SKP kasvaa demokraattiseksi suurpuolueeksi

Vuonna 1969 pikkuporvarit perustivat Tupon, jota vastustivat taistolaiset (Taisto Sinisalo) ja rikkaat yrittäjät mutta eri syistä. Eikä kommunistien poliittinen kansansuosio ollut vuosikymmenien kuluessa kovin suuri. Kun Juha Sipilän porvarihallitus pääsi valtaan, työmarkkinajohtajat allekirjoittivat järjettömän kikyn, sillä eihän palkansaaja kilpaile myyntivoitolla kuten hyvä yritys. Yllättäen rikas vaan tyhmä EK hylkäsi pikkuporvarillisen Tupon eli teki samalla hienon karhunpalveluksen myös kommunisteille. Kukaan ei saa enää palkankorotusta ilman lakkoilua, mutta kommunistien kansansuosio nousee paljon. Tule sinäkin mukaan!
57272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Helpostihan+tuo+käy+alkamalla+uuskommunistiseksi+eli+liittymällä+Kokoomukseen+jonka+ohjelmalla+saadaan+paras+tulos+jos+hyvinvointiin+tähdätään.Kiky+oli+todella+järjetön,+mitä+merkitsee+alle+4%+sopeutus+kun+sen+pitäisi+olla+luokkaa+20+-+30%+jotta+päästään+koko+rintamalla+jatkoon.+Se,+että+muutama+erikoisala+alkaa+vetämään+väkeä+on+hyväksi+vain+muutamalle+tuhannelle+tai+korkeintaan+parille+kymmenelle+tuhannelle+mutta+ne+loput+300+-+400+tuhatta+jäävät+vielä+laitumille+ja+sen+on+loputtava.Yleinen+sopiminen+ei+ole+hyväksi+vaan+sopimiset+pitää+tehdä+yrityskohtaisesti,+jos+on+aikaansaava+niin+kyllähän+sitä+palkkaakin+maksetaan+ansion+mukaan+ihan+mieluusti.+Saamattomat+luikurit+eivät+palkkaa+edes+ansaitse.Sosialistiset+aatokset+saattavat+kuulostaa+hyviltä+mutta+ei+niillä+ole+koskaan+sitä+jakovaraakaan+lisää+saatu+vaan+kaikki+tienestit+ovat+yritysten+armoilla+joko+suoraan+tai+mutkan+kautta.+Siksi+pitää+pitää+huolta+yritysten+tuloksista+jotta+ne+pysyvät+hyvin+plussalla+jolloin+meillä+työläisilläkin+on+mahdollisuuksia+hyvinvointiin.

Äänestä

  • ylineromies kirjoitti:

    Demokratiassahan saa olla myös väärässä! Onhan se paperiliitto aiemminkin saattanut alan teollisuuden vaikeuksiin joten ei mitään uutta taivaan alla.

    Miten ajattelette lisätä tuottavuutta maksaaksenne palkankorotukset? Miettikää sitä ensin! Tyhjästä kun ei kannata eikä pidä maksaa!

    Äänestä

  • Kuule nyt Extyökkäri miten paikallinen sopiminen muuttaa työnantajia tai työntekijöitä?
    Sopimukset eivät muuta ihmistä, ihmisen ominaisuuksia mitenkään, tehtiin ne valtakunnallisesti tai paikallisesti.
    Vaahtoat siitä kuinka yrittäjä on se joka osaa ja tekee ja samassa lauseessa moitit duunareita kuinka he ovat osaamattomia, laiskoja vätyksiä.
    Kun yritäjällä on kaikki tarvittava tieto ja valta PALKATA vain ossavia ahkeria duunareita niin paikallinen sopiminen ei tätä muuksi muuta!
    Harkimon jeesustelu siitä, että yrittäjä pelkää, että ei duunarista pääse eroon jos haluaa on paskan jauhantaa! Asiasta duunarin voi kilometritehtaalle panna ja asiattomasti aina kun haluaa maksaa siitä.
    Yksinkertaista!

    Äänestä

  • köyhäkomukka kirjoitti:

    Kuule nyt Extyökkäri miten paikallinen sopiminen muuttaa työnantajia tai työntekijöitä?
    Sopimukset eivät muuta ihmistä, ihmisen ominaisuuksia mitenkään, tehtiin ne valtakunnallisesti tai paikallisesti.
    Vaahtoat siitä kuinka yrittäjä on se joka osaa ja tekee ja samassa lauseessa moitit duunareita kuinka he ovat osaamattomia, laiskoja vätyksiä.
    Kun yritäjällä on kaikki tarvittava tieto ja valta PALKATA vain ossavia ahkeria duunareita niin paikallinen sopiminen ei tätä muuksi muuta!
    Harkimon jeesustelu siitä, että yrittäjä pelkää, että ei duunarista pääse eroon jos haluaa on paskan jauhantaa! Asiasta duunarin voi kilometritehtaalle panna ja asiattomasti aina kun haluaa maksaa siitä.
    Yksinkertaista!

    Paikallinen sopiminen on ainoa reaalitapa hoitaa asia, silloin voidaan ottaa huomioon kokonaisuus jota mikään yleissopimus ei voi tehdä vaan siihen pitää sopeuttaa koko toiminto.

    Aikoinaan kun katsoin olevani enemmän arvoinen eikä silloinen työnantaja nimiä mainitsematta suostunut korottamaan palkkaani niin hain muita tehtäviä ja varsin lyhyellä ajalla sain uuden työn josta sain lähes tuplasti sitä maallista hyvää jota rahaksi kutsutaan. Sekin neuvottelu käytiin ilman mitään ay mafian opaskirjoja ihan vain miesten kesken.

    Yrittäjänhän on osattava koska muutoin ei olisi koko yritystä, ei hän ehkä kaikkea osaa mutta sen yrityksen pyörittämisen osaa jos se pysyy pystyssä. Osaamiseen muissa suhteissa voi palkata muuta työvoimaa. Siinä yrityksessä jota aikoinaan olin perustamassa me perustajat hoidimme niin markkinoinnin kuin suunnittelunkin ja palkattu työvoima ainoastaan toteutti suunnitelmiamme.

    Työ vuosikymmenieni aikana ehdin nähdä varsin monen sortin työmiestä ja pomoakin. Kaikki eivät oikein sopineet minun käsitykseeni työläisestä sen enempää pomona kuin varsinaisen tehtävän työn suorittajinakaan. Molemmista joukoista löytyi sekä paremmin että huonommin tehtävistään selviäviä.

    Minulla on varsin vähän kokemusta irtisanomisista mutta käsitykseni on jotta se saattaa maksaa pienelle yritykselle liikaa ja tuo asia pitäisi korjata. Irtisanomista kun aika harva tekee vain huvikseen niin sillä ei pitäisi vaikeuttaa uusien työpaikkojen perustamista.

    Jos työnantajalla on työtä ja jos työntekijä suoriutuu siitä odotetulla tavalla niin ei kukaan huvikseen ketään sano irti. Olen kuitenkin nähnyt monessakin työpaikassa henkilökuntaa jonka minä olisin vaihtanut sopivampaan alle aika yksikön. Mikä on asiaton irtisanominen on sitten vain mielipidekysymys eikä siitä voi vetää mitään yhtäläisyysmerkkejä eri tapausten välille koska syyt irtisanomisiin ovat aina tapauskohtaisia. Se asiakin pitää aina nähdä työnantajan kannalta koska hän on vastuussa kaikista muistakin työpaikoista siinä yrityksessä.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Jeesustelet sitten lisää! Sopimukset eivät muuta ihmisiä, se on fakta!
    Kun yrittäjällä on valta palkata vain ja ainoastaan päteviä, ahkeria ja osaavia työntekijöitä niin miksi tai mihin sitä joustoa tarvitaan? OIKEASTI?
    Duunarin kannalta irtisanominen asiallinen tai asiaton eiole mielipidekysymys vaan toimeentulokysymys!
    Yrittäjän kannalta irtisanominen voi olla pelkästään mieipidekysymys ei toimeentulokysymys ja siinä on vissi ero!
    Kun sosiaalietuudet sovitetaan saumattomasti yritysten tarpeita vastaaviksi niin silloin duunarin voi kutsua palkkatyöhön, vaikka 0,5h jos tarve vaatii, mutta 0 - soppareilla voi pyyhkiä takalistoaan. On vain kokoaikatyötä tai tarvittaessa käytettävää niin päästään tästä saakelin sillisalaatista joka ei hyödytä ketään eikä takaa säällistä toimeentuloa.

