Uskovat narsisteja?

Osa saattaa olla narsistejakin, mutta minä ihmettelen eniten yhä sitä, että monet uskovat keskittävät "rakkautensa" Jeesukseen uhrin ominaisuudessa mutta eivät koskaan kohdista rakkauttaan Jeesuksen sanomisiin. Kirjailija Samuli Parosta mukaillen voi hyvin sanoa, että "mikään ei raivostuta oikeauskoista niin kuin se mitä Jeesus opetti ihmisenä elämisestä".

Ilman kykyä empatiaan eli asettumaan lähimmäisensä asemaan ei ole rakkauttakaan. Rakkaus oli kuitenkin Jeesuksen tärkeinpiä opetuksia. Tämä näyttää monelta fundikselta puuttuvan tykkänään.

Uskovainen ulkoistaa vastuun ja moraalin ylipapeille ja muille vedättäjille.

Edesmennyt Kalevi Lehtinen oli oikea narsistin perikuva. Hänen ei tarvinnut enää ratkaisunsa jälkeen pyytää Jumalalta anteeksi mitään. Hän puhui mielellään itsestään ja vain itsestään. Minä -sana toistui usein hänen puheissaan.

Aloituksessa on kyllä pointti, mutta se on samalla myös yleistys. Eivät kaikki uskovat ole narsistisia, vaikka jotkut ehdottomasti ovatkin. Nämä molemmat piirteet näkyvät kyllä palstalla.

Minä taas uskovaisena olen pistänyt merkille, että monesti ei-uskovainen ei edes tunnusta pahuuttaan, vaan loukkaantuen kiistää olevansa syntinen. Monet ei-uskovaiset eivät siis "projisoi pahuuttaan Saatanaan", koska heillä omasta mielestään ei ole pahuutta. Tämä ei päde kaikkiin ei-uskovaisiin, mutta huomattavan moneen kyllä.

Sen sijaan olisi virheellistä olettaa, että uskovainen "projisoisi pahuutensa Saatanaan". Uskovaisena tunnustan olevani syntinen omana itsenäni, nimenomaan omassa itsessäni on se paha!

Uskon persoonallisen Saatana-enkelin olemassaoloon, mutta ei hän mikään syntipukki minun (ja esim. muiden uskovaisten) pahuudelleni ole. Saatana houkutteli ensimmäiset ihmiset, Adamin ja Eevan, syntiinlankeemukseen, on langenneen maailman ruhtinas sekä kiusaaja tänäkin päivänä.

Viaton ja vanhurskas Jeesus on se, joka on kantanut minun syntini ristillä. Jeesuksen viattomuus ja vanhurskaus oikein alleviivaa minun syntisyyttäni.

Ihminen ei yksiselitteisesti voi olla kristitty muuten kuin kohtaamalla oman syntisyytensä, ja tämän kohtaamisen aikaansaa Jumala.

Myöskään se ei pidä paikkaansa, että "uskova projisoisi rakkautensa Jeesukseen", kuten aloittaja väitti. Ikuinen, pyhä rakkaus on lähtöisin Jumalasta – Hän on se rakkaus; se ei siis ole ihmisten projisoitavissa.

"Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. " (1 Joh. 4:10)

Uskovat projisoivat rakkautensa Jeesukseen ja pahuutensa Saatanaan? - Niinkö? Mitä eroa siinä sitten?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15006774/kristus-perkele-kolminaisuuden-perkeleet

Vertaus intialaisesta filosofiasta: atman. Voitaisiin verrata sieluun, egoon. Onko "vanha Aatami" Isä Jumalan hönkäilyä, kuten luomiskertomuksessa sanottiin, että Jumala puhalsi ihmiseen elämän henkäyksen ja näin ihmisestä tuli elävä sielu. Ja onko uskovan uusi luomus Kristusta, kun UT selostaa uskovien olemista "Kristuksessa".

Onko Isä Jumala sama kuin Raamatun mainitsema "tämän maailman ruhtinas". Mutta Poika uskovien Herra. - Miksi erotella näitä. Jeesushan sanoi, että Isä ja minä olemme yhtä!

Ei tarvitse olla uskovainen ymmärtääkseen oikean ja väärän, jokaisella on moraali.
Ihminen voi olla hyväihminen ilman uskoa vaikka eräs uskova väitti toisin, naurettavaa häneltä.

Rajaisin uskonnollisen narsismin fundamentalisteihin ja niihin, jotka kokee olevansa aina oikeassa, eivätkä koskaan väärässä. Siitä porukasta löytyy itserakkaita narsisteja.

Valtaosa ns. fundamentalisteista ei toki kuulu tuohon porukkaan, mutta osa kuuluu, ne itserakkaimmat.

ps löytyy niitä toki muualtakin