psykoottinen russofobia. Osa kansasta sairastaa tuota tautia ihan tietämättään. Se on vähän kuin anoreksia jolloin ihmisen maailmankuva vääristyy sairaalloiseksi. Psykoottisessa russofobiassa kaikki mitä Venäjä tai venäläiset ovat tehneet on sairaan ihmisen mielessä vääristynyttä täysin tunnistamattomaksi ja on suurinta mahdollisista pahuutta ja vääryyttä mitä maailma on nähnyt.
Jopa itsenäisyyden myöntäminen Suomelle koetaan jollain kummallisella tavalla tässä sairaudessa vääryytenä, jota ei saa unohtaa eikä antaa anteeksi. Puhumattakaan autonomian ajasta, sellaista ei olisi saanut olla, ei sitten ollenkaan.
Jopa itsenäisyyden myöntäminen Suomelle koetaan jollain kummallisella tavalla tässä sairaudessa vääryytenä, jota ei saa unohtaa eikä antaa anteeksi. Puhumattakaan autonomian ajasta, sellaista ei olisi saanut olla, ei sitten ollenkaan.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kyseinen sairaus tunnetaan nimellä Pöhvelismi (poehvelismus maximus).
Tähän sairauteen liittyy myös usein aivan mahdoton naisviha, joka näkyy mm. siinä että kohdistetaan aivan hillittömiä raivonpurkauksia kaikkea sitä työtä kohtaan mitä NL/Venäjä teki naisten oikeuksien saralla: naistenpäivä on pahin mahdollinen päivä, mitä kyseiset räähkät tuntee ja neukkunaisten aikoinaan uraauurtanut siirtyminen työelämän palvelukseen myös ns. miehisillä aloilla ajaa samat onnettomat vihaihmiset suorastaan eläimellisen raivon valtaan.
Lisäksi venäläisiin naisiin kohdistetaan aivan hirvittäviä loukkausten ryöppyja, mm. arvostellen sitä miten heidän ulkonäkönsä kuulemma muuttuu vuosien varrella. Niin, sehän on aivan epäluonnollista ja sitähän tapahtuu tietenkin vain Venäjällä...
Venäjällä kaikki on paremmin. Putain allekirjoitti juuri lain, jonka mukaan vaimoa saa vapaasti hakata, kunhan ei mielellään luita riko.
Sen taudin vakavin muoto oireilee äärioikeistolaisuuden nimellä tai jopa nazismina. Näin ovat psyyken tutkijat todenneet eikä siihen edes terapiakaan auta.
Tällä palstalla on aika hyvää terapiaa.
Tussofobiaa sairastaa pieni vähemmistö. Suurin osa suomalaisista ihailee komeaa ja pitkää Leniniä. Palstalla jo ehdotettiinkin patsasta melkein omalle suurmiehellemme.
Piti laittaa Russofobiaa
Lyhyttä ja rumaa kuppaista Leninin ihailijaa uhkaa sama tauti kuin idoliaan! NaziTarkkis on aina varuillaan, ettei osiatipu!
Kyllä tussofobia sopii tähän yhteyteen aivan yhtä hyvin. Katsopa vaikka, mitä nimim. "pöhvelismin olemus" kirjoittaa ..
Miksi! Sehän oli tavanmukaista Tarkkispojan soopaa!
Olisi mukava tietää mitä tautia se Bäckman sitten sairastaa ?
Jos Suomalaisilla on epäilyksiä Venäjän aikeista ja tarkoitusperistä niin mielestäni kaikki mitä herra Bäckman suustaan päästele vain vahvistaa epäluuloja.
Aheesta voisimme Suomessa keskustella myöskin Natofobiasta.
- yli sukupolvien on välittynyt tieto siitä, miten venäläiset toimii ja mikä on venäläinen yli-ihmis idea.
- isoviha, tuho,,, sodat, tuho.. jne...
- siksi venäläiseen ei kannata luottaa.
- venäläisten kanssa kannattaa käydä kauppaa ja olla hyvissä suhteissa kyllä!!!
- kun vaan muistaa historian ikävät totuudet !!!