    Ei sopimusten pitäisikään muuttaa ihmisiä mutta kun keskustellaan ennen sopimuksen tekoa niin myös työnhakijan pitäisi kertoa se millainen työntekijä hän todellisuudessa on.

    Yrittäjät ovat ihmisiä ja siten erehtyväisiä, he saattavat palkata jonkun töihin koska ovat saaneet väärän kuvan hänen suhtautumisestaan työhön ja hänen kyvyistään suorittaa sovittua tehtävää. Silloin olisi todella hyvä jos vaihtaminen ei aiheuttaisi lisäkustannuksia.

    Yrittäjä/yritys ei ole vastuussa minkään muun toimeentulosta kuin sen yrityksen. Työntekijöiden toimeentulo on heidän itsensä järjestettävä ja toimittava siten, että he ovat palkkansa ANSAINNEET! Jos yritys ei ansaitse toimeentuloaan niin kaikki sen palveluksessa olevat siirtyvät kilometritehtaan palvelukseen.

    Sosiaaliset edut ovat tänä päivänä menneet liian pitkälle, työttömyyskorvausta ei terveelle pitäisi maksaa muutamaa kuukautta pidempään koska terve ja työintoinen saa töitä muutaman kuukauden aikana jos osaa suhtautua omaan arvoonsa työmarkkinoilla reaalisesti. Nykyisin vaan tuppaa olemaan, ainakin sen kuvan mukaan jonka tältäkin palstalta saa, ettei työläisen ja työnantajan välillä toivota tehtävän reaalista sopimusta työn ehdoista vaan vaaditaan jonkun ulkopuolisen sanelemia noudatettavaksi. Se on suoraan sieltä minne aurinko ei paista!!

    Yleissitovuudesta on päästävä eroon kunnes työehtosopimukset saadaan siirrettyä tämän päivän vaatimusten mukaisiksi!!

    Hyvää ja tuottavaa työntekijää jokainen työnantaja rakastaa, hänestä ei haluta luopua muutoin kuin todellisen pakon edessä. Siksi onkin jokaisen työntekijän suhtauduttava vakavasti koko iän mittaiseen koulutukseen ja vaikka se alku sitten tuleekin jostain instituutista (ent. ammattikoulu), ammattikorkeakoulusta (ent. teknillinen oppilaitos), tai yliopiston eri tiedekunnista niin se on vasta pohja. Sain varsin mielestäni hyvän koulutuksen ammattiini -60 luvulla mutta jos en olisi ollut koko aikaa kiinnostunut alan kehityksestä olisin ollut vain sekatyömies ennen eläkkeelle pääsyäni. Hyvä työntekijä käyttää suuresti vapaa-aikaansa opiskeluun jotta pystyy vastaamaan ajan tuomiin haasteisiin. Mikään oppi ei ole turhaa vaan voit tarvita sitä varsin yllättäenkin.

    Jos teet nollasopimuksen niin voit itsekin olla se nolla, silloin pitää miettiä miksi joku sellaista sinulle tarjoaa, eikö sinua katsota oikean työsopimuksen arvoiseksi ja mennä jo samana päivänä tutkimaan lisäkoulutuksen mahdollisuuksia.

    Sosiaaliset edut takaavat sen, että säilyy hengissä silloin kun työtä ei ole.
    Silloin kun ei ole tyytyväinen valintaansa niin AINA voi keskustella asinaomaisen kanssa työn/työpaikan vaihdosta tai koulutuksen mahdollisuudesta, lisäkustannusten pelkääminen ei asiaa auta tai muuksi muuta, keskustelu voi muuttaa kaiken paremmaksi!
    En kirjoittanut yrityksen vastuusta vaan siitä mitä työ duunarille merkitsee se ei ole mielipidekysymys missään vaiheessa.
    Jos yritys ei ole VASTUUSSA mistään muusta kuin yrityksen toimeentulosta niin duunarin kohdalla on ihan sama juttu, duunari on VASTUUSSA vain omasta toimeentulostaan! Eikö?
    Kaikista ihmisistä EI IKINÄ ole työhön, kaikista ihmisistä ei ikinä ole OPISEKELEMAAN, tämä on fakta!
    Nykyyän nuorilla on monta ammattia ja he opiskelivat aina jos työtä ei löytynyt, mutta sekään ei takaa, että työtä löytyy.
    Kun palkka sovitetaan globaaleihin markkinoihin ja yrittäjän tarpeisiin niin mitäpä tapahtuu? Oletko lukenut, että TYÖSSÄ käyvät ihmiset/perheet saavat asumistukea? Kustannukset eivät katoa mihinkään ne vain muuttavat nimeä!

    Yrittäjät eivät pysty järjestämään toimeentuloaan ILMAN duunareita!

    Ainoa hyväksyttävä sosiaalietu terveelle täyskasvuiselle tai siksi itsensä luulevalle on TYÖ. Muu on huijausta ja kerjuuta!

    Työnantaja voi kouluttaa henkilöä joka tuntuu sellaiselta, että hänen koulutuksensa kannattaa myös työnantajalle. Itse olen osallistunut osin muutaman työntekijämme koulutukseen alan insinööreiksi AMK.n kursseilla. Se ei kuitenkaan ole työpaikan vastuulla jos sen ei katsota hyödyntävän työpaikkaa.

    Jos duunari haluaa säilyttää paikkansa on hänen sopeuduttava työpaikan tapoihin eikä vaatia muita sopeutumaan hänen vaatimuksiinsa. Työpaikka/yritys on kuitenkin paljon enemmän kuin jonkun mielestään arvokkaan henkilön kuppausta odottava kohde.

    Duunari on vastuussa siitä miten hän hoitaa työnsä yrityksessä, se on työsuhteessa olevan duunarin vastuu eikä mikään muu. Se miten hän tulee toimeen ansioillaan on hänen järjestettävä asiansa eikä ole työnantajan vastuulla. Ohje jonka aikoinaan sain isältäni ja jota olen aina pyrkinyt noudattamaan kuului: oli palkka suuri tai pieni niin sitä pitää aina olla jäljellä seuraavana tilipäivänä. Silloin jäänyt palkka siirretään toiselle tilille jossa se saa olla sadepäiviä varten tai isompia hankintoja.

    Jos et kykene opiskelemaan niin pääosin olet tuomittu aputyöläisen asemaan jolloin ansiot tuskin koskaan tulevat olemaan päätä huimaavia. Opiskelu ja oppiminen ovat tämän päivän pop asia.

    Palkat on sovitettava globaaliin maailmaan, se miten niillä pärjää riippuu monesta asiasta. Ainakin on helpompaa jos rahat eivät tunnu riittävän alkaa menojen karsinta. Me tänä päivänä ostamme ja kulutamme paljon sellaista jota ilman tulisimme toimeen. Olemme tottuneet elämään liian leveästi jos sen vuoksi pitää yrittää ansaita enemmän kuin mitä pystyy työssään tuottamaan.

    Asuminen on tullut liian kalliiksi mutta siihenkin on yhtenä syynä palkkojen varsin suuri osuus rakennustyössä ja tonttien hinnoissa. Jos kustannuksia pystytään laskemaan niin kilpailu kyllä pudottaa hintoja. Toisin sanoen kustannuksiakin pystytään laskemaan. Me elimme varsin mukavasti -80 luvulla vaikka kustannukset olivat eri luokkaa kuten palkatkin. Nykyinen tapa palkkapolitiikassa on itseään ruokkiva inflaatiokone. Kun palkkoja pyydetään lisää niin pitää olla jotain millä se korotus ostetaan, tapa jolla vastaavasti yrityksen tulot nousevat ilman hintojen korotuksia. Silloin ollaan terveellä pohjalla paljon nykyistä tukevammin.

