Las Vegasin pelikaupungissa ei suuremmin surra, eikä muistella joukkoampumisen uhreja, ainoastaan uhrien omaiset ja ystävät surevat, muut jatkavat pelaamista ja rellestämistä, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Jo keskiviikkona elämä Las Vegasissa palasi entiselleen, kuin mitään joukkosurmaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Joukkosurman tapahtuma hetkellä oli läheisessä teatterissa sirkus esitys meneillään.
Paikalla olleille poliiseille tuli tieto ja sirkus esitys keskeytettiin.
Kukaan ei tiennyt mitä oli tapahtunut, mutta tiedettiin, että paikalle tarvitaan poliisivoimia.
Silloin yleisön seasta kyseltiin, että tarvitseeko poliisi virka-apua ja tätä kyselivät yleisön joukossa olevat aseita mukanaan kantavat.
He saivat tylyn vastauksen: Kaikki ne, jotka ottavat aseen esille ammutaan.
Poliisi antoi aivan oikean ja pätevän vastauksen näille hulluille, jotka yleisellä paikalla kantavat aseita, tuollaisilta pitäisi ottaa aseet pois.
Mahtoivat aseen omistajat mennä hämilleen ja miettiä pienessä päässään, että johan on kumma, ettei poliisi apuani huoli, vaikka olen mestari ampumaan ja olisin taitavasti ampunut tuon joukkosurmaajan heti alkuunsa.
Ei se ole mikään kumma, että yhdysvalloissa tapahtuu joukkoampumisia, murhia ja tappoja joka ikinen päivä useita kertoja päivässä, kun aseen saa lähes kuka vaan.
Yhdysvalloissa ei ole aselakia ollenkaan, jos mitataan Suomen mittapuun mukaan.
Suomessahan asetta on lähes mahdoton saada ja itsepuolustus tarkoituksessa asetta ei myönnetä koskaan tavalliselle kansalaiselle.
Yhdysvalloissa aseen saa ilman muuta heti itsepuolustus tarkoitukseen ja se on yhdysvalloissa jopa perustus laillinen oikeus omistaa ase itsepuolustus tarkoitusta varten, joten jokainen yhdysvaltalainen saa aseen.
Yhdysvalloissa elämä pinnallista
5
230
Vastaukset
- Trukom
Eiköhän se sureminen täällä ole Turunkin tapauksen osalta jo hiipunut sekin.....
- HuttuaTutuille
On se ja nyt on palattu taas tuttuun ja turvalliseen tyyliin syyllistää kantis syrjäytyneitä.
- Missiä-ei-hirvitä
No ei tuo meidän uusi Miss Suomi Mickaela Lundström sure yhtään sen enempää. Sinne se meinaa lentää suihkukoneella jo ensi viikolla, ja menee noihin samoihin isoihin tappohotelleihin asumaan.
Jäis ennemmin kotio, ja pysyttelee poissa Turusta, niin täällä on ihan turvallista.- Pitää-kotouttaa
Toivottavasti joku matu tappaa reissun päällä tuon, niin saa suomalaiset suvakitkin jotain ihmeteltävää ja seliteltävää.
Mikaela ei vaan kotouttanut siellä hotellilla tarpeeksi hyvin, ja siksi matu tappoi.
- USAONTÄRKEINNOT
Ja Suomessa asiasta varmaan uutisoidaan etusivulla vielä viikonkin päästä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958