Eli saksalaisten tulee aina muistaa, että suomalainen tappaa ja raiskaa aina koska 30-vuotinen sota 1600-luvulla?
Ei se maailma nyt ihan noin pyöri.
saksalainen muistaa, mm. että esim. ja raha valta, naapurit, ruotsi, jne,,,vainosi ,,,
,ja juutalainen pankkiiri vainosi myöhemmin,
nyt on haittana pakolaisturistit, mullahien miekkalähetys,, jne jne,,,,
silti naivisti politikot meinaa ummistaa silmänsä!!!
Suomen ei kannat luotta entisiin isäntä maihin ja ei varsin kaam eu usa kauppa miehiin....
Eli tarkoitat, ettei kannata luottaa entiseen YYA-isäntään Neuvostoliittoon tai sen perilliseen Venäjään!
Leninin väärin annetun itsenäisyyden tunnustuksen ohella toinen suosikkina retardien kaunan aiheista on se loputon katkeruus, mitä kyseinen sakki kohdistaa Venäjän keisarikuntaa vastaan siitä ettei suomalaisia raahattu kuolemaan kymmenintuhansin 1. maailmansodan konekivääri- ja tykkituleen.
Näiden veriuhrien sijasta, mitkä hallitsijan suopeudella siis vältettiin, Keisarikunnan yhteisen puolustuksen kassaan maksetut sotilasmiljoonat ovat palstan oikean laidan sankareille loputtoman kaunan aihe, ja heille jälleen yksi esimerkki aivan perusteellisesta ylimaallisesta pahuudesta ja siitä miten tämänkin eleen tarkoituksena oli varmaankin vain tuhota Suomi.
Kylläpä on tyhjäpäisiä tosiaan nuo ryssäkauhuisten mielenilmaukset. Ikään kuin 110 vuotta Venäjän Keisarikunnan yhteydessä olisivat olleet henkisesti tylsyyteen asti suomalaisten o-
maa kansallistunnetta lannistavia ja sitten,naps vaan sisällissodan jälkeen se suomalaisuuden
lamppu syttyi muka täyteen kukkaansa. Paljon on teillä aukkoja tiedoissa.
Mutta onneksi Bupille on kirkastunut oikeanlaiset tiedot: Venäjä Venäjä Venäjä!
Kaikki edistys tulee Bupille sieltä! Jalankuvavessoja myöten!
Miksiköhän sinulle nyt aina nyt vain vittuillaan täällä?
Minusta on vallan kamalaa sekin kun suomalaiset eivät enää 1808 jälkeen päässeet osallistumaan verorahoillaan Ruotsin elättämiseen. Piti nekin rahat käyttää kotimaassa. Hyi olkoon mitä sortoa.
Eikä bättre folk ole koskaan toipunut siitä kun tyhmä rahvas sai alkaa asioida omalla kielellään. Mutta sekin oli tosin vain venäläisten katala juoni, minä kyllä tiedän. Parempi olisi ollut kun kansa olisi noussut vastustamaan moista kataluutta ja oltaisiin pysytty vain bättre folkin kielessä.
Oikeiston lista niistä huutavista ylimaallisista vääryyksistä, mitä Suomi on joutunut Venäjän suunnalta vastaanottamaan:
- itsehallinto
- oma kieli ja raha
- oma kansallisuusaate
- oma poliittinen järjestelmä
- teollisuus ja vauraus
- edulliset kaupankäyntiehdot
- yli satavuotinen rauha ja harmonia (Oolannin sota oli pieni hassuttelu)
- vapautus asepalveluksesta (1. maailmansota)
- itsenäisyyden rauhanomainen myöntäminen
- edullinen idänkauppa 50-80 luvuilla
- Itä-Suomen hengissäpito 2000-luvulla
Paljon jäi varmasti vielä puuttumaan, mutta tässä näin typistettynä. On kyllä kauheinta kamaluutta, mikä maata ja kansaa voi missään kohdata. Huh huh.
"Paljon jäi varmasti vielä puuttumaan, mutta tässä näin typistettynä."