    Useimmat yrittäjät kykenevät hätätilassa toimimaan yksinkin mutta paljon pienemmällä volyymilla. On kuitenkin niin, että ne duunarit eivät pärjää ilman yrityksiä tai yrittäjiä. Nythän se on nähty kun satoja tuhansia on jäänyt laitumelle eikä monellakaan ole idea alkaa itse ansaitsemaan elantoaan! Sinä kk et ajattele asioita loppuun asti vaan heittelet sitä tunnettua komupravdaa!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ainoa hyväksyttävä sosiaalietu terveelle täyskasvuiselle tai siksi itsensä luulevalle on TYÖ. Muu on huijausta ja kerjuuta!

    Työnantaja voi kouluttaa henkilöä joka tuntuu sellaiselta, että hänen koulutuksensa kannattaa myös työnantajalle. Itse olen osallistunut osin muutaman työntekijämme koulutukseen alan insinööreiksi AMK.n kursseilla. Se ei kuitenkaan ole työpaikan vastuulla jos sen ei katsota hyödyntävän työpaikkaa.

    Jos duunari haluaa säilyttää paikkansa on hänen sopeuduttava työpaikan tapoihin eikä vaatia muita sopeutumaan hänen vaatimuksiinsa. Työpaikka/yritys on kuitenkin paljon enemmän kuin jonkun mielestään arvokkaan henkilön kuppausta odottava kohde.

    Duunari on vastuussa siitä miten hän hoitaa työnsä yrityksessä, se on työsuhteessa olevan duunarin vastuu eikä mikään muu. Se miten hän tulee toimeen ansioillaan on hänen järjestettävä asiansa eikä ole työnantajan vastuulla. Ohje jonka aikoinaan sain isältäni ja jota olen aina pyrkinyt noudattamaan kuului: oli palkka suuri tai pieni niin sitä pitää aina olla jäljellä seuraavana tilipäivänä. Silloin jäänyt palkka siirretään toiselle tilille jossa se saa olla sadepäiviä varten tai isompia hankintoja.

    Jos et kykene opiskelemaan niin pääosin olet tuomittu aputyöläisen asemaan jolloin ansiot tuskin koskaan tulevat olemaan päätä huimaavia. Opiskelu ja oppiminen ovat tämän päivän pop asia.

    Palkat on sovitettava globaaliin maailmaan, se miten niillä pärjää riippuu monesta asiasta. Ainakin on helpompaa jos rahat eivät tunnu riittävän alkaa menojen karsinta. Me tänä päivänä ostamme ja kulutamme paljon sellaista jota ilman tulisimme toimeen. Olemme tottuneet elämään liian leveästi jos sen vuoksi pitää yrittää ansaita enemmän kuin mitä pystyy työssään tuottamaan.

    Asuminen on tullut liian kalliiksi mutta siihenkin on yhtenä syynä palkkojen varsin suuri osuus rakennustyössä ja tonttien hinnoissa. Jos kustannuksia pystytään laskemaan niin kilpailu kyllä pudottaa hintoja. Toisin sanoen kustannuksiakin pystytään laskemaan. Me elimme varsin mukavasti -80 luvulla vaikka kustannukset olivat eri luokkaa kuten palkatkin. Nykyinen tapa palkkapolitiikassa on itseään ruokkiva inflaatiokone. Kun palkkoja pyydetään lisää niin pitää olla jotain millä se korotus ostetaan, tapa jolla vastaavasti yrityksen tulot nousevat ilman hintojen korotuksia. Silloin ollaan terveellä pohjalla paljon nykyistä tukevammin.

    Riisikuppia nuolemalla täällä, näillä leveysasteilla ei pärjää!
    Niin TYÖMARKKINAT tänäpäivänä ovat terveitä, kauniita, huippu - urheilijoita varten! Pitkälle lukeneita huippuosaajia varten, mutta heidän kaltaisiaan duunareista on vain murto - osa. Suurimmalla osalla aikuisia on jotain henkistä/fyysistä vaivaa eikä työelämä JOUSTA!
    On mielenterveysongelmista kärsiviä, heille ei ole edes hoitoa saati töitä! On tourette - oireyhtymästä kärsiviä, on ADHD - oire - yhtymää ja vaikka mitä!
    Diaknooseja on pilvin pimein, mutta HOTOA, kuntoutusta tai TÖITÄ ei ole!
    TYÖTERVEYSHUOLTO tänä päivänä on niin turha kuin olla voi, siellä ei ihmistä auteta pysymään työssä vaan etsitään kaikki mahdollinen millä jonkun diaknoosin omaava saadaan työtä pois!
    Ei ollut kyse siitä miten duunari käyttää palkkansa vaan palkan saamisesta ylipäänsä. Luuletko oikeasti, että duunarit tai perheet eivät karsi menoja, yritä tulla toimeen sillä mitä saavat se ei aina vaan riitä, ei kun JOKAISELLA ihmisellä on KOKOAIKAISET menot ja hyvin suurella osalla duuareista vain OSA - AIKAISET tulot! Se on yhtälö, joka jeesustelelmalla ei muutu!
    Koskeeko tämä liian leveästi eläminen vain duunareita, jos niin on se on porvaripravdaa.
    Jos tonttien hinnat nousevat sorvarin palkan mukaan niin tasan sillä asialla duunari ei ole, mutta PÄÄOMA, sijoittajat kyllä! Oletko kuullut gryndereistä?
    Sinä laskettelet porvaripravdaa, etkä ajattele mitä yhteiskunta on tai miten erilaisia, erilaisilla edellytyksillä ihmiset elävät elämäänsä.
    Sinulle ei ole olemassa mitään muuta kuin yrityselämä, ei yhteiskuntaa, ei mitään.

    Kun lukee tuon vuodatuksesi niin se saa aikaan suuren innoituksen seurata osoittamaani polkua koko iän oppimisesta! Kaikki menee tänään pieleen jos et tuota ymmärrä. Vielä isäni aikaan viime vuosisadan alkupuolella kun Suomi oli vielä suurruhtinaskunta ei vauhti ollut samanmoinen kuin tänään.

    Maailma on muuttunut ja jos emme kykene pysymään perässä niin olemme häviäjiä. Siinä ei auta edes parkuminen vaan ainoastaan työ joka taas vaatii vuosi vuodelta enemmän osaamista ja koulutusta. Jos minä pystyin niin pystyvät muutkin kunhan suhtautuvat asiaan riittävän kunnianhimoisesti.

    Niin työ on tärkeää ei ole kysymys siitä vaan siitä onko sitä työtä ja kenelle?
    Niin kuin kirjoitin opiskelu ei takaa työtä.
    Ihmnen on SOKEA! Kuuntelin uutisista kuinka robottien käyttö LASKEE kustannuksia! Mikään ei voi olla enemmän pielessä kuin tuo olettamus! Energian hinta jota nuo robotit tarvitsevat nousee ei laske, samoin niiden tarvitsemien raaka - aineiden hinta nousee ja robottien hinta nousee.
    Robottien tuottaminen ei ole halpaa, se lisää päästöjä ja kuluttaa uusitumattomia luonnonvaroja, niiden suunnittelu ja huolto makssa maltaita noin esimerkkinä. Aotokannan uusimisesta kohkataan, vaikka vanhojen autojen korjaus tulee paljon halvemmaksi. Robottiautojen huolto tulee olemaan niin kallista, että siihen ei tavallisella ihmisellä ole varaa.
    Sinulle ei sitten ole minkäänlaista käsitystä yhteiskunnan kerroksista eikä ihmisten erilaisuudesta, ei sinulla ainakaan ole mitään kirjoitettavaa niistä.
    Sinä täällä parut kuinka duunarit eivät ymmärrä, eivät osaa eivätkä viitsi ja aina se sama virsi.

    Tuotahan minä juuri sinulle esitin, opi, lue, harjoittele, suorita tutkintoja, suorita työharjoittelua jotta olet fiksumpi ja taitavampi kuin robot!! Muutoin ne vievät sinut ainaiselle niitylle etkä pääse sieltä mihinkään. Ihmisen on aina oltava edellä eikä saa antaa itsensä taantua koska se on lopun alku.

