ja pian jalkojen ja kasvojen. Omalla tiedollani en osannut yhdistää sitä mihinkään muuhun kuin sydämmeen. Ajoin sitten tien varteen ja soitin 112, niillä voimilla mitä käsissä oli. Pian käsi ei noussu ollenkaan ja puhuminen oli kankeaa. Pidin mahdollisena, että loppu koitti nyt.

Kun ambulanssi puolen tunnin kuluttua tuli, en ollut kovin selkeä tajuinen, mutta ymmärsin silti häkeltyä näkemästä. Autosta nousee vänkärin paikalta nainen, joka epämiellyttävä virne naamalla kävelee kohti autoani, ja mies kuskin paikalta kävelee ilmeettömästi kohti autoa huutaen töykeällä kyllästyneellä äänenpainolla kolmen metrin päästä autoltani: onko elämä koulinu? Niin, että muutama kylän sivullinen saa varmaan käsityksen, että kyseessä on tuttu tapaus (vaikka en mitenkään ole tuttu tapaus). Ajattelin, että missä ollaan mikä maa, onko tä jokin pila. Nainen ei ollut varsinaisesti töykeä mitenkään, mutta tämä mies oli ihme tapaus vielä ambulanssissakin, kunnes loppussa ymmärsi olla vaan hiljaa. Mukavaa palvelua... Mutta kyllähän sen ymmärtää, että näkevät työssä kaikenlaista silputuneista ruumista kuoleviin potilaisiin, ja se sitten turtuminen purkautuu asiakkaisiin joilla ei usko vaara olevan.

Niin kyse oli ollut siitä, että olin hengittänyt liikaa. eli hengityksensäätely oli mennyt lääkkeen välillisestä vaikutuksesta sekasin, ja olin koko päivän hengitellyt liikaa, johon en tiennyt ollenkaan kiinnittää huomiota, muuten kuin ehkä vain provoivan hengittämistä lisää, ajatellen mielessäni hengitä syvään ja rauhallisesti. Ei tarvitse saada mitään sellaista hyperventilaatiokohtausta mitä tv:ssä näkee, että kuin olisi juuri ollut hukkumassa, vaan saman saan aikaseksi jos vain rauhallisin mielin hengittelee tajuamattaan koko ajan syvään turhan nopeasti ja tätä jatkuu pitkän aikaa, ja lopulta henkinen kiihtyminen voimistaa tilaa, kun kokee, että ei meinaa selvitä kotio asti, ja sen jälkeen alkaa saada oireita jotka tiedollaan ei osaa yhdistää muuhun kuin sydämmeen.