Et sitten varmaan tykkää huonoa kun täydennän puuttuvia osia:
- taisi jäädä välistä pois Balkanin kriisi, johon JOUDUIMNME osallistumaan 1875–1878? Siitä on myös laulu: Kauan on kärsitty vilua ja nälkää..."
- sortovuodet eli sortokaudet olivat ajanjaksot 1899–1905 (ensimmäinen sortokausi) ja 1908–1917 (toinen sortokausi), jolloin Venäjän keisarikunta yritti venäläistää Suomea.
- Talvisota 1939-1840, jolloin Venäjä (NL:n nimellä) yritti meidät vallata suurin tappioin itselleen
- Jatkosota 1941-1944, jonbka lopussa maan valtausta yritettiin uudelleen ja taas suurin tappioin
- Jatkosodan päättymisestä 1944 alkaneiden vaaran vuosien on katsottu jatkuneen vielä vuonna 1947 solmitun lopullisen rauhansopimuksen ja sitä seuranneen valvontakomission maasta lähdön jälkeen ja päättyneen 1948 tai 1949.
- Suomettumiskausi 1945 - 1991
Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!
Demokratian ja parlamentarismin kannalta tuo aika oli maan alennustilaa ja sen jatkumiselta meidät pelasti naapurimaan romahdus.
- Suomi pysyy hengissä kaikilta osin ilman apua 2000-luvulla
"Jostakin syystä" nämä aina unohtuvat NaziTarkkispojan luettelosta:-D
------- taisi jäädä välistä pois Balkanin kriisi, johon JOUDUIMNME osallistumaan 1875–1878?--
Montako tuhatta suomalaista siinä kuoli. Jos olet vähääkään rehellinen niin oli pientä verrattuna siihen mitä osallistuimme Ruotsin sotiin. Pahempaa oli "osallistumisemme" Krimin sotaan kun Englanti tuhosi rannikkokaupunkejamme. Mutta hys hys, ei Englannista saa pahaa puhua, eihän, Venäjästä vaan.
------ sortovuodet eli sortokaudet olivat ajanjaksot 1899–1905 (ensimmäinen sortokausi) ja 1908–1917 (toinen sortokausi), jolloin Venäjän keisarikunta yritti venäläistää Suomea.--
Löytyyhän sitä jotain kun oikein tikulla kaivelee. Entäs kun Ruotsi koetti ruotsalaistaa Suomea, se ei sitten olekaan mitään, eihän? Koetti Venäjä mitä koetti niin autonomia ei lakkautettu eikä virallista kieltä vaihdettu. Koetat hakea todistetta Venäjää vastaan kun 110 v aikana oli jotain kitkaa mikä lienee ihan luonnollista, ihmisiä kun oli asioita hoitamassa molemmin puolin rajaa.
---- Talvisota 1939-1840, jolloin Venäjä (NL:n nimellä) yritti meidät vallata suurin tappioin itselleen----
Se oli niiltä paha moka, Saksan takia.
- -----Jatkosota 1941-1944, jonbka lopussa maan valtausta yritettiin uudelleen ja taas suurin tappioin---
Suomen armeija seisoi syvällä HEIDÄN maallaan. Onko se rikos jos tekee vastahyökkäyksen ajaakseen valtaajan pois omalta maaltaan? Kumma sota kun neukku ei olisi saanut hyökätä, itkeä vaan.
---- Jatkosodan päättymisestä 1944 alkaneiden vaaran vuosien on katsottu jatkuneen vielä vuonna 1947 solmitun lopullisen rauhansopimuksen ja sitä seuranneen valvontakomission maasta lähdön jälkeen ja päättyneen 1948 tai 1949.---
Hyökkäsikö neukku tänne, pommittiko maata vai mitä kauheaa tapahtui. Taitaa nuo vaaran vuodet olla paljolti paskapuhetta ja liioittelua.