    Vanhojen autojen päästöt estävät niiden käytön varsin lyhyen ajan sisällä. Kun vahna auto romutetaan saadaan suurin osa seuraavan raaka.aineista sen auton romutusjätteestä.

    Kyllä minulla on käsitys siitä, että osa ihmisistä mieluummin elää viihteellä ja nautinnoista niin kauan kuin sen annetaan jatkua. Se ei kuitenkaan voi jatkua ikuisuuteen vaan on uhrauduttava ja alettava töihin. Jos se viihde ei ole ollut opiskelua niin siivoojan ja hautausmaan haravoijan homma on ainoa johon kelpaa. Siksi suositan sitä ainaisen opin linjaa jota itse olen harjoittanut.

    Hah, hahhahaa! Tiedätkös Extyökkäri, että jos on akateemisesti koulutettu eikä oman alan työtä ole ja haluat tehdä TYÖTÄ, siivoojan työtä niin tasan et voi cv:seesi laittaa kolutustasi koska siivoojan työtä ei saa akateemisella koulutuksella! Voi vattu tuota hölötystä!
    Sinulle kirjoitetaan, että KAIKISTA ei KOSKAAN ikinä ole työhön tai opiskelemaan, mutta se on kuin tuuleen huutaisi ja pimeään katsoisi!
    Uusien autojen VALMISTUKSESTA syntyy enemmän PÄÄSTÖJÄ kuin niistä vanhoista kunnostetuista ikinä.
    Ei ole kysymys halusta olla ilman työtä tai koulutusta, mutta niin kuin kirjoitin niille joilla on joko henkisiä tai fyysisiä tai molempia rajoiteita ei heille ole tarjolla mitään, ei mitään, siitä säästetään ja samalla valitetaan kuinka paljon sosiaalimenot kasvavat, vaaditaan palkkoja alas ja samalla itketään kuinka asumistukea joudutaan maksamaan aina vain enemmän jopa työssäkäyville koska heidän tulonsa ovat niin pienet, että heillä on OIKEUS saada asumistukea, joka menee vuokra - asuntoihin sijoittajille, siis niille joilla on kaikkea!
    Kerro saakeli miten paljon duunarin joka käy työssä JOUTUU hakemaan asumistukea ja hakemaan ilmaista ruokaa miten helvetin paljon hänen pitää uhrautua, että se on riittävästi?
    Meillä ei millään palstalla keskustella siitä miten voimme työllistää ihmisiä enemmän, niitäkin joilla on kehitysvamma tai jokin muu työntekoa vaikeuttava sairaus tai vamma.
    Poikani oli kesätyössä yrityksessä, joka valmisti komponenetteja elektroniikkateollisuudelle ja hän oli sitä mieltä, että se se kokoonpano ja keräylytyö sopisi hyvin kehitysvammaisille, mutta ajatteleeko YKSIKÄÄN yirtittäjä työllistävänsä näitä vajaakuntoisia, vaikka he eivät LAKKOILE, ovat ahkeria ja lojaaleja työntekijöitä? Vattu, masikka, mustikka, juolukka, puolukka...
    Tai sairaseläkeläisiä jotka eivät edes saa ansaita kuin jotain 700€/kk? Osaavia, motivoituneita ei lakkoilevia, mutta onko edes ajatusta TEHDÄ asialle jotain muuta kuin valittaa ja valittaa ja valittaa?
    Syökää hattu kiveltä!

    Äänestä

Voin liittyä suomen kommunisteihin tai sosialisteihin, jos he lopettavat sen pakko kulttuuri marxismin ja muun suomen tuhon edisttämisen.
Sosialismissa on paljon hyvää, jos sillä parannetaan oman kansan asemaa ja hyvinvointia.

Mutta kun näyttää, että sosialistit, vihreät ja kokoomus uskoo naivsti johonkin globalismiin, markkintalouteen, monikulttuuriin , yms... melko naiveihin usko asioihin. Ja samalla pilaa ja alasajaa omaa maata ja kulttuuria....
- Onko siis olemassa suomen kommunistista puoluetta, tai suomen sosialistista puoleetta, johon suomalainen työmies voi luottaa, ja joka ajaa työmiehen ja oman maan kulttuurin asiaa ?
Kommunisteja, jotka eivät usko tuhoavaan kulttuurimarxismiin ??

Äänestä
  • Globalismiin ei tarvitse uskoa, se ei ole uskon asia vaan tämän päivän faktaa. Olemme samalla linjalla yhdessä kilpailemassa kaikkien kanssa kaikissa tärkeissä asioissa mitä maailmassa tapahtuu. Suuri osa kaikesta mitä käytämme tulee jostain muualta joten joudumme viemään saadaksemme valuuttaa tuonnin maksamiseen sillä velaksi eläminen ei pitkään vetele.

    Tuota globalismia et voi vastustaa vaikka alkaisit komuksi tai sosialistiksi mutta jos halajat kurjuutta ja surkeutta niin silloin voit sulkeutua peitteesi alle ja elää kituutellen. Me tavikset kuitenkin haluamme sitä kuuluisaa hyvinvointia joten me pyrimme pärjäämään maailman kilpailutilanteessa. Kaikkihan tänään perustuu kilpailuun.

    Äänestä

  • Kommunistit pitävät hyvänä kirjallisuutena marxilaista kirjallisuutta, Marxin Pääomassa esitettyä kansantalousoppia sekä materialistista filosofiaa. Ne kertovat selvällä kansankielellä siitä maillainen todellisuus ympärillämme vallitsee.
    Ei ole mitään syytä jokaisen sukupolven keksiä uudelleen se mikä on aikaisemmin todettu.
    Maailma muuttuu ennenpitkäöä kapitalisti- ja sotavapaaksi maailmaksi.

    Äänestä

  • aaaretti kirjoitti:

    Kommunistit pitävät hyvänä kirjallisuutena marxilaista kirjallisuutta, Marxin Pääomassa esitettyä kansantalousoppia sekä materialistista filosofiaa. Ne kertovat selvällä kansankielellä siitä maillainen todellisuus ympärillämme vallitsee.
    Ei ole mitään syytä jokaisen sukupolven keksiä uudelleen se mikä on aikaisemmin todettu.
    Maailma muuttuu ennenpitkäöä kapitalisti- ja sotavapaaksi maailmaksi.

    Ilman kapitalismia syöksymme kurjuuteen kuten Neukkula kokeilu osoitti!

    Äänestä

  • ylineromies kirjoitti:

    Älä taas sekoile tyhmä pikkuporvari extyökkäri! Itänaapurissa on ollut valtiokapitalismi eli todellinen demokratia, jossa vain valtio omistaa monopoleja (patentti, tekijänoikeus ja tavaramerkki). Mutta hyvähän se on, että demokratiavallankumous eli luokkataistelu alkaa Suomessa, sillä Paperiliitto antoi lakkovaroituksen .

    https://www.paperiliitto.fi/tiedotus/tiedotteet/tiedote/2017/tyonantaja-tarjosi-nollakorotusta.html#.WdhegtO0OyI

    Mitä ihmeen demokratiaa NL/Venäjällä on koskaan ollut? Et näköjään edes tiedä mitä demokratia tarkoittaa vaan yhdistät sanan virheellisesti "kansandemokratiaan" joka tarkoittaa puoluediktatuuria suomeksi sanottuna.

    Demokratiassahan vallitsee ajattelun ja ajatussuunnan eli poliittisen ajattelun vapaus, ilman sitä ei voi olla demokratiaa. Mitä sellainen on jossa ei saa sanoa mielipidettään vapaudessa eläen tai joka rajoittaa ihmisten matkustelua tai yrittämisen vapautta?

    Nuo paperimiehet lienevät paperinukkeja jos kuvittelevat voivansa mafia tyyliin alkaa kiristämään leipäpuutaan. Miksi he eivät ala perustamaan omia paperitehtaitaan sen ammattiliittonsa rahoituksella, miksi kiusata sitä joka heidät ruokkii?

    Työnantajaliiton edustaja sanoi sen oleellisen eilen uutisissa ettei palkankorotuksiin lähdetä jos ei vastaavasti muuteta tekstiosiota suuntaan joka laskee kustannuksia. Kun 10 vuoden huonon ajan jälkeen hieman on valoa näkyvissä niin ei heti kannata vetää pimennysverhoja alas. Palkankorotuksetkin on ansaittava enkä muista nähneeni mitään työntekijäpuolelta mikä olisi nostanut tuottavuutta.

    Tuolla tavalla mafia ajaa itsensä pussiin josta ei ole muuta ulospääsyä kuin koko homman alasajo ja järkevämpään asioiden hoitoon siirtyminen.

    Valtiokapitalismi ei tainnut olla naapurissakaan hyvä idea vai miksi homma meni talouden konkurssiin? Miksi te tollot kauppaatte meille samaa kurjuutta? Oletteko te komuloiset joitain itsensä kiduttamisesta nauttijoita? Minä pidän hyvinvoinnista, ehkä liikaakin.

    Äänestä

Ei Suomessa eikä muissakaan länsimaissa ole vielä demokratiaa vaan porvariston taloudellinen arvovalta eli pahuus, jonka ideologinen perusta on yksityinen monopolikapitalismi (patentti, tekijänoikeus). Mutta demokratiavallankumous eli luokkataistelu on alkanut Suomessa! Minä olen pikkuhiljaa maailmankuulu tietokirjailija, joka uskaltaa jo ennustaa, että laaja lakkoilu ja poliittinen sekasorto on hölmöllä kansalla edessä. Juha Sipilän paholaisille annan vain puoli vuotta aikaa ihmetellä.

Äänestä
  • Nikkisi on väärin suunniteltu! Et ole mikään nero vaan täystollo! Oikeampi olisi siis täystollomies!

    Totta kai jokaisen pitää voida nauttia aikaansaannoksistaan eli jos kykenet kehittämään jotain patentoitavaa niin se on sinun omaisuuttasi se patentin patentoitu idea. Sen vieminen on varastamista!

    Demokratialla ja patenteilla ja tekijän oikeuksilla ei ole demokratian kanssa mitään tekemistä. Meillä on perin demokraattista tämä vallan käyttö Suomessa koska voimme vapaasti perustaa puolueita ja asettaa ehdokkaita kansalaisten sitten demokraattisesti valitessa itselleen sopivat edustajat. Juuri siksi kommunismi on taantunut kirpun kokoiseksi vaan ei yhtä pistäväksi.

    Meillä on demokraattinen vallankumous muutaman vuoden välein, niitä kutsutaan vaaleiksi. Niissä kansa saa enemmistöperiaatteella päättää ketkä seuraavan hallintokauden (4 vuotta) hallitsevat. Mikä olisi demokraattisempi tapa kuin vapaus perustaa puolueita kunhan saa kokoon porukan jossa on muutama tuhat jäsentä ja sitten voi yrittää hallitsemaan.

    Voihan sitä tyhmyydelläkin päästä maailman kuuluksi ja sitä lienetkin yrittämässä. Lakot eivät lisää jakovaraa joten ne ovat tyhmintä mitä jolu tollo voi kuvitella!

    Äänestä

Kapitalismin mukana syöksymme kurjuuteen.
Kapitalistiluokan trollit vaativat palkan alarajan poistamista ja lisää aseita. Kolmannes pois palkkatulosta ja sillä saa huikeahintaisia tykkejä tilalle.
Ainoa voima joka voi viedä kehitystä eteenpäin on työväenluokka.
Sosialismi tulee ja voittaa. Kapitalisti ei voi edes palata enää entiseen vapaaseen kapitalismiin.
Vähäinenkin porvariston poliitikko joutuu puhumaan kansan ja työtätekevien nimissä.
Entiset AKS ja IKL eivät koskaan enää palaa.

Äänestä
  • Mehän olemme kapitalismin avulla saavuttaneet varsin huomattavan hyvinvoinnin johon yksikään sosialistinen yhteiskunta ei ole yltänyt. Vai onko sinulla esimerkkejä hyvin pärjäävistä sosialismeista tai kommunismeista?

    Jos et näe miten nuo sinun ideaasi noudattaneet ovat syöksyneet kurjuuteen niin suosittelen kiiruusti nuppitohtorille menoa. Kaikki sosialistiset ovat sen sosialisminsa kanssa pulassa, Kiina porskuttaa mutta ei sosialisminsa avulla vaan kapitalismin. Kiinahan on halvalla työvoimalla saanut houkuteltua todellisia suurkapitalistisia yrityksiä maahansa lupaamalla halpaa työvoimaa lähes rajattomasti.

    Tuo Kiinan käytös on yksi niistä asioista jotka vaikeuttavat meidän talouttamme. Elikkä kommunismi aiheuttaa kurjuutta mutta kapitalisteina olemme lähes selvinneet ja selättäneet sen kurjuuden kunhan vain tartumme työhön oikein ripeästi ja hautaamme jokaisen joka sanookin sanan lakko!

    Äänestä

  • Alahan jo rauhoittua porvaripahus extyökkäri. Minä olen kirjallisuudessa Allah tai Jumala, joka johtaa demokratiavallankumouksen (luokkataistelu) ihmiskunnassa. Se lopettaa kaiken pahuuden, rahan hengen ja tyhmyyden. Liity sinäkin kommunistipuolueeseen!

    Äänestä

  • ylineromies kirjoitti:

    Alahan jo rauhoittua porvaripahus extyökkäri. Minä olen kirjallisuudessa Allah tai Jumala, joka johtaa demokratiavallankumouksen (luokkataistelu) ihmiskunnassa. Se lopettaa kaiken pahuuden, rahan hengen ja tyhmyyden. Liity sinäkin kommunistipuolueeseen!

    Minä en ole porvari enkä porvaripahus vaan niitä fiksumpia työläisiä jotka tulevat toimeen omin avuin ilman mafian tukea.

    Tuo täystomppeli nikkisi tulee uuteen valoon jos väität olevasi Allah tai Jumala, teitähän on rivikaupalla tuolla lataamossa Napoleonien ja Stalinien joukossa unohtamatta kaikkia Aatuja jotka siellä myös piileskelevät.

    Vajaa 2 vuotta ja meillä on taas vallankumous, joten yritä kestää!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Mehän olemme kapitalismin avulla saavuttaneet varsin huomattavan hyvinvoinnin johon yksikään sosialistinen yhteiskunta ei ole yltänyt. Vai onko sinulla esimerkkejä hyvin pärjäävistä sosialismeista tai kommunismeista?

    Jos et näe miten nuo sinun ideaasi noudattaneet ovat syöksyneet kurjuuteen niin suosittelen kiiruusti nuppitohtorille menoa. Kaikki sosialistiset ovat sen sosialisminsa kanssa pulassa, Kiina porskuttaa mutta ei sosialisminsa avulla vaan kapitalismin. Kiinahan on halvalla työvoimalla saanut houkuteltua todellisia suurkapitalistisia yrityksiä maahansa lupaamalla halpaa työvoimaa lähes rajattomasti.

    Tuo Kiinan käytös on yksi niistä asioista jotka vaikeuttavat meidän talouttamme. Elikkä kommunismi aiheuttaa kurjuutta mutta kapitalisteina olemme lähes selvinneet ja selättäneet sen kurjuuden kunhan vain tartumme työhön oikein ripeästi ja hautaamme jokaisen joka sanookin sanan lakko!

    Kiina menee eteenpäin. Kiina luo kurjuutta kansalleen!
    Miten lie?

    Äänestä

  • Kiina jatkaa rauhanomaista demokratiakehitystä, jonka tieteellinen perusta on valtiokapitalismi, jossa monopolioikeus (patentti, tekijänoikeus ja tavaramerkki) ovat vain valtiolla, ei yksityinen.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Minä en ole porvari enkä porvaripahus vaan niitä fiksumpia työläisiä jotka tulevat toimeen omin avuin ilman mafian tukea.

    Tuo täystomppeli nikkisi tulee uuteen valoon jos väität olevasi Allah tai Jumala, teitähän on rivikaupalla tuolla lataamossa Napoleonien ja Stalinien joukossa unohtamatta kaikkia Aatuja jotka siellä myös piileskelevät.

    Vajaa 2 vuotta ja meillä on taas vallankumous, joten yritä kestää!