------- Suomettumiskausi 1945 - 1991
Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!----
Täysin perusteettomia ja keinotekoisia syytöksiä, todisteet puuttuvat TÄYSIN ! Kekkonen ja vuorineuvokset olivat ne jotka pitivät ääriääliöt kurissa. Niin Tuure Junnila kuin "Jori" C Ehrnnroth saivat paasata television vaaliohjelmissa aivan vapaasti ja saivat saman puheajan kuin muutkin. Eräät lehdet kuten Karjalainen kirjoittivat aivan vapaasti kuin 1930-luvulla eikä kukaan tullut sulkemaan lehtipainoa yms...
Paasaat jälkikäteen keksittyjä syytöksiä unohtaen lisäksi sen, että Suomi oli lähtenyt valloitus- ja kansanmurhasotaan ja hävinnyt. Sillä on aina seurauksensa eikä kannata olla katkera jos raivoamista ei voitu jatkaa 1930-luvun malliin.
Demokratian ja parlamentarismin kannalta tuo aika oli maan alennustilaa ja sen jatkumiselta meidät pelasti naapurimaan romahdus---
"Montako tuhatta suomalaista siinä kuoli."
PITIKO jonkun kuolla? Itse väitit, ettei muita sotia ollut?
"Löytyyhän sitä jotain kun oikein tikulla kaivelee. "
Älä esitä väittämiä elleivät ne kestä päivänvaloa!
"---- Talvisota 1939-1840, jolloin Venäjä (NL:n nimellä) yritti meidät vallata suurin tappioin itselleen----
Se oli niiltä paha moka, Saksan takia."
Niin oli.
"- -----Jatkosota 1941-1944, jonbka lopussa maan valtausta yritettiin uudelleen ja taas suurin tappioin---
Suomen armeija seisoi syvällä HEIDÄN maallaan. Onko se rikos jos tekee vastahyökkäyksen ajaakseen valtaajan pois omalta maaltaan? Kumma sota kun neukku ei olisi saanut hyökätä, itkeä vaan."
Kukas sitä on hyökkäämästä kieltänyt? Neukku aloitti sodan ja sodan lopussa oli taas Suomen itsenäisyys katkolla!
"---- Jatkosodan päättymisestä 1944 alkaneiden vaaran vuosien on katsottu jatkuneen vielä vuonna 1947 solmitun lopullisen rauhansopimuksen ja sitä seuranneen valvontakomission maasta lähdön jälkeen ja päättyneen 1948 tai 1949.---
Hyökkäsikö neukku tänne, pommittiko maata vai mitä kauheaa tapahtui. Taitaa nuo vaaran vuodet olla paljolti paskapuhetta ja liioittelua."
Giooglaa termi "vaaran vuodet" niin NÄET ITSE, miksi niitä sellaisina pidetään!
"------- Suomettumiskausi 1945 - 1991
Täysin perusteettomia ja keinotekoisia syytöksiä, todisteet puuttuvat TÄYSIN ! Kekkonen ja vuorineuvokset olivat ne jotka pitivät ääriääliöt kurissa. Niin Tuure Junnila kuin "Jori" C Ehrnnroth saivat paasata television vaaliohjelmissa aivan vapaasti ja saivat saman puheajan kuin muutkin. Eräät lehdet kuten Karjalainen kirjoittivat aivan vapaasti kuin 1930-luvulla eikä kukaan tullut sulkemaan lehtipainoa yms..."
Ei ne ole perusteettomia ja todisteitta löytyy sivutolkulla, jos haluat aihetta käydä läpi ja syventää. Myös tämän asian voit googlata!
"Paasaat jälkikäteen keksittyjä syytöksiä unohtaen lisäksi sen, että Suomi oli lähtenyt valloitus- ja kansanmurhasotaan ja hävinnyt. Sillä on aina seurauksensa eikä kannata olla katkera jos raivoamista ei voitu jatkaa 1930-luvun malliin."
Ei tässä kukaan raivoa vaan osoittaa väittämäsi perättömiksi! Tämä käy jo niin rutiinilla ettei edes ilmä värähdä!
Demokratian ja parlamentarismin kannalta tuo aika oli maan alennustilaa ja sen jatkumiselta meidät pelasti naapurimaan romahdus---
Ja täm,ä pitää TÄYSIN paikkansa!