    Extyökkäri on pikkuporvari eli "hyödyllinen idiootti" (Lenin huomautti). Mutta mikä ihmeen vallankumous sulla on taas parin vuoden kuluttua? Onko ompelukerhollasi jokin juhla vai?

    https://en.wikipedia.org/wiki/October_Revolution

    Äänestä

  • 5xl kirjoitti:

    Kiina menee eteenpäin. Kiina luo kurjuutta kansalleen!
    Miten lie?

    Kiinassa suurkapitalistiset yritykset kuten IBM ja Kone ym. monet muut luovat hyvinvointia kansalle. Se komuporukkahan oli aikoinaan seuraamassa NL:n jälkiä mutta kinuskit pyysivät suurimmat kapitalistit apuun luvaten lähes ilmaista työvoimaa rajattomasti.

    Kommunistinen talous ei Kiinassakaan ole se joka tahkoaa rahaa vaan suurkapitalistiset monikansalliset yritykset.

    Luulisi komuloisenkin lukevan sanomia vai eikä Pravda ole näitä uutisia kertonut?

    Äänestä

  • GodorAllah kirjoitti:

    Extyökkäri on pikkuporvari eli "hyödyllinen idiootti" (Lenin huomautti). Mutta mikä ihmeen vallankumous sulla on taas parin vuoden kuluttua? Onko ompelukerhollasi jokin juhla vai?

    https://en.wikipedia.org/wiki/October_Revolution

    Tämän päivän vallankumoushan on vaalit! Eikö ole selvinnyt? Vaaleissahan kansa päättää vapaasti ja demokraattisesti mitä se haluaa vallankumouksen jälkeen. Sen perusteella valitaan eri puolueista kukin mieltymyksensä mukaan uusi valta kun vanha kumotaan. Ja taas 4 vuotta ja uusi vallankumous!!

    Ihanaa eikös vaan kun ei tarvitse ampua ketään eikä hirttää lyhtypylväisiin kommunistisen vallankumousmallin mukaan.

    Meinasi jäädä sanomatta, mitä ihmeen väliä sillä on mitä joku komukahjo kuten Lenin on joskus sanonut?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kiinassa suurkapitalistiset yritykset kuten IBM ja Kone ym. monet muut luovat hyvinvointia kansalle. Se komuporukkahan oli aikoinaan seuraamassa NL:n jälkiä mutta kinuskit pyysivät suurimmat kapitalistit apuun luvaten lähes ilmaista työvoimaa rajattomasti.

    Kommunistinen talous ei Kiinassakaan ole se joka tahkoaa rahaa vaan suurkapitalistiset monikansalliset yritykset.

    Luulisi komuloisenkin lukevan sanomia vai eikä Pravda ole näitä uutisia kertonut?

    Kommunistinen talous Kiinassa luo kansalle hyvinvointia. Hauska kuulla totuus.
    Kiina luo myös, kapitalismi kun on sotainen, vastavoiman natokapitalismille.
    Vapise Kiinan mahdin edessä. Kiina on Suomen luotettavin kauppakumppani. Kiina työllistää Suomessa moninverroin Sipilän hallitukseen nähden.
    Trumpit joutuvat kysymään ensin Kiinalta, mitä he saavat tehdä.

    Jos Kiinaan asettuneet suuret kapitalistiset yhtiöt vetäytyvät alkaa Kiinan alamäki.

    On helppoa työllistää Sipilän tai minkä hyvänsä hallituksen verran koska hallitus työllistää kovin vähän väkeä. Työllistäminen kun on riippuvaista yritysten tilauskannasta, mikään muu ei vaikuta yhtä voimakkaasti. Jos kauppa käy eli on tilauksia niin tarvitaan väkeä mutta kun ei käy niin kilometritehdas kutsuu.

    NATO ei ole mitään kapitalismia vaan demokraattisten vapaiden valtioiden puolustusliitto. Se on liitto johon meidänkin olisi syytä liittyä jotta emme olisi huonossa tilanteessa kuten 1939 jolloin olimme yksin suurvaltaa vastaan.

    Kommunismi ei Kiinassakaan tee hyvinvointia vaan sen tekevät kapitalistit! Sosialismi ja kommunismi ovat pelkkää kurjuutta tarjoavia oppeja.

    Äänestä

  • Extyökkäri on hyödyllinen idiootti, jonka pitää alkaa katumaan porvarillista pahuuttaan, sillä kansainvälisesti porvarillinen arvovalta on todellisen kansanvallan vastakohta. Liity kommunistipuolueeseen, jotta vapaudut pahuudesta ja tyhmyydestäsi.

    Äänestä

  • allataijumala kirjoitti:

    Extyökkäri on hyödyllinen idiootti, jonka pitää alkaa katumaan porvarillista pahuuttaan, sillä kansainvälisesti porvarillinen arvovalta on todellisen kansanvallan vastakohta. Liity kommunistipuolueeseen, jotta vapaudut pahuudesta ja tyhmyydestäsi.

    Kommunismi on pahuuden ja tyhmyyden yhteenliittymä. Se ei missään ole saanut hyvinvointiin viittaavia olosuhteita aikaan. Kurjuus on kommunismin paras tulos ja huonoin on hauta jonne se on haudannut kymmeniä miljoonia "väärinajattelijoita"!

    Maailma hieman paranee kun kommunismi haudataan lopullisesti ja siirrytään demokratiaan.

    Äänestä

Aave kummittelee Suomessa ja maailmalla - sosialismin aave.
Kaikki vanhan maailman mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan: EU ja nato, Trump ja Sipilä, Englannin konservatiivit, Ranskan macronit ja CIA:n kasvattamat ISIS-joukot.
Missä on se media, joka ei herjaisi sosialismiin pyrkiviä voimia. Missä olisi porvarillinen puolue, joka ei vierittäisi petoksistaan ja sodistaan syitä kommunisteille, kommunismille.
Tästä on vedettävä johtopäätös, että sosialismi ja kommunismi ovat mahteja, jota taantumusporvari ei voi sivuuttaa. On aika sosialismin voimien herätä horroksestaan sotaiseksi muuttuneen kapitalismin torjumiseksi. On aika asettaa tunnus sosialismista, kansalaisyhteiskunnasta ja rauhan maailmasta.
Porvarit Euroopassa, Thaimaassa ja Venäjällä repivät pelihousujaan kun maailmanvallankumous nousee ja alkaa marssia.

Äänestä

"Eikä kommunistien poliittinen kansansuosio ollut vuosikymmenien kuluessa kovin suuri..."
Ilmaisu on ns. "understatement" - kommunistien suosio on ollut viime vuosikymmeninä parhaillaankin pienenpuoleinen - nyt se on lähes olematon.

Äänestä

Aatetoverisi Extyökkäri on eri mieltä. Hän näkee kommunisteja jopa kaapin alta. Kommunistien aate pitää edelleen pystyssä kaikkialla maailmassa työläisten yhteisiä ammattiliittoja ja muita demokraattisia järjestöjä.
Extyökkäri on oikeassa. Kommunistien vaikutusvalta on jäsenmääriä paljon suurempi. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Kansakunnat ovat irtautuneet maailmansodan jälkeen rumimmasta kapitalismista. Ne haluavat rakentaa valtiota, jossa työtätekevilläkin on kaikki oikeudet. Porvaripuolueet on pakotettu ottamaan huomioon palkkatyöläistenkin oikeudet.
Extyökkäri on siinäkin oikeassa, että rauhallinen kehitys johtaa väistämättä sosialismiin ja myöhemmin luokattomaan yhteiskuntaan ilman väkivaltaa. Uusliberalismin talousoppi ja nato pyrkivät kokoamaan uusoikeistoa demokratian etenemistä vastaan. Ne puhuvat globaalin kapitalistivallan puolesta ja joihin Extyökkäri yhtyy. Taantumusvoimien opin ydin on vauraan Libyan tuhoamisprosessissa. Lännen imperialismille uskottomat demokratiat tuhotaan sodalla ja sen mukana työväen- tai demokraattinen liike.
Extyökkärisi ei edes salaa väkivallan ihannointiaan. Hänelle jokainen ammattiliiton jäsen on belsebuubi ja tuhottavien listalla.

Kommunistien näkemys kansalaisyhteiskunnasta etenee kapitalismin uumenissa, valtaa alaa ihmisten mielissä ja tulee voittamaan. Natot ja muut sotaliitot lakkautetaan. Oligarkkikapitalismi kukistuu. Omistamisen sijasta ihmisyyden arvostukseksi nousee hänen kyvyt ja taidot.

Äänestä
  • olavi.r olet väärässä, minä en näe kommunisteja missään enkä ainakaan kaappien alla. Kuitenkin ay mafia on niiltä ajoilta jolloin kommunisteillakin oli kova halu saada Suomeen sosialistinen järjestelmä ja silloinhan tuota ay mafiaa kehiteltiin jolloin sen rakenteisiin upposi komuideoita eikä niitä ole karsittu vaikka komut ovat karsiintuneet olemattomiin.

    Komut eivät siis vaikuta mutta heidän perintönään meillä on toimimaton ay liike joka on muodostunut mafian kaltaiseksi. Se ei tee mitään maksaakseen ne asiat joita se vaatii työnantajilta vaan laittaa laskun lankeamaan täysin syyttömille yrityksille.

    Kun hieman katselet taaksepäin niin missä on rauhallinen kehitys johtanut sosialismiin? Ei missään sillä niissä harvoissa paikoissa joissa sitä on kokeiltu se on saatu valtaan asevoimin joten enempää et voisi olla väärässä.

    Taidat ollakin niitä Pietarin trolleja ja yrität saada palstan lukijat sekoitettua jo silläkin jotta ensin yrität myötäillä minua. Tuo feikkiuutisten ja tietojen levitys on muotia tänään ja sinä olet nyt syyllistynyt siihen muotivirtaukseen. Onneksi me tavalliset suomalaiset olemme lukutaitoisia ja ymmärrämme mihin voi uskoa.

    Kommunistinen näkemys ei leviä missään, sitä ei enää ole kuin noissa mafian touhuissa mutta sekin tullaan korjaamaan jos halutaan hyvinvointia.

    NATO on hyvä ja siihen pitää Suomikin liittää jottemme ole yksin kuin 1939 lopulla kun naapurin roskajoukko lähti tänne lähetystyöhön.

    Kyllä kyvyt ja taidot ovat tänäänkin kunniassaan, sillä joka niitä käyttää ei ole pelkoa leivän päälle tulevan fileen puutteesta. Työhön vaan ei saa suhtautua kuten mafia opettaa vaan se on otettava omakseen ja tehtävä kuin omaa työtään.

    Äänestä

Kaksi asiaa, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, demokratia ja kommunismi! Demokratiahan tarkoittaa kansanvaltaa ja kommunismi diktatuuria. Tämä on empiirisesti todistettu, joten kirjaviisastelijat vaietkaa!

Äänestä
  • Asia jota olen pyrkinyt esittämään noille komuloisille mutta niiden lahokalloon ei oikein enää tahdo tarttua.

    Äänestä

  • ylineromies kirjoitti:

    Mitäs minä jo aloituksessa ennustin? Marxilainen luokkataisteluteoria on yhä pätevä.

    http://www.iltalehti.fi//paakirjoitus/201710102200449787_pk.shtml

    Vanhalla kumisaappaallani on enemmän järkeä mitä löytyy ay mafian puitteista.

    Mitä mafian väki on saanut aikaan voidakseen vaatia palkkojen korotuksia? Siis muuta kuin joukkotyöttömyyden jonka hintaa meiltäkin syyttömiltä eläkeläisiltä kiskotaan?

    Luokkataistelusta tässä ei ole muutoin kuin jos tyhmyys lasketaan luokaksi johon ay mafia kuuluu jäsenineen!

    EK mafia kärjistää tietoisesti luokkataistelua. EK:n, kapitalistien ja Kokoomuksen taktiikka on ollut jo vuosia laittaa työväenliikkeelle suitset suuhun. Sipilä yritti sitä valtiovallan toimin mutta järjestäytynyt työväki asetti juntin rutouun. EK ei oppinut mitään tai olettaa Häkämies-Kokoomuksen olevan vahvoilla.
    Ammattiosastoissa tulee tilannetta käsitellä, olla valmiina kapitalistijärjestöjen provokaatioihin ja samalla valmistautua vastatoimiin. On aika lopettaa perässäkulkeminen. Tilanne tulee ottaa työväen omiin käsiin ja seisoa selkä suorana.

    Äänestä

  • ayaktiivi kirjoitti:

    On turhaa edes yrittää yhdistää mafiaa EK:hon. EK toimii reiluin kaupallisin perustein eikä yritä myydä tyhjää kuten ay mafia. Ehkä pitäisi olla tyytyväinen kun komulois kaarti alkaa lainata ilmaisujani mutta te ette osaa suunnata niitä oikein. Se tietysti johtuu siitä pravdasta jota te olette tottuneet nielemään sillä siinähän todellisuudella ei ole paljoakaan sanottavaa.

    Ei työläisillä eikä ay mafialla ole ollut mitään millä pystyisitte myymään ideoitanne koska ne aina tuottavat tappiota yritrysmaailmalle. Teidän pitää korjata tapojanne jotta pääsette tuosta mafiakuvastanne eroon. Jos vaaditte jotain niin te myös lupaatte jotta pystytte sen korvaamaan työnteolla.

    Yritys pyörii rahan takia ja se pyörii rahalla.

    Äänestä

  • köyhäkomukka kirjoitti:

    Yritys pyörii rahan takia ja se pyörii rahalla.

    Kommunistien yritykset osoittivat sinun olevan oikeassa, yrityksen pyörittäminen vaatii rahaa mutta tosin paljon muutakin ja sen todellinen pyörittäjähän on idea jonka varaan se on rakennettu. Olkoon se idea sitten hissit pilvenpiirtäjiin tai uudenlainen nakkisämpylä. Jos ideaa ei ole niin ne rahat eivät auta tipan tippaa.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    On turhaa edes yrittää yhdistää mafiaa EK:hon. EK toimii reiluin kaupallisin perustein eikä yritä myydä tyhjää kuten ay mafia. Ehkä pitäisi olla tyytyväinen kun komulois kaarti alkaa lainata ilmaisujani mutta te ette osaa suunnata niitä oikein. Se tietysti johtuu siitä pravdasta jota te olette tottuneet nielemään sillä siinähän todellisuudella ei ole paljoakaan sanottavaa.

    Ei työläisillä eikä ay mafialla ole ollut mitään millä pystyisitte myymään ideoitanne koska ne aina tuottavat tappiota yritrysmaailmalle. Teidän pitää korjata tapojanne jotta pääsette tuosta mafiakuvastanne eroon. Jos vaaditte jotain niin te myös lupaatte jotta pystytte sen korvaamaan työnteolla.

    Kapitalistiset yritykset keräävät tuloina palkkatyöläisiltä niiden tuottaman lisäarvon. Se toimii samalla lailla kuin mafia keräisi suojelurahaa. EK on pikkumafiosoiden yhteisjärjestö, joka laillistaa suojelurahajärjestelmän. Se myös valvoo, että pienyritykset toimivat siten kuin kapitalistiluokka määrää.
    EK on mafiajärjestö.
    Ammattiliitto on palkkatyöläisten etujärjestö EK-mafiaa vastaan.

    Palkkatyöläisethän eivät tuota lisäarvoa eivätkä suomeksi sanottuna arvonlisääkään. Arvonlisä syntyy yrityksen tuoteideoista ja niiden toteutuksesta jos ne ovat markkinakelpoisia. Palkkatyöläiset ainoastaan auttavat tuotteiden tuottamisessa yrityksen ohjeiden mukaan.

    Jos työläiset todella tuottaisivat arvonlisän, niin miksi se arvonlisäyksen tuotto loppuu siinen kun he joutuvat lähtemään yrityksestä syystä tai toisesta? Jos se olisi, siis arvonlisäys, kiinni työläisistä niin sehän jatkuisi myös työttömyyden aikana ja silloinhan tilanne olisi taivaallinen kun kukaan ei olisi "riistämässä"!