------Kukas sitä on hyökkäämästä kieltänyt? ----
Sinä yhtenä huutajana kun neukun vastahyökkäys oli muka rikollinen yritys viedä itsenäisyytemme.
-----Neukku aloitti sodan ja sodan lopussa oli taas Suomen itsenäisyys katkolla---
Suomi aloitti sotatoimet eli avoimesti valloitus- ja kansanmurhasodan ilman sodanjulistusta eli oli sodan aloittaja. Sellaisessa hankkeessa joskus saattaa itsenäisyyskin olla katkolla, ei sitä kukaan kiellä.
Kun aloittaa sodan sitä ei parane mennä häviämään, näinhän teikäläiset aina vuoden -18 punaisista puhutte. Joko omat neuvot alkaa unohtumaan ?
Onneksi aloittivat. Rakkailta piippalakeiltasi jäi sisämaa 'vapauttamatta' ja 'historialliset rajat' saavuttamatta. Suomihan oli 41 Neuvostoliiton aloittaman talvisodan jäljiltä käytännössä nälkäkuoleman partaalla. Jos oltaisi sanottu Aatulle ei, niin Saksa olisi katkaisdut viljatoimitukset ja aiheuttanut ongelmia kaikille jo ennen Barbarossaa. Suomen tyhmyys oli rakentaa sotien jälkee valtava tukiverkko maataloudelle. Neukku oikeastaan vauhditti Suomen kaupunkilaistumista. Pientilat kuoli vähitellen sukupuuttoon ja tehoton maatalous jatkaa laskuaan.
Ihan hyvä, että mokasivat. Suomalaisen maatalouden tehottomuus tuli parhaiten esille 40-luvulla. Oltiin meinaa omavaraisia 42 ainakin kiljun, altian ja muun liköörin suhteen. Huoltovarmuutta riitti ainakin Saksasta käsin. Hitler olisi halutessaan voinut tappaa vaikka koko Suomen kansan nälkään tai pakottaa sen ainakin siirtymään naspureiden alueelle. Saksasta tuli viljaa ja elintarvikkeita jo elokuussa 40. Talvisota oli pahasti verottanut monen 'vilja-aitan' nöösipoikia. Talvisota ei sinällään aiheuttanut tilannetta. Maataloutta ei Suomessa tehokkaaksi saa millään ilveellä. Ilman neukun hyökkäystä elettäisi todennäköisesti vieläkin pientilallisten läävässä Sipilän toistaessa mitän autuasta on olla lomittajarenkipoikana Ilmajoen tai Kuhmon tukiporsaalle.
Suomen tyhmyys oli antaa Norjan valua Saksan kynsiin. Liittymällä sotaan Norjan puolella olisi sakujen hyökkäys saatu varmaankin torpattua ja siten myös Jäämeren huoltotiet pidettyä vapaina. Tällöin olisi saatu tavaraa ja ruokaa lännestä aivan yllinkyllin Petsamon kautta läpi vuoden! Itämeri kun oli kulkukelvoton talvisin ja oli todella huono huoltoreitti.
-----Liittymällä sotaan Norjan puolella olisi sakujen hyökkäys saatu varmaankin torpattua---
Mistähän kautta Suomen armeija olisi Norjaan rynninyt ja mitähän olisi Puna-armeija tehnyt sillä välin itärajalla ?
"Mistähän kautta Suomen armeija olisi Norjaan rynninyt "
No mitäpä luulet? Joukot olisi siirtyneet Norjaan tietysti maarajaamme pitkin ja sieltä sittenn sinne, missä tarvitaan. Olisi saaneet norskit, britit ja ranskalaiset hyvät apujoukot niistä.
"mitähän olisi Puna-armeija tehnyt sillä välin itärajalla ?"
Itärajalla vallitsi rauha, koska talvisota oli päättynyt rauhansopimukseen.
Voi kun joku on vähän tyhmä... eikun paljon. Samalla oltais voitu vallata Mars, niin oltais oltu turvassa kaikelta. Miksi et ole tuollaista pohtinut?
Sitäkö se omahoitajasi sulle kertoi.
Ei kun omaishoitaja.