    EK, jota en sen paremmin tunne, ei ole mafian kaltainen, se toimii kaupallisin perustein eikä monestikaan uhkaile ja kiristä jotka ovat ay mafian keinoja kuten sen sisilialaisen alkuperäisversionkin. Muistissani viimeisen 6 vuosikymmenen ajoilta ei ole uhkailuja yritysten sulkemisesta lakon tapaan koska työläiset eivät suhtaudu työhön vakavasti. Kyllä ne uhkailut ovat aina olleet ay mafian arsenaalia!

    Ay mafia ei ole vieläkään oppinut realiteetteja, markka aikanahan kun mafia sai uhkailuillaan läpi vaatimuksia jotka ylittivät realiteetit tehtiin devalvaatio. Nyt ei tehdä kuin sisäistä devalvaatiota ja mafia ei vieläkään ymmärrä asiaa. Kun nousuun perustuen vaaditaan palkkaa lisää niin siihen on samalla sisällytettävä lause jossa sovitaan homman purkamisesta kun hyvä markkinatilanne syystä tai toisesta kääntyy laskuun. Se olisi vähintä mitä voidaan vaatia työttömyyden torjunnassa!

    Ei se teitä auta jos alatte minun ilmaisujani matkia ajattelematta sitä mitä ne oikeasti ovat. Ilmaisun, kuvailevankin pitää seurata sitä alkuperäistä kuvaa josta se on lainattu! Oppikaa, älkää matkiko kun ette osaa!

    Äänestä

Tuskin Sipilä palkankorotusten kannalla on tosissaan. Hän pelkää ehkä menetyksiä, mikäli EK ajaa ammattiliitot suuriin lakkoihin.
On se sinällään vastine EK:lle mutta jollain 0.1 korotuksilla ei ole mitään merkitystä.ay

Äänestä
  • Koska pikkuporvari Tupoa ei enää ole, hölmön kansan tulevaisuus on anarkismia, laajoja lakkoja ja mellakoita. Yleislakkoon en kuitenkaan pelkän palkan takia usko. Toisaalta työsulutkin voivat olla mahdollisia. Minä rohkenen ennustaa, että 6.12. tilanne työmarkkinoilla ja politiikassa on sama kuin sata vuotta sitten, jotta myös hyvä demokraatti Putin kuolee Suomen takia nauruun. Kommunismi syntyy nimenomaan luokkataistelusta.

    Äänestä

  • Jos viisaita ollaan niin 10 vuoden matalasuhdanteen aikana on yrityksiä ja samalla työpaikkoja menetetty viljalta. Taidetaan puhua kymmenistä tuhansista yrityksistä ja samalla sadoista tuhansista työpaikoista.

    Nuo pitäisi korvata eikä se onnistu ilman ideoita ja pääomia. Yritysten pääomatkin ovat monesta kohden hiipuneet koska markkinat eivät ole tuoneet lisää laman kourissa joten niitä on koottava kiireemmiten. Niitä ei pidä tuhlata lisääntyviin kustannuksiin.

    Jos siis halutaan palkankorotuksia on muusta tingittävä eli niitä tekstikohtia joista tulee lisää kuluja on lähdettävä ensin neuvottelemaan!

    On myös oltava viisaampi kuin 2008 jolloin oli laman alkamisesta huolimatta ennätys korotuksia palkkoihin, korotukset pitää tehdä ehdollisina, ne pitää voida poistaa jos suhdanteet laskevat yli sovitun määrän jolloin emme joudu samaan 10 vuoden kurimukseen kuin viimeksi.

    Kaikki, muutamaa hurahtanutta komuloista lukuun ottamatta, tiedämme ettei kommunismi ainakaan nosta sen enempää palkka kuin elintasoakaan vaan pikemminkin päinvastoin, heillähän ei ole ideaa miten luodasan lisää jaettavaa vaan he aina vain jakavat jo olevaa. Se on kommunismin suurin virhe! Siksi kommunismista pitää, kuten natseistakin, päästä eroon lopullisesti!

    Äänestä

SKP:n kasvaminen yksin ei riitä.
Tarvitaan kommunistien yhtenäisyys.
Sitä on palstalla haettu usein. Tuloksetta.
On surku nähdä puoluetenteissä kahden komupuolueen esiintyminen.
Missä viipyy SKP ja KTP yhteisneuvottelut.
Maailmankatsomus on sama. Poliittisissa kysymyksissä ei ole eroa.
Kuka tai mikä on karikkona yhtenäisyyden edessä? Henkilösuhteetko - eivät saa olla este.
Tuntevatko puolueiden johtoelimet vastuunsa työväenluokalle! Jos tuntevat niin keskustelueyhteys on jatkuvasti päällä ja tuloksia täytyy tulla.
Tälle tilanteelle porvarit nauravat komuille päin naamaa.

Persuissa on normaalia yksilökiipeäminen ja maineentavoittelu. Komuilla täytyy olola toverillinen kanssakäyminen ensisijainen.
Mitä sanoo SKP. Entä KTP?
Puolueiden ulkopuolisetkin proletaarit odottavat yhtenäistä kommunistista liikettä.

Äänestä
  • Taitaa+olla+kolmekin+kommunismin+nimiin+vannovaa+ryhmittymää.+Yhteiskannatus+niillä+on+alle+1%+joten+mitä+veikkaan+yhtymisen+auttavan+jos+mietitään+vaikutusmahdollisuuksia+valtakunnan+politiikkaan.+Minä+kun+epäilen+sitäkin+josko+pystytte+edes+kuntapolitiikassa+saamaan+mitään+aikaan.Yhdistyminen+lienee+vaikeaa+koska+jonkun+pitää+luopua+puheenjohtajan+ja+jonkun+muun+sihteerin+tehtävistä+ja+kuka+se+siihen+suostuu?Missä+on+se+"työväenluokka"+joka+haluaa+kommunistien+olevan+heistä+vastuussa?+Suurin+osahan+ei+halua+kommunistiakaan+nähdä+koska+tietävät+millaiseen+kurjuuteen+kommunismi+on+aina+valtaan+päästyään+kansoja+ajanut.Kyllä+te+komut+olette+ne+naurut+ansainneetkin+sillä+mikään+mitä+olette+yrittäneet+ei+ole+onnistunut+näin+sivullisen+silmin+katsottuna.+Se+ihmetyttää+miksi+joku+uskoo+kommunismin+autuuttavaan+voimaan+kun+sitä+on+kymmeniä+kertoja+kokeiltu+mutta+ei+koskaan+hyvin+lopputuloksin.+Missä+teillä+on+se+viisasten+kivi+jonka+avulla+kuvittelette+muuttavanne+tuon+suunnan?En+tunne+yhtäkään+persua,+tosin+en+komuakaan+nykyisin,+yhden+olen+tuntenut+-60+luvulla+mutta+hän+on+jo+työnsa+tehnyt+ja+poistunut+joukostamme.+On+osoittautunut,+että+tuo+toimikaan+mainostama+toverillisuus+ei+saanut+taloutta+kovinkaan+suureen+vauhtiin+missään+komukokeilussa+joten+sen+voitte+unohtaa.+Ihmisten+joukossa+on+monen+sortin+kulkijaa+ja+on+pystyttävä+käyttämään+niitä+joilla+on+taitoa+ja+kykyjä+talouden+parissa,+heidän+yrityksensähän+meidänkin+yhteiskuntaamme+pyörittävät!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ylineromies kirjoitti:

Vuonna 1969 pikkuporvarit perustivat Tupon, jota vastustivat taistolaiset (Taisto Sinisalo) ja rikkaat yrittäjät mutta eri syistä. Eikä kommunistien poliittinen kansansuosio ollut vuosikymmenien kuluessa kovin suuri. Kun Juha Sipilän porvarihallitus pääsi valtaan, työmarkkinajohtajat allekirjoittivat järjettömän kikyn, sillä eihän palkansaaja kilpaile myyntivoitolla kuten hyvä yritys. Yllättäen rikas vaan tyhmä EK hylkäsi pikkuporvarillisen Tupon eli teki samalla hienon karhunpalveluksen myös kommunisteille. Kukaan ei saa enää palkankorotusta ilman lakkoilua, mutta kommunistien kansansuosio nousee paljon. Tule sinäkin mukaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu